Sähköautojen akut eivät kehity ainakaan vuosikymmeniin. Mitään potentiaalista teknologiaa ei ole.

Anonyymi

Vähän näille vouhottajille faktaa eli niin kuin Tekniikan Maailmassakin kerrottiin mitään uutta potentiaalista akkuteknologiaa ei ole vielä löydetty.

Jos ja kun tällainen koskaan keksitään, menee ainakin vuosikymmen ennen kuin sitä aletaan ottamaan käyttöön. Siitä menee vielä toinen vuosikymmen ennen kuin akkuteknologia otettaisiin käyttöön autoissakin - ja tämä edellyttää, että kokemukset muualla ovat hyviä.

Eli vanhanaikaisilla, raskailla Litium-akuilla mennään niin kauan kuin raaka-aineita saadaan raavittua kasaan maa uumenista.

Mahdollisesti jossain vaiheessa on edessä voi olla paluu takaisin öljyyn, mutta pidän tätä epätodennäköisenä, mutta silti mahdollisena.

Sähkömoottoreita ei voida enää kehittää juuri yhtään tehokkaammiksi: Ne ovat nyt jo lähes ideaalisia ja mahdollinen hyöty olisi vain prosentteja.

44

184

    Vastaukset 44

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei tarvita mitään uutta akkuteknologiaa. Tämä nykyinen toimii täysin riittävän hyvin suurille massoille.
      Nykyiset sähköautot eivät ole ratkaisu jollekin Pohjois-Karjalan peräkamarin työttömille joilla on varaa ostaa vain 3.000 euron auto. Näillä kavereilla on ympäri vuoden 25 astetta pakkasta ja he ajavat 500km joka päivä. Lisärasitteena heille ei tule sähköä kotiin.
      Näistä kavereista saisi aika monta kummeli-sketsiä aikaiseksi.

      • Anonyymi

        Hieman kärjistetysti esität asian..mutta on ihmisiä jotka ajavat paljon,sitten myös jotka ajavat vähän..
        Osa asuu omakotitalossa,osa kerros yms..
        Osalla ihmisistä sähkötolppa antaa 2 tuntia virtaa kerrallaan,osalla ei tolppaa ollenkaa,eli lataus on julkisten paikkojen varassa.
        Tämä suomen tilanne pelkästään..
        Maailmassa lämpimiä maita joissa ei lämmitystolppia ollenkaa ja asutaan taloyhtiöissä..että vaihtoehtoja hyvä olla olemassa muitakin kuin sähköautoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hieman kärjistetysti esität asian..mutta on ihmisiä jotka ajavat paljon,sitten myös jotka ajavat vähän..
        Osa asuu omakotitalossa,osa kerros yms..
        Osalla ihmisistä sähkötolppa antaa 2 tuntia virtaa kerrallaan,osalla ei tolppaa ollenkaa,eli lataus on julkisten paikkojen varassa.
        Tämä suomen tilanne pelkästään..
        Maailmassa lämpimiä maita joissa ei lämmitystolppia ollenkaa ja asutaan taloyhtiöissä..että vaihtoehtoja hyvä olla olemassa muitakin kuin sähköautoja.

        Lataus valmius on kaikkialla mihin tulee sähkö, eli melkein kaikkialla.
        Tahdosta kiinni ettei lämmitystolppia muuteta lataukseen sopiviksi, suurin osa tolpista soveltuu latauskäyttöön sisäkalujen muutoksella. Mutta kun osakkailla on kateus, ymmärtämättömyys, tiedon vähyys ja oletusten paljous..


      • Anonyymi

        "Nykyiset sähköautot eivät ole ratkaisu jollekin Pohjois-Karjalan peräkamarin työttömille ..."

        Sinä puna-vihreä etukammaripoika voisit hiukan kunnioittaa muita ihmisiä vaikka tunnetkin niin niin ... suurta ylemyyttä muita kohtaan. ;)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Nykyiset sähköautot eivät ole ratkaisu jollekin Pohjois-Karjalan peräkamarin työttömille ..."

        Sinä puna-vihreä etukammaripoika voisit hiukan kunnioittaa muita ihmisiä vaikka tunnetkin niin niin ... suurta ylemyyttä muita kohtaan. ;)

        Vähän niinkinpäin että turha on näiden kolmentonnin Corollakuskien käydä kommentoimassa kuinka sähköauto ei ole heille vaihtoehto. Vähän sama kuin lapsettomat antaisivat kommenteja vanhemmuudesta. Se ei nyt vaan ole teidän juttu.


      • Anonyymi

        Peräkammarin BMW X6
        Diesel-autojen hiukkaspäästöistä on puhuttu paljon.

        VANHOJEN diesel-autojen pienhiukkaspäästöt ovat selvästi suurempia kuin bensamoottoreiden MUTTA kaikissa UUDEMMISSA diesel-autoissa on hiukkassuodattimet. Uudemmissa autoissa tilanne on kääntynyt jo toisin päin eli suoraruiskutus-bensamoottorista saattaa tulla enemmän hiukkaspäästöjä kuin hiukkassuodattimella varustetusta dieselistä.

        Nykytekniikalla samanlaisilla moottoritilavuuksilla tai -tehoilla mitattuna diesel-auton hiilidioksidipäästöt ovat pienempiä kuin bensa-autojen. Bensiinimoottori kuluttaa noin kolmanneksen tai neljänneksen enemmän polttoainetta kuin dieselmoottori.

        Nykyinen turboahdettu diesel tuottaa enemmän vääntömomenttia eli vaihtamistarve on pienempi perinteiseen bensa-moottoriin verrattuna.

        Kaikkinensa nykypäivän dieselit ovat hyvin suorituskykyisiä, oli kyse sitten vääntömomentista tai tehosta. Esimerkiksi ohituskiihtyvyys on nykydieselissä erinomainen.

        Huomattavaa on myös, että uusien dieseleiden käyntiääni on varsin sivistynyt, kiitos kehittyneiden ruiskutusjärjestelmien ja ruiskutuksen porrastuksen. Ei siis savua eikä kalkatusta.

        Mielellään monesti myös verrataan nykydieseliä hybrideihin. Hybridi on taloudellinen vaihtoehto silloin kun autossa on pistokelatausmahdollisuus (plug-in) ja ajettavat matkat ovat lyhyitä, max muutamia kymmeniä kilometrejä jolloin matka taittuu ilman polttomoottorin käynnistämistä. Jos hybridiauto joutuu käyttämään ajomatkan suorittamiseen myös polttomoottoria niin taloudellisuus ja puhtaat arvot kääntyvät itseään vastaan koska polttomoottori joutuu kuljettamaan mukanaan myös raskasta akustoa, sähkömoottoria ja muuta hybriditekniikkaa. Näissä olosuhteissa hybridi on huonompi vaihtoehto niin taloudellisilla kuin vihreilläkin arvoilla mitattuna. Lisäksi pitää muistaa, että hybridiauton valmistamiseen on käytetty huomattavasti enemmän raaka-aineita kuin perinteisellä tekniikalla varustettuihin autoihin. Huomioitavaa on myös, miten akkujen lataukseen käytetty sähkö on tuotettu.


        Nykydieselin päästöjä on mahdollista vähentää entisestään myös omilla valinnoilla. NESTEen huoltoasemaverkostolta on saatavilla Neste My uusiutuvaa dieseliä jolla hiilijalanjälkeä on mahdollista pienentää jopa 90% perinteisiin fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Lataus valmius on kaikkialla mihin tulee sähkö, eli melkein kaikkialla.
        Tahdosta kiinni ettei lämmitystolppia muuteta lataukseen sopiviksi, suurin osa tolpista soveltuu latauskäyttöön sisäkalujen muutoksella. Mutta kun osakkailla on kateus, ymmärtämättömyys, tiedon vähyys ja oletusten paljous..

        Isossa osassa maailmaa, ei ole lämmitystolppia ja se lataukseen sopiva (teholleen) sähkökin on vähän niin ja näin.


    • Anonyymi

      "Hieman kärjistetysti esität asian..mutta on ihmisiä jotka ajavat paljon,sitten myös jotka ajavat vähän.."

      Ja ensimmäinen kärjistetty viesi tällä forumilla? Tuskinpa näin.
      Sähköautot ovat ainakin seuraavat 10 vuotta hyvin pieni osa autokauppaa. Silti se alue joka on se kaikkein mielenkiintoisin kasvava markkina ja erittäin hyvä vaihtoehto uutta autoa ostettaessa niilläalueilla missä useimmat uudet autot ostetaan.

      Tässä mielessä näiden kolmen tonnin Corroilla ajavien huutelu on vähän noloa. Teille tämä on utopiaa mutta Suomessa on iso joukko ihmisiä jotka oikeasti ostavat uusia autoja. Työsuhdeautot mukaanlukien noin 120.000 vuodessa.

      • Anonyymi

        Uusia autoja myydään maksukykyisille ja täysin riippumatta siitä, millä tekniikalla auto liikkuu.

        Samalla tavalla bensa-autotkin pitää maksaa kuin sähköautot.


    • Anonyymi

      Sähköauton ajoakkujen takuut vaihtelevat eri automerkeillä.

      Nissan 8 vuotta tai 160 tkm
      Volvo 5 vuotta tai 100 tkm
      Mercedes 6 vuotta tai 100 tkm
      Volkswagen 8 vuotta tai 160 tkm
      Audi 8 vuotta tai 160 tkm
      Renault 8 vuotta tai 160 tkm
      BMW täyssähköautoilla 8 vuotta tai 100 tkm, pistokehybrideillä 6 vuotta tai 100 tkm200 tkm
      Hyundai 8 vuotta tai 200 tkm
      Kia 7 vuotta tai 150 tkm
      Honda 5 vuotta tai 100 tkm
      Toyota 5 vuotta tai 150 tkm, mutta hybridiakkuturva (edellyttää määräaikashuolloissa tarkastusta) 10 vuotta tai 350 tkm
      Tesla 8 vuotta ilman km-rajoitusta

    • Anonyymi

      Ainakin tuo Volvon 5v vaatii myös merkkiliikkeen huollot tai tarkastukset. Oletettavasti näin on kaikilla.

      • Anonyymi

        Volvon akku maksaa 14000 €. Mikä lienee auton vaihtoarvo, kun akkutakuuta ei enääb ole ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Volvon akku maksaa 14000 €. Mikä lienee auton vaihtoarvo, kun akkutakuuta ei enääb ole ?

        Näin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Volvon akku maksaa 14000 €. Mikä lienee auton vaihtoarvo, kun akkutakuuta ei enääb ole ?

        Mikä on polttomoottori auton jälleenmynyiarvo, kun takuu ei voimassa. Akun kunnon voi tarkastaa koeajolla! Niin yksinkertaista se on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on polttomoottori auton jälleenmynyiarvo, kun takuu ei voimassa. Akun kunnon voi tarkastaa koeajolla! Niin yksinkertaista se on.

        Jäi vielä uupumaan mitä se uusi auton moottorimaksaa.

        Eivät ne akut loppu ole siihen, ku takuu lakkaa, vai niinkö uskot.

        Pikalaturit tappavat akut nopeammin.


    • Anonyymi

      ".että vaihtoehtoja hyvä olla olemassa muitakin kuin sähköautoja."

      Voi kun sinä ymmärtäisit että sähköauto on nimenomaan se pienen pienen vähemmistön vaihtoehto. On ihmeellistä että sähköautoja kommentoidaan siltä pohjalta että ne olisivat jotenkin ainoa vaihtoehto.
      Eivät ole eikä niiden tarvitse kattaa kaikkien suomalaisten autonostajien tarpeita. Sähköautot ovat joillekin se paras vaihtoehto. Ei kaikille.
      Meniskö tämä jotenkin pikkuhilja kaaliin.

      • Anonyymi

        Sähköauto on vaihtoehto niille, jotka haluavat elvistellä. Ilmaston pelastajaksi niistä ei ole, ennenkuin hinta laskee yleisellä tasolla 30 keuron tasolle.


    • Anonyymi

      Saksassa ja Ruotsissa on kymmeniä miljoonia polttomoottoriautoja, jotka suomalaiset ajavat paaliin asti lähivuosikymmenien aikana. Vasta sitten tänne alkaa virtaamaan loppuun ajettuja sähköautoja.

      Kiitos KIKYn suomalaisten ostovoima on nykyään todella heikko ellei sitten satu olemaan pörssiyhtiön johtaja (varsinkin valtionyhtiön).

      • Anonyymi

        Noin siinä käy.


      • Anonyymi

        Kohta sieltä saa patteriautoja:
        https://www.kauppalehti.fi/uutiset/tesla-taksi-lopettaa-kun-latauskulut-kavivat-ylivoimaisiksi-berliinissa-omistaja-sahkoauto-ei-kannata/7641a994-b0b8-4aff-b373-3aa918a87b2d


    • Anonyymi

      Litium ja coboltti ovat loppuva luonnonvara.
      Lapsityövoima on mieletöntä maailmalla kaivoksissa.
      Kierrätys on POP jo myös rikkailla.

    • Anonyymi

      Akkujen kehittymisestä on puhuttu niin kauan, kuin olen ymmärtänyt vähän sähkötekniikasta. 1960-luvun alkupuolella aloitin sähkötekniikan opiskelun, ja jo silloin muutamat tietoviisaat pitivät täysin varmana asiana, että parin vuoden päästä tulee kunnollinen akku. Sen piti olla kevyt ja sen energiatiheys piti olla on erittäin suuri. Silloin väitettiin, että sähköauton toteuttaminen ei ole enää kauaa akusta kiinni.

      Tein pitkän päivätyön erilaisten sähkölaitteiden kanssa, mutta uutta akkua ei milloinkaan ilmestynyt eteeni. Nyt olen ollut vanhuuseläkkeellä jo melkein 20 vuotta, mutta uusi tehokas akku antaa vieläkin odottaa itseään. Nythän edelleenkin puhutaan, että parin vuoden päästä uusi akku viimeistään saadaan käyttöön. Haastellaan siis ihan perinteisiä aprillijuttuja.

      Kovin montaa kaksivuotisjaksoa en enää pysty odottamaan uutta tehokasta akkua, sillä hauta lähenee jo kovaa kyytiä. Olen melkein satavarma siitä, että ei minun arkkuani hautuumaalle viedä sähköautolla. Toivottavasti pääsen huristelemaan viimeisen matkani ihan oikealla bensiinikäyttöisellä autolla, jossa on vielä oikein miehekäs ja pehmeästi hyrisevä V8 moottori. Sellaisessa matkanteossa olisi oikeaa tyyliä.

      • Anonyymi

        "Tein pitkän päivätyön erilaisten sähkölaitteiden kanssa, mutta uutta akkua ei milloinkaan ilmestynyt eteeni. "

        Oletko huomannut että nykyteknologialla pystytään tekemään täysin toimivia sähköautoja? Nitä on tehty jo pitkään. Ei tarvita mitään ihmeakkua jota ei olla vielä keksitty.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tein pitkän päivätyön erilaisten sähkölaitteiden kanssa, mutta uutta akkua ei milloinkaan ilmestynyt eteeni. "

        Oletko huomannut että nykyteknologialla pystytään tekemään täysin toimivia sähköautoja? Nitä on tehty jo pitkään. Ei tarvita mitään ihmeakkua jota ei olla vielä keksitty.

        Aivan.
        Kannattaa hieman perehtyä.

        https://lutpub.lut.fi/bitstream/handle/10024/160427/Janne_Turunen_Diplomityö_9.12.2019.pdf?sequence=1&isAllowed=y





        "markkinat"


      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Öljynkin piti loppua 70-luvulla, mutta vieläkin sitä riittää. Olisi hölmöä jättää hyödyntämättä maapallon öljyvarat. Öljyä kyllä riittää, sen kuin pumpataan vain.


      • Anonyymi kirjoitti:

        "Tein pitkän päivätyön erilaisten sähkölaitteiden kanssa, mutta uutta akkua ei milloinkaan ilmestynyt eteeni. "

        Oletko huomannut että nykyteknologialla pystytään tekemään täysin toimivia sähköautoja? Nitä on tehty jo pitkään. Ei tarvita mitään ihmeakkua jota ei olla vielä keksitty.

        "Oletko huomannut että nykyteknologialla pystytään tekemään täysin toimivia sähköautoja? Nitä on tehty jo pitkään. Ei tarvita mitään ihmeakkua jota ei olla vielä keksitty."

        Sähköauto oli ensin, sitten keksittiin polttomoottori ja sähköauto hävisi 6-0.
        Sähköauton heikkous ei ole akku, vaan akun lataus, joka ei kovasti kehity, koska latausteho on IxU (virta kertaa jännite) ja se ei siitä miksikään muutu.
        Nykyajan kiireinen ihminen ei ehdi/halua pysähtyä latailemaan akkuja pidemmällä matkalla.
        Suomessa yli 5 000 000 polttomoottoriautoa ja reilut 4 000 täyssähköautoa.


      • Anonyymi

        Äläs pappa nyt viitti, kyllä akuissa on ollut huimaa kehitystä viimeisen 10 vuoden aikana. Lyijy akku vs litium akku mieti kg vs ah?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Äläs pappa nyt viitti, kyllä akuissa on ollut huimaa kehitystä viimeisen 10 vuoden aikana. Lyijy akku vs litium akku mieti kg vs ah?

        Litium akku keksittiin 1970 luvulla.
        "Vuonna 1991, Sony ja Asahi Kasei julkaisivat ensimmäisen kaupallisen litiumioniakun."


    • Anonyymi

      Akkujen kehitysvauhdista kertoo se, että vuonna 1859 keksitty lyijyakku on edelleen käytössä uusissa autoissa. :D Li-ion-akkukin tuli markkinoille jo 1991.

      • Anonyymi

        Ja tuohon voisi lisätä ettei sähköautoja voi ladata joka paikassa johon tulee sähkö.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tuohon voisi lisätä ettei sähköautoja voi ladata joka paikassa johon tulee sähkö.

        Diesel romuja ei voi tankata kohta missään, ja sähköauton voi ladata jo nyt melkein missä vaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Diesel romuja ei voi tankata kohta missään, ja sähköauton voi ladata jo nyt melkein missä vaan.

        Päinvastoin. Bio-diesel tulee vahvistamaan rooliaan tulevaisuudessa. Neste ja UPM ovat investoimassa lisäkapasiteettiin Suomessa.


      • Anonyymi

        Perinteinen lyijyakku on edelleen kova sana. Hybridi-Tojotassakin on varsinaisen NiMh-ajoakun lisäksi myös 12 V 20 Ah tavallinen lyijyakku. Tämä 12 V akku pitää olla aina kunnossa, sillä muuten hybridikoneiston elektroniikkaa ohjaavat prosessorit eivät toimi. Perusakku Tojotassakin on kaikkein vanhinta akkuteknologiaa edustava varmatoiminen lyijyakku.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Diesel romuja ei voi tankata kohta missään, ja sähköauton voi ladata jo nyt melkein missä vaan.

        Tossa hiljattain kattelin metsäkoneyrittäjää, joka tankkas metsäkonettaan lavapakun lavalla olleelta tankilta ja sähköä ei ollut mailla halmeilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päinvastoin. Bio-diesel tulee vahvistamaan rooliaan tulevaisuudessa. Neste ja UPM ovat investoimassa lisäkapasiteettiin Suomessa.

        Entä se kun meitin Suomalaisten pitää kokk mailma pelastaa?


    • Anonyymi

      "Nykyajan kiireinen ihminen ei ehdi/halua pysähtyä latailemaan akkuja pidemmällä matkalla."

      Mut sitten on myös ihmisiä joille 350 kmn range on enemmän kuin he koskaan ajavat päivässä. Tai jos pitää siirtyä pitkä matka päivässä niin siirtymä tehdään lentämällä.
      Ei sähköauton täydy sopia kaikille ollakseen loistava valinto joillekin.

      • Lentäminenkö on se ekologinen vaihtoehto?
        "Mut sitten on myös ihmisiä joille 350 kmn range on enemmän kuin he koskaan ajavat päivässä."
        Tuo tarkoittaa sitä, että he eivät käy koskaaan 170 km päässä kotoaan. Eli Hki - Tku ei koskaan. Tre Tku ei koskaan. Näille sopii polkupyörä ja julkinen parhaiten


      • Anonyymi
        kaha53 kirjoitti:

        Lentäminenkö on se ekologinen vaihtoehto?
        "Mut sitten on myös ihmisiä joille 350 kmn range on enemmän kuin he koskaan ajavat päivässä."
        Tuo tarkoittaa sitä, että he eivät käy koskaaan 170 km päässä kotoaan. Eli Hki - Tku ei koskaan. Tre Tku ei koskaan. Näille sopii polkupyörä ja julkinen parhaiten

        "Lentäminenkö on se ekologinen vaihtoehto?"
        Lennän pidemmät matkat mukavuuden takia. En ekologisista syistä.


    • Anonyymi

      Jep, juuri näin. Sama akkuteknologia on ollut käytössä pitkään. Ni-MH tai Li-ion. Vanhaa koettua teknologiaa, mutta raskasta ja tehotonta.

    • Anonyymi

      Totta. Tähän asti kapasiteettia on vain saatu kasvattamalla akun kokoa ja painoa. Teknologia on edelleen se sama.

      Esim. Teslan akku painaa 900 kg....
      Ennen auto ja akku painoivat saman verran.

      • Anonyymi

        Väärin!
        Tesla model S 85kWh akku painaa 540 Kg.
        https://en.wikipedia.org/wiki/Tesla_Model_S
        Tänään saman kokoinen ja painoinen akku on 100kWh.
        Samoin Model S 75kWh akku painoi 530kg. Nyt model 3 LR 75kWh akku painaa 480kg.
        Eli onhan akut kehittyneet.


    • Anonyymi

      Esimerkiksi Teslan akkujen varaustiheys on kasvanut 6% vuodessa ja kasvu näyttää jatkuvan. Kun Tesloilla nytkin jo pääsee yli 500 kilometriä, niin missä se ongelma on? Ei akkutekniikan tarvitse mullistua, riittää että se jatkuvasti paranee. Samoin latausnopeudet pikalatauksessa ovat jopa kolminkertaistuneet muutamassa vuodessa.Eipä sille että latausnopeudella olisi käytännön merkitystä. Nämä latausnopeudesta valittavat tuukat eivät ymmärrä ettei sähköautoja jatkuvasti käytetä tankkiasemilla kuin tuukan omaa corollaa, vaan lataus tehdään kotona yön yli.

    • Aika heikoilla olet jos TM:n juttuja uskot, pitäisin filtterit päällä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      6
      1411
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1058
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      243
      868
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      69
      789
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      768
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      73
      698
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      656
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      136
      641
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      609
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      578
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      40
      566
    12. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      54
      543
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    14. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      101
      507
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      41
      495
    16. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      489
    17. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      483
    18. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      473
    19. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      458
    20. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      453
    Aihe