En halua elää punastumisongelmani kanssa

Älä tressaa moisest..jokainen punastelee joskus..
toisaalta punasteleva poika on tosi söpö:)

Itse kärsin samasta vaivasta 16v-22v välillä, nyt olen 25v ja "parantunut". Mulle auttoi säännöllinen Aurorix lääkitys jota määrätään sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Myös Propral beetasalpaaja auttoi tarvittaessa siihen ettei sydän tykyttänyt. Kannattaa puhua lääkärille.

saman olen kokenut nuoruusvuosina , toisaalta tälläisiä ihmisiä on paljon,itselläni lisäksi vielä couperosa-iho ongelma eli aina punainen kuin kukko, eli kasvojen alueella hius suonet pinnassa aiheuttaen jatkuvan punoituksen,nyt olen jo vanhempi ihminen, vaan kun luin tuota, kerron oman tarinani, oli pakko hakeutua lääkäriin aikanaan ja sain sellasta lääkettä kun xanor,koska minulla oli yleistä jännittämistä joka paikassa ja on vieläkin niin se lääke kävi ainakin minulle koska välittäjä aineissa häikkää, minä en nuorena saattanut siitä puhua kellekkään joka teki asiasta tosi vaikean, olin työ elämässä ja määrättiin sairas lomaa vaan en uskaltanut jäädä, koska ihmiset olisivat kauhistelleet(-70 luvulla)sitten pinnistelin ja sain ruveta käymään terapiassa, jonka senkin salasin omalta perheeltäni ja kaikilta,(olin silloin n.20v.)vasta nyttemmin olen asioistani voinut puhua, käyn taas terapiassa elämässä sattuneiden muiden vaikeiden asioiden vuoksi ja edelleen olen se punakka ihminen mutta vanhemmiten sitä ei ehkä ajattele niin paljon kuin nuorena joka on tosi ymmärrettävää,toivon että asiasi järjestyvät

Tässä käytännön neuvoja joilla me hoidetaan sun punastelu pois päiväjärjestyksestä. Ensiavuksi tilaat itsellesi "meikkiä", jolla saat punastumisen piiloon. Joo, tiedän.. olet poika ja pojat eivät käytä meikkiä, mutta tämä aine on tarkoitettu arpien, tatuointien ja sellaisten piilottamiseen, joten kyllä sinäkin sitä voit käyttää. Uskoisin, että kun saat punastumisen piiloon, alkaa punastuminen vähetä vähitellen kun saat rauhassa punastella ja tiedät, ettei se kuitenkaan näy. Sitten on aika pureutua itse ongelmaan, eli jännittämiseen. Varaat ajan hypnoterapeutille, psykologille tai jollekin sellaiselle, joka auttaa tällaisissa asioissa. Ja tee tämä kaikki nyt heti, koska hukkaat vain aikaa jos annat asioiden jatkua entisellään, sillä en usko, että sun tapauksessa jännittäminen/punastelu loppuisi itsestään. Jos kiinnostuit, niin annan osoitteen mistä tilata peiteainetta (todella halpaa, etkä tarvi luottokorttia tilaamiseen!) sekä ohjeet mitä tilaat.

Että kaikkiin normaaleihin ongelmiin ollaan heti ensimmäisenä suosittelemassa avuksi lääkkeitä.

Itselläni oli samanlainen tilanne rontti vuosi sitten.. Menin kouluterveyden hoitajalle ja hän passitti minut terapeutille. Kävin siellä kerran viikossa muutaman kuukauden ajan ja johan rupesi oireet helpottumaan.

Sain kyllä itsekin terapian yhteydessä käytettäväksi masennuslääkettä joka nosti mielialaani. Lääke yhdistettynä säännölliseen terapiassa käyntiin on järkevin keino alkaa purkaa ongelmaa. Pikkuhiljaa tulet tietoisemmaksi siitä mitä kropassasi tapahtuu ja alat hallita pelkojasi.

Tämä on minun neuvoni ja suosittelisin todella kokeilemaan sitä, on mielestäni hölmöä koittaa löytää jotain onnellisuuspillereitä joita syömällä ongelmat olisivat yhtäkkiä tipotiessään! Ei ne sillä parannu, muutos pitää tapahtua myös korviesi välissä.

tsemppiä, kyllä se siitä :)

Olen juuri ihastunut kaltaiseesi mieheen. Hän aina punastuu. Itse olen puhelias ja eloisa enkä punastu. Tämän ihastukseni kohde on ujo ja menee usein hämilleen. Kaikki nämä piirteet ovat todella viehättäväiä. Välillä hän menee jopa puhekyvyttömäksi EI HAITTAA MITÄÄN Minusta se on viehättävää. Siitä näkee, että hän on herkkä tunneihminen. Ei kaikkien tarvitse olla ylpeitä,ylimielisiä ja itsevarmoja. Lisää vaan tällaisia miehiä. Ole sinäkin vain ylpeä herkkyydestäsi, vielä joku ihastuu sinuunkin hullun lailla.

Terve ujo tyttö 18 v.

Tuskinpa pystyn auttamaan mitenkään, mutta kuitenkin tarinasi oli tosi koskettava ja siitä paljastuu tuskasi. Itse olen 45 vuotias mies, naimisissa ja pari lasta ja voin sanoa, että edes lähimmäiset eivät huomaa ujouden tuskaa (vaimo). En edes appivanhempien luona pysty olemaan kahvipöydässä ilman täydellistä punastumista ja paniikkia. Tuota tunnetta ei tarvitse selittää "kohtalotoverille".
Itseasiassa tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa, en vain kestä huomion kohteena olemista hetkeäkään. Pidän ehä liikaa kaikista ihmisistä.
Nyt olen viisi vuotta ollut nuorten urheiluvalmentajana, nuorten kanssa tulen hyvin toimeen, vanhempien kanssa on tuskaista, enkä pysty pitämään mitään esitelmää seurassa, vaikka valmennustaito on aika hyvä.
Yksinäinen opiskelu on myös sopinut itselleni hyvin. Kaksi loppututkintoa on suoritettuna. Seminaarin esittäminen oli todella tuskaista. En oikeastaan saanut sanaa uustani, änkytin vain jotain sekavaa, jossain vaiheessa kuitenkin rentouduin ja oikeastaan tuntui aika mukavalta esiintyä. Itse oli 18 vuotias vuonna 1977 ja silloinkin vaadittiin esiintymistä ja opettajat olivat aika vaativia eivätkä yhtään ymmärtäneet ujoutta. Toivon sinulle voimia jatkaa elämäsi ensipoluilla. Oikeastaan kyse on siitä, että ujot antavat vain tunteiden vaikuttaa liikaa elämäänsä ja kaikkeen muuhunkin.

onpa satuttavaa tekstiä, osu kohdalleen...
olen kanssa samanlainen punasteleva poika. eikä oireilu johdu pelkästä jännittämisestä, siihen vaikuttaa mm. lämpötilat. ei tästä ole poispääsyä. ei kenelläkään olis käteviä itsemurhavinkkejä?

mullakin.. kävin nyt psykiatrilla ja se määräsi mulle lääkettä sosiaalisten tilanteiden pelkoon.. en tiedä vielä auttaako ne, ei ainakaan vielä..
mutta tästä näät, että meitä on paljon samanlaisia.. valitettavasti vaan lähi tuttavapiiriin ei satu samanlaista henkilöä.. muut katsoo ihan hulluksi kun punastelee jokapaikassa. mulla on kanssa vieraiden ihmisten seurassa tuo ongelma.. ja just kahvipöytä on yks pahimmista paikoista, kun kaikki tuijottaa. mullakin jäi koulu kesken.. olen jo 19 enkä ole saanut elämässäni mitään aikaan. aina jännittää mennä joka paikkaan kun mietityttää, että entä jos taas punastun. moni varmaan nauraa vaan että ompa teillä pienet ongelmat, mutta ei ne sitä ehkä ajattele sitten jos omalle kohdalleen sattuisi.. ei sitä kukaan tajua miten inhottavaa tämä on. ja on se itselläkin käyny mielessä että ois parempi kun tappais itsensä niin pääsis tästä.. mutta kaipa se siitä joskus.. ehkä.. pitää nyt vaan kahtoo auttaako nuo lääkkeet mitään.. jaksamista vaan teille kaikille..!

