Milloinkahan tämä kirotunmoinen auton osien prosenttilaskujärjestelmä oikein poistuu? Tietääkseni järjestelmä on silkka Ajoneuvohallintokeskuksen virkamiesten kehitelmä. Sehän suunnattiin aikoinaan rajoittamaan kalliiden autojen korinvaihdoilla tehtäviä huijauksia, mutta se on aiheuttanut enemmän kiusaa autoharrastajille ja niille jotka ovat syystä tai toisesta, yleensä rahallisesta, halunneet elvyttää vanhaa kotteroa. Nyt autovero on laskenut ja käsittääkseni prosenttilaskujärjestelmän alkuperäinen idea on kadonnut.
Katsastusmiestenhän pitäisi periaatteessa valvoa että prosentit ovat sallituissa rajoissa, mutta käytännössä siihen tarvittaisiin selvännäkökykyä tms. yliluonnollisia lahjoja. Ja koska katsastusasemat ovat nykyään yksityisiä, niissä pyritään tehokkuuteen tuijottamalla läpimenoaikoja ja muita liiketaloudellisia mittareita. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että "rikos", eli prosenttirajan ylittäminen, kannattaa, ainakin jos osaa tehdä hommansa huolella.
Prosenttilaskujärjestelmähän on siitä mielenkiintoinen, että siinä kerätään autoveroa jo verotetuista osista. Jos käyttää varaosia puretuista autoista, joista autovero on aikanaan maksettu, se ei vaikuta verotusperusteisiin. Eli jos vaihtaa yli puolet osista, autovero erääntyy siitä riippumatta, onko se osista maksettu vai ei. Lisäksi autoa kohdellaan silloin muutenkin "uutena", eli sen on täytettävä uuden auton saasterajoitukset ja muut kriteerit.
Nämä prosenttisäädökset ovat niin älyttömiä että ne olisivat mahdottomia missä tahansa muualla kuin Suomessa. Mikään muu kansa ei ole yhtä lainkuuliainen; lakia noudatetaan vaikka oma oikeus jäisikin jalkoihin, ja virkamiehet sekä poliitikot käyttävät tätä ominaisuutta härskisti hyväksi luottaen siihen että suomalainen hölmö lainkuuliaisuus joustaa loputtomiin. Joustaako se?
Prosenttilaskujärjestelmä pitäisi ehdottomasti poistaa jo pelkästään siitä syystä, että katsastusmiehet voisivat keskittyä pelkästään siihen mikä on olennaista - autojen liikenneturvallisuuden valvomiseen.

Vastaukset 18
Vanhimmat
pitäisi kieltää. Tällöin estettäisiin runsaasti kolaroitujen autojen ja muuten romujen palaaminen takaisin liikenteeseen.
autojen kunnostaminen ja osien kierrättäminen, kun mamme ei ole mikään autoteollisuusmaa???
Esitäpä edes yksi asiallinen, kestävän kehityksen huomioon ottava perustelu.
Eli autovero kokonaan pois Suomesta, niin ei tarvitsisi säälittävien eurokansalaisten harrastaa säälittävää autojen tekohengitystä ja säälittävää kolariromuista kulkupelien kokoonraapimista.
Homman pitäisi toimia niin että, "oho vanha meni myttyyn, menempä kauppaan ja ostan uuden".
estämistä, vaan yli 20% osien vaihtamista. Et tosiaankaan ymmärtänyt mitä kirjoitin. Eli jos autosta joutuu vaihtamaan yli 20% osia, niin se on ollut silloin jo tosi romu ja sitä ei saisi enää palauttaa liikenteeseen. Mikä on epäselvää?
Katsastuksessa tarkistetaan että auto on korjattu asianmukaisella tavalla liikenneturvalliseksi. Jos prosenttirajaa ei olisi, ei tarvitsisi maskeerata piiloon korin hitsaussaumoja vaan voisi avoimesti esittää kaikki korjaukset katsastusmiehelle ilman pelkoa veroseuraamuksista.
"Sehän suunnattiin aikoinaan rajoittamaan kalliiden autojen korinvaihdoilla tehtäviä huijauksia"
Ongelma ei ole poistunut, joten rajoitus jatkuu.
tuo särähti korvaan "huijaus". Eihän siinä mitään huijausta ole jos kasaa auton paremmaksi uusista osista. Sama se mistä ne maasta ne osat tulee.
Tietysti sen on huijaus jos ei kerro ostajalle auton alkuperää, korinvaihto on jo sellainen kerrottava asia.
Prosenttirajat ovat ainoastaan valtion ahneuden vuoksi ja porsaanreiän tilkitsemiseksi tehty käsittämätön ilmiö. Ei siis minkää huijausten estämiseksi.
Ihminen etsii aina keinon millä pääsee halvemmalla. Ei siinä mitään huijasta ole. Jos rakennan itselleni oivan menopelin tuonitiosista, en todellakaan huijaa ketään.
"Ei siinä mitään huijasta ole. Jos rakennan itselleni oivan menopelin tuonitiosista, en todellakaan huijaa ketään."
Et, jos maksat autoveron uudestaan kun osista on vaihdettu se 50 %
Jos tätä rajoitusta ei olisi niin suomeen tuotaisiin verovapaasti autoja, jonka identiteetti muutettaisiin käytännössä rekisterikilpiä vaihtamalla. Rajoittamaton osien vaihto lisäisi myös varastettujen autojen hyötykäyttöä.
"Jos tätä rajoitusta ei olisi niin suomeen tuotaisiin verovapaasti autoja,"
Tuodaanhan niitä nytkin,ei kuorma-autossa ole veroja;)
Eikä mopoissa.
Pitäisköhän seuraavaksi tuoda Scania,ei vaan moinen rohjo mahdu talliin,Hummer vois just sopia eikä maksaisi sekään kauheasti;)
http://www.autoscout24.de/home/index/detail.asp?ts=8195993&id=op3bhjb33wo
Suomessa uusi vastaava 99,000€ et vieläkö joku väittää ettei käytetyn tuonti kannata?
Tai sotaversio tosimiehille;)
http://www.autoscout24.de/home/index/detail.asp?ts=8195993&id=yzvzdqryqpm
Olisit lainannut koko lauseen, josta selviäisi sen sisältö.
"Jos tätä rajoitusta ei olisi niin suomeen tuotaisiin verovapaasti autoja, jonka identiteetti muutettaisiin käytännössä rekisterikilpiä vaihtamalla. Rajoittamaton osien vaihto lisäisi myös varastettujen autojen hyötykäyttöä."

Näissä tapauksissa kyseessä ovat kuitenkin kalliimmat menopelit ja niiden tähdenhän laki on aikoinaan säädetty. Eikö lakia voisi järkeistää hiukan, että sen valvominen ei turhaan kuluttaisi resursseja? Vai onko ajoneuvohallintokeskuksessa tekemisen puutetta? Tarkoitan lähinnä sitä, että prosenttihässäkän ulkopuolelle rajattaisiin arvoltaan vähäiset, eli esim. < 5000 € arvoiset autot ja moottoripyörät. Verottajahan on muutenkin tietävinään autojen markkina-arvon niin pirun hyvin; tullillahan on valmiit listat joita voisi soveltaa tässä asiassa. Puuttuu enää laki.
Edut:
- AKE:n työkuorma vähenisi -> säästöt
- entistä useampi uskaltaisi ilmoittaa rakennellun ajokkinsa muutokset katsastuksessa ja hankkia niille luvat ilman prosenttilaskun pelkoa -> liikenneturva paranisi
- katsastusasemien henkilökunta voisi keskittyä valvomaan autojen liikenneturvallisuutta -> toimenkuva selkeytyisi
Lisäksi kansalaisten lainkunnioitus säilyisi, kun laki vastaisi paremmin oikeustajua.
Otan esimerkin.
18-vuotias maalarilinjalla opiskeleva ammattikoululainen Saku asuu maaseudulla vanhempiensa tykönä. Perheen isä on sairauseläkkeelle jäänyt entinen pienviljelijä. Saku on omin käsin rakentanut itselleen auton, jonka pohjana on vm. 1974 Toyota Corolla KE-20. Auton kokoamisessa on käytetty kuitenkin usean eri auton osia, jolloin kanta-auton osien määrä on jäänyt vähemmistöön. Auto ei ole mikään huippukuntoinen yksilö, vaikka Saku onkin yrittänyt parantaa sen ulkoista olemusta maalaamalla sen miranolilla oranssiksi. Sillä pääsee kuitenkin kulkemaan parin kuukauden päästä kesätöihin mansikkamaalle kolmenkymmenen kilometrin päähän. Sitten koittaa kevät ja katsastus. Katsastusmies havaitsee että auto on teknisesti hyväksyttävässä kunnossa, mutta prosenttiraja on ihan selkeästi ylitetty.
MITÄ SINÄ TEKISIT JOS OLISIT KATSASTUSMIES?
