Mitä suomalaisten päättäjien tekemiä yhteiskunnallisia syntejä Raamatun Kaikkitietävä ja Kaikkinäkevä Jumala erikoisesti vihaa?
Niitä ovat mm. abortit, Herran 6. käskyn vesittäminen ja kauppojen sunnuntaiaukiolo.
Kaikissa näissä poliittinen tai kirkollinen päättäjä on tietoisesti valinnut Jumalan käskyjen pilkkaamisen tien.Siitä seuraa kärsimystä Suomelle aivan kuten syntiinlangenneelle Israelille mm.Tuomarien aikana ,ks.Tuom.6-7.
Näethän sinä lukija meidänkin maassamme seuraukset esim. Herran 6. käskyn:"Älä tee huorin", tietoisesta ja jatkuvasta vesittämisestä: avierotilastot ovat pilvissä, perheiden ahdistus on suurempaa kuin koskaan ennen. Vaikka kuinka puhutaan ns. hyvinvointivaltiosta.
Kaikenlainen juoppous,väkivalta ja jumalattomuus kaduilla, kodeissa ja työpaikoilla rehottavat Euroopan väkivaltaisimmassa maassa niin että aborttimurhiakin tehdään jo 10 000 vuodessa.
Herra käskee:"Älä tapa". Mutta 10000 murhaa vuodessa!! Voi Herra, Herra, murskattujen sikiöiden veri huutaa kirousta ja kostoa rappiosukupolvelle!!! Missä on meidän pelastuksemme!?
Jos yhteiskunnallinen lainsäädäntö(mm. kauppojen sunnuntaiaukiolo)tai syntiinlangenneen kirkkojohdon hyväksymä vesitetty nykyraamattu (6. käsky: Älä tee aviorikosta)luopuvat valkeuden Jumalan tarkoittamasta totuudesta, niin eihän se merkitse sitä etteikö rikosta olisi Jumalan ja ihmisten edessä.
Syntinsä peittäville Herran Henki julistaa: "Ellette tule parannukseen,kaikki te hukutte"Luuk. 13.3
Siksi katuva huorintekijä, jota syntitaakka painaa ikeenä hartioilla, löytää iankaikkisen elämän ja ajallisen onnen tunnustamalla Jeesukselle: "Älä muista minun nuoruuteni syntejä, älä minun rikoksiani; muista minua armosi mukaan, hyvyytesi tähden Herra."
Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mikko hyvä, rauhoitu vähän!
On tässä maassa suurempiakin ongelmia kuin mainitsemasi.
Suurin synti mitä virkamiehet, poliitikot, virkavallan edustajat voivat tehdä on oikeusmurha.
Oikeusmurhat ovat aina laillisia, mutta aiheuttavat suunnatonta tuskaa yksilölle, ihmiselle.
Jesus armahada tätä maata. älä salli tämän maan nousta israelia vastaan. Anna tämän maan pudota pois EU:sta ennen kymmenvaltioliittoa.
Mutta "kauppojen sunnuntaiaukiolo." ei ole synti. Jeesus vapautti lain orjuudesta. UT:ssa ei sanota ettei sunnuntaina saa mitään tehdä. Kyllä niillä kaupan myyjillä on sittne jokin toinen päivä vapaana, ja se on aivan hyvä asia niin. jos sitten on uskovainen myyjä hän voi pitää lepopäivänsä muualla.
Jeesus ei pysähtynyt sunnuntaiksi. Hän paransi yleensä aina vaikka se oli vastoin mooseksen lakia. Esim Jeesus paransi verta vuotavan naisen.
Katos. Jeesus paransi sapattina.
[JKR: Joh. 5:8-10]
Jeesus sanoi hänelle: "Nouse, ota vuoteesi ja kävele."
Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli. Mutta se päivä oli sapatti.
Niin juutalaiset sanoivat parannetulle: "Nyt on sapatti, eikä sinun ole lupa kantaa vuodetta."
Silloin uskovakin tai ei vielä uskovainen henkilö saa tehdä työtä, kunhan ei aja itseään burnouttiin.
On kyllä hyvä levätä yksi päivä viikossa. Mutta sen ei tarvitse olla sunnuntai, eikä juutalaisten sapatti joka alkaa perjantaina klo 18:00, se ei kuulu niin meille uuden liiton uskoville!