TULLI julkaisi tiistaina iltapäivällä tiedotteen, jossa se kertoo harjoittelevansa keskiviikkoaamuna Helsinki-Vantaan lentokentällä biologisia uhkia varten.
Tiedotteen mukaan Tullin lisäksi harjoituksessa ovat mukana Rajavartiolaitos, poliisi, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), sosiaali- ja terveysministeriö (STM), Helsingin Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS), Vantaan kaupunki, Finavia sekä Liikenne- ja viestintävirasto.
Harjoitus alkoi keskiviikkona kello yhdeksän ja jatkuu harjoituksen johtaja Jussi Plantingin mukaan noin kello 12:een saakka. Harjoituksen aikana lentoasemalla voi näkyä normaalista poikkeavaa viranomaistoimintaa.
Muun muassa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on esittänyt julkisuudessa väitteitä siitä, että tosiasiassa harjoitus liittyisi al-Holin leirillä oleskelevien suomalaisten palauttamiseen kotimaahansa. Halla-aho myös twiittasi asiasta eilen tiistaina.
Meneekö Halla-aho liian pitkälle matukiimassaan???
Halla-aho ja matukiima!
19
72
Vastaukset
- Anonyymi
Olen kuullut huhun että halla-aho on pienenä persraiskattu, voi olla tai sitten ei. Tosin naama on koko ajan norsunvitulla, ei hymyn häivääkään, joten siitä päätellen saattaisi ollakin ja selittäisi loputtoman ihmisvihan mitä hänestä ulos pursuaa.
Korostan että kyseessä on huhu, joten en voi vahvistaa tietoa.- Anonyymi
Tehtaankadun houmohan sen perspani. Sen vuoksi on uhannut reikäärautaakin käyttävänsä homppelin pääkoteloon.
- Anonyymi
Kun Rinteen/Marinin demarijohtoisen hallituskauden aikana mamutus on Suomessa laskenut hiljaisen vuoden 2010 tasolle vaikka kiintiöpakolaislaumoista peloteltiin, pitää keksiä uusia hysterioita jotta mamutus pysyy tapetilla. Siinä puhutaan vaikka muunneltua totuutta.
- Anonyymi
Ei nuo ulostulot enää ihan normaaleilta vaikuta. Fakta ja fiktio sekoittuu jo pahasti. Tarpeeksi kauan kun ihminen kertoo satuja niin alkaa lopulta itsekin uskoa niihin.
- Anonyymi
Se parhaiten itkee joka viimeksi itkee kun totuus paljastuu. Miten sattuukin harjoitus noin sopivaan aikaan?
- Anonyymi
Alkaa Halla-aholla mennä uskottavuus,paitsi persu fanaatikkojan uskoo jos Jussi sanoo kävelevänsä vedenpäällä niin läpi menee..
- Anonyymi
Mamutuskiima vedetty äärimmilleen persuilla?
Kannatuksen vuoksi tehdään mitä vaan??
- Anonyymi
Me tiedetään miten voi korjata matukiimaisten persujen puhelahjoja. Pieni operaatio vaan leuan alta, kestää vaa sekunnin, niin enää ei tuu yhtäkää tyhmää sanaa. Katotaa tarviiko ennen vaaleja ruveta antaa terapiaa. Kaikille suomen persuille samaan hintaan.
- Anonyymi
Minusta suurin kysymys tässä on se, miksi tulli tarvitsee tällaisia harjoituksia. Niitä ei tarvittaisi, ellei olisi niin kova into rahdata tänne tuntematonta väestöä lentokonekaupalla. Täysin aiheellinen ihmetyksen aihe.
- Anonyymi
Rahtauksesta on Sipilän, Orpon ja Soinin PersKeKo-porvarihallituksella ainoat näytöt, 35 000 näyttöä vuodelta 2015 ja 51 000 näyttöä porvarihallituskauden ajalta 2015-2019. Suomen rahtausennätyksiä kumpikin. Ei riitä että kolmannen maan lampsijoita otetaan vastaan turvallisesta Dublin oleskelu/läpikulkumaasta, vaan tämä porvarihallitus vieläpä järjesti bussikuljetuksia, joilla haettiin massoittain rahtia syvältä Ruotsista ja tuotiin Suomen puolelle pakolaisbisnesten ja ulkomaisen halpatyövoiman raaka-aineeksi. Matukiimaksi tätä voi todella kutsua ja kiiman takana on puhdas ihmisbisnes.
