Joulu on taas tulossa

Anonyymi

Joulu on yhdessäolon ja hyvän toivon juhlaa.
Rahaa tahtovat saavat paljon tuloja ihmisten tehdessä jouluostoksia.
Maailmalle Jumala on lahjoittanut joulupukin, joka ennen muinoin oli kaikkea muuta kuin tämä cokis-versio :D.
Monille joulu on myös yksinäinen.
Toivoa antaa ennenkaikkea joulun alkuperäinen tarkoitus.
Vuoden pimeimpänä aikana muistellaan Jeesus lapsen syntymää.
Tarkkaa ajankohtaa Jeesuksen syntymäajankohdasta ei taideta Raamatussa kertoa.
Jotkut arvelevat sen tapahtuneen juutalaisten viettämän lehtimajajuhlan aikoihin, joka on elonkerjuun aikaa.
Sillä ei välttämättä suurta merkitystä kuitenkaan, asiasta väännetään kättä paljon.
Kuitenkin hyvää siunattua joulua sekä joulunodotusta palstalla oleville, sekä toinen toisillenne !

"Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa."

Joh. 1:1-5

2

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joulu on peruttu - Joosef tunnusti käyneensä koeajolla.

    • Ja Joulua sinnekin päin🎄

      " Yhä minä katselin yöllisiä näkyjä
      ja näin, miten taivaan pilvien keskellä
      tuli eräs, näöltään kuin ihminen.
      Hän saapui Ikiaikaisen luo.
      Hänet saatettiin Ikiaikaisen eteen."

      Dan. 7:13-14.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18604
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      57
      5518
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      5137
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      33
      5037
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      38
      4871
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      77
      4769
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4323
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      3977
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      40
      3254
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2949
    Aihe