Halla-aho organisoi massiivisen disinformaatikampanjan

Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa
Tulli joutui lopulta katkaisemaan huhut poikkeuksellisella viestintäponnistuksella. Keskiviikon harjoituksesta julkaistiin Twitteriin useita kuvioita ja videoita, joissa harjoituksen toteuttaminen näkyy.

TULLIN TOIMINTAAN on kohdistunut alkuviikolla laajin disinformaatiokampanja vuosiin, Tulli kertoo. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

Disinformaation levittäminen alkoi, kun tulli ilmoitti tiistai-iltana suorittavansa keskiviikkona Helsinki-Vantaan lentokentällä biologisiin uhkiin liittyvän harjoituksen. Tulli kertoi tekevänsä harjoituksen yhdessä Rajavartiolaitoksen, poliisin, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, sosiaali- ja terveysministeriön, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin, Vantaan kaupungin, Finavian sekä Liikenne- ja viestintäviraston kanssa.

”Siihen heti reagoitiin erilaisilla keskustelupalstoilla ja liitettiin harjoitus ihan meihin liittymättömään asiaan”, Tullin viestintäjohtaja Mika Parkkonen sanoo.

TWITTERISSÄ ja muilla keskustelupalstoilla harjoitus liitettiin käynnissä olevaan al-Hol-keskusteluun.

Asiasta twiittasi perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho tiistai-iltana.

”Jos lentokentällä näkyy huomenna kummia juttuja ja erilaisia viranomaisia, kyse on vain ’biologisiin uhkiin’ liittyvästä harjoituksesta. Muistakaa se!” Halla-aho kirjoitti Twitterissä ja jatkoi:

”Hassu yhteensattuma tuo harjoitus, kun viime viikolla liikkui epävirallisissa kanavissa tietoja, että juuri keskiviikkona odoteltaisiin tilauskonetta Erbilistä.”

JULKISUUDESSA on viime päivinä vellonut keskustelu siitä, suunnitteleeko Suomi Syyriassa al-Holin leirillä olevien suomalaisten auttamista takaisin Suomeen. HS:n näkemien asiakirjojen mukaan ulkoministeriössä on laadittu varsin tarkka suunnitelma suomalaisten kotiuttamiseksi. Ulkoministeri Pekka Haavisto on kuitenkin sanonut, että mitään konkreettista operaatiota ei ole.

Koko oppositio perussuomalaisten johdolla on jättänyt välikysymyksen hallituksen toiminnasta al-Holiin liittyen. Se haluaa tietää, onko viranomaisoperaatio käynnissä suomalaisten tuomiseksi al-Holilta. Oppositio kysyy myös, onko Haavisto antanut totuudenmukaista tietoa eduskunnalle ja muille hallituspuolueille.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Halla-ahon twiiteistä voi tulkita, että hän epäili harjoituksen liittyvän al-Holin leirillä oleviin suomalaisiin. Halla-aholla on Twitterissä yli 30 000 seuraajaa.

Miksi tullin biologisiin uhkiin liittyvä harjoitus vaikutti ”hassulta yhteensattumalta”?

”Se vaikutti hassulta yhteensattumalta.”

Mikä ajatuksesi oli siitä, mitä kentällä keskiviikkona olisi tapahtunut?

”Siinä näytti olevan erilaisten viranomaisten yhteinen harjoitus. Monilla tahoilla heräsi epäily, että varaudutaanko tällä harjoituksella mahdollisesti al-Holista tulevien ihmisten saapumiseen.”

Tulli on kertonut joutuneensa disinformaation kohteeksi, ja he todensivat harjoituksen tarkoituksen kuvilla ja videoilla. Et twiitannut enää tästä tullin selvityksestä.

”Minulla ei ollut mitään tarvetta jatkaa asian keskustelua enää yhtään enempää. En ole esittänyt mitään disinformaatiota mistään.”

Mitä mielestäsi on disinformaatio?

”En ole käyttänyt sanaa disinformaatio, joten ei ehkä ole tehtäväni määritellä sitä. Se on varmaan väärien tietojen levittämistä.”

Tullin mukaan heihin kohdistui disinformaatiota ja vääriä huhuja. Myös sinä levitit tätä huhua twiiteissäsi.

”En suinkaan.”

Mutta twiiteissäsihän vihjaat siihen suuntaan puhumalla ”hassusta sattumasta”. Se on hyvin helposti tulkittavissa vihjaamiseksi.

