"Ihminen on kuin perimänsä. Geenimme ovat määrätty syntymähetkellä eivätkä ne muutu elämän aikana. Mutta miltä kuulostaa ajatus, että isoisäsi tai isoäitisi huonot elämäntavat ja kokemukset tulisivatkin näkyviin elämässäsi?
Raskauden aikaiset olot äidin vatsassa, jopa isän tekemiset ennen lapsen siittämistä ja ihmisen omat elintavat saavat geenit toimimaan tai sammumaan. Geenien aktiivisuudella onkin merkitystä, minkälainen meistä kustakin tulee. Elämästä jää siis jälkiä – hyvässä ja pahassa, ja näitä jälkiä perimän tasolla ovat epigeneettiset merkit.
Akatemiatutkija Miina Ollikainen Suomen Molekyylilääketieteen instituutista FIMM:stä muistuttaa, että epigenetiikka on luonnollinen ilmiö. Hän kutsuu epigenetiikkaa pehmeäksi perinnöllisyydeksi, joka valmistaa pienokaista sellaiseen elinympäristöön, mistä hän on saanut viitteitä jo raskausaikana.
Miina Ollikainen kertoo, kuinka epigeneettiset vaikutukset voivat periytyä KOLMANTEEN SUKUPOLVEEN saakka. "
2. Moos. 20:5
Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
Kuulostaako tutulta?
74
135
Vastaukset
- Anonyymi
Hieroglyfiteksti taas sanoo jumalan "lapseksi" tulemisesta:
"Sinun napanuorasi on leikattu, sinut on erotettu pahasta."
Se siis on jotain, mitä tapahtuu, ja jonka voi itse kokea tapahtuneeksi, vaikka aikuisenakin. Minä olen kokenut. Mitä sinä otat vastaan, vaikka vanhempanakin muuttaa sinua, kohti hyvää loppputulemaa.
Isän ja äidin virheet, niitä ei tarvi kantaa. Sielu on täysin vapaa niistä, kun sen ottaa vastaan. Se on leikattu.
Vaikka olisi vahingossa leikattu....... !!
t. pakana ja hieroglyfi - Anonyymi
Kyllä. Tuohon otsikkoon törmää usein.
- Anonyymi
Epigeeni. Juuri tuota pohdin toisaalla tänäänkin. Liittyykö epägeeni myös kulttuurimme ilmiöön, miten vaikeaa on ihmisen / Suomen itsenäityä itsenäiseksi maaksi / ihmiseksi pois historiansa vaikutteista ja tässä tapauksessa Ruotsin alaisuudesta.
Side, joka kulkee - siirtyy sukupolvelta toiselle, mutta milloin se katkeaa?
Se on aivan todellisuutta, miten ihminen syntyessään saa geeettisen lähtökohdan, mutta tähän kokonaisuuteen vaikuttaa erittäin paljon ihmisen kasvu/elinympäristö. Miten ympäristö aktivoi geeettisyyttä. Painottaa sen eri voimakkuutta / aktiviisuutta. Erittäin tuttu alue juuri ihmisen puhehäiriö änkytyksen aktivoitumisessa.
m.l- Anonyymi
Epigeeni on uusimpia asioita mitä genetiikan tutkimus on tuottanut. Todella hämmästyttävä asia kuinka Jumalan Sana pitää kutinsa. Ihmisen tiede vaan tulee tässä kaikessa aikalailla jälkijunassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Totta ja kaikki mitä pohdit. Vaikka asiat on erittäin vaikea hahmottaa - ymmärtää, niin juuri tiede ja geneettisyyden tutkimukset ja löydökset vain vahvistavat ja kirkastavat Jeesuksen opetuksia. Siis asioita, joita JUMALA puhui ja toi esille Jeesuksen kautta.
Ja ajattele. Kaikki tutkimukset ja löydökset vain ovat todisteena Raamatun punaisesta langasta. JUMALA aivoitti pelastaa syntiin / orjuuteen langenneen ihmisen. Ja erikoisesti kirkastaa Jeesuksen syntiensovituksen välttämättömyyttä - koko aailman/ihmislajin.
Juuri nämä geneettiset löydökset ovat todisteena, ettei ihmisellä ole omaa tahtotilaa kehitykseensä, vaan ihmisen kehitystä ohjaa ihmisen itsensä ulkopuoliset tekijät. Ihmisen oma osa - tietoisuus on vain havainnoida tämä turmeltuneisuus / syntikäyttäytymä itsessään.
Siis geneettisyys tutkimukset ovat juuri todisteena, ettei ihminen itse mahdollistu vaikuttamaan pelastukseensa ja todistaa siten juuri tämän asian;
32 Sillä Jumala on..... sulkenut..... kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.
33 Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä! Room 11
Siis koko laji on tämän saman geneettisyyden ohjaama ja siten on aina muistettava tämä todellisuus;
1 Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, ....teet.... samoja.... tekoja... Room 2
m.l Anonyymi kirjoitti:

m.lyksi raamatun kohta tällekin päivälle.
Luuk. 13:
Ellette käänny, olette tuhon omat131Juuri siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen. 213:2 Joh. 9:2Jeesus sanoi siihen: »Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? 313:3 Ps. 7:13Eivät suinkaan – samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny. 4Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? 5Eivät suinkaan – yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny.»- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta ja kaikki mitä pohdit. Vaikka asiat on erittäin vaikea hahmottaa - ymmärtää, niin juuri tiede ja geneettisyyden tutkimukset ja löydökset vain vahvistavat ja kirkastavat Jeesuksen opetuksia. Siis asioita, joita JUMALA puhui ja toi esille Jeesuksen kautta.
Ja ajattele. Kaikki tutkimukset ja löydökset vain ovat todisteena Raamatun punaisesta langasta. JUMALA aivoitti pelastaa syntiin / orjuuteen langenneen ihmisen. Ja erikoisesti kirkastaa Jeesuksen syntiensovituksen välttämättömyyttä - koko aailman/ihmislajin.
Juuri nämä geneettiset löydökset ovat todisteena, ettei ihmisellä ole omaa tahtotilaa kehitykseensä, vaan ihmisen kehitystä ohjaa ihmisen itsensä ulkopuoliset tekijät. Ihmisen oma osa - tietoisuus on vain havainnoida tämä turmeltuneisuus / syntikäyttäytymä itsessään.
Siis geneettisyys tutkimukset ovat juuri todisteena, ettei ihminen itse mahdollistu vaikuttamaan pelastukseensa ja todistaa siten juuri tämän asian;
32 Sillä Jumala on..... sulkenut..... kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.
33 Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä! Room 11
Siis koko laji on tämän saman geneettisyyden ohjaama ja siten on aina muistettava tämä todellisuus;
1 Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, ....teet.... samoja.... tekoja... Room 2
m.lOlen lähestulkoon kaikesta samaa mieltä ml:n kanssa. Ja vasta tämä totuus, josta hän niin usein puhuu, on tehnyt itseni vapaaksi. Ennen ao. totuuden avautumista
32 Sillä Jumala on..... sulkenut..... kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.
33 Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä! Room 11
rakkaus ei ollut saanut poistaa minusta kaikea pelkoa, sillä pelossa on rangaistusta. RAKKAUDESSA EI OLE RANGAISTUSTA EIKÄ SEN UHKAA.
Ateismin lisäksi maailman tuhovoimaisimpia ja väkivaltaisimpia voimia ovat olleet kaksi helvetti-uskontoa: helvettiin uskovat islaminuskoiset ja helvettiin uskovat kristityt (joiden uskon hedelmää ovat mm. ristiretket, uskonsodat, inkvisitiolaitos ja Pohjois-Irlannin levottomuuudet). - Anonyymi
Kun meillä on ruotsalaisten kanssa niin paljon samoja geenejä ja dna
- Anonyymi
Tuo änkytys yllättävässä tilanteessa. kuuntelin kaukaisen sukulaisen radiohaastattelua,se alkoi änkytyksellä, se onkin sitten perinnöllistä. Katselin vanhoja kirkonkirjoja: Isoäiti oli ollut papin puhuttelussa huoraamisesta ja lisäksi lintsannut 9 kertaa kinkereiltä.
- Anonyymi
4. Moos. 14:18
'Herra on pitkämielinen ja suuri armossa, hän antaa anteeksi pahat teot ja rikokset, mutta ei jätä niitä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen'.
Eli isien pahat teot siirtyvät lasten geeneihin aina kolmanteen sukupolveen saakka kuten epigenitiikan tutkimukset osoittavat.- Anonyymi
Näin ymmärrän. Jos / kun tutkimme Suomalaistenkin käyttäytymistä - pelkotiloja jne... niin todellisuudessa - vaikka Kannaksella on tykkien jylinä rauennut jo vuosikymmeniä sitten, niin edelleen tämä tapahtuma / miesten kokemus heijastuu tämän päivän sukupolvien käyttäytymisessä ja juuri epigeenin kautta.
No, tämän epigeenin vaikutuksen voi havainnoida aivan tavalline ihminen - alan kouluja käymätön. Kun ymmärtää ja havainnoi miten perheolot heijastuvat lasten aikuisuuteen. Ahdistuksiin - jopa puolison valintaan ja siten lasten parisuhteeseen. Tai vaikkapa alkoholistien perheiden lasten aikuistuiseen jne... Siis vanhempien / ympäristön ahdistus heijastuu lapsen geneettisyyden ohjaukseen.
Jottei tulisi väärää mielikuvaa, niin on aina muistettava todellisuus. Maailma on pahan vallassa / ihmislaji ja siten joka perheessä ja lasten kasvatukseen liittyy aina haasteita ja pettymyksiä ja takaiskuja jne.... eli koko ihmmislajina olemme samassa veneessä. Juuri terve - tutkijan asemaan meneminen - auttaa ihmistä ahdistuksien keskellä. Tiedostaa - ettei syyllistä tule löytämään, koska ihmisen keitystä ohjaa repullinen eri tekijöitä.
Juuri Raamattu antaa laaja-alaisen mielikuvan ihmisen kehityksestä - vaikkakin erittäin vaikeasti hahmotaen - tajuten. Geneettisyyden ymmärtäminen - jopa avaa Raamatun ilmoitukset ymärtämään aivan uudella tavalla.
m.l - Anonyymi
Jos ymmärrätte juuri epigeenin ohjausta ihmisen kehityksessä, niin ymmärrätte myös miksi Jeesus painottamalla painotti - opettamalla opetti ..... anteeksiantamista ja sen tärkeyttä. Tässä on salaisuus - avain geneettisyyden ohjauksen muuttamiseen.
Siis ei odottaa miten joku - tärkeä kohde tulisi pyytämään anteeksi - vaan itse antaa anteeksi - kasvun kautta. Juuri tämä tekijä muuttaa ihmien kehityssuunnan / geneettisyyden ohjauksen eli se kielteinen kokemus muuttuukin ohjaukseltaan positiiviseksi. Luovuudeksi - lahjakuudeksi - ymmärryksen laajentumiseksi jne....
Vaikka geneettisyys monasti ajatellaan jäykäksi - muuttumattomaksi kehityksen ohjaajaksi, niin tähänkin kokonaisuuteen ihminen mahdolistuu vaikuttamaan. Siis ajattelun / ymmärryksen kautta. Tietoisuudessa olevalla ajattelulla /uskolla JUMALAN aivoituksiin ihminen vaikuttaa positiivisesti juuri epigeenin ohjaukseen.
Mutta, jottei asia menisi liian vaikeaksi, niin lyhyesti sanoen koko ihmisen geneettisyydelle - epigeeni mukaanlukien sen kehityksen ohjausta ajatellen ihmisen tarvitsee vain omaksua / sisäistää Kristuksen mieli/syys. Anteeksi antava ja positiivisesti toisiin ihmisiin suhtautuva - toisille hyvää toivova jne...
Siis juuri päinvastainen mieliala ja ajattelu ihmisen tietoisuudessa kuin mitä ihmisen lihallisuus / geneetisyys ohjaa.
Ihmisen ajattelulla ja asenteilla - käyttäytymisellä on erittäinn suuri merkitys ihmisen mielen ja fyysiseen terveyteen - juuri geneettisyyde ohjaukseen liittyen.
m.l
". Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;"
Oho, pitää elää harkiten.- Anonyymi
Hes 18:20 Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa. Vanhurskaan ylitse on tuleva hänen vanhurskautensa, ja jumalattoman ylitse on tuleva hänen jumalattomuutensa.
- Anonyymi
Tuo on totta ja erittäin hyvä niin. Siis lapset eivät ole syylllisiä vanhempien tekemisistä ja päin vastoin. Epigeenisyydessä ei tästä olekkaan kysymys, vaan miten vaikutus siirtyy toiseeen sukupolveen.
m.l - Anonyymi
Näin on että poika ei kanna isänsä syntejä, mutta isän pahat teot kostautuu jälkipolville genetiikan kautta. Eli isän pahat teot siirtyy jälkipolville potentiaalina tehdä pahaa.
Hämmästyttävää Raamatun ja tieteen suhteessa on se, että tiede on aina tullut jälkijättöisesti. Se mitä Raamatussa on todettu pätee ja tiede keksi tai löytää saman asian sitten paljon myöhemmin. Anonyymi kirjoitti:
Näin on että poika ei kanna isänsä syntejä, mutta isän pahat teot kostautuu jälkipolville genetiikan kautta. Eli isän pahat teot siirtyy jälkipolville potentiaalina tehdä pahaa.
Hämmästyttävää Raamatun ja tieteen suhteessa on se, että tiede on aina tullut jälkijättöisesti. Se mitä Raamatussa on todettu pätee ja tiede keksi tai löytää saman asian sitten paljon myöhemmin.Mitä ymmärrän ja tiedostan tieteen saavutuksista, niin uskon, miten juuri kaikkkivaltias JUMALA ohjaa tätäkin ryhmää. Niin, ei totuutta ole kuin yhtä lajia ja jos ihminen - täysin puolueettomasti tutkii ihmisen käyttäytymistä ja olemusta, niin AINA tulee kiinni Raamatun ilmoituksiiin. Näin se vain on.
Itse aikoinaan tulin uskoon / usko tuli minuun juuri tätä kautta - kaikista varoituksista huolimatta. Todella ihmiser varoittivat uskoon tulemisen vaarasta. Niin, vaistoaako ihminen JUMALAN jos alkaa tutkimaan ihmistä / itseään?
Tai ajatellen kokonaisuutta ja miten monimutkaista kaikki on, niin melkoinen vastustaja tulee olla, jos ei myönnä, miten kaiken tämän monimutkaisuuden takana on oltava jokin erittäin viisas suunnittelija ja tietäjä. Juuri tuo perusihmisen vihollisuus vastustuttaa todellisuuden myöntamistä.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on totta ja erittäin hyvä niin. Siis lapset eivät ole syylllisiä vanhempien tekemisistä ja päin vastoin. Epigeenisyydessä ei tästä olekkaan kysymys, vaan miten vaikutus siirtyy toiseeen sukupolveen.
m.lIsien pahat teot siirtyvät tosiaan tuleville polville myös perimän kautta. Esim. taipumus riippuvuuksiin periytyy, joskin se vaatii altistumisen jollekin riippuvuuden aiheuttajalle. Ja niitähän piisaa, vaikka älyäisi pysyä viinasta ja huumeista erossa. Elinolosuhteet vaikuttavat myös seuraavan sukupolven perimään. Esim. sodan aikaisen huonon ravinnon on todettu lisänneen seuraavan sukupolven sairastuvuutta. Sitä on tutkittukin Keski-Euroopassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on että poika ei kanna isänsä syntejä, mutta isän pahat teot kostautuu jälkipolville genetiikan kautta. Eli isän pahat teot siirtyy jälkipolville potentiaalina tehdä pahaa.
Hämmästyttävää Raamatun ja tieteen suhteessa on se, että tiede on aina tullut jälkijättöisesti. Se mitä Raamatussa on todettu pätee ja tiede keksi tai löytää saman asian sitten paljon myöhemmin.Millä kohtaa Raamattu puhuu geeneistä tai epigeneesistä?
Ps. Mitään epigeeniä ei ole olemassa.
2. Moos. 20:5
Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
Ajatellen juuri epigeeniä - sen vaikutusta ja kokonaisuutta - kaikkivaltiaan JUMALAN aivoituksia, niin erikoisen tärkeää on huomioida juuri seuraavan jakeen opetus, johon aiemmin viittasin;
6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.
Tuo opetus on kohdennettu JUMALAN kansalle Israelille, mutta kun JUMALA aivoitti / ryhtyi pelastamaan koko maailmaa / ihmislajinsa, niin nyt se koskettaa koko ihmislajia. Pakanoitakin. Jokainen uskova ihminen juuri ymmärtää, miten Jeesus Kristus täytti KOKO lain ja juuri ihminen uskollaan Jeesukseen vahvistaa tänä pävinä lain. Jeesus opetti miten, Rakasta lähimmäistäsi - on lain täyttymys.
"Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.".
Ajatellen kokonaisuutta, niin tieto lisää tuskaa. Jos/kun ihminen ei omaa uskoa Jeesukseen, niin ihminen käyttäytyy ja ajattelee turmeltuneen / syntiin langenneen ihmisen tavalla - turmeltuneessa tilassa. Tämän perusihmisen kehitystä voidaan havainnoida ja liittää siihen epigeenisyys. Siis vahvemmin kuin Jeesukseen uskovaan. Kun ihminen uudestisyntyy = kokee mielenmuutoksen = uuden ajattelutavan, niin tällä on juuri vaikutus mm epigeenisyyden vaikutukseen ja toteutuen juuri tuon 6 jakeen lupaus.
m.l"Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;"
Huomatkaapa miten tarkka on todelisuus ja JUMALAN ilmoitukset. Tuhansia vuosia vanhat.
>>niille, jotka minua vihaavat;<<
Kuten tiedämme ihmisen kehityksestä kuin myös Raamatun opetuksesta, niin ihmisen lihalllisuus / perusolemus on juuri vihollisuudessa JUMALAN aivoituksia kohtaan. Siis meidän ja koko lajin perustila. Siis tuon epigeenin vaikutus todella liittyy turmeltuneen ihmisen käyttäytymiseen - EI Kristuksen mielisyyteen. JUMALAN tahdon mukaiseen käyttäytymiseen ja ajatteluu.
- Anonyymi
Missäs niin sanottiin, että pahat teot periytyvät? Ei missään. Teidän rakastava Jumalanne sitä vastoin lupasi kostaa syyttömille jälkeläisille menneiden sukupolvien pahat teot. Ja sellaisesta rakkaudesta pitäisi vieläpä olla kiitollinen.
Kumma tapa tuo epätoivoinen Raamatun "yliluonnollisuuksien" kaivelu. Ei niitä sieltä löydy sen enempää kuin muistakaan vanhoista kirjoista. Ihmisen kirjoitusta ihmisille.- Anonyymi
"Teidän rakastava Jumalanne sitä vastoin lupasi kostaa syyttömille jälkeläisille menneiden sukupolvien pahat teot. "
Juuri näin se Jumalan kosto toimii - isien pahat teot seuraavat jälkipolvia aina kolmanteen ja neljänteen polveen saakka.
Vähän pitäisi ajatella jälkipolviakin ja lastenlapsiaan ennenkuin alkaa rikkomaan Jumalan tahtoa ja käskyjä.
Älä himoitse! Anonyymi kirjoitti:

Älä himoitse!Kannattaisi lukea myös seuraava jae
2 Moos. 20:5
..kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
6Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni.- Anonyymi
ArtoTTT kirjoitti:
Kannattaisi lukea myös seuraava jae
2 Moos. 20:5
..kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
6Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni.En enää löytänyt googlettamalla muutama vuosi sitten julkaistua IS:n artikkelia, missä oli mielenkiintoita tutkimusta, miten ihmisen tunteetkin voivat periytyä geeneissä kolmanteen ja neljänteen polveen. Ajattelin heti , että oi oi, oma isäni muiden isien kera koki 6 vuoden tunneskaalan sodassa ja samaan aikaan äiti pulavuosissa lasten kanssa kotirintamalla. Ehkäpä meillä isoilla ikäluokilla onkin juuri tiedostamaton pelko arkuuteen peitettynä ominaista. Nyt on keksitty nimitys paniikkihäiriö nuorten pelkotiloissa. Onneksi ikäpolvemme saivat hukuttaa tuollaiset paniikit päivittäiseen ruumiilliseen työhön.
Nimenomaan juuri mielekkääseen toimeliaaseen työhön pitäisi nyt ohjata vähänkään oireilevat nuoret. Sellaiseen , missä saisi paljon liikuntaa samalla. Ennen ulkoilmatyö maalla oli tosi terveellistä. Lapsen kroppa kehittyy jopa 20 ikävuoteen saakka ja perusteellista tutkimusta kaivattaisiin, mitä kaikkea liikkumattomuus nuoren mielenterveydelle aiheuttaa. Varsinkin hormonitoiminnan kehittymisen alueella ja verenkiertoon. Miksi lapsettomuus on lisääntynyt? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En enää löytänyt googlettamalla muutama vuosi sitten julkaistua IS:n artikkelia, missä oli mielenkiintoita tutkimusta, miten ihmisen tunteetkin voivat periytyä geeneissä kolmanteen ja neljänteen polveen. Ajattelin heti , että oi oi, oma isäni muiden isien kera koki 6 vuoden tunneskaalan sodassa ja samaan aikaan äiti pulavuosissa lasten kanssa kotirintamalla. Ehkäpä meillä isoilla ikäluokilla onkin juuri tiedostamaton pelko arkuuteen peitettynä ominaista. Nyt on keksitty nimitys paniikkihäiriö nuorten pelkotiloissa. Onneksi ikäpolvemme saivat hukuttaa tuollaiset paniikit päivittäiseen ruumiilliseen työhön.
Nimenomaan juuri mielekkääseen toimeliaaseen työhön pitäisi nyt ohjata vähänkään oireilevat nuoret. Sellaiseen , missä saisi paljon liikuntaa samalla. Ennen ulkoilmatyö maalla oli tosi terveellistä. Lapsen kroppa kehittyy jopa 20 ikävuoteen saakka ja perusteellista tutkimusta kaivattaisiin, mitä kaikkea liikkumattomuus nuoren mielenterveydelle aiheuttaa. Varsinkin hormonitoiminnan kehittymisen alueella ja verenkiertoon. Miksi lapsettomuus on lisääntynyt?Tunteet syntyvät omista ajatuksista. Ne eivät periydy. Temperamentti sen sijaan periytyy.
- Anonyymi
Ehtoollisesti asetettu.
- Anonyymi
Ymmärsiköhän avaaja itsekään mitä siteerasi? Sellainen mielikuva valitettavasti jäi.
- Anonyymi
Yhden kansaedustajan vainoaminen ei ole mitään kaiken vaivannäön keskellä. Lakkoilun jälkeen nähdään kai raskaimmat työntekijät, jos joku voi olla niin raskas.
Mielenkiintoista, että yhdistät Tuon Mooseksen kirjan kohdan Jumalan kostoineen tähän evoluution ilmiöön.
”Synteettisen evoluutioteorian mukaan ainoa uuden periytyvän muuntelun lähde on satunnaisista mutaatioista peräisin oleva geneettinen muuntelu.
Valinta johtaa ajan kuluessa evolutiiviseen muutokseen, joka saa populaation sopeutumaan paremmin vallitseviin ympäristöoloihin. ne voivat auttaa populaatioita selviämään ympäristöissä, joissa muutokset ovat liian nopeita varsinaisten geneettisten muutosten tapahtumiselle.”
TIETEESSÄ TAPAHTUU 2/2015 ”Epigenetiikka haastaa käsityksiämme periytymisestä ja evoluutiosta”
Mutta mitä sitten olisivat ne ”isien pahat teot!?
”Tunnettu esimerkki epigenetiikasta on Hollannin nälkätalvi toisen maailmansodan ajalta. Ihmiset näkivät nälkää, ruokaa ei ollut riittävästi. Naiset olivat sodan aikana raskaana kuten ennenkin, ja vauvat syntyivät usein pienipainoisina. Aikuisena nämä lapset saivat todennäköisemmin sydän- ja verisuonitauteja sekä diabetesta. Myös heidän riskinsä saada skitsofrenia oli kaksinkertainen.”
Se on jo vanhastaan tiedetty, että äidin saama ravinto vaikuttaa kehittyvään sikiöön.
”Joutuuko lapsi synnyttyään elämään heikolla ravitsemuksella, jolloin elimistö käyttääkin tehokkaasti saatavilla olevaa ravintoa. Vai onko lapsen saamassa hoivassa puutteita? Onko parempi olla varuillaan kuin luottaa ihmisiin?”
Mutta mitä tuosta voidaan päätellä? Ovatko nykyisin ylipainosta kärsivät siis tulosta siitä, että heidän vanhempansa olivat heikolla ja yksipuolisella ravinnolla, joten sikiöt ”valmistautuivat” nälkään eli sopeutuminen olisi parempaa?
”Esimerkiksi nykyisestä lihavuusepidemiasta ei ehkä pitäisi syyttää vain nykypolven elintapoja. Voi olla, että tilanne onkin seurausta aiempien sukupolvien elämästä.”
Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2006. Kärsitkö sadan vuoden takaisista oloista?
Tuossa on myös toinen aspekti – hoivan ja se, onko sitä vai ei.
”Professori Tiina Paunion mielestä isän kannalta on tärkeintä, miten isä hoivaa äitiä raskausaikana ja syntymän jälkeen lasta – mikä on siis perheen hoivakokonaisuus…”
”Sikiölle äidin pelokkuus viestii maailman vaarallisuudesta.”
Jo sikiön aivot siis virittyvät tiettyyn tilaan: ” Lapsen pelkoherkkyys auttaisi selviytymään, jos maailma olisi sellainen. Suomalaisen hyvinvointivaltion vaarat ovat aika pieniä, ja hintana onkin suurempi riski ahdistus- ja mielialahäiriöille, sanoo psykiatrian professori Hasse Karlsson…”
Ei pidä unohtaa sitä, että tästä voi koitua myös jotain hyvää:
”Yksilöt, jotka ovat kokeneet trauman masentuvat herkästi, mutta heillä on ilmeisesti kyky toipua myös sairaudestaan. Sama perimä altistaa psyykkiselle häiriölle, mutta se voikin saada ihmisen palautumaan helpommin tilastaan. Psykologinen joustavuus saattaa olla perimän välittämään molempiin suuntiin.”
”Professori Hasse Karlsson tähdentää, että epigeneettisten muutosten seuraukset raskaudenaikaisesta tai varhaisvuosien stressistä ovat kohtuullisen pieniä. ”
YLE ”Isovanhempiemme huonot kokemukset voivat näkyä geenitasolla epigeneettisinä vaikutuksina jopa kolmanteen sukupolveen saakka”
Mutta nämä eivät siis ole ainoita selittäviä tekijöitä, joten liikaa ei näille pidä painoa laittaa.
Niin, mitä siis ovat ne ”synnit”, joihin isovanhempamme ovat sitten syyllistyneet?- Anonyymi
”Tunnettu esimerkki epigenetiikasta on Hollannin nälkätalvi toisen maailmansodan ajalta. Ihmiset näkivät nälkää, ruokaa ei ollut riittävästi. Naiset olivat sodan aikana raskaana kuten ennenkin, ja vauvat syntyivät usein pienipainoisina. Aikuisena nämä lapset saivat todennäköisemmin sydän- ja verisuonitauteja sekä diabetesta. Myös heidän riskinsä saada skitsofrenia oli kaksinkertainen.”
Näitä esimerkkejä epigenetiikasta riittää, että ihmisen olosuhteet periytyvät jälkipolville, mikä on se Jumalan luoma mekanismi miten tekomme siirtyvät lapsillemme kolmanteen ja jopa neljänteen sukupolveen.
Tämä on vakava paikka kirkon papeille, koska heidän jäsenistönsä pahat teot kostautuvat jälkipolville Jumalan säätämyksen mukaan. On turhaa välittää lapsista ja nuorista siinä mielessä, koska heidän elämäänsä vanhemmat omilla kauheilla teoillaan tuhoavat systemaattisesti jokainen päivä. Kirkon jäsenistön keskuudessa tänään suoritetaan valtavaa tuhoamistyötä tänäänkin joiden vaikutus ulottuu nyt 2100 - luvulla eläviin ihmisiin.
". Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;" Anonyymi kirjoitti:
”Tunnettu esimerkki epigenetiikasta on Hollannin nälkätalvi toisen maailmansodan ajalta. Ihmiset näkivät nälkää, ruokaa ei ollut riittävästi. Naiset olivat sodan aikana raskaana kuten ennenkin, ja vauvat syntyivät usein pienipainoisina. Aikuisena nämä lapset saivat todennäköisemmin sydän- ja verisuonitauteja sekä diabetesta. Myös heidän riskinsä saada skitsofrenia oli kaksinkertainen.”
Näitä esimerkkejä epigenetiikasta riittää, että ihmisen olosuhteet periytyvät jälkipolville, mikä on se Jumalan luoma mekanismi miten tekomme siirtyvät lapsillemme kolmanteen ja jopa neljänteen sukupolveen.
Tämä on vakava paikka kirkon papeille, koska heidän jäsenistönsä pahat teot kostautuvat jälkipolville Jumalan säätämyksen mukaan. On turhaa välittää lapsista ja nuorista siinä mielessä, koska heidän elämäänsä vanhemmat omilla kauheilla teoillaan tuhoavat systemaattisesti jokainen päivä. Kirkon jäsenistön keskuudessa tänään suoritetaan valtavaa tuhoamistyötä tänäänkin joiden vaikutus ulottuu nyt 2100 - luvulla eläviin ihmisiin.
". Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;"”…mikä on se Jumalan luoma mekanismi miten tekomme siirtyvät lapsillemme kolmanteen ja jopa neljänteen sukupolveen.”
Sitä kutsutaan evoluutioksi.
”Tämä on vakava paikka kirkon papeille, koska heidän jäsenistönsä pahat teot kostautuvat jälkipolville Jumalan säätämyksen mukaan.”
Ei, vain vanhempien huono ravinto ja huonot elinolosuhteiden tuomat ahdistukset periytyivät. Eivät muut teot – eikä varsinkaan muiden teot.
” On turhaa välittää lapsista ja nuorista siinä mielessä, koska heidän elämäänsä vanhemmat omilla kauheilla teoillaan tuhoavat systemaattisesti jokainen päivä.”
Oho! Eikös asia ole juuri päinvastoin? Mitä paremmin pidämme huolta toisistamme, sitä paremmin voivat lapsetkin.
Aika kostonhimoiselta kuulostat, vaikka asia koskee varmaan jollain tavalla itseäsikin?
Onko nälkä se paha teko?- Anonyymi
mummomuori kirjoitti:
”…mikä on se Jumalan luoma mekanismi miten tekomme siirtyvät lapsillemme kolmanteen ja jopa neljänteen sukupolveen.”
Sitä kutsutaan evoluutioksi.
”Tämä on vakava paikka kirkon papeille, koska heidän jäsenistönsä pahat teot kostautuvat jälkipolville Jumalan säätämyksen mukaan.”
Ei, vain vanhempien huono ravinto ja huonot elinolosuhteiden tuomat ahdistukset periytyivät. Eivät muut teot – eikä varsinkaan muiden teot.
” On turhaa välittää lapsista ja nuorista siinä mielessä, koska heidän elämäänsä vanhemmat omilla kauheilla teoillaan tuhoavat systemaattisesti jokainen päivä.”
Oho! Eikös asia ole juuri päinvastoin? Mitä paremmin pidämme huolta toisistamme, sitä paremmin voivat lapsetkin.
Aika kostonhimoiselta kuulostat, vaikka asia koskee varmaan jollain tavalla itseäsikin?
Onko nälkä se paha teko?"”…mikä on se Jumalan luoma mekanismi miten tekomme siirtyvät lapsillemme kolmanteen ja jopa neljänteen sukupolveen.”
Sitä kutsutaan evoluutioksi."
Evoluutiota tuo ei ole koska vaikuttaa korkeintaan neljänteen polveen.
Se on Jumala luoma mekanismi että jälkeläiset maksavat isiensä synneistä ja tämän pitäisi jokaisen tiedostaa ja sen mukaan elää.
Kirkkohan ei välitä yhtään tulevista sukupolvista, tuhotaan heidän luontonsa, tuhlataan heidän rahavaransa ja annetaan nykyluterilaisten tuhoavalla ja syntisellä elämällään tuhota myös lasten ja lastenlasten koko elämä.
"”Tämä on vakava paikka kirkon papeille, koska heidän jäsenistönsä pahat teot kostautuvat jälkipolville Jumalan säätämyksen mukaan.”
" Eivät muut teot – eikä varsinkaan muiden teot."
Isien pahat teot siirtyvät lasten ja lastenlasten maksettaviksi. Näin siis Jumala ja tiede ovat todenneet.
Tietenkin kirkon viranomaiset pyrkivät torjumaan tämän koska heille on helpompaa sallia ihmisten tehdä pahaa toisilleen joka päivä. Papeilla ei ole mitään aikomusta yrittää ihmisten pahantekemistä toisilleen koska pappien pitää saada syödä ja juoda hyvin hyvässä seurassa.
"Mitä paremmin pidämme huolta toisistamme, sitä paremmin voivat lapsetkin."
No ymmärsithän sinä lopulta tämän.
Kirkon papit ym. sanoissaan välittävät lapsista, mutta toisaalta tuhoavat näiden lasten elämää katsomalla toisaalle kun vanhemmat tuhoavat toisiaan systemaattisesti ja näin kasaavat omien lastensa päälle kuormaa ja pahoinvointia ja vielä kylvävät lasten lastensa päälle kaikkea pahaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"”…mikä on se Jumalan luoma mekanismi miten tekomme siirtyvät lapsillemme kolmanteen ja jopa neljänteen sukupolveen.”
Sitä kutsutaan evoluutioksi."
Evoluutiota tuo ei ole koska vaikuttaa korkeintaan neljänteen polveen.
Se on Jumala luoma mekanismi että jälkeläiset maksavat isiensä synneistä ja tämän pitäisi jokaisen tiedostaa ja sen mukaan elää.
Kirkkohan ei välitä yhtään tulevista sukupolvista, tuhotaan heidän luontonsa, tuhlataan heidän rahavaransa ja annetaan nykyluterilaisten tuhoavalla ja syntisellä elämällään tuhota myös lasten ja lastenlasten koko elämä.
"”Tämä on vakava paikka kirkon papeille, koska heidän jäsenistönsä pahat teot kostautuvat jälkipolville Jumalan säätämyksen mukaan.”
" Eivät muut teot – eikä varsinkaan muiden teot."
Isien pahat teot siirtyvät lasten ja lastenlasten maksettaviksi. Näin siis Jumala ja tiede ovat todenneet.
Tietenkin kirkon viranomaiset pyrkivät torjumaan tämän koska heille on helpompaa sallia ihmisten tehdä pahaa toisilleen joka päivä. Papeilla ei ole mitään aikomusta yrittää ihmisten pahantekemistä toisilleen koska pappien pitää saada syödä ja juoda hyvin hyvässä seurassa.
"Mitä paremmin pidämme huolta toisistamme, sitä paremmin voivat lapsetkin."
No ymmärsithän sinä lopulta tämän.
Kirkon papit ym. sanoissaan välittävät lapsista, mutta toisaalta tuhoavat näiden lasten elämää katsomalla toisaalle kun vanhemmat tuhoavat toisiaan systemaattisesti ja näin kasaavat omien lastensa päälle kuormaa ja pahoinvointia ja vielä kylvävät lasten lastensa päälle kaikkea pahaa."Evoluutiota tuo ei ole koska vaikuttaa korkeintaan neljänteen polveen. "
Epigenetiikka on evolutiivinen mekanismi, joka mahdollistaa yksilön ja populaation adaptoitumisen nopeisiin muutoksiin ympäristössä. Varsinainen perimään vaikuttava evoluutio on usein siihen liian hidas. Evoluutiota yhtä kaikki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Evoluutiota tuo ei ole koska vaikuttaa korkeintaan neljänteen polveen. "
Epigenetiikka on evolutiivinen mekanismi, joka mahdollistaa yksilön ja populaation adaptoitumisen nopeisiin muutoksiin ympäristössä. Varsinainen perimään vaikuttava evoluutio on usein siihen liian hidas. Evoluutiota yhtä kaikki."Evoluutiota yhtä kaikki."
Epigeneettinen prosessi ei ole evoluutiota koska se sammuu viimeistään viidennessä sukupolvessa ja myös silloin kun ihminen tulee uskoon Jeesukseen. Anonyymi kirjoitti:
"”…mikä on se Jumalan luoma mekanismi miten tekomme siirtyvät lapsillemme kolmanteen ja jopa neljänteen sukupolveen.”
Sitä kutsutaan evoluutioksi."
Evoluutiota tuo ei ole koska vaikuttaa korkeintaan neljänteen polveen.
Se on Jumala luoma mekanismi että jälkeläiset maksavat isiensä synneistä ja tämän pitäisi jokaisen tiedostaa ja sen mukaan elää.
Kirkkohan ei välitä yhtään tulevista sukupolvista, tuhotaan heidän luontonsa, tuhlataan heidän rahavaransa ja annetaan nykyluterilaisten tuhoavalla ja syntisellä elämällään tuhota myös lasten ja lastenlasten koko elämä.
"”Tämä on vakava paikka kirkon papeille, koska heidän jäsenistönsä pahat teot kostautuvat jälkipolville Jumalan säätämyksen mukaan.”
" Eivät muut teot – eikä varsinkaan muiden teot."
Isien pahat teot siirtyvät lasten ja lastenlasten maksettaviksi. Näin siis Jumala ja tiede ovat todenneet.
Tietenkin kirkon viranomaiset pyrkivät torjumaan tämän koska heille on helpompaa sallia ihmisten tehdä pahaa toisilleen joka päivä. Papeilla ei ole mitään aikomusta yrittää ihmisten pahantekemistä toisilleen koska pappien pitää saada syödä ja juoda hyvin hyvässä seurassa.
"Mitä paremmin pidämme huolta toisistamme, sitä paremmin voivat lapsetkin."
No ymmärsithän sinä lopulta tämän.
Kirkon papit ym. sanoissaan välittävät lapsista, mutta toisaalta tuhoavat näiden lasten elämää katsomalla toisaalle kun vanhemmat tuhoavat toisiaan systemaattisesti ja näin kasaavat omien lastensa päälle kuormaa ja pahoinvointia ja vielä kylvävät lasten lastensa päälle kaikkea pahaa.”Evoluutiota tuo ei ole koska vaikuttaa korkeintaan neljänteen polveen.”
Se on nimenomaan evoluutiota, eli sen yksi mekanismi, kuten nimimerkki ”Anonyymi” 09.12.2019 14:10
Hyvin ilmaisee: ”Epigenetiikka on evolutiivinen mekanismi, joka mahdollistaa yksilön ja populaation adaptoitumisen nopeisiin muutoksiin ympäristössä.”
”Isien pahat teot siirtyvät lasten ja lastenlasten maksettaviksi. Näin siis Jumala ja tiede ovat todenneet.”
Juu, epigenetiikka ei liity tähän. Tuolla tarkoitetaan vaikka niitä historiallisia tilanteita, joissa on vaikka sodittu, harjoitettu rikoksia tai väkivaltaa ja joiden seurauksista joutuu myös jälkipolvet kärsimään. Tämä taas on sosiaalinen ilmiö, sillä kun isovanhempien teoista esim. kostetaan heidän jälkipolviaan.
- Anonyymi
Ihminen on paljon muutakin kuin perimänsä geenit. Lapsuus ja ympäristö muokkaa ihmisestä sen, mikä hän kulloisellakin hetkellä on.
- Anonyymi
Selvennättäköön hieman kokonaisuutta. Epigeeni vaikuttaa kehityksessä kaiken aikaa. Siis ei vain suurten ja merkittävin tilanteiden kautta, joita perheessä on. Raamatun ajatusta liittäen; Isien paha teot ovat jokapäiväistä eli ihmisen kielteisestä käyttäytymisestä on kysymys ja tämän heijasteetsa - epigeenistä lapsen kehitykseen.
Siis - kuten yleensä geneettisyydessä, niin ympäristö vaikuttaa geneettisyyksien aktivoimiseen eli mikä alua voimistuu ja mikä näivettyy - liittyy ympäristötekijöihin.
Maallikonkin on helppo ymmärtää tämä. Jos perheessä on arka ja ylireagoiva lapsi - geneettiisyyteen liittyen. Jos tämä lapsi syntyy perheeseen, jossa kasvatuksen kautta lasta paapotaan ja aktivoidaan lisää arkuuteen / pelkotiloihin, niin juuri nämä geneettiset alueet vahvistuvat ja ohjaavat lasta entistä aremmaksi ja ylireagoivaksi. Aivan sama vaikutus, jos perheessä on väkivaltaisuutta. Mitä herkempi lapsi / arempi, niin sitä voimakkaammmin geneettisyyden vaikutus kehitykseen voimistuu.
Juuri tätä persoonaa tulisi rohkaista ja kannustaa ja erikoisesti tukea vihantunteen opettelussa / uhmaiän käyttäytymistä tukien. Niin, vaikka juuri tämänlainen lapsi on erittäin helppo kasvatettava, koska sopeutuu mukisematta ja erittäin helposti.
No, ymmärrän erittäin hyvin, miten nämä asiat on täysin tuntemattomia tavalliselle ihmiselle / kansalle. Huomaatteko, miten esim. valittu pääinisteri ei ymmärrä ja tiedosta mitä tapahtuu hänen 1v vanhalle tyttärelleen kun valitsi uraputken lapsen edun edelle. juuri tuo ikä on erittäin merkityksellinen ihmisen kehityksessä (alle 5-vuotta).
Ajatellen tätä epigeeniä ja yleensä geneettisyyttä, niin en ihmettele hetkeäkän, miksi nuorisomme voi mieleltään yhä huonommin sukupolven muuttuessa. Juuri varhaislapsuus vaikuttaa erittäin paljon miten kestää aikuisuudessaan haasteita.
Siis äiti/lapsi suhde on erittäin merkityksellinen kasvualusta lapselle ja tästä seuraava on isä suhe ja tämän jälkeen sisaruksen ja seuaavaksi isovanhemmmat / naapurit jne...... Siis ensimmäinen lapsen suhde - äiti - vaikuttaa seuraaviin. Lapsihan seurustelee äidin kanssa jo kohdussa ollessaan.
Huomatkaapa miten JUMALAN aivoittama kuvio on murrettu ja muutettu. Päivi Räsänenkikn on homojen kimpussa, mutta todeellisesti saattaa JUMALAN sanan pilkatuksi käyttäytymisellään. Liittyen juuri lapsen kehitykseen / epigeeniin.
Markku Lievonen”Raamatun ajatusta liittäen; Isien paha teot ovat jokapäiväistä eli ihmisen kielteisestä käyttäytymisestä on kysymys ja tämän heijasteetsa - epigeenistä lapsen kehitykseen.”
Ei, ei ole. Olet tainnut täydellisesti ymmärtää asian väärin?
”No, ymmärrän erittäin hyvin, miten nämä asiat on täysin tuntemattomia tavalliselle ihmiselle / kansalle.”
Näemmä sinullakin olisi lisää opittavaa?- Anonyymi
Juuri näin.
GF - Anonyymi
Markku hyvä. Ei ole olemassa mitään epigeeniä. Kyse on epigenetiikasta, eli genomin säätelystä. Olisit uskottavampi, jos käyttäisit edes oikeaa terminologiaa.
Uuden pääministerin syyllistäminen on suoraan sanottuna typerää. Missään ei ole osoitettu, että aikaisin töihin palanneiden äitien lapsista tulisi aikuisena jotenkin huonompia. Päiväkodit tarjoavat usein paljon virikkeellisemmän ympäristön kuin oma koti ja jos ei mahdollisia tautikierteitä lasketa, niin päivähoito on lapselle hyvä vaihtoehto. - Anonyymi
mummomuori kirjoitti:
”Raamatun ajatusta liittäen; Isien paha teot ovat jokapäiväistä eli ihmisen kielteisestä käyttäytymisestä on kysymys ja tämän heijasteetsa - epigeenistä lapsen kehitykseen.”
Ei, ei ole. Olet tainnut täydellisesti ymmärtää asian väärin?
”No, ymmärrän erittäin hyvin, miten nämä asiat on täysin tuntemattomia tavalliselle ihmiselle / kansalle.”
Näemmä sinullakin olisi lisää opittavaa?"”Raamatun ajatusta liittäen; Isien paha teot ovat jokapäiväistä eli ihmisen kielteisestä käyttäytymisestä on kysymys ja tämän heijasteetsa - epigeenistä lapsen kehitykseen.”
Ei, ei ole. Olet tainnut täydellisesti ymmärtää asian väärin?"
Lievonen on tässäkin oikeassa, että isien pahat teot siirtyvät geenien kautta lapsille ja lasten lapsille jne kuten Jumala on Sanassaan todennut. Tämä asettaa vakavaa vastuuta aikuisille ja myös kirkolle, että opettaisi ihmisiä elämään etteivät koko aikaa kiusaa ja rääkkää toisiaan ja tee pahaa jonkun armoautomaatin suojassa. Jälkipolvet maksaa karmeaa laskua sitten tästä taktisesti armon hyväksikäyttämisestä ja myös kirkon papit ovat osasyyllisiä tähän pahuuden leviämiseen koko yhteiskuntaan. Vain uskoontulo Jeesukseen voi katkaista tämän pahuuden kierteen eikä geeneissä oleva taipumus pääse valtaan.
Tämä on mahtava todistus kuinka tiede tulee jäljessä siitä mitä Raamatusta voimme lukea. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Markku hyvä. Ei ole olemassa mitään epigeeniä. Kyse on epigenetiikasta, eli genomin säätelystä. Olisit uskottavampi, jos käyttäisit edes oikeaa terminologiaa.
