Suomi-Ukraina selkkaus EU:ssa

Anonyymi

Ministerikokouksen tietovuoto:

<<Eurooppaministerien kokouksessa Brysselissä koettiin tiistaina poikkeuksellinen tilanne, kun Unkarin hallituksen tiedottaja tviittasi suljetun kokouksen puheenvuoroista julkisuuteen ja arvosteli niitä voimakkaasti. Käynnissä oli Unkarin kuuleminen oikeusvaltiohuolista.

Kokouslähteiden mukaan Suomi vaati Unkarilta kirjallista selvitystä ja anteeksipyyntöä. Tiedottaja Zoltan Kovacsia pyydettiin myös poistumaan salista. Puhetta kokouksessa johti Tytti Tuppurainen (sd.).

Unkaria kuultiin nyt toista kertaa Suomen puheenjohtajakaudella osana artikla 7:n kurinpitomenettelyä, koska jäsenmaat pitivät sitä tarpeellisena. Euroopan parlamentti aktivoi viime vuonna kurinpitomenettelyn, koska sen mukaan on olemassa riski, että EU:n perustana olevia arvoja loukataan Unkarissa.

Kovacs arvosteli tviiteissään voimakkaasti pidettyjä puheenvuoroja. Hän kutsui kuulemista suursijoittaja George "Soroksen orkesterin jälleen yhdeksi epätoivoiseksi yritykseksi jatkaa loukkauksia Unkaria kohtaan". Arvostelu kohdistui niin Suomeen puheenjohtajamaana kuin yksittäisten maiden puheenvuoroihin.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Suomi saa osakseen arvostelua<<

https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2587329

Penkokaapa, että mikä osuus oli Gerge Soroksella Suomen pankkikriisissä, pankkien kaatumisissa ja niissä valtavissa pankkituissa, jotka suomalaiset joutuivat maksamaa - tämä on viittaus siihen.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Avaus on pötyä.

      Unkari yrittää epätoivoisesti selvitä EU-komission ja parlamentin osoittamista EU:n perusarvojen rikkomuksista.Seuraukset kun saattavat uhata Unkarin osuutta EU-rahoituksesta.
      Suomi on pj-maana ottanut asian esille ja Unkari yrittää nyt epätoivoisesti syyllistää Suomea.

      Soroksella ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Hän rahoitti aikanaan liberaaleja koulutusohjelmia eri yliopistoissa.

      Suomen pankkikriisi oli aikanaan itse aiheutettu liian löysän rahapolitiikan tulos.

      Suomi päätti itse osuudestaan Kreikan tukemisessa,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5765
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      75
      2952
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      22
      2198
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      1955
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1838
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1833
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1559
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1182
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1171
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      74
      1018
    Aihe