Peruutin 5 päivää sitten parkkipaikalla toiseen autoon. Auton omistaja lupasi ilmoitella mahdollisista vahingoista, paikanpäällä ei näkynyt mitään jälkeä.
Kuitenkaan en ole vieläkään saanut mitään ilmoitusta siitä että vahinkoa olisi sattunut, joten en ole myöskään vakuutus yhtiöön asiasta ilmoittanut. Oletan että ollaan säästytty kolhuitta.
Kuitenkin jos auton omistaja näin reilusti päiviä myöhemmin asiasta ilmottaisi että on tullut naarmuja tms. Olenko silti velvollinen maksamaan kyseiset korjauskulut, vaikka ei ole tietoa siitä mistä naarmut olisi tulleet. (Joku muukin on voinut kolhaista autoa näiden viime päivien aikana jolloin minä joutuisin maksamaan toisen ihmisen tekemän vauriot)
Kiitos valmiiksi mikäli joku tietää tähän vastausta:)
Korvaus velvollinen?
Anonyymi
1
192
Vastaukset
- Anonyymi
Ne pitää heti paikanpäällä sopia ja ilmoittaa vakuutusyhtiöön jos tullut jälkiä ja vielä kuvia ottaa todistukseksi.
Voi myös soittaa poliisille asian varmistamiseksi että kaikki menee oikein.
Ei jälkikäteen viikon päästä..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san1812356- 581305
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621177Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661137Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871068Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731059Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221018- 951010
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153982Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975