Uuden pääministerin syyllistäminen on suoraan sanottuna typerää. Missään ei ole osoitettu, että aikaisin töihin palanneiden äitien lapsista tulisi aikuisena jotenkin huonompia. Päiväkodit tarjoavat usein paljon virikkeellisemmän ympäristön kuin oma koti ja jos ei mahdollisia tautikierteitä lasketa, niin päivähoito on lapselle hyvä vaihtoehto.Tiedän, miten turhaa on pohtia asiaa, vaikka tieteen tutkimukset ovat todisteena äiti - lapsi suhteen laaja-alaisuudesta.
Totta, ei ole erillistä epigeeniä. Kirjoitin kiirreessäni huolimattomasti, mutta todelisuus on, miten ympäristömme tuottaa nuorisoa, joka ei kertakaikkiaan kestä elämän haasteita / ympäristö ohjaa genetiikkaa - mielen kehitystä jne..... Geneettisyys on kokonaisuus, johon vaikuttaa juuri elinympäristö mm äitisuhde jne...
Eli, jos tämä ihmisen / lapsen ensimmäinen suhde - äitisuhde jää ohueksi, niin juuri tällä on suuri vaikutus myöhempiin ihmissuhteisiin. Tämä on fakta todellisuus, jota on tutkittu. Juuri rikkinäisistä perheistä - tähän liittyen kasvaa lapsi, jonka elämä on haasteellinen. Rikkinäisen perheen vanhempien ajatukset ovat aivan muualla kuin lapsen hoivamisessa.
Koko yhteiskuntamme ei huomioi ja ymmärrä, miten pienelle vauvalle / lapselle on yks hailee minkä takia äiti ei ole aistien ulottuvilla / tutkakentässä. Pieni lapsi seuraa ja reagoi yllättävän tiiviiisti juuri äidin liikkeitä - on tärkein suhde. Jopa muutaman viikon/päivän ikäinen. Tämän aulueen voi tutkia jokainen vanhempi.
Mutta, ymmärrän hyvin, ettei sateenkaariperheen lapseen / pääministeriä saisi arvoistella, koska jo äidin osan kritisoiminen saa karvat pystyyn koko yhteisunnassamme.
Mutta ,- älkää myös huulipyöreänä ihmetelkö, miksi nuorisomme potee vaikeasti / haasteellisesti itseäistymistäänja ei kestä elämän haasteita mielentasapainon häiriintymättä.
Niin se on totta, miten lapsi mahdollistuu kasvamaan vaikka puun oksalla / yksin, kunhan joku ravitsee hänet. Taas hänellä sopeutuminen arjen haasteisiin on työn ja tuskan takana. Tutkippa miten paljon mielialalääkkeiden käyttö on maassamme lisääntynyt kuin myös stressitaso, joka juuri johtuu ylirasituksesta / alhaisesta elämän haasteiden sietokyvystä. Ihminen sairastuu juuri korkeaan stressitasoon liittyen,- genetiikka huomoiden.
Lukekaapa ajan ja ajatuksen kanssa Raamatusta Roomalaisille 1 luku ja seuraavat . Kertoo erikoisesti meidän ajastamme.... kuvittelevat olevansa viisaita - kiitos kouluttautumisen arvostus , mutta JUMALAN silmissä ja elämän haasteiden kautta nähtynä - tyhmiksi tulleet.
Ymmärrättekö missä suossa olemme. Ihmisen sairastavuus on räjähtänyt käsiin ( ympäristön vaikutus geneettisyyteen) ja kohta koko verokertymä menee ihmisen eri sairauksien hoitoon. Jotain on vialla - ja paljon.
Markku Lievonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Markku hyvä. Ei ole olemassa mitään epigeeniä. Kyse on epigenetiikasta, eli genomin säätelystä. Olisit uskottavampi, jos käyttäisit edes oikeaa terminologiaa.
Uuden pääministerin syyllistäminen on suoraan sanottuna typerää. Missään ei ole osoitettu, että aikaisin töihin palanneiden äitien lapsista tulisi aikuisena jotenkin huonompia. Päiväkodit tarjoavat usein paljon virikkeellisemmän ympäristön kuin oma koti ja jos ei mahdollisia tautikierteitä lasketa, niin päivähoito on lapselle hyvä vaihtoehto.Jos ymmärrät kokonaisuutta aina geneettisyys ja sen vaikutus huomioiden puhumattakaan ihmisen hormoonitoiminnasta, niin ymmärtänet miksi maassamme on erittäin alhainen syntyvyys, 1.35.
Äitiys lapsisuhteineen ei ole kiehtova ajatus ja tunteita nostattava. Aivan sama tekijä vaikuttaa siihen, miten naisen asemaa ei arvosteta ja siten kaikki haluaisivat olla miehiä - miehen alueella. Siis naisen sukupuolisuutta jo heikentää ihmisen kehitys aina pukeutumista myöten.
Niin, ajatellen jumalatonta ihmistä, niin ei kai liene edes outoa, miksi avioliitto / perus parisuhde on uhattuna. Kaikki vaikuttaa kaikkeen juuri geneettisyyden ohjausena. Ympäristö ruokkii ihmisen muuttumista kielteiseen suuntaan.
m.l - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Markku hyvä. Ei ole olemassa mitään epigeeniä. Kyse on epigenetiikasta, eli genomin säätelystä. Olisit uskottavampi, jos käyttäisit edes oikeaa terminologiaa.
Uuden pääministerin syyllistäminen on suoraan sanottuna typerää. Missään ei ole osoitettu, että aikaisin töihin palanneiden äitien lapsista tulisi aikuisena jotenkin huonompia. Päiväkodit tarjoavat usein paljon virikkeellisemmän ympäristön kuin oma koti ja jos ei mahdollisia tautikierteitä lasketa, niin päivähoito on lapselle hyvä vaihtoehto.Sinä katselet hyviä ja huonoja vaihtoehtoja omasta näkövinkkelistäsi ja arvostuksistasi.Ne on varmasti täällä tunnettuja.
Suomen arvopohja on kristinusko ja kristinuskon peruste on Raamattu. Raamatussa lukee: "Äidin opetukset ja isän kuritukset (valvonnan vastuu). Lapsi rakastaa vanhempiaan ja on heidän vastuullaan täysin. Miksi lapsen TUNTEET on Suomessa poljettu lokaan vuosikymmenet? Vieraat kasvattivat heidät aikuisiksi, koska illalla ja yöllä ei kasvateta. Nimenomaan aikoinaan vieraan kasvatuksen alullesaattajat esittävät nyt kovaäänisimmin kasvatustuloksensa huomioonottamista. Siis kun lopputulema oli ahdistus mielensairauksineen. Homouttahan ei siihen saa liittää, mutta voi todeta sen räjähdysmäisen leviämisen rakkaudenkaipuuseen nuorilla. Kun lapsi ennen oli kasvatettu vakaassa kodissaan, hän ei ollut kaikkien tuulien vieteltävissä. Rakkaudellinen lapsuus omassa kodissaan pitäisi olla itsestään selvyys jokaiselle ihmistaimelle, mutta sen suhteen suomalaislapset tehtiin lainsuojattomiksi. Tunnemuistiin jäi rakkaudeton lapsuus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä katselet hyviä ja huonoja vaihtoehtoja omasta näkövinkkelistäsi ja arvostuksistasi.Ne on varmasti täällä tunnettuja.
Suomen arvopohja on kristinusko ja kristinuskon peruste on Raamattu. Raamatussa lukee: "Äidin opetukset ja isän kuritukset (valvonnan vastuu). Lapsi rakastaa vanhempiaan ja on heidän vastuullaan täysin. Miksi lapsen TUNTEET on Suomessa poljettu lokaan vuosikymmenet? Vieraat kasvattivat heidät aikuisiksi, koska illalla ja yöllä ei kasvateta. Nimenomaan aikoinaan vieraan kasvatuksen alullesaattajat esittävät nyt kovaäänisimmin kasvatustuloksensa huomioonottamista. Siis kun lopputulema oli ahdistus mielensairauksineen. Homouttahan ei siihen saa liittää, mutta voi todeta sen räjähdysmäisen leviämisen rakkaudenkaipuuseen nuorilla. Kun lapsi ennen oli kasvatettu vakaassa kodissaan, hän ei ollut kaikkien tuulien vieteltävissä. Rakkaudellinen lapsuus omassa kodissaan pitäisi olla itsestään selvyys jokaiselle ihmistaimelle, mutta sen suhteen suomalaislapset tehtiin lainsuojattomiksi. Tunnemuistiin jäi rakkaudeton lapsuus.Raamatussa on yllättävän paljon perheeseen liittyvää opetusta, mutta ihminen vainn ei usko niihin. Samoin on tieteen tarkkaa tutkimusta äidin ja lapsen suhteesta. Jopa vastasyntynyt vauva tunnistaa oman äitinsä äänen. Suurperheen isänä aikoinaan tutkimme kotona tätä aluetta ja ihmettelimme miten pieni vauva todella tunnistaa / reagoi voimakkaammin äidin ääneen. Samoin muutaman viikon ikäinen vauva ymmrtää vanhempiensa asenteita. Esim. vauvan herätessä uniltaan ja antaessaan ensimmäisen äänensä. Kun tähän vastasi lempeästi, niin vauva jäi odottamaan ja oli kärsivällinen. Tätä leikkiä jatkui monta jaksoa, mutta viimein vauvan kärsivällisyys loppui. Juuri nämä viestinnät - vauvaiässä - on alku metri ihmisen ihmissuhteiden kehitystä.
Kuten tiedämme ja näemme, niin lapsen etu ja kehitys äitisuhteen pohjalta on romutettu ja tilalle on tullut ylistetty hoivan ulkoistaminen. Siis yksilö suhteen kasvatus on muutettu ryhmän kasvatukseksi. Puhutaan ja ylistetään miten lapsi oppii suuuuuuressa ryhmässä sosiaallisia taitoja.
Mutta, todellisuudessa näin ei ole ja juuri tämä sisäinen kasvamattomuus näkyy aikuisuudessa, miten tänä päivänä on ihmisen vaikea elää lähisuhdetta. Erittäin vaikea. Avioliitot on yhtä lyhyitä kuin työttömän työsuhteet.
Siis ihmisellä ei ole valmiuksia elää ja toimia lhmisyhteissa - vaikka haluaisikin. Taidollisuus puuttuu. Sokeudesta on kysymys. Koko yhteiskuntamme/ elinympärisömme viestittää tietoa - joka etäännyttää ihmistä ihmissuhteen kehittämisestä. Juuri tuo yksinäisyyys / irallisuus vaikuttaa kielteisesti ihmisten mieleen / tasapainoon. Kossu virtaa, jos ei lääkkeet maistu puhumattakaan huumeiden hyväksymisestä.
m.l Anonyymi kirjoitti:
"”Raamatun ajatusta liittäen; Isien paha teot ovat jokapäiväistä eli ihmisen kielteisestä käyttäytymisestä on kysymys ja tämän heijasteetsa - epigeenistä lapsen kehitykseen.”
Ei, ei ole. Olet tainnut täydellisesti ymmärtää asian väärin?"
Lievonen on tässäkin oikeassa, että isien pahat teot siirtyvät geenien kautta lapsille ja lasten lapsille jne kuten Jumala on Sanassaan todennut. Tämä asettaa vakavaa vastuuta aikuisille ja myös kirkolle, että opettaisi ihmisiä elämään etteivät koko aikaa kiusaa ja rääkkää toisiaan ja tee pahaa jonkun armoautomaatin suojassa. Jälkipolvet maksaa karmeaa laskua sitten tästä taktisesti armon hyväksikäyttämisestä ja myös kirkon papit ovat osasyyllisiä tähän pahuuden leviämiseen koko yhteiskuntaan. Vain uskoontulo Jeesukseen voi katkaista tämän pahuuden kierteen eikä geeneissä oleva taipumus pääse valtaan.
Tämä on mahtava todistus kuinka tiede tulee jäljessä siitä mitä Raamatusta voimme lukea.”Lievonen on tässäkin oikeassa, että isien pahat teot siirtyvät geenien kautta lapsille ja lasten lapsille…”
Ei ole, vaan hän on ymmärtänyt täydellisesti asian väärin.Anonyymi kirjoitti:
Tiedän, miten turhaa on pohtia asiaa, vaikka tieteen tutkimukset ovat todisteena äiti - lapsi suhteen laaja-alaisuudesta.
Totta, ei ole erillistä epigeeniä. Kirjoitin kiirreessäni huolimattomasti, mutta todelisuus on, miten ympäristömme tuottaa nuorisoa, joka ei kertakaikkiaan kestä elämän haasteita / ympäristö ohjaa genetiikkaa - mielen kehitystä jne..... Geneettisyys on kokonaisuus, johon vaikuttaa juuri elinympäristö mm äitisuhde jne...
Eli, jos tämä ihmisen / lapsen ensimmäinen suhde - äitisuhde jää ohueksi, niin juuri tällä on suuri vaikutus myöhempiin ihmissuhteisiin. Tämä on fakta todellisuus, jota on tutkittu. Juuri rikkinäisistä perheistä - tähän liittyen kasvaa lapsi, jonka elämä on haasteellinen. Rikkinäisen perheen vanhempien ajatukset ovat aivan muualla kuin lapsen hoivamisessa.
Koko yhteiskuntamme ei huomioi ja ymmärrä, miten pienelle vauvalle / lapselle on yks hailee minkä takia äiti ei ole aistien ulottuvilla / tutkakentässä. Pieni lapsi seuraa ja reagoi yllättävän tiiviiisti juuri äidin liikkeitä - on tärkein suhde. Jopa muutaman viikon/päivän ikäinen. Tämän aulueen voi tutkia jokainen vanhempi.
Mutta, ymmärrän hyvin, ettei sateenkaariperheen lapseen / pääministeriä saisi arvoistella, koska jo äidin osan kritisoiminen saa karvat pystyyn koko yhteisunnassamme.
Mutta ,- älkää myös huulipyöreänä ihmetelkö, miksi nuorisomme potee vaikeasti / haasteellisesti itseäistymistäänja ei kestä elämän haasteita mielentasapainon häiriintymättä.
Niin se on totta, miten lapsi mahdollistuu kasvamaan vaikka puun oksalla / yksin, kunhan joku ravitsee hänet. Taas hänellä sopeutuminen arjen haasteisiin on työn ja tuskan takana. Tutkippa miten paljon mielialalääkkeiden käyttö on maassamme lisääntynyt kuin myös stressitaso, joka juuri johtuu ylirasituksesta / alhaisesta elämän haasteiden sietokyvystä. Ihminen sairastuu juuri korkeaan stressitasoon liittyen,- genetiikka huomoiden.
Lukekaapa ajan ja ajatuksen kanssa Raamatusta Roomalaisille 1 luku ja seuraavat . Kertoo erikoisesti meidän ajastamme.... kuvittelevat olevansa viisaita - kiitos kouluttautumisen arvostus , mutta JUMALAN silmissä ja elämän haasteiden kautta nähtynä - tyhmiksi tulleet.
Ymmärrättekö missä suossa olemme. Ihmisen sairastavuus on räjähtänyt käsiin ( ympäristön vaikutus geneettisyyteen) ja kohta koko verokertymä menee ihmisen eri sairauksien hoitoon. Jotain on vialla - ja paljon.
Markku Lievonen”…mutta todelisuus on, miten ympäristömme tuottaa nuorisoa, joka ei kertakaikkiaan kestä elämän haasteita / ympäristö ohjaa genetiikkaa - mielen kehitystä jne..... Geneettisyys on kokonaisuus, johon vaikuttaa juuri elinympäristö mm äitisuhde jne...”
Sotket aika mielivaltaisesti eri asioita toisiinsa. Se, mitä sikiö kokee, miten lasta kasvatetaan ja miten ympäristö vaikuttaa näihin. Geneettisyys eli perinnöllisyys on sitä, mikä meillä ei muutu. Epigenetiikka on ”lisä” geneettiselle periytyvyydelle.
”Valinta johtaa ajan kuluessa evolutiiviseen muutokseen, joka saa populaation sopeutumaan paremmin vallitseviin ympäristöoloihin. ne voivat auttaa populaatioita selviämään ympäristöissä, joissa muutokset ovat liian nopeita varsinaisten geneettisten muutosten tapahtumiselle.”
TIETEESSÄ TAPAHTUU 2/2015 ”Epigenetiikka haastaa käsityksiämme periytymisestä ja evoluutiosta”
”Eli, jos tämä ihmisen / lapsen ensimmäinen suhde - äitisuhde jää ohueksi, niin juuri tällä on suuri vaikutus myöhempiin ihmissuhteisiin.”
Oikeasti kaikki alkaa siitä, millaisissa oloissa raskaana olevan nainen elää. Miehelläkin on oma roolinsa: ”Professori Tiina Paunion mielestä isän kannalta on tärkeintä, miten isä hoivaa äitiä raskausaikana ja syntymän jälkeen lasta – mikä on siis perheen hoivakokonaisuus…”
Jos äiti elää pelossa ja jännityksessä – johtuivatpa ne mistä vain – se vaikuttaa sikiöön. Eli ”Sikiölle äidin pelokkuus viestii maailman vaarallisuudesta.”
Eli sikiön aivot virittyvät tiettyyn tilaan ja hän synnyttyään on herkempi reagoimaan uhkan tunteisiin.
Mieti vaikka sitä, millaisissa oloissa elettiin vaikka toisen maailmansodan aikaan? Eikö se olisi yksi selittävä tekijä sille, miten ns. suuren ikäluokan ihmisillä on niin paljon sydän- ja verisuonisairauksia?
Lapsen kehitykselle tärkeintä on, jos yksin aikuinen rakastaa häntä ehdoitta. Siitä, millainen lapsesta tulee, vaikuttavat siis kasvatus, ympäristö ja perintötekijät yhdessä.
Ei pidä unohtaa sitä, että tästä voi koitua myös jotain hyvää:
”Yksilöt, jotka ovat kokeneet trauman masentuvat herkästi, mutta heillä on ilmeisesti kyky toipua myös sairaudestaan. Sama perimä altistaa psyykkiselle häiriölle, mutta se voikin saada ihmisen palautumaan helpommin tilastaan. Psykologinen joustavuus saattaa olla perimän välittämään molempiin suuntiin.”
”Professori Hasse Karlsson tähdentää, että epigeneettisten muutosten seuraukset raskaudenaikaisesta tai varhaisvuosien stressistä ovat kohtuullisen pieniä. ”
YLE ”Isovanhempiemme huonot kokemukset voivat näkyä geenitasolla epigeneettisinä vaikutuksina jopa kolmanteen sukupolveen saakka”
”Tutkippa miten paljon mielialalääkkeiden käyttö on maassamme lisääntynyt kuin myös stressitaso, joka juuri johtuu ylirasituksesta / alhaisesta elämän haasteiden sietokyvystä.”
Ehkä sinunkin pitäisi vähän laajemmin tutkia tuota asiaa. Ne haasteet, joita nyt nuorilla on, ovat aivan erilaisia kuin aiemmilla sukupolvilla. Samoin työelämä on muuttunut aina vain vaativammaksi. Stressiä luo etenkin jatkuva epävarmuus, omaa tulevaisuuttaan ei enää voi suunnitella siten, kuin ennen on voinut.
”Ihmisen sairastavuus on räjähtänyt käsiin ( ympäristön vaikutus geneettisyyteen)…”
Juu, kytket aivan väärin asioita toisiinsa. Ihmiset ovat terveempiä kuin koskaan ja elävät huomattavan paljon pidemmän elämän kuin aiemmin. Samoin tiede on kehittynyt ja näin osaamme mm. diagnosoida tarkemmin, mutta aina näitä sairauksia on ollut. Ennen ne vain jätettiin huomiotta tai kohdeltiin sairastuneita välinpitämättömästi.- Anonyymi
mummomuori kirjoitti:
”…mutta todelisuus on, miten ympäristömme tuottaa nuorisoa, joka ei kertakaikkiaan kestä elämän haasteita / ympäristö ohjaa genetiikkaa - mielen kehitystä jne..... Geneettisyys on kokonaisuus, johon vaikuttaa juuri elinympäristö mm äitisuhde jne...”
Sotket aika mielivaltaisesti eri asioita toisiinsa. Se, mitä sikiö kokee, miten lasta kasvatetaan ja miten ympäristö vaikuttaa näihin. Geneettisyys eli perinnöllisyys on sitä, mikä meillä ei muutu. Epigenetiikka on ”lisä” geneettiselle periytyvyydelle.
”Valinta johtaa ajan kuluessa evolutiiviseen muutokseen, joka saa populaation sopeutumaan paremmin vallitseviin ympäristöoloihin. ne voivat auttaa populaatioita selviämään ympäristöissä, joissa muutokset ovat liian nopeita varsinaisten geneettisten muutosten tapahtumiselle.”
TIETEESSÄ TAPAHTUU 2/2015 ”Epigenetiikka haastaa käsityksiämme periytymisestä ja evoluutiosta”
”Eli, jos tämä ihmisen / lapsen ensimmäinen suhde - äitisuhde jää ohueksi, niin juuri tällä on suuri vaikutus myöhempiin ihmissuhteisiin.”
Oikeasti kaikki alkaa siitä, millaisissa oloissa raskaana olevan nainen elää. Miehelläkin on oma roolinsa: ”Professori Tiina Paunion mielestä isän kannalta on tärkeintä, miten isä hoivaa äitiä raskausaikana ja syntymän jälkeen lasta – mikä on siis perheen hoivakokonaisuus…”
Jos äiti elää pelossa ja jännityksessä – johtuivatpa ne mistä vain – se vaikuttaa sikiöön. Eli ”Sikiölle äidin pelokkuus viestii maailman vaarallisuudesta.”
Eli sikiön aivot virittyvät tiettyyn tilaan ja hän synnyttyään on herkempi reagoimaan uhkan tunteisiin.
Mieti vaikka sitä, millaisissa oloissa elettiin vaikka toisen maailmansodan aikaan? Eikö se olisi yksi selittävä tekijä sille, miten ns. suuren ikäluokan ihmisillä on niin paljon sydän- ja verisuonisairauksia?
Lapsen kehitykselle tärkeintä on, jos yksin aikuinen rakastaa häntä ehdoitta. Siitä, millainen lapsesta tulee, vaikuttavat siis kasvatus, ympäristö ja perintötekijät yhdessä.
Ei pidä unohtaa sitä, että tästä voi koitua myös jotain hyvää:
”Yksilöt, jotka ovat kokeneet trauman masentuvat herkästi, mutta heillä on ilmeisesti kyky toipua myös sairaudestaan. Sama perimä altistaa psyykkiselle häiriölle, mutta se voikin saada ihmisen palautumaan helpommin tilastaan. Psykologinen joustavuus saattaa olla perimän välittämään molempiin suuntiin.”
”Professori Hasse Karlsson tähdentää, että epigeneettisten muutosten seuraukset raskaudenaikaisesta tai varhaisvuosien stressistä ovat kohtuullisen pieniä. ”
YLE ”Isovanhempiemme huonot kokemukset voivat näkyä geenitasolla epigeneettisinä vaikutuksina jopa kolmanteen sukupolveen saakka”
”Tutkippa miten paljon mielialalääkkeiden käyttö on maassamme lisääntynyt kuin myös stressitaso, joka juuri johtuu ylirasituksesta / alhaisesta elämän haasteiden sietokyvystä.”
Ehkä sinunkin pitäisi vähän laajemmin tutkia tuota asiaa. Ne haasteet, joita nyt nuorilla on, ovat aivan erilaisia kuin aiemmilla sukupolvilla. Samoin työelämä on muuttunut aina vain vaativammaksi. Stressiä luo etenkin jatkuva epävarmuus, omaa tulevaisuuttaan ei enää voi suunnitella siten, kuin ennen on voinut.
”Ihmisen sairastavuus on räjähtänyt käsiin ( ympäristön vaikutus geneettisyyteen)…”
Juu, kytket aivan väärin asioita toisiinsa. Ihmiset ovat terveempiä kuin koskaan ja elävät huomattavan paljon pidemmän elämän kuin aiemmin. Samoin tiede on kehittynyt ja näin osaamme mm. diagnosoida tarkemmin, mutta aina näitä sairauksia on ollut. Ennen ne vain jätettiin huomiotta tai kohdeltiin sairastuneita välinpitämättömästi.>>Ehkä sinunkin pitäisi vähän laajemmin tutkia tuota asiaa. Ne haasteet, joita nyt nuorilla on, ovat aivan erilaisia kuin aiemmilla sukupolvilla. Samoin työelämä on muuttunut aina vain vaativammaksi. Stressiä luo etenkin jatkuva epävarmuus, omaa tulevaisuuttaan ei enää voi suunnitella siten, kuin ennen on voinut.<<
Huomaatko miten kumoat jo juuri omia ristiriitasuuksiasi. Suomen olot elinympäristössä on ihmisen / meidän käyttäytyisestä tuleva ilmiö. Todellisuudessa tämän päivän nuori ei kestä vaikeita haasteita. Ajatelkaapa te viisaammat. Jos tämän päivän nuori joutuisi elä'mään 50- luvun Suomessa, niin jälki olisi järkyttävää. Koulumatkat puhuattakaan työelämän vaativuudesta / fyysisyydestä.
Ihmisen ammatin omaaminen on erittäin helppoa tänä päivänä ja joka aueella eläminen. Väitämpä, miten juuri korkeassa elintasossa / helpossa elämässä kasvava ihminen ei kertakaikkiaan kestä normaalin elämän haasteellisuutta. Elinympäristössä, jossa vanhempien läsnäoleva aika on erittäin kortilla.
Jos tässä tilanteessa Suomi joutuisi sotilaalliseen tilanteeseen, niin Suomi luhistisi muutamassa vuorokaudessa. Suomalaisen mies ei kestä sodan haasteellisuutta mielen siitä sekoamatta. Tilanne olisi liian haasteellinen ajatellen haasteiden kestämistä.
Tavllaan vanhempi sukupolvi luo nuoremmalle sukupolvelle elinympäristön, jossa nuoremman suupolven on vaikea kehittyä. Juuri tähänn liittyy sivun aihe. Geneettisyys ja ympäristön yhteisvaikutus ihmisen kehitykseen.
Ihminen / lapsi todella mahdollistuu kasvamaan vaikka puun oksalla, mutta tämä elinympäristö ei kasvata ihmisessä haasteiden sietokykyä / kestämistä mielentasapainon siihen reagoimatta.
m.l - Anonyymi
mummomuori kirjoitti:
”…mutta todelisuus on, miten ympäristömme tuottaa nuorisoa, joka ei kertakaikkiaan kestä elämän haasteita / ympäristö ohjaa genetiikkaa - mielen kehitystä jne..... Geneettisyys on kokonaisuus, johon vaikuttaa juuri elinympäristö mm äitisuhde jne...”
Sotket aika mielivaltaisesti eri asioita toisiinsa. Se, mitä sikiö kokee, miten lasta kasvatetaan ja miten ympäristö vaikuttaa näihin. Geneettisyys eli perinnöllisyys on sitä, mikä meillä ei muutu. Epigenetiikka on ”lisä” geneettiselle periytyvyydelle.
”Valinta johtaa ajan kuluessa evolutiiviseen muutokseen, joka saa populaation sopeutumaan paremmin vallitseviin ympäristöoloihin. ne voivat auttaa populaatioita selviämään ympäristöissä, joissa muutokset ovat liian nopeita varsinaisten geneettisten muutosten tapahtumiselle.”
TIETEESSÄ TAPAHTUU 2/2015 ”Epigenetiikka haastaa käsityksiämme periytymisestä ja evoluutiosta”
”Eli, jos tämä ihmisen / lapsen ensimmäinen suhde - äitisuhde jää ohueksi, niin juuri tällä on suuri vaikutus myöhempiin ihmissuhteisiin.”
Oikeasti kaikki alkaa siitä, millaisissa oloissa raskaana olevan nainen elää. Miehelläkin on oma roolinsa: ”Professori Tiina Paunion mielestä isän kannalta on tärkeintä, miten isä hoivaa äitiä raskausaikana ja syntymän jälkeen lasta – mikä on siis perheen hoivakokonaisuus…”
Jos äiti elää pelossa ja jännityksessä – johtuivatpa ne mistä vain – se vaikuttaa sikiöön. Eli ”Sikiölle äidin pelokkuus viestii maailman vaarallisuudesta.”
Eli sikiön aivot virittyvät tiettyyn tilaan ja hän synnyttyään on herkempi reagoimaan uhkan tunteisiin.
Mieti vaikka sitä, millaisissa oloissa elettiin vaikka toisen maailmansodan aikaan? Eikö se olisi yksi selittävä tekijä sille, miten ns. suuren ikäluokan ihmisillä on niin paljon sydän- ja verisuonisairauksia?
Lapsen kehitykselle tärkeintä on, jos yksin aikuinen rakastaa häntä ehdoitta. Siitä, millainen lapsesta tulee, vaikuttavat siis kasvatus, ympäristö ja perintötekijät yhdessä.
Ei pidä unohtaa sitä, että tästä voi koitua myös jotain hyvää:
”Yksilöt, jotka ovat kokeneet trauman masentuvat herkästi, mutta heillä on ilmeisesti kyky toipua myös sairaudestaan. Sama perimä altistaa psyykkiselle häiriölle, mutta se voikin saada ihmisen palautumaan helpommin tilastaan. Psykologinen joustavuus saattaa olla perimän välittämään molempiin suuntiin.”
”Professori Hasse Karlsson tähdentää, että epigeneettisten muutosten seuraukset raskaudenaikaisesta tai varhaisvuosien stressistä ovat kohtuullisen pieniä. ”
YLE ”Isovanhempiemme huonot kokemukset voivat näkyä geenitasolla epigeneettisinä vaikutuksina jopa kolmanteen sukupolveen saakka”
”Tutkippa miten paljon mielialalääkkeiden käyttö on maassamme lisääntynyt kuin myös stressitaso, joka juuri johtuu ylirasituksesta / alhaisesta elämän haasteiden sietokyvystä.”
Ehkä sinunkin pitäisi vähän laajemmin tutkia tuota asiaa. Ne haasteet, joita nyt nuorilla on, ovat aivan erilaisia kuin aiemmilla sukupolvilla. Samoin työelämä on muuttunut aina vain vaativammaksi. Stressiä luo etenkin jatkuva epävarmuus, omaa tulevaisuuttaan ei enää voi suunnitella siten, kuin ennen on voinut.
