Miksi vain Suomessa lakkoillaan, lakkokansaa!

Ei muualla maailmassa lakkoilla kuten Suomessa, toki Ranskassa protestimarsseja yms ja välillä Euroopassa lentolakkoilua, ei oikein muuta. Milloin viimeksi USA:ssa, Sveitsissä, Italiassa tai esimerkiksi muissa pohjoismaissa olisi lakkoiltu? Lakot ovat jonkinlainen ikivanha jäämistö suomalaisille, josta seuraa satojen miljoonien tappiot vientiteollisuudelle, joka kuitenkin työllistää suomalaisia. Miksi sahata pienistä syistä omaa jalkaa? Johtuuko tämä perinne siitä, että elämme yksinäisenä syrjäkylänä Suuren Venäjän naapurissa ja tottuneet taisteluhenkeen. Aika naurettavaa kun näitä tukilakkojakin harrastetaan. Ja lakkoon ihan pienistäkin syistä, emmekö osaa todellakaan neuvotella, olla joustavia? Ihailen muuta maailmaa, jotenkin toisin siellä ihmiset käyttäytyy, sivistyneemmin ja ovat tyytyväisiä kun edes työtä on. Meillä kai halutaan firmat nurin ja itse sossuluukulle.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vain Suomessa on kommunistit vallassa. Siksi sinunkin on hyvä olla.

Äänestä
  • Ranskassa saivat lakkoillen 1 000€/kk minimieläkkeen, Suomessa euroalueen kalleimmassa maassa alin eläke on jotain 700€/kk. Pitäisikö ottaa kaduille marssivista ranskalaisista mallia?

    Äänestä

  • Joo kapitaalikommarit näyttävät edelleen hallitsevan taustalla omistamansa valtamedian avustuksella. Joulukuun vallankaappausyritys sen kertoo ja nyt tuli jo toinen kaappausyritys muutaman viikon sisällä.Niin sanottu suurpääomakaappaus.

    Äänestä

Vain Suomessa lahtarit vallassa ollessaan vaatineet kiky-tunteja että nyt on varaa pitää lakkoja ja jopa työsulkuja. Hyvin näkee ettei kiky-tunneilla ole pienintäkään merkitystä kun on varaa antaa tehtaiden ja muiden työpaikojen seisoa vaikka kuinka kauan. Lahtarit laitettava ruotuun tai monttuun, molemmat käy.

Äänestä
  • Sipilän+ja+Orpon+porvarihallutus+puuttui+koko+ajan+työmarkkinoihin+ja+uhkaili+pakkolaeilla+mikäli+työläiset+eivät+valitsisi+pakkokikyä.+Jopa+Kulmuni+myönsi+tämän+työmarkkinoihin+puuttumisen+A-studiossa.+Ja+kun+ministeri+Stubb+porvarihallituksessa+valehteli+10%:n+90%:ksi+ajamassaan+omistuksia+piilottavassa+hallintarekisterilakiasiassa,+media+nauroi+hänen+kanssaan+haastattelussa,+jossa+asiaa+käsiteltiin.+Muunnellulla+totuudella+on+eri+standardit+oikean+puolueen+kohdalla,+jota+valtamedia+Lennu-puudelina+isännän+sylissä+puolustaa+räksyttämällä.

    Äänestä

Kyllä muuallakin lakkoillaan

USA GM:n henkilökunta lakkoili esim lokakuussa ja sai tahtonsa läpi.
https://yle.fi/uutiset/3-11038601

Sveitsissä sadat tuhannet naiset lakkoili kesäkuussa
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006143570.html

Italiassa Fiatin tehtaat meni lakkoon heinäkuussa 2018, koska Juventus ostaa maailman parhaimpiin hyökkääjiin lukeutuvan Christano Ronaldon sadan miljoonan euron siirtosummalla,

https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/fiatin-tehtaalla-italiassa-lakko-tyontekijoiden-mukaan-emoyhtio-kayttaa-rahansa-yhtion-tulevaisuuden-sijaan-jalkapalloon/76c30ac2-1faa-3fab-8f4c-f64ef233d184

jne..

Äänestä

"Useimmissa länsimaissa lakot laillistettiin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa työntekijöiden oikeuksien kasvaessa. Nykyisin lakko-oikeus kuten ammatillinen järjestäytyminen katsotaan työntekijöiden perusoikeudeksi ja se on tunnustettu useimmissa perustuslaeissa."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lakko

Aika vähän on uutisia noista muiden maiden lakoista vaikka niitä varmsti on. Lakkojen kieltäminen vaatisi perustuslain muutoksen eikä sellasita esitystä ainakaan nykyiseltä hallitukselta tule. Jos joskus tuollaista muutosta esitetään perustuslakiin niin se se tuskin onnistuu. Lisäksi on kansaiväliset sopimuksen joista irti pääseminen ei ihan niin vain onnistu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ei muualla maailmassa lakkoilla kuten Suomessa, toki Ranskassa protestimarsseja yms ja välillä Euroopassa lentolakkoilua, ei oikein muuta. Milloin viimeksi USA:ssa, Sveitsissä, Italiassa tai esimerkiksi muissa pohjoismaissa olisi lakkoiltu? Lakot ovat jonkinlainen ikivanha jäämistö suomalaisille, josta seuraa satojen miljoonien tappiot vientiteollisuudelle, joka kuitenkin työllistää suomalaisia. Miksi sahata pienistä syistä omaa jalkaa? Johtuuko tämä perinne siitä, että elämme yksinäisenä syrjäkylänä Suuren Venäjän naapurissa ja tottuneet taisteluhenkeen. Aika naurettavaa kun näitä tukilakkojakin harrastetaan. Ja lakkoon ihan pienistäkin syistä, emmekö osaa todellakaan neuvotella, olla joustavia? Ihailen muuta maailmaa, jotenkin toisin siellä ihmiset käyttäytyy, sivistyneemmin ja ovat tyytyväisiä kun edes työtä on. Meillä kai halutaan firmat nurin ja itse sossuluukulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu