"Kun kaveri kommentoi toimittaja Emmi-Liia Sjöholmin musiikkimakua leikillään juntiksi, harmiton viesti muistutti vuosien takaisesta koulukiusaamisesta. Kiusaamisella onkin usein pitkät juuret, jotka ulottuvat jopa aikuisikään.
Emmi-Liia Sjöholm HS
Annan sulle junttivaroituksen!
Kaverini viesti oli tarkoitettu vitsiksi, mutta silti sydämeni alkoi hakata kovempaa ja varpaita kihelmöi. Kyyneleet tulvahtivat alaripsilleni, vaikka kuinka yritin vakuuttaa itselleni, ettei viesti ollut pahansuopa.
Olin juuri jakanut Instagramin tarinoissani musiikkisuosituksen, joka ei läpäissyt kriitikkoystäväni seulaa. Hän päätti kertoa yksityisviestillä, että hänen mielestään musiikkivalintani oli niin huono, että se osoitti junttimaisuutta.
Pian eräs toinenkin seuraajani yllättyi musiikkimaustani. Sain viestin tuttavaltani, joka ihmetteli, miten hänen älykkäänä pitämänsä ihmiset saattoivat kuunnella niin huonoa musiikkia: Joku muukin, jolla on aivot, sanoi samaa. WTF?
Harmittomia viestejä joku sanoisi. Ehkä. Ne tuntuivat kuitenkin nöyryyttäviltä – vitsejä tai ei. Minulle viestit nimittäin aiheuttivat samoja väristyksiä kuin lapsena kokemani koulukiusaaminen, vaikka olen jo 34-vuotias.
...
Todellista kiusaamistakin tapahtuu jatkuvasti ikäryhmistä riippumatta. Se on systeemiin juurtunut ryhmäilmiö, jonka kitkeminen on vaikeaa. Kiusaajat saavat ympärilleen hovin, koska on helpompaa olla suosittu kuin vastaväittelijä.
Osallistuin hiljattain nettihäirintäkurssille. Sen suurin anti itselleni oli keskustelu siitä, mihin häirintä voi johtaa. Mitä rumemmaksi keskustelu käy, sitä harvemmat uskaltavat kertoa julkisesti mielipiteitään. Jäljelle jäävät vain rohkeat ja äänekkäimmät – ja samalla keskustelu kapenee ja mustavalkoistuu. Tämä koskettaa paitsi journalismia ja politiikkaa, myös aivan tavallisia keskusteluja."
https://www.hs.fi/elama/art-2000006339897.html
Ollaanpas kiltisti siellä näppisten äärellä! 🧐
Emmi-Liia Sjöholm HS
Annan sulle junttivaroituksen!
Kaverini viesti oli tarkoitettu vitsiksi, mutta silti sydämeni alkoi hakata kovempaa ja varpaita kihelmöi. Kyyneleet tulvahtivat alaripsilleni, vaikka kuinka yritin vakuuttaa itselleni, ettei viesti ollut pahansuopa.
Olin juuri jakanut Instagramin tarinoissani musiikkisuosituksen, joka ei läpäissyt kriitikkoystäväni seulaa. Hän päätti kertoa yksityisviestillä, että hänen mielestään musiikkivalintani oli niin huono, että se osoitti junttimaisuutta.
Pian eräs toinenkin seuraajani yllättyi musiikkimaustani. Sain viestin tuttavaltani, joka ihmetteli, miten hänen älykkäänä pitämänsä ihmiset saattoivat kuunnella niin huonoa musiikkia: Joku muukin, jolla on aivot, sanoi samaa. WTF?
Harmittomia viestejä joku sanoisi. Ehkä. Ne tuntuivat kuitenkin nöyryyttäviltä – vitsejä tai ei. Minulle viestit nimittäin aiheuttivat samoja väristyksiä kuin lapsena kokemani koulukiusaaminen, vaikka olen jo 34-vuotias.
...
Todellista kiusaamistakin tapahtuu jatkuvasti ikäryhmistä riippumatta. Se on systeemiin juurtunut ryhmäilmiö, jonka kitkeminen on vaikeaa. Kiusaajat saavat ympärilleen hovin, koska on helpompaa olla suosittu kuin vastaväittelijä.
Osallistuin hiljattain nettihäirintäkurssille. Sen suurin anti itselleni oli keskustelu siitä, mihin häirintä voi johtaa. Mitä rumemmaksi keskustelu käy, sitä harvemmat uskaltavat kertoa julkisesti mielipiteitään. Jäljelle jäävät vain rohkeat ja äänekkäimmät – ja samalla keskustelu kapenee ja mustavalkoistuu. Tämä koskettaa paitsi journalismia ja politiikkaa, myös aivan tavallisia keskusteluja."
https://www.hs.fi/elama/art-2000006339897.html
Ollaanpas kiltisti siellä näppisten äärellä! 🧐
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.