”Ihmisen sairastavuus on räjähtänyt käsiin ( ympäristön vaikutus geneettisyyteen)…”
Juu, kytket aivan väärin asioita toisiinsa. Ihmiset ovat terveempiä kuin koskaan ja elävät huomattavan paljon pidemmän elämän kuin aiemmin. Samoin tiede on kehittynyt ja näin osaamme mm. diagnosoida tarkemmin, mutta aina näitä sairauksia on ollut. Ennen ne vain jätettiin huomiotta tai kohdeltiin sairastuneita välinpitämättömästi.Erittäin lyhyesti todeten. Jos nuorisollamme olisi kehittynyt syvällisempi suhde vanhempiinsa / toiseen ihmiseen ja siten olisivat parisen vuotta pidempään kotona - vanhempien viisauksien ohjaamana, niin nuoremman sukupolven ymmärrystaso olisi paremmalla tasolla nähdä ja ratkaista ongelmiaan ja siten koko ympäristön vaikutukset / vaatimukset kokisivat alhaisemmalla stressi/ ahdistus tasolla. Siis siivet olisivat vahvammat kantamaan pesästä muuttaessa pois.
Taas mikä ihmisesssä vaikuttaa sillan rakentamiseen toisen ihmisen luo. Siis miten ihmisessä kehittyy syvällisen suhteen kehittyminen, joka on erittäin merkittävä tekijä aikuisuudessa. Jopa maailman vanhin päämisteri ( yli 90-vuotias) sivusi tätä. Siis korkessa asemassa olevan ihmisenkin tulisi toimia tässä suhteessa ja siten kuunella / huomioida toisia. Kasvaa tässä tekijässä.
Niin, mitä etäisempi vauvan suhde äitiin on kehityksen alkuvaiheessa, niin sitä heikomman tason lapsi saa tämän alueen - ihmissuhteen solmimisen kehityksessä. Jos vanhemmilla / vauvalla ei ole syntynyt läheistä suhdetta varhaislapsuuden aikana, niin on aivan turha odottaa sen syntyvän murrosiässä. Juuri tuohon liittyy miten monessa perheessä on erittäin vaikea vanhempien saada otetta lapseensa. Se juna män jo ohi. Läsnäolevan ajan vaikutus ja merkitys lapsen varhaislapsuuden kehityksessä. Juuri tuohon liittyen nuorilla on lähes neuroottisuus muuttaa mahdollisimma varhain pois kotoa. Vanhemmilla ei ole sidettä / vaikutusta lapseensa. Jos olisi side syvempi, lapsi viihtyisi kotona pidempään ja kasvaisi ymmärrykseltään ja olis vahvempi ottamaan maailman haasteita vastaan - murehduttamatta mieltään. Rahan käyttö hallinnassa jne....
Nyt lapset muuttavat liian varhain pois vanhempiensa ohjauksesta ja maailman haasteet koetaan liian haasteellisena.
Mutta, toki vanhempien suhde lapseen, vaikuttaa erittäin paljon lapsen geneettisyys ( sivun aloitus) uhmakkuuteen liittyen.
Itse näen, miten tänä aikana ihmisen vaikeus elää ihmissuhteissa / parisuhteessa liittyy juuri tämän äitisuhteen muttumiseen. Avioerojen lisääntymyminen. Kasvualustan muuttuminen. Ennen luontaisesti äiti olisi kotona ja mies haali elantoa köyhyyttä lieventämään. Silloin lapsen kehitykseen vaikutti kielteisesti ravinto ja vanhempien ahdistuneisuus elantoon liittyen, mutta silti tämä sukupolvi kasvoi ja mahdollistui rakentamaan piiiiiiiiitkäkestoosia liittoja. Väitämpä, miten lapset olivat kuuliaisempia juuri perheeseen - liittyen.Tänä päivänä sukupolvea liitossa ahdistaa erittäin pienet asiat - ahditus, joka HEILLE on aito ja tosi. Taas sivuliselle naurettavan pienen tekijän aikaansaama verraten edellisten sukupolvien ahdistuksien aktivoimaan tekijään.
Niin, "Leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo" lie tämän päivän ihisen ongelmoittaja.
m.l Anonyymi kirjoitti:
>>Ehkä sinunkin pitäisi vähän laajemmin tutkia tuota asiaa. Ne haasteet, joita nyt nuorilla on, ovat aivan erilaisia kuin aiemmilla sukupolvilla. Samoin työelämä on muuttunut aina vain vaativammaksi. Stressiä luo etenkin jatkuva epävarmuus, omaa tulevaisuuttaan ei enää voi suunnitella siten, kuin ennen on voinut.<<
Huomaatko miten kumoat jo juuri omia ristiriitasuuksiasi. Suomen olot elinympäristössä on ihmisen / meidän käyttäytyisestä tuleva ilmiö. Todellisuudessa tämän päivän nuori ei kestä vaikeita haasteita. Ajatelkaapa te viisaammat. Jos tämän päivän nuori joutuisi elä'mään 50- luvun Suomessa, niin jälki olisi järkyttävää. Koulumatkat puhuattakaan työelämän vaativuudesta / fyysisyydestä.
Ihmisen ammatin omaaminen on erittäin helppoa tänä päivänä ja joka aueella eläminen. Väitämpä, miten juuri korkeassa elintasossa / helpossa elämässä kasvava ihminen ei kertakaikkiaan kestä normaalin elämän haasteellisuutta. Elinympäristössä, jossa vanhempien läsnäoleva aika on erittäin kortilla.
Jos tässä tilanteessa Suomi joutuisi sotilaalliseen tilanteeseen, niin Suomi luhistisi muutamassa vuorokaudessa. Suomalaisen mies ei kestä sodan haasteellisuutta mielen siitä sekoamatta. Tilanne olisi liian haasteellinen ajatellen haasteiden kestämistä.
Tavllaan vanhempi sukupolvi luo nuoremmalle sukupolvelle elinympäristön, jossa nuoremman suupolven on vaikea kehittyä. Juuri tähänn liittyy sivun aihe. Geneettisyys ja ympäristön yhteisvaikutus ihmisen kehitykseen.
Ihminen / lapsi todella mahdollistuu kasvamaan vaikka puun oksalla, mutta tämä elinympäristö ei kasvata ihmisessä haasteiden sietokykyä / kestämistä mielentasapainon siihen reagoimatta.
m.l”Huomaatko miten kumoat jo juuri omia ristiriitasuuksiasi.”
Tuota, mitähän ristiriitaisuuksia tarkoitat?
”Todellisuudessa tämän päivän nuori ei kestä vaikeita haasteita.”
Ei niitä kestä sen enempää työelämässä olevat aikuisetkaan! Eikä edelliset sukupolvet ole edes kohdanneet tällaisia haasteita, mitä nyt on.
”Jos tämän päivän nuori joutuisi elä'mään 50- luvun Suomessa, niin jälki olisi järkyttävää.”
Oikeastaan elämä oli helpompaa. Oli paljon vähemmän sellaisia asioita, joita piti oppia. Samoin oli ympäristössä huomattavan paljon vähemmän erilaisia asioita, mitä piti huomioida. Kun taannoin vertasin oppikirjoja, joita käytin kolmannella luokalla kansakoulussa lapsenlapseni vastaaviin, ero oli suorastaan järkyttävä. Sillä niin paljon enemmän oli sekä määrällisesti että laadullisesti enemmän opittavaa tuolla lapsella kuin minulla aikoinaan.
”Ihmisen ammatin omaaminen on erittäin helppoa tänä päivänä…”
Ei vaan ennen se oli helppoa. Nyt pitää osata kymmen kertaa enemmän kuin ennen.Anonyymi kirjoitti:
Erittäin lyhyesti todeten. Jos nuorisollamme olisi kehittynyt syvällisempi suhde vanhempiinsa / toiseen ihmiseen ja siten olisivat parisen vuotta pidempään kotona - vanhempien viisauksien ohjaamana, niin nuoremman sukupolven ymmärrystaso olisi paremmalla tasolla nähdä ja ratkaista ongelmiaan ja siten koko ympäristön vaikutukset / vaatimukset kokisivat alhaisemmalla stressi/ ahdistus tasolla. Siis siivet olisivat vahvammat kantamaan pesästä muuttaessa pois.
Taas mikä ihmisesssä vaikuttaa sillan rakentamiseen toisen ihmisen luo. Siis miten ihmisessä kehittyy syvällisen suhteen kehittyminen, joka on erittäin merkittävä tekijä aikuisuudessa. Jopa maailman vanhin päämisteri ( yli 90-vuotias) sivusi tätä. Siis korkessa asemassa olevan ihmisenkin tulisi toimia tässä suhteessa ja siten kuunella / huomioida toisia. Kasvaa tässä tekijässä.
Niin, mitä etäisempi vauvan suhde äitiin on kehityksen alkuvaiheessa, niin sitä heikomman tason lapsi saa tämän alueen - ihmissuhteen solmimisen kehityksessä. Jos vanhemmilla / vauvalla ei ole syntynyt läheistä suhdetta varhaislapsuuden aikana, niin on aivan turha odottaa sen syntyvän murrosiässä. Juuri tuohon liittyy miten monessa perheessä on erittäin vaikea vanhempien saada otetta lapseensa. Se juna män jo ohi. Läsnäolevan ajan vaikutus ja merkitys lapsen varhaislapsuuden kehityksessä. Juuri tuohon liittyen nuorilla on lähes neuroottisuus muuttaa mahdollisimma varhain pois kotoa. Vanhemmilla ei ole sidettä / vaikutusta lapseensa. Jos olisi side syvempi, lapsi viihtyisi kotona pidempään ja kasvaisi ymmärrykseltään ja olis vahvempi ottamaan maailman haasteita vastaan - murehduttamatta mieltään. Rahan käyttö hallinnassa jne....
Nyt lapset muuttavat liian varhain pois vanhempiensa ohjauksesta ja maailman haasteet koetaan liian haasteellisena.
Mutta, toki vanhempien suhde lapseen, vaikuttaa erittäin paljon lapsen geneettisyys ( sivun aloitus) uhmakkuuteen liittyen.
Itse näen, miten tänä aikana ihmisen vaikeus elää ihmissuhteissa / parisuhteessa liittyy juuri tämän äitisuhteen muttumiseen. Avioerojen lisääntymyminen. Kasvualustan muuttuminen. Ennen luontaisesti äiti olisi kotona ja mies haali elantoa köyhyyttä lieventämään. Silloin lapsen kehitykseen vaikutti kielteisesti ravinto ja vanhempien ahdistuneisuus elantoon liittyen, mutta silti tämä sukupolvi kasvoi ja mahdollistui rakentamaan piiiiiiiiitkäkestoosia liittoja. Väitämpä, miten lapset olivat kuuliaisempia juuri perheeseen - liittyen.Tänä päivänä sukupolvea liitossa ahdistaa erittäin pienet asiat - ahditus, joka HEILLE on aito ja tosi. Taas sivuliselle naurettavan pienen tekijän aikaansaama verraten edellisten sukupolvien ahdistuksien aktivoimaan tekijään.
Niin, "Leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo" lie tämän päivän ihisen ongelmoittaja.
m.lSinä rakennat jotenkin nurinkurisesti tuota teoriaasi.
”Erittäin lyhyesti todeten. Jos nuorisollamme olisi kehittynyt syvällisempi suhde vanhempiinsa / toiseen ihmiseen ja siten olisivat parisen vuotta pidempään kotona…”
”Niin, mitä etäisempi vauvan suhde äitiin on kehityksen alkuvaiheessa, niin sitä heikomman tason lapsi saa tämän alueen - ihmissuhteen solmimisen kehityksessä.”
Lyhyesti todeten. Ennen eivät äidit viettäneet lastensa kanssa juurikaan aikaa, vaan tekivät töitään ja lapset elivät siinä ohessa.
”Juuri tuohon liittyen nuorilla on lähes neuroottisuus muuttaa mahdollisimma varhain pois kotoa.”
Tuota, jospa se on nyt heille mahdollista? Mutta minkä ikäisenä sitten saa itsenäistyä?
Ennen taloudelliset syyt sekä asunnonpuute olivat perusteita, miksi sieltä kotoa ei voitu lähteä. Kun nuoret pääsivät paremmin opiskelemaan muille paikkakunnille, he tekivät niin. Samoin kun töitä oli muualla, lähdetiin niiden perässä.
”Ennen vuoden 1994 kotikuntalakia opiskelijoita ei hyväksytty opiskelupaikkakuntiensa vakituisiksi asukkaiksi, ja heidän oli oltava kirjoilla lapsuudenkodissaan.”
”Esimerkiksi 21-vuotiaista asui kotona 64 prosenttia vuonna 1985, mutta vuonna 1993 kotona asuvien osuus oli enää 55 prosenttia.”
”Koska yhä suurempi osa nuorista pystyy lähtemään kotoaan melko varhain, kielii muutos myös siitä, että asuntoja on tarjolla ja asumisen kustannukset ovat kohtuulliset.”
Tilastokeskus Nuoret muuttavat omilleen yhä nuorempina 8.6.2009
Joskus voi olla, että taloudelliset tuet ohjaavat sitä, miten pitkään vanhemmat voivat aikuisia lapsiaan elättää.
”…vaikuttaa erittäin paljon lapsen geneettisyys ( sivun aloitus) uhmakkuuteen liittyen.”
Juu, geeneissä me kyllä perimme joitakin persoonallisuuden piirteitä kuten temperamentin. Tosin uhmaikä liittyy aika normaaliin lapsen ja nuoren henkiseen kehitykseen.
”Silloin lapsen kehitykseen vaikutti kielteisesti ravinto ja vanhempien ahdistuneisuus elantoon liittyen, mutta silti tämä sukupolvi kasvoi ja mahdollistui rakentamaan piiiiiiiiitkäkestoosia liittoja…”
Niin, eli epigenetiikka vaikutti tietyllä tavalla kielteisemmin mm. sodan aikana syntyneeseen ikäpolveen. Syntyneet lapset valmistautuivat tavallaan elämään hyvinkin epävarmoissa olosuhteissa. Siitä ehkä juuri johtuu tämän ikäpolven suurempi alttius mm. sydän- ja verisuonisairauksille? Mutta tällä ei ole mitään tekemistä parisuhteiden keston kanssa.
Enemmän avioliittoihin vaikuttavat yhteiskunnalliset tekijät sekä opitut asenteet. Tosin kyllä erittäin monella oli ongelmia niin avioliiton kuin mielenterveydenkin suhteen. Nämä näkyvät sitten enemmän väkivaltatilastoissa kuin mm. alkoholin käyttönä.
Ehkä ei kannata maalailla liian ruusunpunaista kuvaa, vaikka se aika kultaakin niitä muistoja.
- Anonyymi
Geenejään vastaan on vaikea taistella. Omaa itseään vastaan. Ja kuitenkin kristillisyys vaatii myös parannuksen tekoa = suostumista Kristuksen lahjavanhurskautukseen, yhtenä pelastuksen ehtona.
Ajattelin tätä juuri äskettäin, miettien omia luonteenvikojani ja -hölmöilyjäni. Muistan omaa lapsuuttani, millainen tempperamentikas hölöttäjä jo tuolloin olin. Nauroin ja kikatin paljon, maha kippurassa. Sama pieni lapsi edelleen, nyt paljon kokeneen aikuisen monin, happamin muunnoksin.
Miksen minä opi pitämään suutani kiinni, vaikka kuinka yritän? Puhetta tulee kuin kampea vääntäisi.- Anonyymi
Geenit eivät ole kohtalo, muuten kuin silloin harvoin, jos kyseessä on niin fataali geenivirhe, että se johtaa sairastumiseen.