Tunnistin itseni noista kirjoituksista, itse aloin punastelemaan n. 17 vuotiaana. Kahvipöydässä olosta ei koskaan nauttinut, kun tiesi, että kohta lehahtaa aivan punaiseksi. Tuli sellainen tunne, että pitää paeta koko tilanteesta, mutta poikkeuksetta joka kerta punastuin ja sen jälkeen tuli hikoilukohtaus. Punastumisen jälkeen halveksin itseäni ja tunsin olevani aivan nolla. Hain monenlaista apua, hypnoosista ei ollut mitään apua. Lääkkeistä ei ollut apua (oli rauhoittavia ja propranolia 80 mg) Sitten kuulun stressihermoleikkauksesta, joita tri Telaranta tekee. Tilasin ajan tälläiseen leikkaukseen, se tehtiin minulle v. 1997, sen jälkeen en ole kärsinyt punastelusta ja jännittäminen on myös pois, joskus on ihan sopiva kyllä vähän jännittääkin, riippuu asioista. Leikkauksen joutuu itse maksamaan, mutta hinnasta huolimatta se kyllä kannattaa, elämä muuttuu elämisen arvoiseksi ja tulee huomaamaan, ettei ole sen huonompi ihminen kuin muutkaan. Toivon sinulle rohkeutta, että haet apua ja että voit elää täysipainoista elämää ja ehkä aloitat lukio-opinnot uudelleen iltalukiossa sen jälkeen kun olet käynyt leikkauksessa.
Kirjoittele!

Oon aivan samaa mieltä sun kanssas siitä että miks esiintymis kammoisia pakotetaan pitämään esityksiä ja puhumaan luokan edessä! Se on niin vääriin! Itelläni pitäisi olla kahden viikon päästä esitelmän pito ja en todellakaan aijo pitää sitä esitelmää, mieluummin otan hylätyn koko kurssista kuin nolaisin itseni luokan eessä!

Enpä yleensä seuraa näitä keskustelupalstoja, mutta nyt sattui vastaan näin itseään koskettava aihe niin pistetäänpäs jotain.
Minulla on aivan sama ongelma punastumisen kanssa. Olen 18-vuotias poika ja naama muuttu puolukan väriseksi aina kun muiden huomio kohdistuu minuun. Istun joskus muiden kavereiden kanssa, mutta en uskalla sanoa mitään, koska pelkään punastuvani.Vähän ajan kuluttua hiki virtaa ja naamaa kuumottaa. Punoitusta ei saa loppumaan ja pahinta on kun sen tuntee ja tietää että naama punoittaa. Tytöille on turha edes yrittää puhua, vaikkakin ikinä ei ole äänen kanssa ongelmia jännittävissä tilanteissa.
Ja tuossa edellä taisi tulla joltain kommentti, että punastelu on söpöä, mutta kun koko naama on kirkkaan punainen se on tuskaa.

Itse olen jo 35- vuotias, ja punastelen enemmän tai vähemmän kokoajan! Minulla on kaksi tutkintoa, ensimmäinen ammattikoulusta, jonka suorittaminen oli jäädä kokonaan juuri punastelun takia. Käsi- ja taideteollisen selvitin myös, mutta kärsien kokoajan kaikkien esitelmien, tiimitöiden, näyttelyiden ja varsinkin lopputyön esittelyn takia jota pelkäsin koko sen kolme vuotta. Enkä muutenkaan uskaltanut panna parastani, näyttää mihin olisin todella pystynyt jos ongelmaani ei olisi. Sama juttu on jatkunut kokoajan. Pätkätöitä toistensa perään, koska punastelun takia en uskalla pysyä kauaa samassa paikassa. Täysin vieraitten ihmisten kanssa, esim kauppajonossa on helppo jutella, ajattelen että eihän nuo oikeasti tiedä miten helposti punastun, silloin on helpompaa. Mutta usein oman miehen, äidin ja muiden tuttujen seurassa on vaikeaa. Kaikki yhteiset ruokailut esim.töissä ja kursseilla on piinaavaa. Tai kun kadulla kävelen, yksin, ja vastaan tulee miehiä, mietin että mihin liikkeeseen tai suuntaan pakenen, tai leikin puhelimella! Tai julkisissa tiloissa odottelu, esim. lääkärille, pankkiin, juna-asemalla, yms. Mutta nyt olen pikkuhiljaa ruvennut opettelemaan toisenlaisia käytösmalleja! Leiki todella itsevarmaa ihmistä; kävele selkä suorana, katso ihmisiä silmiin ja tilaisuuden tullen hymyile, sano jotain pientä, avaa naisille ovi, vitsaile. Kun itse uskot 'rooliisi' ei kukaan edes osaa kuvitella että sinä punastut. Ennen en tosiaan meinannut päästä kaupasta ulos kun en voinut mennä kassalle, mutta se lörpöttely tuntemattomien kanssa on auttanut! Julkisilla paikoilla pysähdy rohkeasti peilin eteen 'korjaamaan tukkaa' ja ajattele 'olenpa komea'! Ja jos jossain rupeaa naamaa kuumottaa, älä ajattele sitä, sillä silloin se vaan lisääntyy, vaan kiinnitä huomiosi kokonaan johonkin muuhun, esim. nojaudu taaksepäin, purist lujasti pikkusormeasi ja etsi katseellesi jokin kiintopiste. Tämä toimii mulla, kehittele itsellesi jokin toinen. Ja usin ajattelen Pelle Miljoonan laulun sanoja *olen kaunis, olen rohkea, olen vapaa, syntynyt voittamaan*. Ja aattele kuinka kauan mä olen tästä kärsinyt, nyt sulla on vielä kaikki edessä. Kun pikkuhiljaa huomaat että punastelu vähenee, itsetuntokoin kohoaa ja tytöt rupeaa huomaamaan sua, eikä sun tartte silloin katsella varattujen perään, vai mitä! :) Kaikkea hyvää sulle jatkossa!!!

mulla on ihan sama juttu. kaverit nauravat sekä kaikki muutkin. porukat väheksyvät asiaa ja sanoo että älä punastele. ei se kivaa oo, toiset nauttii esiintymisestä ja mä suoraan sanoen inhoon! riparilla sain uuden nimen paloauto ja koulussa sama ja tomaatti on toinen. en tiäi mihin kouluun uskallan mennä tämän takia. olis ihana tietää joku halpa ja toimiva ratkaisu tähän punastelemiseen! ei käy ketään kateeks kuka muuu tästä kärsii. haluaisin niin tän punastumisen pois tai EDES vähemmäks! etten punastuis nii pienistä!!

Minä ainakin valitsin sellaisen poikaystävän, joka oli ujo, juuri siksi, että pidän ujoudesta.

Olen itsekin yhtä ujo kuin kirjoittaja, usein on tuntunut juuri siltä, että ujostuttaa niin paljon että haluaisi kuolla. Mutta se on osa nuoruutta ja häviää suurimmaksi osaksi iän myötä. Sitä paitsi tulee koko ajan vahvemmaksi, kun on sellaisia vaikeita tilanteita ja niistä selviää.

Muista, että meillä tytöillä on sydän. Ei ole vastassa mitään sydämettömiä olentoja. Tai jos jotkut ovat sydämettömiä, niin muista että Sinä olet oikea prinssi etkä piittaa moisista tytöistä.

tiedän että se on hankalaa ja varmaan miehelle vielä pahempi juttu..
Tunnen kuitenkin herkästi punastuvia miehiä ja minusta se on ihan suloista.
Kertoo että ihminen on aito, eikä mikään kovaksi keitetty pelimies.
Itsekin punastun melko herkästi ja nuorempana kärsin siitä, mutta olen huomannut että siitä vitsaileminen auttaa.
Että jos joku esim tulee mulle juttelemaan ja punastun, niin heitän siitä huumorilla että "heh, mä punastun tässä."
Yksi asia, mikä on tuntunut auttavan, on että kun tunnen punan tulevan, niin alan hengittää hyvin hitaasti sisään ja ulos, sillä punastuessaan ihminen ei huomaa lopettavansa hengittämisen tai hengittävänsä liian kiihkeästi.
Toinen vinkki on että pidät ittes oikeen ruskeena;) Näin kesällä se onnistuu hyvin ja talvella käytä itseruskettavaa voidetta, niin punastusta ei huomaa ihan niin helpolla.
Kokeile noita vinkkejä ja muista, älä tee siitä numeroa vaan vitsaile siitä vapaasti.

Tässä nyt ihan yleisesti kaikkiin näihin kirjotuksiin ; itsekin kärsin aikoinani, ollessani 15-16v punastelusta. Sitten menin lääkärin pakeille ja pyysin betasalpaajia, joita sitten jännittävällä hetkellä otin (esim. koulussa esitelmän pito, tms ahdistusta ja jännitystä aiheuttava tilanne). Ne todella auttoivat. Puolentoista vuoden ajan noin käytin niitä, kunnes en enää tarvinnut niitä :) Esitelmän pitokin sujui hyvin ilman punasteluja. Psykologian tuntemisesta sekä uusista kavereista oli paljon apua. Jos punastelu vaivaa, suosittelen betasalpaajia :) Toki kannattaa myös puhua asiasta toiselle ihmiselle. Tsemppiä kaikille punastelusta kärsiville, se on voitettavissa!

Valitettavasti tiedän just miltä susta tuntuu.. Eikä valitettavati ole mitään neuvoja. Löysin itteni tänne palstalle googlaamalla "hoitoa punastumiseen" heh.

Itse en edes pysty olla rento koulussa olevan kaveriporukan kanssa. Olen lähes 24/7 punainen.. ainakin lievä punastuminen naamalla lähes koko ajan. Häiritsee aivan helvetisti.

Terkkarin kanssa puhunnu asiasti jonkin verran, sanoi vain että ehkä se menee iän kanssa pois tai sitten alkaa ottaan rauhottavia lääkkeitä.. Mutta ajatus lääkkeistä kuulostaa jotenkin niin säälittävältä.
Itse olen alkannut käydä nuorisopoliklinikkalla. Niin alku vaiheessa ettei ei ole vielä auttanut mitään mutta terkkari ehdotti että se voisi autta että sielä käyn. Ala asteen kiusaamisen uhrina oleminen johti masennukseen ja hain apua päästä lopullisesti masennuksesta irti (masennus huomattavasti hiipynny mutta jotain oireita on vielä niin ajattelin että apua siihen tarvii, saa nyt nähä toimiiko).

Kuitenkin, kaikkea onnea sulle ja kaikille kenellä on tämä punastumis ongelma, toivottavasti se menee ohi meillä kaikilla.

PS. Huomasin just että tää on vuodelta 2005..
Nojoo ei voi mitää *lähetä*

Kirjoituksesi oli just kuin minun nuoruudestani. Olin sairaaloisen ujo ja punastelin muitten seurassa aina.
Oli aivan karvan varassa, etten tehnyt itsaria, niin paljon vitutti käytökseni. Sitten typäätyneenä olotilaani
ja pakotin itseni tilanteisiin jossa joutui olemaan ihmisten kiiluvien katseiden alla. Kävin laulamassa karao-
kea, vaikka aluksi tunu aivan kamalalta, niin totuin siihen ja nykyään jopa nautin siitä, vaikkei ääneni
kummonen olekkaan. Olen opetellut tietoisesti unohtamaan itseni tarkkailun ja vitut välitän, vaikka pitäisi
kuninkaan eteen mennä solkkaamaan. Joku sisäinen raivo pitää naamani kalpeana. Tärkeää on myös hengittää rauhallisesti jos punatauti yrittää iskeä. Olen melko onnelinen mies s.1965.

