Kuinka Keskustasta tulee alle 10% puolue

Vastaus on yksinkertainen. Pysyttelemällä tämän laitavasemmiston takuupuolueena, tippuu äänimäärä ensi vaaleissa taatusti alle 10 prosentin. Ja sillä ei hyvin isoa kansanedustajajoukkoa hankita.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Eihän tällä isoimmalla puolueella jolla on korkea callup kannatus ole eduskunnassa mitään valtaa. Muutä kuin hakkuma automaattina olo. En kyllä kadehdi vaukka kuinka kannatus nousisi pilviin, Kun ei ole kavereita niin niitä ei ole, yksin et ole mitään.

Äänestä

Mitä pienemmäksi tämän epäluottamuksellisen lestakepulipuolueen joukkio supistuu niin sitä parempi Suomen ja sen tavallisen kansan tulevaisuudelle.

Äänestä

Tiukkaa tekee keskustalainen aateliike taistelee kahdeksasta prossasta viimeiseen alkiopatsaaseen

Äänestä

Perpansseilla tuntuu olevan kova tarve trollata keskustalaisia. Eikö oppositiosta löytynytkään kavereita? Perpanssien kannatusnousu realisoituu siinä, kun Halla-aho polkisi pyörällään, mutta pyörä ei vaan liikkuisi mihinkään.

Äänestä
  • Lestakepuli näköjään yhä vielläkään ymmärrä sitä, että millainen lottovoitto persuille ja muille puolueille keskustaan syntynyt uusi sipilistinen "väyrystilanne" oikein onkaan...

    Juha-Lesta Sipilän pärstää kun näytetään ja vilautellaan viellä useampaan otteeseen kansalle keskustan edesottamuksien kohdalla niin tulos on taattu.

    Äänestä

Ollihan sillä Tynkkysellä kaunis vaimo

Äänestä

Antamalla kokoomuspolitiikkaa vetävän Juha Sipilän johtaa Keskustaa.

Äänestä

Eiköhän+jokainen+tämän+B-luokan+hallituksen+puolue+jää+seuraavissa+vaaleissa+alle+10%.+Seuraava+hallituksesta+lähtijä+on+vasemmisto.+Veikkaukset+käynnissä+meneekö+joulun+yli?

Äänestä
  • Jätät täysin huomiotta sen, että mikäli hallitus onnistuu tavoitteissaan seuraavan 3,5 vuoden aikana, niin kannatuskehitys voikin kääntyä kasvuun. Persulle tiedoksi, että pahinta mitä voi politiikassa tehdä, on aliarvioida hallituksen mahdollisuudet. Siinä voi oppositiossa räkyttäminen kääntyä nopeastikin kohtalokkaaksi. Teot kun puhuvat enemmän kuin loputon jeesustelu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jätät täysin huomiotta sen, että mikäli hallitus onnistuu tavoitteissaan seuraavan 3,5 vuoden aikana, niin kannatuskehitys voikin kääntyä kasvuun. Persulle tiedoksi, että pahinta mitä voi politiikassa tehdä, on aliarvioida hallituksen mahdollisuudet. Siinä voi oppositiossa räkyttäminen kääntyä nopeastikin kohtalokkaaksi. Teot kun puhuvat enemmän kuin loputon jeesustelu.

    Missä tavoitteissa oletat hallituksen onnistuvan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missä tavoitteissa oletat hallituksen onnistuvan?

    Oletan, että hallituksella on täysin mahdollista onnistua sekä talous- että työllisyyspolitiikassa. Vastoin kaikkia odotuksia:

    https://yle.fi/uutiset/3-11093588

    Kysymys on enemmänkin nyt kiinni siitä, millaisena globaalin talouden kehittyminen jatkuu. Tällä hetkellä kuljetaan normaalin suhdannevaihtelun piirissä, mutta mikäli maailmalla läikähtää jostakin odottamattomasta syystä, niin silloin on vaarana, että nuo keskeiset tavoitteet uhkaavat jäädä tavoitteistaan siinä määrin, minkä luokan läikähdyksestä silloin puhutaan. Mutta sitähän ei yksikään hallitus pysty ennustamaan eikä torjumaan. Oli kyseessä sitten minkä sortin hallitupohjasta tahansa. Budjetti luodaan laskettujen odotusarvojen mukaan ja sillä painoarvolla, mikä kulloisellakin hallituksella agendanaan on. Nyt on aika luontevaa, koska kysymys on punamultahallituksesta, että kansalaisten hyvinvointi sekä sosiaalinen tasa-arvoisuus ovat niitä hallitukselle keskeisiä asioita, työllisyyden ja talouden ohella. Leikkauspolitiikkaa on nähty koko 2010-luku eikä sillä tiellä voida jatkuvasti olla, koska se on omiaan jo vaarantamaan meidän yhteiskuntajärjestelmän. Huolissaan pitää jo olla vanhustenhuollossa, lastensuojelussa sekä lasten-ja nuorten mielenterveysongelmissa ilmenneiden ongelmien keskellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vastaus on yksinkertainen. Pysyttelemällä tämän laitavasemmiston takuupuolueena, tippuu äänimäärä ensi vaaleissa taatusti alle 10 prosentin. Ja sillä ei hyvin isoa kansanedustajajoukkoa hankita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu