Moni joutuu jäämään sairaslomalle työuupumuksen takia. Työntekijästä revitään kaikki irti. Eihän sitä voi kestää sairastumatta.
Saarijäven Paavo, ja vähän nuoremmatkin sukupolvet tekivät saman verran töitä jo ennen kuin nykypolvi edes saapuu työpaikalleen. Jos nyt yleensä saapuu. Työmatkat ruuhkassa ovat niin rasittavia, että pelkästään sen takia voi jo saada sairaslomaa burnoutin vuoksi muutaman kuukauden. Eiköhän kyse ole vain asenteista?
Saarijäven Paavo, ja vähän nuoremmatkin sukupolvet tekivät saman verran töitä jo ennen kuin nykypolvi edes saapuu työpaikalleen. Jos nyt yleensä saapuu. Työmatkat ruuhkassa ovat niin rasittavia, että pelkästään sen takia voi jo saada sairaslomaa burnoutin vuoksi muutaman kuukauden. Eiköhän kyse ole vain asenteista?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kylmäkiskoiset ihmiset pärjäävät parhaiten tässä nykyisessä maailmanmenossa, jossa täytyy osata taktikoida kaikilla tavoin ja tarvittaessa myydä mummot ja lapset ja vanhemmat parhaimpaan markkinahinta-aikaan.
Mutta kyllä ihmiskunnan monimuotoisuuskin on kohta uhanalainen, jos herkimmät eivät saa ilman syyllistämistä hetkeä hengähtää. Se on ihan tunneälykästä vaikka itse ajoissa hakeutua ylimääräiselle, vaikka palkattomalle lomalle, kun alkaa liikaa ahdistaa. Ja sitten taas jatketaan ja ehkä yritetään muuttaa asioita, kun on kerätty voimia.
Tunnen monia, jotka hampaat irvessä käyvät töissä ja purkavat pahan olonsa työkavereihinsa ja jotkut jatkavat purkautumista vielä kotonakin. Ne ihmiset eivät edes ikinä pala loppuun. Kun sen energian saisi muutettua positiiviseksi, mutta en osaa ikävä kyllä taikoa.
Olen kokenut sen muutama vuosi sitten.
Kyllä se selkeästi johtui siitä, että kroppa vaan sanoi itsensä irti siitä oravanpyörästä: ensin päiväduuni, jossa joutui ihmisten ongelmia ja huumehommia puimaan. Sen jäkeen valmentamaan jalkapalloa ja vielä illalla soittokeikalle.
Yöllä kahden aikaan kotiin ja seuraavana päivänä sama ja seuraavana ja seuraavana...
Ensin meni ääni, sitten alkoi allergiat ja astmat, tuli lisää rytmihäiriöitä yms.
Vähensin duunia niin paljon kuin pystyin: keikat puihin, delegoin valmennusta, aloin viettää vapaa-aikaa. Päivätyöstä olin kolme kuukautta sairaslomalla.
Auttoihan se. Ymmärsin hyvin, ettei ihmisen kroppa kestä ihan mitä vaan, eikä myöskään henkinen kantti.
Joten siis kyllä sitä burn out -ilmiötä, jota itsekin pidin heikkojen hommana, on ihan tavallisillakin itseään liikaa "ruoskivalla" hemmolla.
Sinulla on ainakin ollut unenpuutetta. Ilmeisesti olet kokenut itsesi korvaamattomaksi liian kauan. Minä jouduin tapaturman takia jättämään kaiken kerralla, ja kas, kukaan ei tainnut edes huomata, että joku vaihtui.
Eikä moni taida huomata sitäkään, että en aina ajele sillä kaikkein uusinta mallia olevalla menopelillä.
Minä olin uupumassa,olin liikaa kerännyt töitä, vaihdoin työpaikkaa ja jouduinkin raa´asti kiusatuksi. Itsemurha oli jo niin lähellä, että vieläkin tunnen syyllisyyttä lasteni takia, että sitä edes ajattelin.
Se pakotti pysähtymään ja ajattelemaan, mitä teen loppu elämälläni.
Valitsin vaatimattoman toimeentulon: Ei juuri matkustelua, ei jatkuvasti uusia vaatteita, kekseliäisyyttä,että ruokaa riittää kuun loppuun.Selviytymistä päivästä toiseen, mutta onneksi lapseni osaavat arvostaa enemmän sitä aikaa, jota minulla on nyt heille antaa. Enkä enää ole niin kireä kuin ennen.
Kiusaaminen ja romahdukseni olikin uuden ja hyvän alku. Onneksi osasin avata silmäni ja sydämeni ajoissa.
Toivon teille kaikkea hyvää ja lisää hyviä oivalluksia, joillaisista Sipe jo kirjoittelikin.