Nyt kun maahanmuutto on saatu hiljennettyä vuiden 2010 matalalle tasolle, eikä porvarien pelottamia kiintiöpakolaislaumoja ole otettu, koitetaan millä tahansa keinolla saada punamultahallitus mamuttajalta. Propaganda pelaa tässä, jossa kokoomuksen hallitsema oikeisto-omisteinen mainosvaltamedia on hyväksynyt jopa persut ruokkimaan hysteriaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rahtauksesta on Sipilän, Orpon ja Soinin PersKeKo-porvarihallituksella ainoat näytöt, 35 000 näyttöä vuodelta 2015 ja 51 000 näyttöä porvarihallituskauden ajalta 2015-2019. Suomen rahtausennätyksiä kumpikin. Ei riitä että kolmannen maan lampsijoita otetaan vastaan turvallisesta Dublin oleskelu/läpikulkumaasta, vaan tämä porvarihallitus vieläpä järjesti bussikuljetuksia, joilla haettiin massoittain rahtia syvältä Ruotsista ja tuotiin Suomen puolelle pakolaisbisnesten ja ulkomaisen halpatyövoiman raaka-aineeksi. Matukiimaksi tätä voi todella kutsua ja kiiman takana on puhdas ihmisbisnes.
Nyt kun maahanmuutto on saatu hiljennettyä vuiden 2010 matalalle tasolle, eikä porvarien pelottamia kiintiöpakolaislaumoja ole otettu, koitetaan millä tahansa keinolla saada punamultahallitus mamuttajalta. Propaganda pelaa tässä, jossa kokoomuksen hallitsema oikeisto-omisteinen mainosvaltamedia on hyväksynyt jopa persut ruokkimaan hysteriaa.Elä sinä jauha paskaa ja väärentele asiaa ! Koko vasemmisto kannattaa rajoittamatonta maahanmuuttoa. Persut vastustaa matujen halpatuontia, koska eivät he pienillä palkoilla elä ja KELA joutuu maksamaan veronmaksajien rahoilla toimeentulon näille. Oleskeluluvat myöntää Suomeen MIGRI eikä PERSUT tai Kokoomus,Keskusta
Kaikista enitenhän matuista on hyötynyt VVO, KOJAMO vuokrabisneksillään, josta eivät edes maksa veroja.
Kyllä ne tulijat on tulleet omin jaloin ja Ruotsi kuskasi ne vielä Haaparantaan busseilla.
- Anonyymi
Mutta mikä mahtaa olla se lopullinen totuus ko. operaatiosta?
- Anonyymi
Joko Kolehmainen kutsui Halla-ahon kuulusteluihinväärän tiedon levittämisestä?
Valehteliko itse Kolehmainen?
- Anonyymi
Persut lamaantuneet 10 akasta ja samaan aikaan Suomessa pyörii kymmeniä kantaväestöön kuuluvia murhaajia ja raiskaajia koevapaudessa!!
Yhden asian puolue ei voi kuun ratsastaa muslimikortilla kun muuta ei ole.. - Anonyymi
Paljonko oli persuja polttopullot repussa odottamassa?
- Anonyymi
Heh
- Anonyymi
"Miksi ulkoministeri Haavisto edistää Venäjän etuja rajakysymyksessä? Halla-aho puntaroi mahdollisia motiiveja".
https://www.suomenuutiset.fi/ulkoministeri-haavisto-edistaa-venajan-etuja-rajakysymyksessa-halla-aho-puntaroi-mahdollisia-motiiveja/
Puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) kirjoittaa Facebookissa Haavisto-kohun vähemmälle huomiolle jääneestä asiasta sekä puntaroi mahdollisia syitä tämän toiminnalle. Kysymys on siitä, miksi Haavisto painosti konsulipäällikköä Pasi Tuomista jatkamaan Venäjää suosivaa, EU:n normeista olennaisesti poikkeavaa viisumikäytäntöä.
”Al-Holin ja Isis-naisten varjoon on jäänyt Haavisto-kohun toinen juonne. Suomi on noudattanut venäläisille myönnettävien viisumien suhteen avokätisempää politiikkaa kuin sen Schengen-maana pitäisi. Suomi on saanut EU:n komissiolta asiasta huomautuksen. Lehtitietojen (esim. IS 2.12.) mukaan ulkoministeri Haavisto painosti myös tässä asiassa konsulipäällikkö Tuomista jatkamaan muusta Schengenistä poikkeavia käytäntöjä.
Viime päivien epämukavuuksista huolimatta Haavisto lienee tyytyväinen siihen, että keskustelu on pyörinyt al-Holissa. Kuhertelu islamismin kanssa miellyttää vihreiden äänestäjäkuntaa, samoin yleinen liberalismi kaikessa maahanmuuttoa sivuavassa. Venäjä-teema herättää paljon ikävämpiä kysymyksiä.
Venäjän asiaa ajavilla suomalaisilla poliitikoilla on nähdäkseni kolmenlaisia motiiveja:
1) Ensimmäiseen kategoriaan kuuluvat ne, jotka aikanaan kannattivat neuvostojärjestelmää ideologisista syistä ja jotka refleksinomaisesti ja ”vanhasta muistista” ovat aina Venäjän asialla. He tukisivat Venäjää, vaikka se julistautuisi kansallissosialistiseksi diktatuuriksi tai ortodoksiseksi teokratiaksi. Nykyään tällaisia hahmoja on lähinnä vasemmistoliiton vanhassa kaartissa ja jossain määrin sdp:ssä (tuomiojalaiset).
Nämä henkilöt ovat Venäjän kannalta helppoja agentteja, koska heitä ei tarvitse ohjailla eikä heille tarvitse maksaa palveluksista. Toisaalta he ovat vähiten hyödyllisiä, koska he ovat niin ilmeisiä. Heidät tunnistaa naamasta, ja heidän kaikki lausuntonsa ja mielipiteensä ovat ennalta-arvattavia.
Ryhmän 1) alakategorian muodostavat ne, jotka eivät varsinaisesti sympatisoineet neuvostojärjestelmää, mutta jotka tunsivat olonsa kotoisaksi YYA-asetelmassa ja joiden mielestä se oli asioiden luonnollinen järjestys. Tällaisia ihmisiä on varsinkin kepussa. Väyrynen oli näkyvin suuntauksen edustaja, mutta samaan koulukuntaan kuuluu esimerkiksi nykyinen puheenjohtaja Kulmuni, joka pj-tehtäviensä alkuun asti johti Suomi-Venäjä-ystävyysseuraa. Vielä muutama vuosi sitten Kulmuni toivoi eduskunnassa Venäjän-vastaisten pakotteiden purkamista, ja varmaan toivoisi vieläkin, jos kehtaisi.
2) Toiseen kategoriaan kuuluvat ruplarahoitteiset. Varsinkin demareissa pyörii hahmoja, jotka saavat tai ovat saaneet huomattavia rahasummia Venäjän kaasuteollisuudelta eli suomeksi sanottuna Venäjän valtiolta. Esimerkkeinä mainittakoon harmaa eminenssi Paavo Lipponen ja puoluesihteeri Anton Rönnholm.
Raha ja henkilökohtainen etu on kenties moraalisesti kyseenalainen mutta inhimillisesti erittäin ymmärrettävä motiivi mihin tahansa toimintaan.
3) Joistakin ihmisistä Venäjän viranomaisilla on sellaista tietoa, jonka nämä eivät haluaisi tulevan julkisuuteen. Poliitikon on vaarallista käydä Venäjällä ja solmia muita kuin muodollisia suhteita venäläisiin. Venäjän viranomaisilla on vuosikymmenten aikana rakennettu ammattitaito ansojen rakentamisesta ja mikrofonibetonin käyttämisestä rakennusaineena.
Jos tällaiseen ansaan astuu, on FSB:n otteessa pysyvästi.
* * *
Jos olisin vihreiden hallituskumppani, pohtisin hyvin tarkkaan sitä, miksi ulkoministeri Haavisto pyrkii ajamaan paitsi Suomen etujen vastaisia myös EU:n ja Schengen-alueen säännöistä poikkeavia käytäntöjä maamme viisumipolitiikassa.
Ilkeitä vihjailuja? Toki, kuten puheet tälle viikolle suunnitellusta Isis-kuljetuksestakin olivat ilkeitä vihjailuja kunnes ne osoittautuivat todeksi.”- Anonyymi
Tuossa mestari iski kirveensä paskaan, itä-Suomen persut eivät allekirjoita hullujussin väitteitä, ne haluavat käydä kauppaa venäläisten kanssa ja mitä helpommin viisumin saa rajan molemmin puolin, sen parempi.
Halla-Aho on Venäjä-vihaaja Ukrainassa vietettyjen vuosiensa takia, mutta moni rivipersu ei. Halla-aho no myös natoon liittymisen kannalla, sitäkään ei rivipersujen enemmistö tue.
- Anonyymi
Hahah! Meillä täällä poliisilaitoksella on hauskaa, kun lueskelemme kirjoituksianne! Täytyy sanoa, että juttunne ovat melkein parempia, kuin rattijuopon selitykset! Ja kyllä putkassakin on joskus hauskoja renttuja, varsinkin niitten puolustuspuheet on mielenkiintoisia, joita vaimo tulee hakemaan kotiin!
Jatkakaa!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p646225Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813896Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242851- 232400
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452282Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621863Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61709Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy851332- 341291
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201266