Mulla oli kans tää, ainakin omasta mielestäni, sosiaalisten tilanteiden pelko (oireet tuntemukset täsmää). Kuvaan kuului jatkuva punastelu myös. Olipa hirveää. Alkoi kun olin 13 ja kesti pahana 15v asti, lievempänä 18v asti, nyt siitä edelleen 5v kuluttua on pieniä muistoja...
No, tää pääpointti: Silloin olin niin syvällä siellä häpeässä kuin vaan voisin kuvitella pystyväni ylipäätään olemaan. Ja mitä on jäljellä nyt? Hyvä jos edes muistan, että saattaisin pelätä! ...Esiintyminen joukon edessä jännittää kyllä... Mutta niinhän se jännittää suurin piirtein kaikkia. Hieman.
Harmit ja totista totta, harvempaa kiinnostaa miettiä miten sellaisessa tilanteessa olevaa voisi auttaa. AP, VAADI APUA. Tulosta tämä viestiketju ja jos sinua ei uskota kun puhut, pyydä lukemaan mitä täällä kirjoitetaan. Ei koko elämän tarvitse mennä pilalle parannettavissa olevan vaivan takia. Apua on olemassa ja ansaitset sen!
...Itse pääsin pois ensin koulusta ja sitten kotiseudulta, se auttoi. Eipä tee edelleenkään mieli nähdä niitä vanhoja naamoja, kun eivät auttaneet vaan halveksivat vain..!

Laittakaa kohtalontoverit s-posti osoitteita tänne, niin voin ottaa yhteyttä, oon punastumisen ääripää, olisi kiva vaihtaa kuulumisia ja jakaa kokemuksia, yritetään yhdessä päästä eteenpäin, ennenkuin annetaan kokonaan periksi, ei tää piina salailemalla parane...

Moikka,

minäkin kärsin nuoruudessani kovasti punastumisesta ja erilaisista jännittämisoireista. Ylä-aste ja lukio oli kaikkein pahinta aikaa. Pelkäsin hirveästi kaikkia sosiaalisia tilanteita etenkin esiintymistä. Rippileiri oli tuskaa, kun oli vaikea olla ryhmässä. Minulla on kuitenkin ollut läpi aikojen muutama hyvä ystävä, jotka pysyivät rinnalla vaikeinakin aikoina.

Itse rohkaistuin, kun pääsin baari-ikään. Kävin kavereiden kanssa yökerhoissa ja tutuistuin uusiin ihmisiin. En koskaan ole käyttänyt alkoholia paljon, mutta baari oli kuin eri maailma. Siellä oli helpompi tutustua "pimeässä" ja estottomampana uusiin ihmisiin. Kun jää oli rikottu, oli helpompi tavata päivävalossakin. Ja eihän se niin kamalaa ollutkaan. Tapasin tavallisia mukavia kaksilahkeisia. Yhden helmen kanssa olen nyt naimisissa ja seurusteltu on jo viisi vuotta.

Oma ohjeeni on, että menkää ihmiset tilanteisiin, jotka ovat omalla epämukavuusalueellanne. Puhukaa ja punastelkaa, mutta älkää välittäkö siitä. Ajan kanssa se kyllä helpottaa. Ei sen takia kannata ranteita aukoa. Ei ketään loppupeleissä kiinnosta, minkä värisiä olette.

Tiedän, että se ei ole helppoa. Mutta ainakin itse olen siinä kehittynyt. Punastelen itsekin edelleen usein. Välillä on vieläkin vaikea istua metrossa ihmisten tuijotettavana tai kahvipöydässä. Esiintymiset ovat edelleen tuskaa ja alku on aina epävarman näköistä. Mutta olennainen ero on, että en jaksa enää miettiä sitä sen pidempään.

Asiakaspalvelutyö on ollut minulle kasvattava kokemus. Olen nyt ollut neljä vuotta töissä kaupassa ensin elintarvikekaupassa ja sitten erikoisliikkeessä. Voin sanoa, että olen kasvanut omassa työssäni. Nuorempani pelkäsin mennä asiakkaana kaupan kassalle, mutta nyt olen jo melko luontevasti toisella puolella. Suosittelen vaan menemään punaisena tilanteisiin, ei se tressihermosto jaksa koko ajan aktiivisena olla. Pahin virhe on vältellä tressaavia tilanteita, koska pelko jää vain kummittelemaan. Mitä sitten, jos mokaat. Elämä jatkuu. Isä rakkaani neuvoi minua ajattelemaan esitelmiä pitäessäni, että yleisö on vaan kaalinpäitä ja sehän helpotti. Samanlaisia ihmisiä ne on kuin itsekin on.

Pyydän anteeksi tekstini sekavuutta. Toivon kaikille ujouden ja punastumisen kanssa taisteleville rohkeutta. Kyllä se aurinko vielä paistaa :)

Olen 13v tyttö ja mua ärsyttää tosi paljon se etten saa koskaan suutani auki. En pysty puhumaan tuntemattomille tai edes puolitutuille. En voi tutustua uusiin ihmisiin ongelmani vuoksi. Minulla on vain pari kaveria. Hekään eivät ymmärrä minua. Sanovat vain että miksi et voi olla kuin muut. Ja perheeni sanoo samaa. Lisäksi olen ylipainoinen joten itseluottamuskaan ei ole kunnossa. En halua enää olla tässä maailmassa. Olen aina ollut ujo ja hiljainen ja jo pari vuotta harkinnut itsemurhaa. Mistä apua??

Oon niin onnellinen että mun punastelu alkoi vasta lukiossa. Sain koko ala-yläasteen olla suupaltti, huomion keskipiste, luokan suosituin, juhlien järjestäjä, tukari yläasteella jnejne. RAKASTIN olla huomionkeskipisteenä ja tavata ystäviä niin paljon kuin mahd. en ollut juuri koskaan yksin! Sitten lukion ekalla kuin sähköiskusta alkoi oravan pyörä, punastelu ja punastelun pelko. Sain lukion suoritettua ja pääsin ylioppilaaksi. Olin joskus pois ryhmätyötunneilta, jos tiesin entuudestaan että sellaisia olisi tulossa. Nyt komeilee ylioppilaskuva kirjahhyllyssä, olen niin ylpeä itestäni! Yks etappi edes saavutettu, jes! Punastelu rajoittaa kuitenkin nykyään todella paljon elämää nykyään, korkeakouluun siirtyminen jännittää ihan vietävästi ja tulevat ryhmätyöt ymsyms......... Tsemppiä kaikille! Ehkä voisimme järjestää jonkun tapaamisen punastelijoiden kesken joskus? Jossain pimeässä tilassa tms. Mitäs mieltä porukka olisi tuollaisesta? Saataisiin keskustella "samanlaisten" kanssa täysin vapaasti.

Ensinnäkin, punastumiseen on olemassa hyvä lääkitys. Minkä lääkityksen lääkäri sinulle määräsi? Kerro nimi. SSRI lääkitys esim..tehoaa melko hyvin, itselläni tehosi cipralex..MUTTA siinä menee hiukan aikaa. Mitään taikatemppua tähän ei ole. Olet luultavasti samanlainen kuin minä, tarkkailet itseäsi tuhottoman paljon. Oletko perfektionisti?

Mene uudelleen lääkäriin, pyydä päästä terapiaan ja saada kunnon lääkitys (esim..SSRI).

Itsellä oireet alkoivat 16-vuotiaana, sain cipralex reseptin ja kaikki oireet katosivat. Nyt 25-vuotiaana oireet ovat taas palanneet traumaattisen kokemuksen jälkeen..Minulla on tällä viikolla aika lääkäriin, pyydän cipralexia, terapiassa ja suggostoterapiassa käyn jo. Suggestoterapia ei ole mikään taikakeino,on hiukan lievittänyt jännitystä mutta ei tarpeeksi. Lääkitys ja terapian yhdistäminen on avainasemassa. Alkoholi (ja huumeet) pahentavat ongelmaa pitkälläaikavälillä ja muutamien vuosien kuluessa huomaat ettet pysty kohtaamaan ihmisiä selvinpäin, jos siis sille tielle lähdet.