Yleensä kaikki ominaisuutemme ovat usean geenin vaikutusta. Genomi määrää kehityksen raaamit, mutta ympäristö vaikuttaa paljon siihen, mitä ihmisestä tulee. Omilla päätöksillään voi vaikuttaa esimerkiksi riskiin sairastua, vaikka suvussa jotain sairautta esiintyisi yleisestikin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Geenit eivät ole kohtalo, muuten kuin silloin harvoin, jos kyseessä on niin fataali geenivirhe, että se johtaa sairastumiseen.
Yleensä kaikki ominaisuutemme ovat usean geenin vaikutusta. Genomi määrää kehityksen raaamit, mutta ympäristö vaikuttaa paljon siihen, mitä ihmisestä tulee. Omilla päätöksillään voi vaikuttaa esimerkiksi riskiin sairastua, vaikka suvussa jotain sairautta esiintyisi yleisestikin.Juuri noin. Jos suvussa esiintyy esim. änkytystä, niin ehdottomasti tulisi lapsen kasvatukseen paneutua normaalia enemmän ja erikoisesti jos perheeseen syntyy määrätynlaisen persoonallisuuden omaava vauva/ lapsi. Samoin jos suvussa on sydän /verisuoni sairauksia, niin huomioida tämä kuin myös masentuneisuuteen taipumus jne.....
Juuri tietämättään ylirasittamista / geneettisen tekijän ohjauksen voimistumista tulisi ehkäistä. No , tietenkään kaikki asiat eivät ole ihmisen hallittavissa, mutta jos on, niin ymmärtää kokonaisuus.
Sekin tulee huomioida. Jos ihminen huomioi jonkun suvussa kulkevan perinnöllisen tekijän ja huomioi sen elämässään, niin koskaan se ei ole turhaa, vaikka ei olisi riskiryhmässä.
m.l Anonyymi kirjoitti:
Juuri noin. Jos suvussa esiintyy esim. änkytystä, niin ehdottomasti tulisi lapsen kasvatukseen paneutua normaalia enemmän ja erikoisesti jos perheeseen syntyy määrätynlaisen persoonallisuuden omaava vauva/ lapsi. Samoin jos suvussa on sydän /verisuoni sairauksia, niin huomioida tämä kuin myös masentuneisuuteen taipumus jne.....
Juuri tietämättään ylirasittamista / geneettisen tekijän ohjauksen voimistumista tulisi ehkäistä. No , tietenkään kaikki asiat eivät ole ihmisen hallittavissa, mutta jos on, niin ymmärtää kokonaisuus.
Sekin tulee huomioida. Jos ihminen huomioi jonkun suvussa kulkevan perinnöllisen tekijän ja huomioi sen elämässään, niin koskaan se ei ole turhaa, vaikka ei olisi riskiryhmässä.
m.l”Jos ihminen huomioi jonkun suvussa kulkevan perinnöllisen tekijän ja huomioi sen elämässään, niin koskaan se ei ole turhaa, vaikka ei olisi riskiryhmässä.”
Suurin osa ei edes tiedä, millaista geenivirhettä kantaa. Harvalla on varaa teetättää niin lukuisia testejä. Toki voi päätellä suvun muista jäsenistä, että onko mahdollisesti jonkun periytyvän sairauden kantaja.
”Jos suvussa esiintyy esim. änkytystä, niin ehdottomasti tulisi lapsen kasvatukseen paneutua normaalia enemmän…”
Tämä oli niin mielenkiintoinen juttu, että piti ihan ottaa selvää.
”Magneettikuvausmenetelmät paljastavat, että änkytyksestä kärsivien lasten ja aikuisten ne aivojen osa-alueet, jotka ovat vastuussa puheen prosessoinnista ja suunnittelusta, toimivat yliaktiivisesti…”
”Änkytyksestä kärsivien pienten lasten on vaikeaa säilyttää rytmi käsiä taputtaessa. Yleisemmin on kyse ajoituksesta eli komennoista ja signaaleista, jotka kontrolloivat puhetta.”
”Kaksostutkimuksen perusteella perinnöllisen änkytyksen todennäköisyys on 70 prosenttia, kun se kolesterolin ja osteoporosin kohdalla on puolta pienempi…2
TS Aivotoiminta ja perintötekijät änkytyksen taustalla 14.3.2011
Voi olla ettei tätä ominaisuutta pysty ”korjaamaan” vaan pikemminkin vähän helpottamaan siitä koituvia ongelmia.
Oikeastaan tuollainen virheellinen geeni luo riskin, eikä siis välttämättä sairastu koskaan. Siihen voi jossain määrin vaikuttaa elintavoillaan, mutta ei aina.
- Anonyymi
Sitä en tiedä onko tämä ilmiö kollektiivinen koko ihmislajilla, mutta joka tapauksessa Suomessa ihmisen elämä on tullut yhä haasteellisemmaksi - vuosikymmen toiseen. Yleisesti nähdään miten kovuus on voimistunut yhteiskunnassa. Siis kaikki vaikuttaa kaikkeen. Vaikka perhe / lapset ovat hyväosaisia, niin näidenkin ihmisten käyttäytyminen heijastuu geneetisesti heikommassa asemassa oleviin. Kyse on siis kollektiivisesta kansan / ihmisen muuttumisesta.
>>Miina Ollikainen kertoo, kuinka epigeneettiset vaikutukset voivat periytyä KOLMANTEEN SUKUPOLVEEN saakka. "<<
Siis jokin piirre /käyttäytyminen / tila mahdollistuu jopa voimistumaan sukupolvessa toiseen.
Itse olen edelleen vakuuttunut, miten ihmisen mielen alueet ovat koventuneet kollektiivsella tasolla. Mutta ei uutta ajatellen Raamatun sanomaa, miten koko maailma on pahan vallassa.
Jos Raamaamattua tutkii aikajanana - ihmisen historiaa - niiin tämä sama kovuus ilmentyy Raamatussa profetiana.
Raamatussa on myös profetia ihmislajiin koskien, miten ihmiset - jopa menehtyvät omiin pelkotiloihinsa. Siis kyseessä ei ole itsetuhoisuus,- vaan voimmistuneet psykosomaattiset sairaudet. Tänä aikanakin saamme tietää miten joku on menehtynyt vakavan sairauden murtamana.
Niin aika jossa nyt juuri elämme on ihmeellinen. Suomessa esim. perhe elää kaikkein parhainta aikaa mitä historian on perheet elääneet. Teknologia ja asuinmukavuus on mallikkaalla tasolla. Materialisesti. Ihminen rasittaa vähän elntoaan haaliessaan.
Mutta silti ihmisen stressitaso Suomessa on korkea. Miksi näin? Ihminen on niin sopeutunut tähän tilaan, ettei edes tunnista tilaansa. Kiire on luontainen tila. Vasta vakavan sairastumisen yllätyksenä on pakoitettu luopumaan korkeasta stressitilastaan.
Niin, onko ihmisen geneettisyys muuttunut jo pysyvästi tähän tilaan, josta paluuta ei ole. Juuri tuohon ihmisen muuttumiseen / kiireeseen on Suomen maaseutu autioitumassa - ja vauhdilla. Ihminen on jopa omaksunut ajatteutavan kiireellisyydestä - nopeasti hetkessä elämisestä.
Erittäin harvassa on enää ihmisiä, joilla ei ole kiirettä minnekkään. Onko tämä ilmiö juuri geneettisyyden muutoksilla selitettävissä?
Ihmisen perus geneettisyys on pysyvää / ihminen ei ole muuttunut aikain saatoksissa, mutta alue, joka liittyy ihmisen käyttäytymiseen ja itsetuhoon on muuttunut aktiivisemmaksi.
m.l”Vaikka perhe / lapset ovat hyväosaisia, niin näidenkin ihmisten käyttäytyminen heijastuu geneetisesti heikommassa asemassa oleviin.”
Ei, vaan taloudellisesti heikommassa asemassa oleviin.
”Siis jokin piirre /käyttäytyminen / tila mahdollistuu jopa voimistumaan sukupolvessa toiseen.”
Ei, ei ole. Geenit eivät vaikuta meidän kaikkeen käytökseemme tai ajatteluumme.
”Niin, onko ihmisen geneettisyys muuttunut jo pysyvästi tähän tilaan, josta paluuta ei ole.”
Tuota, alusta saakka on ollut muutoksia geeneissä ja näin tulee olemaan niin kauan, kun on elämääkin. Ei ole mitään ”tätä tilaa”.
”Erittäin harvassa on enää ihmisiä, joilla ei ole kiirettä minnekkään. Onko tämä ilmiö juuri geneettisyyden muutoksilla selitettävissä?”
Tuota, oletko koskaan miettinyt sitä, miksi meidän tulee olla tehokkaita, työskennellä palkkamme eteen aina vain enemmän tai ylipäätään sopeutua tähän yhteiskuntaan?
Eikä tälläkään ole juuri mitään tekemistä geenien kanssa. Se, että elämme vähän luonnotonta elämää lämmitetyissä asunnoissa ja tekniikan keskellä, tarkoittaa sitä, ettei ne geenit ole vielä muuttuneet siitä savupirttiajoista riittävästi. Se tuo meille niitä ongelmia.
Mutta kenellä oikeastaan on mahdollista elää kiireetöntä elämää? Ehkä eläkeläisillä, työkyvyttömillä, työttömillä tai lapsilla?
- Anonyymi
Kuvaavaa tässäkin asiassa on se kuinka jäljessä tiede aina tulee suhteessa Raamattuun . Arkeologiassa tämä on nähty jo 1800-luvulta saakka, että tiede on aukkojen tiedettä. Jatkuvasti tulee tietoa Raamatun asioista että tiedekin on hoksannut asian mikä on ollut Raamatussa tuhansia vuosia.
Viimeisin dramaattinen tieto oli Kuopiossa tapahtunut kuolleistaherääminen mikä onnistuttiin raportoimaan ja kirjaamaan myös epikriiseihin useiden lääkäreiden ja hoitajien toimestä ja heidän ollessa todistajina - omaisista ja ystävistä nyt puhumattakaan. - Anonyymi
Lamarckismin aave edelleen leijuu ilmassa.
Jos isäsi on perso alkoholille, saatat periä hänen ominaisuutensa.
Ei ihmisestä tule puuta vaikka kuinka puita halailisi, huono metsuriksi.- Anonyymi
"Jos isäsi on perso alkoholille, saatat periä hänen ominaisuutensa."
Näin usein on käynyt ja jos sinua lyödään niin lyöt myös! Isien pahat teot jne jne - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jos isäsi on perso alkoholille, saatat periä hänen ominaisuutensa."
Näin usein on käynyt ja jos sinua lyödään niin lyöt myös! Isien pahat teot jne jneLabradorin noutaja ei pure takaisin, mutta taistelu koira puree.
Se on perimässä ei missään muussa.
Päätän omalta osaltani asian / ihmisen kehityksen ja vaeltamisen pohtimisen tähän ja totetan, miten vähän ihminen ymmärtää ja tiedostaa ja ottaa huomioon todellisuuden. Tämän geneettisyydenkin / ihmisen käyttäytymiseen vaikutavat tekijät ja niiden ymmärtäminen on aivan sivuseikka ajatellen JUMALAN kaikkivaltiuutta.
Ennen tiesin pintapuolisesti,mutta tänä päivänä jo syvemmin;
14 te, jotka ette tiedä, mitä huomenna tapahtuu; sillä mikä on teidän elämänne? Savu te olette, joka hetkisen näkyy ja sitten haihtuu —
15 sen sijaan, että teidän ...t-u-l-i-s-i ......s-a-n-o-a: "Jos Herra tahtoo ja me elämme, niin teemme tämän tai tuon".- Anonyymi
Geenien kautta tulee alttius, mutta ne eivät määrää "kohtaloa."Ihminen ei ole geenien orja.
Tutkimuksissa huomattu että ajattelua muuttamalla voi vaikuttaa juttuihin. Hebreassa on kaksi sanaa: "shub", joka tarkoittaa palaamista ja kääntymistä ja "nacham", joka on olla pahoillaan; tuntea surua (ja myötätuntoa)
https://biblehub.com/hebrew/7725.htm
https://biblehub.com/hebrew/5162.htm- Anonyymi
>>Tutkimuksissa huomattu että ajattelua muuttamalla voi vaikuttaa juttuihin.<<
Juuri noin. Taas todellisuus on miten ajattelun muuttaminen on erittäin haasteellinen alue, johon vaikuttaa myös geneettisyys.
Palaan itseäni kiehtovaan aiheeseen, joka liittyy ajatteluun ja sen vaikutukseen. Puhehäiriö änkytys ihmisessä.
Tätä on tutkittu aivojen toiminnan avulla, mutta mitään löytöä ei ole tehty, vaikka tutkimuksiinn on poltettu repullinen euroja. Viimeisin tutkimus, josta kuulin kymmenisen vuotta sitten oli mielestäni erittäin yksinkertainen ja ehkäpä avain ymmärtämään kokonaisuutta. Kyseessä oli olettamus, miten aivojen verenkierto muuttuisi ja vaikuttaisi haitallisesti aivojen keskuksien toimintaan. Nimittäin änkytykseen liittyy juuri voimakas jännitys- eriasteinen tila ja sen laaja-alaisuus. Änkyttäjällähän ei ole ongelma puhekeskuksessa tms eli sanojen muodostamisen vaikeudessa, vaan juuri jännitykseen liittyvissä alueissa. Tätä on pyritty laikaisemaan mitä ihmeellisimminkeinoin aina joogaa käyttäen jne...
Niin, aivojamme emme voi tutkia, mutta voimme tutkia ihmisen fyysistä käyttäytymistä eri tilanteissa.

Taikkapa toisin päin . Jutut vaikutavat ajatteuun ja kokonaisuuteen. Aikoinaan tutkin tiiviimmin ja havainnoin, miten esim. Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden , Irakin sodan alku kuin myös terroristi tekojen tiedottaminen aktivoi monen puhetyölisen / toimittajan puheeseen selkeää änkytystä. Aivan sama ilmiö monen avioero tilanteessa tilanteen ollessa akuutti vaiheessa. Siis aivan normaalit sujuvapuheiset ihmiset, mutta tilapäinen änkytys ilmentymä.
Änkyttäjällä on just aivan sama tila, mutta geneettisesti - sen ohjaukseen liittyen pysyvä. Erikoisinta - yhtenevää tässä vielä on, miten änkytys monelta ihmiseltä katoaa tyystin / tilapäisesti rakastuessaan "tulisesti" tai kokiessaan voimakasta onnistumista. Aivot toimivat normaalisti. Taas väkivallan uhriksi joutuen änkyttäjällä puhuminen romahtaa. Siis ajattelulla on erittäin suuri vaikutus.
4 Ajattelemattomien sydän käsittää taidon,
ja änkyttäväin kieli puhuu sujuvasti ja selkeästi. Jesaja 32
Tuon jakeen sisältö on harvinaisen todelisuutta ja totta. Muistelkaamme mitä Jeesus luoasi. Rauhan ja levon häneen / opetuksiin uskovalle. Siis uskonto / uskonnollisuus ja uskonnon harjoittaminen on aivan eri asia kuin - aikuisen oikeesti - aivan eri asia kuin omata usko ja sen tuoma ajattelu.
Omata usko Jeesuksen opetuksen kautta saatuun kaikkivaltiaaseen JUMALAAN . Olemassaoloon ja aivoituksiin turmeltunutta ihmistä kohtaan, tuo juuri levon ja rauhan fyysisesti. Uskon, miten juuri tuo jännityksen poistuminen vaikuttaa juuri oletetun aivojen verenkierron normalisoitumisen.
Esim. tämä asia, joka ihmiselle / minullekkin on erittäin haasteelista muistaa ja ajatella on erittäin merkitksellistä ajattelun ja mielentilan kannalta.
14 te, jotka ette tiedä, mitä huomenna tapahtuu; sillä mikä on teidän elämänne? Savu te olette, joka hetkisen näkyy ja sitten haihtuu —
15 sen sijaan, että teidän ...t-u-l-i-s-i ......s-a-n-o-a: "Jos Herra tahtoo ja me elämme, niin teemme tämän tai tuon".

m.lEttei syyllistymistä - väärinkäsitystä syntyisi, niin USKO ja uskominen ei ole ihmisen itsensä päätettävissä oleva tekijä. Eli ihmisen ei tule syylistyä,jos ei oaa uskoa Jeesukseen / opetuksiin.
Se on todella JUMALAN teko ja vaikutus.

m.l”Kyseessä oli olettamus, miten aivojen verenkierto muuttuisi ja vaikuttaisi haitallisesti aivojen keskuksien toimintaan. Nimittäin änkytykseen liittyy juuri voimakas jännitys- eriasteinen tila ja sen laaja-alaisuus. Änkyttäjällähän ei ole ongelma puhekeskuksessa tms eli sanojen muodostamisen vaikeudessa…”
Paitsi että tutkimusten mukaan: ”Magneettikuvausmenetelmät paljastavat, että änkytyksestä kärsivien lasten ja aikuisten ne aivojen osa-alueet, jotka ovat vastuussa puheen prosessoinnista ja suunnittelusta, toimivat yliaktiivisesti, sanoo Toronton yliopiston puheen ja kielen tautiopin professori Lue De Nil.”
”…aivojen puheentuottamiseen keskittyneet alueet saattavat toimia ylikierroksilla siksi, että änkytyksestä kärsivät ihmiset joutuvat ponnistelemaan tavallista enemmän tuottaakseen motorisesti sujuvaa kieltä.”
” Kuvantamismenetelmät ovat myös paljastaneet, että änkyttäjillä näyttäisi olevan muita enemmän harmaita aivosoluja niissä aivojen osissa, jotka liittyvät äänien prosessointiin ja synnyttämiseen.”
”Purduen yliopiston kuulon- ja puheenhuollon professori Anne Smith kertoo havainneensa lapsilla eroja myös motoristen toimintojen osalta. ”
TS ”Aivotoiminta ja perintötekijät änkytyksen taustalla ”14.3.2011
Ajattelutottumusten muuttaminen toki luo positiivisemman asenteen elämään. Ei siinä sentään mitään ihme parantumisia tule. Etenkään perinnöllisten ominaisuuksien suhteen.- Anonyymi
mummomuori kirjoitti:
”Kyseessä oli olettamus, miten aivojen verenkierto muuttuisi ja vaikuttaisi haitallisesti aivojen keskuksien toimintaan. Nimittäin änkytykseen liittyy juuri voimakas jännitys- eriasteinen tila ja sen laaja-alaisuus. Änkyttäjällähän ei ole ongelma puhekeskuksessa tms eli sanojen muodostamisen vaikeudessa…”
Paitsi että tutkimusten mukaan: ”Magneettikuvausmenetelmät paljastavat, että änkytyksestä kärsivien lasten ja aikuisten ne aivojen osa-alueet, jotka ovat vastuussa puheen prosessoinnista ja suunnittelusta, toimivat yliaktiivisesti, sanoo Toronton yliopiston puheen ja kielen tautiopin professori Lue De Nil.”
”…aivojen puheentuottamiseen keskittyneet alueet saattavat toimia ylikierroksilla siksi, että änkytyksestä kärsivät ihmiset joutuvat ponnistelemaan tavallista enemmän tuottaakseen motorisesti sujuvaa kieltä.”
” Kuvantamismenetelmät ovat myös paljastaneet, että änkyttäjillä näyttäisi olevan muita enemmän harmaita aivosoluja niissä aivojen osissa, jotka liittyvät äänien prosessointiin ja synnyttämiseen.”
”Purduen yliopiston kuulon- ja puheenhuollon professori Anne Smith kertoo havainneensa lapsilla eroja myös motoristen toimintojen osalta. ”
TS ”Aivotoiminta ja perintötekijät änkytyksen taustalla ”14.3.2011
Ajattelutottumusten muuttaminen toki luo positiivisemman asenteen elämään. Ei siinä sentään mitään ihme parantumisia tule. Etenkään perinnöllisten ominaisuuksien suhteen.Kuten jo vuosikymmenien ajan olen havainnnut, niin ei uutta aurongon alla. Yksikään tutkimus ja ihmisten olettamukset eivät ratkaise sitä todellisuutta. Miksi änkyttäjä mahdolistuu MYÖS puhumaan erittäin suvasti ja selkeästi määrättyissä tilanteissa ja ajan jaksoissa. Tai minkä tekijän tulessa pysyväksi , niin koko änkytys poistuu.
Aikoinaan kun aloin tutkia aluetta, niin ensimmäinen tekijä olisi juuri rarkaista tämä. Esim. jos /kun änkytäjä on yksin ja erikoisesti tietoisuus todistaa yksinolemisesta, niin aivot eivät kertakaikkiaan mahdolistu tuottamaan änkytystä / jännitystä. Tämänkin kokeen tein kymmeniä kertoja, mutta jos epäilin / ajattelin, miten toisessa huoneessa voi ola joku ihminen ja kuunnella tekemisiäni, niinn heti jännitys / änkytys alkoi aktivoitua.
Juuri tuohon liittyy miten erittäin voimakas tekijä on ihminen toiselle. KOKO Jeesuksen opetus kulminoituu tuohon tekijään j asiten ohjaistaa ihmistä siinä.
Lähtökohtaisesti ajatellen. Änkyttäjän aivotoiminnoissa ei ole poikkeavuutta "normaali" ihmisten aivoihin verraten . Jos olisi änkytyksen tulisi olla silloin jatkuva - valliseva tila ihmisessä, mutta näin ei todella ole.
Jos tietäisimme tasan tarkkaan ihmisen aivojen toiminnan, siis yhtä selkeästi kuin auton boksin / tietokoneohjauksen auton ulkoisiin tekijöihin , niin itse jo voisin arjen / käyttäytymisen ja reagoimisen perusteella näyttää mitkä tilapäiset muutokset aivoissa tuottaa änkytyksen. Änkytys, joka liittyy vielä ihmisen sanattomaan viestitykseen ihmiseltä toisella aivan kuin itku ja nauru, jotka ovat reagoimiseen liittyviä tekijöitä. Siis KAIKKI ihmiset omaavan aivotoiminnan määrätyissä tilantessa ja juuri mielikuviin / tunteisiin liittyen. Änkytyksen, naurun ja itkun. Kaikki geneettisyys vain tuo erilaisuuden tason.
Ymmärrä. Kuten tiedämme,niin joka ikisellä ihmisellä on oma tasonsa laukaista nämä reagoimiset / viestitykset. Toinen itkee erittäin herkästi ja taas toinen kestää surua /tunnetta itkemättä. Aivan sama tilanne nauru reaagoimisessa. Toinen ihminen naurahtee kun itikka tekee äkki käännöksen ja toinen ihminen ei naura lainkaan.
Lukijat ainakin ymmärtävät mielenkiintoisen alueen ihmisestä. Mitä vakavammista asioista / mielikuvista on kysymys, niin sitä epävarmemmassa tilassa on ihmisen alitajunta. Vakavuus mielentilana on yksi yhteinen piirre änkyttäjillä. Tosin kasvu muuttaa tilannetta. Juuri tämä epävarmuus - tietoinen tai alitajuinen saa aktivoitumisen aikaiseksi, joka johtaa änkytys reagoimiseen. Juuri tuoho liittyy, ettei ihminen änkytä yksin puhuessaan tai tulisesti rakastuneena. Puuttuu epävarmentavat tekijät - tilapäisesti.
Sekin on totta. Jos ihmisessä / lapsessa on eri sairauksia, niin juuri sairaudet tuovat epävarmuutta ihmiseen ja samalla aktivoivat änkytystä. Yleensä ihmise puhunisen alue heijastaa ihmisen tilaa.
Kuten mummomuorin näkökyvystä kuin myös uskosta osattomien näkyy selkeäasti,, etteivät ymmärrä tämän jakeen sisältöä.
4 Ajattelemattomien sydän käsittää taidon,
ja änkyttäväin kieli puhuu sujuvasti ja selkeästi. Jesaja 32
Kyseessä on siis vanhurskauden VAIKUTUS ihmiseen kuten tuo koko luku selkeyttää. Kyse on siis vanhurskauden valtakunnan sisällä olemisesta, joka on juuri ihmisen sisäinen tila. "Sisäisesti meissä".
Juuri tuo tekijä / vanhurskaus poistaa ihmisestä epävarmuuden ja näkyy juuri ajattelussa. Ajattelemattomien sydän käsittää taidon................ Kyse on ymmärryksen laajentumisesta . Tila, jota ei voi toiselle antaa j atoine taas ei voi ottaa sitä pois.
Siis änkyttäjän aivoissa ei ole kongreettista / pysyvää vikaa, vaan ainoastaan herkkyys ohautua .......vikasietotilaan kuten auton boksi. Tästä tutkimisesta ja oivaltamisesta ei löydy ristiriitaisuuksia, vaan juuri tällä voidaan todistaa änkyttäjän puhumiseen liittyvät erilaiset vaikutukset.
Kokonaan toinen alue on, miten lapsen elinympäristö vaikuttaa myös miten tämä geneettisyys alkaa ohjata lasta, jolla on geneettinen herkkyys tähän änkytykseen.
m.l - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten jo vuosikymmenien ajan olen havainnnut, niin ei uutta aurongon alla. Yksikään tutkimus ja ihmisten olettamukset eivät ratkaise sitä todellisuutta. Miksi änkyttäjä mahdolistuu MYÖS puhumaan erittäin suvasti ja selkeästi määrättyissä tilanteissa ja ajan jaksoissa. Tai minkä tekijän tulessa pysyväksi , niin koko änkytys poistuu.

m.lYksinkertaistettuna koko asia ajatellen ihmisen aivoja ja sen toimntaa. Kaikilla ihmisillä aivotoiminta ilmenee aivan samalla tavalla kun ihminen itkee tai nauraa tai änkyttää. Aivotoimintoihinhan liittyy kaikki se mikä liittyy näihin reagoimistiloihin ja erikoisesti nämä viestit on kaikilla samanlaisia. Ainoastaan ääni - "kyynelten määrä" - herkkyys ja tunnetasot ovat yksilöllisiä.
Sekin on huomioitava,miten ihminen ikääntyessään muuttuu näilläkin alueilla. Myönteiseen kuin kielteiseenkin suuntaan. Muuten lapsella kaikki nämä kolme reagoimistapaa on aivan alkutilassa. Itku nauru ja änkytys. Itku ja nauru ovat yleisiä ja lapsen arjessa ja siten hyvin havaittavissa. Mutta, jos oikein tarkkaan havainnoi määrättyä ikää, jolloin mielikuvat / ymmärrys alkavat laajentua, niin tämä heijastuu juuri puhumisen alueella. Taas lapsen uhman/ vihantunteen kehittyessä oikeaan suuntaan epävarmuus laimenee ja samalla puhuminen selkeentyy.
Esim. lapsen uhmaiät ja vihantunteen hallinta on erittäin tärkeitä asioita myöhemmissä kehitysvaiheessa. Perhe, jossa on ahdistavia tekijitä ja siten lapsellla tulee haasteelliseksi näiden opettelu / läpikäyminen, niin tämä näkyy myhemmin kielteisinä tejiöinä. Juuri noihin alueisiin liityy läsnäolevan ajan tärkeys. Positiivinen läsnäoeva aika - ei ahdostava väkivaltainen.
m.l
- Anonyymi
Ajatellen sivun aihetta ja asian ollessa jo julkinen, niin tässä on erittäin hyvä esimerkki miten asiat etenevät ympäristön vaikutuksesta.
https://seura.fi/ilmiot/tarinat/ankytyksesta-karsinyt-katri-somerjoki-laulaminen-oli-pakotie-kaikesta/
Jos ympäristö olisi toinen , niin myös lopputulos. Jossitelu on väärin, mutta se antaa ja rakentaa mielikuvan miten jokin kielteisyys elinympäristössä vahvistaa näitä geneettisiä alueita.
m.l - Anonyymi
kyllä ne geenit voi muuttua,geenikopioita syntyy sukupolvessa,pahuutta ei ole koodattu DNA:ssa
- Anonyymi
Muutama vuosi sitten epigeneetikot tutkivat Euroopassa sota-ajan sukupolven jälkeläisten sairastuvuutta. Kroonisia sairauksia löytyi tavallista enemmän niiltä, joiden vanhemmat olivat olleet sodassa, kokeneet pommituksia ja eläneet pitkään puutteellisella ravinnolla.
On vieläkin konkreettisempi tapa, jolla isien pahat teot siirtyvät tuleville polville. Kasvatuksen avulla. Epäkypsät ja ongelmaiset vanhemmat kasvattavat ongelmaisia lapsia. Nämä siirtävät ongelmat edelleen seuraaville sukupolville jne. jne. Ellei joku heistä tiedosta ongelmaansa ja katkaise kierrettä. Mitä suurempi ongelma, sitä vähemmän sitä myönnetään”Kroonisia sairauksia löytyi tavallista enemmän niiltä, joiden vanhemmat olivat olleet sodassa, kokeneet pommituksia ja eläneet pitkään puutteellisella ravinnolla.”
En vieläkään ymmärrä, miten ne ovat ”pahoja” tekoja, jos on joutunut kokemaan jatkuvaa pelkoa, ahdistusta, kodittomuutta tai joutunut elämään huonolla ravinnolla. Miksi Jumala kostaisi näistä yhtään ketään?
”On vieläkin konkreettisempi tapa, jolla isien pahat teot siirtyvät tuleville polville.”
”Epäkypsät ja ongelmaiset vanhemmat kasvattavat ongelmaisia lapsia.”
Tässä on jo vähän sinnepäin asiaa. Esimerkiksi monet vanhemmat ja etenkin miehet olivat sotien jälkeen hyvin traumatisoituneita. Väistämättä se vaikutti lapsiin. Omalta kohdaltani asia oli aivan selkeä, isäni kokemukset äärimmäisestä hylkäämisestä vieraisiin olosuhteisiin (sotalapsena ruotsissa) ja palaaminen täysin kielitaidottomana sotaorvon lapsena (isä kuoli sillä aikaa), ei kovin hyviä eväitä antanut vanhempana toimimiseen. Eikä hän todellakaan ollut ainoa, joka joutui kärsimään silloisesta raa’asta kasvatustavoista.
- Anonyymi
Itse uskon siihen, että ihminen on olosuhteidensa summa ja käyttäytyy saman kokeneena usein samalla tavoin.
Ja on esimerkkejä, että hurjimmistakin elämän kokemuksista on voinut muuttua yhteiskuntakelpoiseksi kun on löytynyt joku, joka on uskonut hänen voivan muuttua.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2057084
- 594662
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s434434- 733302
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161965Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗261717- 171680
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹401583- 341469
- 1431247