Puolue aloittaa vuodenvaihteen jälkeen lukutaitokampanjan, jonka kunnianhimoisena tavoitteena on, että ensi ek-vaaleihin mennessä 90% jäsenistä osaisi lukea ja kirjoittaa. Kunnioitettava hanke.
Perussuomalaiset sijoittaa puoluetukea jäsenistönsä hyväksi
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onnistuukohan? Oppilasaines on kauniisti sanottuna haasteellinen.
Sinä et kuintenaan ole oppinut noudattamaan suomen lakia jos kuvittelet että Kristittyjen syrjiminen ja halventaminen on laillista. Olet ihmisoikeusrikollinen.
Vasemmistohallituksen pitäis oppia lukemaan. Perustuslain luetunymmärryksessä on suuri aukko kun eivät tiedä että uskovaisten syrjiminen on rikos.
Riskialtista puuhaa, mutta Pupu-Jussi laskee sen varaan ettei ne kuiteskaan lukemastaan mitään varsinaisersti ymmärrä.
Pitää varmasti paikkansa että kaikkein vähiten koulutettu kansanosa äänestää persuja ja saman tein kaikkein ennakkoluuloisin ja takapajuisin. Vaikka olisivat käyneet Roodoksella lomareissulla ja sivistäneet itteään muutamalla ouzolla.