A) Löisit leiman paperiin ja toivottaisit Sakulle hyvää matkaa.
B) Löisit leiman paperiin, mutta vihjaisisit Sakulle että prosenttiraja on ylitetty, ja että hän yrittäisi kesätöistä kaapia rahat toisen auton hankintaan kesän lopulla.
C) Tekisit niin kuin laki sanoo, eli ilmoittaisit Ajoneuvohallintokeskukseen josta asia vietäisiin eteenpäin - lopuksi Sakulle määräytyisi maksettavaksi 20 000 € ajoneuvovero, jolloin hän voisi lopun ikäänsä joka tammikuu repiä verokorttinsa.
"Jos tätä rajoitusta ei olisi niin suomeen tuotaisiin verovapaasti autoja, jonka identiteetti muutettaisiin käytännössä rekisterikilpiä vaihtamalla. Rajoittamaton osien vaihto lisäisi myös varastettujen autojen hyötykäyttöä."
Juu juu,ja jos ei olisi älyttömiä autoveroja moinen veronkierto olisi aivan tarpeetonta.
Selitäs Mopo.nen mitä kansantaloudellista hyötyä on 15v. ruostepommin korjaamisessa?
Katsastusmiehenä en laittaisi leimaa papereihin, jos se on lain vastainen peli.
Eli toisin sanoen noudattaisit mekaanisesti lakikirjaa vaikka poitsu joutuisi loppuiäkseen kuseen?
Suomalaisella lainkunnioituksella on kuin onkin sairaalloiset mittasuhteet. Miksei kukaan kapinoi?
Täytyy vain toivoa ettei kukaan ole niin tyhmä että vie katsastukseen auton jonka tietää laittomaksi.
Suomalaisen yhteiskunnan vahvuus on siinä että ihmiset ovat lainkuulijaisia. Katsastustoiminta on ihan ajoneuvojen ja liikenneturvallisuuden vuoksi. Eihän siitä mitään tulisi jos jokainen saisi itse päättää miten autojaan virittää tai niillä ajaa.
Toisaalta, missään ei saa niin halvalla insinööriä ryömimään auton alla kuin katsastuskonttorilla :D
"Täytyy vain toivoa ettei kukaan ole niin tyhmä että vie katsastukseen auton jonka tietää laittomaksi."
Itse tunnen henkilökohtaisesti muutamia jotka näin ovat tehneet - hehän eivät kuitenkaan pahemmin paukuttele henkseleitään asiasta, sillä he haluavat välttää kiinnijäämisen riskiä. Se on yleisempää kuin luuletkaan. Ja kaikki eivät tiedä asiasta - ainahan auto voidaan myydä eteenpäin.
Tietämissäni tapauksissa autot eivät ole olleet rahalliselta arvoltaan kovin suuria (ne ovat 1960-70-80-luvuilta). Itse en moiseen kikkailuun ryhtyisi mutta enpä ole aikuisia ihmisiä tuomitsemassakaan. En näe siinä toiminnassa mitään väärää, sillä kaikista autoista ja niiden käytetyistä osista on autovero maksettu aikanaan Suomeen.
"Suomalaisen yhteiskunnan vahvuus on siinä että ihmiset ovat lainkuulijaisia."
Suomalaisten heikkous on juuri sellainen lainkuuliaisuus joka hipoo hölmöyttä. Moraalitonta on tietysti se että jos ei maksa veroja työstään, mutta onko se oikeasti moraalitonta, jos jättää maksamatta veroja kulutushyödykkeistä joista ne on jo kertaalleen maksettu? Mitään prosenttirajoja ei edes olisi jos ihmiset kapinoisivat niitä vastaan avoimesti.
"Katsastustoiminta on ihan ajoneuvojen ja liikenneturvallisuuden vuoksi. Eihän siitä mitään tulisi jos jokainen saisi itse päättää miten autojaan virittää tai niillä ajaa."
Juuri tämä on pointtini, ja olen sen tuonut aika selkeästi ilmi. Tiivistetysti: prosenttirajat pois, että ihmiset uskaltaisivat viedä muutoskatsastukseen rakennellut autonsa ilman pelkoa veroseuraamuksista.
"Se on yleisempää kuin luuletkaan"
Jostakin kuulin väitteen että jopa parista sadasta autosta otetaan kilvet pois rakentelun takia ja peli laitetaan tutkintaan tästä syystä. Voi olla huhu.
Suomalaisen yhteiskunnan vahvuus on siinä että ihmiset ovat lainkuulijaisia ja valtio rikollinen autoveroasiassa?