”Se oli erikoinen yhteensattuma, joka herätti ymmärrettävästi ihmisissä kysymyksiä, kun julkisuudessa liikkuu tietoja siitä, että tällä viikolla oltaisiin tuomassa ihmisiä tilauskoneella. Ja, että samaan aikaan on tällainen harjoitus, jonka profiili näyttäisi sopivan tällaiseen tilanteeseen. Mutta hyvä, että tulli selvitti tämän asian.”

Eli et epäile, että taustalla olisi ollut kyse jostain muusta?

”Ihmisten luottamus viranomaisten ja päätöksentekijöiden toimintaan murenee, jos päätöksentekijät jäävät kiinni siitä, että he antavat väärää tietoa.”

Tulli viranomaisena näyttää antaneen aivan oikeaa tietoa toiminnastaan, minkä he ovat todentaneet kuvilla ja videoilla.

”En ole nähnyt niitä kuvia ja videoita.”

SISÄMINISTERI Maria Ohisalo (vihr) moitti eduskunnan kyselytunnilla nimeltä mainitsematta Halla-ahoa disinformaation levittämisestä. Hän sanoi eduskunnan suureen saliin viitaten, että ”jopa tässä salissa olevat poliittiset toimijat” ovat levittäneet disinformaatiota viranomaisista.

”On erittäin huolestuttava kehitys, että poliittiset toimijat nakertavat luottamusta poliisiin, oikeuslaitokseen ja tulliin tässä viimeisessä tapauksessa”, hän sanoi.

TULLI joutui lopulta katkaisemaan huhut poikkeuksellisella viestintäponnistuksella. Keskiviikon harjoituksesta julkaistiin Twitteriin useita kuvioita ja videoita, joissa harjoituksen toteuttaminen näkyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa
Tulli joutui lopulta katkaisemaan huhut poikkeuksellisella viestintäponnistuksella. Keskiviikon harjoituksesta julkaistiin Twitteriin useita kuvioita ja videoita, joissa harjoituksen toteuttaminen näkyy.

TULLIN TOIMINTAAN on kohdistunut alkuviikolla laajin disinformaatiokampanja vuosiin, Tulli kertoo. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

Disinformaation levittäminen alkoi, kun tulli ilmoitti tiistai-iltana suorittavansa keskiviikkona Helsinki-Vantaan lentokentällä biologisiin uhkiin liittyvän harjoituksen. Tulli kertoi tekevänsä harjoituksen yhdessä Rajavartiolaitoksen, poliisin, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, sosiaali- ja terveysministeriön, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin, Vantaan kaupungin, Finavian sekä Liikenne- ja viestintäviraston kanssa.

”Siihen heti reagoitiin erilaisilla keskustelupalstoilla ja liitettiin harjoitus ihan meihin liittymättömään asiaan”, Tullin viestintäjohtaja Mika Parkkonen sanoo.

TWITTERISSÄ ja muilla keskustelupalstoilla harjoitus liitettiin käynnissä olevaan al-Hol-keskusteluun.

Asiasta twiittasi perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho tiistai-iltana.

”Jos lentokentällä näkyy huomenna kummia juttuja ja erilaisia viranomaisia, kyse on vain ’biologisiin uhkiin’ liittyvästä harjoituksesta. Muistakaa se!” Halla-aho kirjoitti Twitterissä ja jatkoi:

”Hassu yhteensattuma tuo harjoitus, kun viime viikolla liikkui epävirallisissa kanavissa tietoja, että juuri keskiviikkona odoteltaisiin tilauskonetta Erbilistä.”

JULKISUUDESSA on viime päivinä vellonut keskustelu siitä, suunnitteleeko Suomi Syyriassa al-Holin leirillä olevien suomalaisten auttamista takaisin Suomeen. HS:n näkemien asiakirjojen mukaan ulkoministeriössä on laadittu varsin tarkka suunnitelma suomalaisten kotiuttamiseksi. Ulkoministeri Pekka Haavisto on kuitenkin sanonut, että mitään konkreettista operaatiota ei ole.

Koko oppositio perussuomalaisten johdolla on jättänyt välikysymyksen hallituksen toiminnasta al-Holiin liittyen. Se haluaa tietää, onko viranomaisoperaatio käynnissä suomalaisten tuomiseksi al-Holilta. Oppositio kysyy myös, onko Haavisto antanut totuudenmukaista tietoa eduskunnalle ja muille hallituspuolueille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu