Maailman vapaimman median liberaalitoimittelija Saska Saarikoski hävisi hyysäripuolueineen taas yhdet vaalit ja siitä pettyneenä hekumoi murhafantasioilla Isis-tyyliin.
Historia on täynnä eri teloituksia ja kidutuksia, niitä ei silti kutsuta perinnäistavoiksi eikä niihin viittaaminen tee ihmisestä sivistynyttä toisin kuin Saska uskottelee. Lähinnä saa häiriintyneen maineen.
On hälyttävää, että Saarikoski tai hänen suvakkitoverinsa eivät näe mitään väärää barbaarisissa haaveissaan. Ehkä vihervasemmiston aivopesu ja ylivalta on mennyt jo niin pitkälle, että siitä poikkeavat mielipiteet katsotaan vihollisaatteiksi. Ja vihollisiin saa kohdistaa sairasta väkivaltaa.
Sen, että kannattamasi puolue tai henkilö häviää demokraattisissa vaaleissa länsimaisessa sivistysvaltiossa ei pitäisi aikaansaada normaalissa henkilössä verisiä väkivaltatoiveita ja keskiaikaisia teloitustapoja. Suomeksi sanottuna Saskaa ottaa vapaat vaalit, demokratia, äänestäminen ja kansan tahto päähän niin kovasti, että hän olisi valmis teloittamaan Johnsonin ja pistämään hänen päänsä seipääseen. Vain koska ei pidä henkilöstä ja hänen mielipiteistään.
Tämä siis maamme suurimman lehden toimittajalta. Suvakit ovat siis jo ajatuksen tasolla valmiit teloituksiin, jos heidän hegemoniansa horjuu. Ja nämä haukkuvat vastapuolta natseiksi ja vaarallisiksi tyypeiksi.
Saska seivästäjä
Anonyymi
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kommarit syyttivät aina muita kauheuksista tehdessään itse hirmutekoja, joten miksi kommareiden perilliset olivat toisenlaisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770