jonka aloitti jo vuosia sitten brexit-kampanjassa.
HÄN ON verrannut EU:ta Hitleriin ja tukenut rankkoja valheita Britannian EU-jäsenyydestä.
Skandaalit ja suusta päästetyt sammakot ovat seuranneet Boris Johnsonia koko hänen poliittisen uransa – ja myös Britannian torstaisten parlamenttivaalien alla.
Pääministeri Johnson ei ole osallistunut kaikkien puoluejohtajien vaaliväittelyihin, ja hän kieltäytyi myös BBC:n perinteisestä puheenjohtajatentistä. Tämän on tulkittu olevan brittikonservatiivien taktiikkaa, että tukevaa gallupjohtoa ei haluta pilata viime hetkillä.
Taktiikka ei täysin onnistunut.
Haukkui EU-siirtolaiset
Sunnuntaina Johnson kaivoi vaaliaseekseen jälleen EU:n ja maahanmuuton, kun hän syytti unionimaista tulevien siirtolaisten ”pitävän Britanniaa kuin omanaan”. Samanlaisia väitteitä siirtolaisten aiheuttamista ongelmista ja kiittämättömyydestä käytettiin EU-kansanäänestyksen alla 2016.
Vastustajien tuomio tuli nopeasti, kun Johnsonia syytettiin ”koodiviestistä”, joka lietsoo muukalaisvihaa ja rasismia.
– Muista maista tulevien demonisoinnilla ei ole sijaa yhteiskunnassamme – eikä ainakaan pääministerin virka-asunnossa, liberaalidemokraattien puheenjohtaja Jo Swinson kommentoi.
EU-jäsenyyden päättäminen on Johnsonin keskeisin vaalilupaus, ja sitä pidetään myös hänen suosionsa perustana. Samaisessa sunnuntain vaalipuheessaan hän lupasi rajoittaa maahanmuuttoa heti brexitin jälkeen.
”Brexit saa aikaan baby boomin”
Häntä on on brexit-puheissaan syytetty totuuden venyttämisestä ja mielikuvituksellisista lupauksista. Sunnuntaina moni hieraisi taas silmiään lukiessaan Sunday Timesin haastattelusta Johnsonin ennustavan lisää vauvoja brexitin jälkeen.
– Amorin nuolet lentävät taas, kun hoidamme brexitin," Johnsonia siteerattiin.
– Romanssi kukkii kautta kansakunnan. Niin kävi olympialaisten jälkeen, kuten oikein ennustin puheessani vuonna 2012. Se oli hämmästyttävää. Silloin oli valtava baby boom.
Faktantarkistajat totesivat pian, että ensinnäkään Lontoon olympialaisten jälkeen syntyvyys ei tilastojen mukaan noussut, vaikka tuolloin niin kuviteltiin.
Lisäksi on kyseenalaista, lisääkö brexit optimismia tulevaisuudesta, mikä yleensä mielletään lastenhankintahalujen kohottajaksi. Jopa hallituksen omien varautumissuunnitelmien mukaan brexit voi johtaa aluksi vakaviin talousongelmiin.
Johnson jatka valehtelua
Anonyymi
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Hieno mies tämä BoJo. Ei ihme, että EU-vihaajat hurmaantuvat...
Huomisaamuna tiedetään kannatus.
Ennuste on BoJon kannalta hyvä. Voitto tulossa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134892Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293543No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411480
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241334- 141222
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221057