Korson seurakunta oli ottanut kampanjatunnuksekseen ”Uskalla elää. Ja kuolla”. Vapaa-ajattelijana tähän kehotukseen voi yhtyä. Kannattaa uskaltaa elää täysillä ainutlaatuista elämäänsä syntymän ja kuoleman välillä. Hyvään elämään kuuluu muiden ihmisten huomioon ottaminen, vuorovaikutus, ystävyys, rakkaus.
Yksilön kuolema on luonnollinen ja välttämätön osa elämää maapallolla. Ihmisille tulee turvata oikeus hyvään kuolemaan. Ihmisten yhteisöjen tulee panostaa terveydenhoitoon ja turvallisuuteen, maailman rauhaan ja hyvinvointiin niin, että ennenaikaiset ja väkivaltaiset kuolemat minimoidaan.
Samalla ihmisyhteisöjen ja yksilöiden tulee huolehtia hyvin ympäristöstä ja luonnosta, jonka osana ja ehdoilla ihminen on.
Uskalla elää. Ja kuolla.
6
82
Vastaukset
Ei vallan huono kampanjatunnus. Erottuva ja mieleenjäävä, ja tottahan ikuista elämää markkinoivan järjestön kannattaakin nostaa kuolema otsikkoon.
- Anonyymi
Oppiin kuuluu myös hlvetillä uhkailu, vaikka sitä ei pidetäkään esillä julkisuudessa. Kaikki kuolleet muuten venaavat vielä "viimeistä tuomiota", sillä pasuuna ei ole vielä soinut eikä Jeesus tullut toista kertaa.
- Anonyymi
Reijo Mäen kirjan romaanihenkilö ehdottaakin että kirkon pään arvonimeksi tulisi arkkupiispa.
- Anonyymi
Kannattaa myös huolehtia täysillä terveydestä, omasta ja muiden kanssalaisten.
- Anonyymi
Aivan niin. Korsonkin kirkon tilaisuuksista kannattaa pysyä poissa, jotta ei tahtomattaan tartuttaisi läheisiään mahdollisesti tappavaan tai vammauttavaan sairauteen - paitsi tietysti Mark5:n, joka Jumalan sanansaattajana on immuuni viruksille.
- Anonyymi
Pitää kuitenkin varoa, ettei hyljeksi uskoa Jeesukseen, koska silloin joutuu ikuiseen piinaan - tosin vassta sen jälkeen kun pasuuna on soinut ja kaikki kuolleet herätetään viimeiselle tuomiolle, jossa heidät jaetan vuohiin ja lampaisiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743280
- 2012852
- 222676
- 492628
- 202496
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412345Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2101803Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241747- 371620
- 181466