Tammikuussa. Euroopan Unionista voi todellakin erota. On myös hyvä kun Suomesta ja muualtakin loytyy puolueita jotka haluavat EU jäsenmaille nykyistä enemmän omaa päätösvaltaa takaisin.
Mukava kun Britit pääsevät pois EU:n orjuudesta
Anonyymi
33<50
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Kyllä brittien EU-ero on vielä sen verran mystinen juttu seuraamuksiltaan, ettei sitä kannata etukäteen alkaa hehkuttamaan. Miten käy brittien pörssikursseille, vaikka niitä kuinka yritettäisiin valtion taholta suojata erinäisillä toimenpiteillä? Sitä ei kukaan voi tietää. Sijoittajat päättävät siitä. Ei Trumpikaan pysty rapakon takaa kannattelemaan Britanniaa kovin kauan vaikka mitä lupaisi. Yrityspuolella ainakin moni ulkomainen yritys on alkanut katsomaan uutta paikkaa muualta EU:n alueelta ja se ei brittiläisten työntekijöiden kannalta ole hyvä juttu alkuunkaan.
Pääasia, että pääsemme briteistä eroon. Kun saataisiin vielä Puola ja Unkari lähtemään vapaaehtoisesti veks.
Vielä eilen Yle hehkutti työväenpuolueen Corbyniä taas väärä puolue voitti kansa äänesti väärin
Tämän hallinto himmelin EU:n johtoelimet, yrittävät kaikin keinoin estää
Brittien eron EU:sta.
Mikä maa on seuraava lähtijä? Ei ainakaan Italia Mafia
Globalistit eu intoilijat sanoneet ettei eusta voi erita
Eu+on+täysin+mitätön+,+liittovaltiota+ajetaan+ilmastonmuutoksen+varjossa,+Valtava+möly+ilmasonmuutoksesta+kiihtyy.+Samaan+aikaan+lyödään+lukkoon+SALASSA+jaHILJAA+yhteiset+pudjetit,+Kun+julkinen+keskustelu+ko.+pudjetista+laahaa+jälkijunassa+tai+sitä+ei+ole+ollenkaan.++Tämä++eu+EI++TOIMI++ILMAN++SALAILUA,+se+on+neuvostoliiton+kopio,sen+kohtalo+on+sama,+tosin+sosialistit=demokraatit+ovat+veemäisiä+ja+sitkeitä,+kuten+olemme+nähneet,+h.+clinttonin+tappion+jälkeen+nähneet,+eivät+vielä+NELJÄN+vuoden+jälkeen+ole+pystyneet+tappiotaan+nielemään,+Samoin+on+Brittien+ero,+eu-+sosialisti=demokraatti++ja+populistit++järjestöstä,+Britit++äänestivät+SELVÄN+TULOKSEN+BREXITIN++PUOLESTA,+mutta++silti++eu-+populistit,+kuten+pertti+salolainen++YLESSÄ+kertoi,+EI++ERO++SELVÄ++OLE++.++NYT++SE++VÄÄNTÖ++VASTA++ALKAA.+Vaikka+äänestystulos+olisi++100-0,+sosialistit=demokraatit++senkin+kyseenalastaisivat,++Sosiaalidemokraateilla+on+kyllä+kokemusta+vaalivoitoista,+jotka+eivät+pulinoita+kaipaa,+DDR+=deutce+DEMOKRAATTINEN++ja+vieläpä+tasavalta,+Siellä+kun+valittiin+päämies+kannatus++102%,+näin+siis+sosialistit+=demokraatit.
Hyvät++kansalaiset++ENGLANNISTA++HÄVISI+KOKONAAN+libelaariset+demokraatit+++,++AJATELKAA++EI++ENSIMMÄISTÄKÄÄN++EDUSTAJAA+parlamenttiin,+PUOLUEESTA++++
++JOKA+++HALLITSEE+ja+MÄÄRÄÄ+++EU:n+SUUNNAN,+tästä+YLE++ei+sano++sanakaan,+AJATELKAA+EI++YHTÄÄN++KOKO+++ENGLANNISSA.++Siitä+huolimatta+KOKOOMUKSEN++pertti+salolainen+kertooYLESSÄ,+EI+++ERO++VIELÄ++SELVÄ++OLE++,+sosialistiselle+salolaiselle+EI++RIITTÄNYT++100%+tappio,+Eipä+tietenkään,+102%:n+tappio+olisi+ollut+vielä++reilu++tasapeli.+Tämä+on+Tarkkanäköisen+tolkunmiähen++havainto++EU-+POPULISTEISTA.
Nyt huomaa hyvin miehen tietämyksen Briteistä, vaikka on asunut siellä, vanhuuden höperö.
Onko ihan varmaan, että ne kaikki konservatiiviset parlamenttiedustajat äänestävät brexit puolesta? Sehän oli ennen vaaleja aika riitainen porukka.
Vaaleissa eu myönteisistäkin moni äänesti konservatiiveja jotta kissa hiiri leikki loppuu
Voipi vielä briteille tulla itku pitkästä ilosta. Kohta he saavat huomata, että EU:sta oli heille enemmän hyötyä kuin haittaa.
Yhteistyö muiden valtioiden kanssa on aina haitallista.
Jo Väinämöinen totesi aikoinaan, että kyllä miehen täytyy kyetä hoitamaan omat asiansa ilman ulkopuolisten apua.
Talvisotakin jouduttiin hoitamaan yksin.
Ruotsi lähetti pari rikkinäistä kuorma-autoa. Britannia toivotti hyvää joulua. USA lähetti lehtimiehiä kuvaamaan ammuttuja venäläisiä.
Iso osa ihmisistä on niin pahoja jotta voi olla parempi jatkaa yksinoloa
Siis kuvitteleeko joku että ne oikeasti eroaa tammikuussa?! Voi yhden kerran🤣
Jatkoaika neuvotellaan viime hetkellä ja veivaus jatkuu ajasta ikuisuuteen. Niin kun aina ennenkin Jos se ero niin vaan onnistuisi niin olisi jo tapahtunut ajat sitten. Brittipoliitikot ovat jo osoittaneet täydellisen kyvyttömyytensä viedä brexit maaliin. Loistavaa komediaa brittien politiikka. Ja tabloidit osaavat kertoa kaiken niin hauskasti ja värikkäästi.
hihihihihihihi
Mitä mukavaa siinä on? Briteistä on tullut monia tarkeitä lääkkeitä, eipä taida tulla enää sitten, naurattaako?
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/brexit-uhkaa-laakkeiden-saatavuutta-suomessa-joidenkin-potilaiden-hoito-voi-muuttua/b5f51131-eb87-3ece-bb17-5a3fdb2859e1
Minulle sanoi 11 vuotta sitten iäkäs auttava mies että lääkkeita ei saisi syödä. Että kun syo terveellistä ruokaa ja liikkuusekä muutenkin huolehtii itsestään niin ei sita sairastu. Mm. polvikipuun kaalinlehti yöksi. Ja on hyvä suuttua joskus vaikkapa itselle metsässä, veret puhdistuu
Tota vois kokeilla, sillä mullakin on urheilun kuluttamat polvet ja kipuja. Mutta mistä maasta pitää tilata, jotta saa myrkkyvapaata, ettei vaan imeydy verenkiertoon? Suomesta ei kuulemma löyvy.
Raid tappaa sisältä ja ulkoa!
Itse syon päivittäin kerakaalta aamupalalla, kotimaista Suomessa. Ja minä elän.
Samoin, välillä päivälläkin
Ketään ei saa tuoda Al-holin leiriltä Syyriasta ja Suomeen!
Todennäköisesti britit rikastuu nyt
ihan kateeks käy. .brittejä odottaa loistava tulevaisuus. eu.n kauppa pakotteet loppuvat ja tyhmät direktiivit, eikä matuja lompsi maahan noin vain.. (kuten suomessa. armeijan kantaessa jopa laukkuja).. halpa työvoiman ym terroristit ajavat pois maastaan. työvoima tulee omasta kantaväestöstä.
Vasurithan pääsevät pois EU:n orjuudesta helposti!!
Muuttavat vain takaisin Venäjälle!!
Miksi eivät sitten tee näin??
Ai, se Suomen mainio sosiaaliturva.
Sehän elättää kaikki vasurit....
Ne on sosialistit ja vihervasemmisto jotka eu:ta kannattavat, Venäjällä nykyvasemmisto menee tuon sosialisti ja eu-populisti porukan ohi OIKEALTA, niin että heilahtaa, USA;n sosialisti demokraatit menevät esim. Suomen sosialistien eli eu-populistien kanssa samassa rinteen ohjaamassa bussissa tien vasentakaistaa, se on yli ymmärryksen käyvä asia, miksi Suomen oikeito, kokomus ja keskustakin pyrkii tuonne vaaralliselle vasemmalle kaistalle.
Viron Ekre puolue on hyvä
miksi syntymämaasta pitäisi muuttaa, siksikö että oikarit saisi kaikki . työläisten vuosisatojen aikaan saaman hyvinvoinnin kähmittyä nykypäivänä. narsistisesti ja ahneesti,vain itselleen niinkö.
Suomen EU jäsenyyden kannatus on muuten suurempaa kuin koskaan. Ainoastaan ääripersut haluavat eroon EU:sta.
EU eroa vastustavien brittien absoluuttinen äänimäärä oli muuten suurempi kuin eroa kannattavien brittien eli jos olisi tehty suora kansanvaali EU-erosta niin britannia jäisi EUhun
Kun Skotlanti ja Pohjois-Irlanti eroavat Isosta-Britanniasta, niin asiat voivat mennä aika monimutkaisiksi. Eli asia on edelleen aika monimutkainen.
Jos jos ja jos
Vasurithan pääsevät pois EU:n orjuudesta helposti!!
Muuttavat vain takaisin Venäjälle!!
Miksi eivät sitten tee näin??
Ai, se Suomen mainio sosiaaliturva.
Sehän elättää kaikki vasurit.......
Persut yrittäkää äkkiä päästä vielä Johnsonin Britanniaan, siellä avautuu onni ja autuus!