Tuhnuinen Tuomioja Jihadistien Toveri

SDP ja Tuomioja haluaa Al-holilaiset suomeen. Vikisi kuin vanha sika kun valitti Mykkäselle, kuinka kokoomus mennyt Perussuomalaisten puolelle.
18<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Tuomiojan nuoruuden kannabiskokeilut näkyvät erityisesti nyt vanhemmiten.

Äänestä
  • Tuomioja sitä ikäluokkaa, että saattanut pössytellä piippua koko nuoren aikuisuutensa.

    Äänestä

Tuomioja oli heikoin lenkki noista neljästä keskustelijasta, Oikein sääliksi kävi. Istui ja oli kuin vanha epäsiisti puliukko

1Äänestä
  • Säälittävä tyyppi, ei edes itse tajua miten ulkona on - kaikesta .

    1Äänestä

  • Siksihän se sinne kutsuttiinkin. Lindtman olisi ollut parempi vieras, mutta tietenkin tarinalle huonompi.

    Äänestä

Tuomiojaa äänestää muut puliukot.

Äänestä

Tuomioja lähti aivan selvästi siitä, että hyökkäys on paras tapa puolustautua. Kuitenkin se meni jotenkin aivan perseilleen.

1Äänestä

Halusihan tämä takkutukka aikoinaan vaihtaa Persian shaahin ajatollo Khomeiniin. Takkutukka piti muslimipapin valtaa parempana kuin maataan länsimaistanutta Reza Pahlavia. Meni takkutukka ihan putkaankin islamilaisen Iranin kannattamisen takia!

Äänestä
  • No hyvä muistat tuon ajan hengen ja touhun Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No hyvä muistat tuon ajan hengen ja touhun Suomessa.

    Demarit, vasemmistoliitto ja vihreät siis kannattavat avoimesti kansainvälistä islamin ylivaltaa. He ovat vaarallista porukkaa. Natsien ja anarkisti-Marxistienen lapsia.

    Äänestä

  • Teiniliitot, eliitti kommunisti pellet, leikkivät työläisten ystävää, kun todellisuudessa olivat narsistisia itseään esillä pitäviä "eliitti köyhiä". Kuteet olivat rentoja, mutta hyvin, hyvin huolellisesti valittuja, pelleilyyn sopivia. Taistolaisuutta, yo-talon valtaukset, pysähtyneisyyden aikaa, jotenkin taas tuntuu nuo ajat leijailevan ilmassa. Taistolaisuuden sijalle tullut islamismi.

    1Äänestä

  • Ei tainnut parempaan vaihtua, mutta paljon shaahikin ehti aiheuttaa kärsimystä kansalleen ja tätä kautta myös omaisilleen. Todennäköisesti Iranin kansa on saanut molemmista yllin kyllin. Shaahin perheelle kävi myös onnettomasti, kaksi lapsista päätyi itsetuhoon.

    Äänestä

Demarit näyttää 70-luvun puliukoilta

Äänestä
  • No tähän voisi lisätä taas sen kuvasarjan SDP:n arvopohjan loistavista vaali ehdokkaista.

    1Äänestä

  • Erkki niputtaa haukkujansa 6-0 älyllänsä ja kokemuksella.
    Se ei ole porukan fiksuin, joka heittää nokkelimman herjan.
    Typeryyttä haukkua ja nimitellä ikämiestä , joka on ollut eri tason keskusteluissa kuin yksikään palstalainen räksyttäjä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Erkki niputtaa haukkujansa 6-0 älyllänsä ja kokemuksella.
    Se ei ole porukan fiksuin, joka heittää nokkelimman herjan.
    Typeryyttä haukkua ja nimitellä ikämiestä , joka on ollut eri tason keskusteluissa kuin yksikään palstalainen räksyttäjä.

    Kyllä tuo keskustelu osoitti, että 6-0 oli toisin päin. Perussuomalaiset ja kokoomus pistivät Tuomiojalle jauhot suuhun. Se, mitä on ollut aikaisemmin, ei päde enää nykyään Erkki on ukkoutunut ja epäsiisti ikämies. Menettänyt teränsä, joutaa jo pois julkisuudesta

    1Äänestä

Vieläkö tuo risumies lenkkeilee alle kävely vauhdin?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

SDP ja Tuomioja haluaa Al-holilaiset suomeen. Vikisi kuin vanha sika kun valitti Mykkäselle, kuinka kokoomus mennyt Perussuomalaisten puolelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu