Punaviherhallitus ottaa tietoisen ja vakavan riskin tuodessaan raakalaismaiseen islamistiseen järjestöön kuuluneita henkilöitä suomeen. Mikä signaali tästä lähtee maailman jihadisteilla? Maa joka suhtautuu hirviömäisiin tekoihin vähättelevästi saattaa tuoda ison joukon jihadisteja suomeen. Jopa Ylen tuomat vakio suvakit olivat päätöksestä ihmeissään ja kertoivat päätöksen tarkoittavan, että kaikki halukkaat tulevat suomeen.
2015 "pakolais" kriisin aikaan suomeen tuli Migrin mukaan yli 30 000 muslimia, joista suurin osa oli sotilaskarkureita Irakista. Siis niitä, jotka pelokkaana pakeni Isis:sta vastaan tehtäviä taisteluita. Nyt tänne voi alkaa tulemaan niitä oikeita ISIS sotureita ja tappajia. Siihen syypää pääministeriksi nousseeen ex-kassatyötekijän Sanna Marinin hallitus (Vihreät, vasemmisto, SDP, kesksuta ja RKP)
Al-Hol päätös poliittisen historiamme PELOTTAVIN
50
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä tulijoita on. Asunto ja täysi ylläpito houkuttaa telttaasumisen jälkeen myös miespuolisia jihadisteja.
- Anonyymi
Suomi on ainoa valtio maailmassa, joka kotouttaa myös terroristiäidit ja näin ollen pelastaa heidät mahdollisilta terroristioikeudenkäynneiltä. Suomessa ei ole mitään voimassa olevaa lakia, jolla nämä saataisiin tuomittua. Sen tietää hyvin vihervasemmistokin. Hallitus ei tehnyt mitään päätöstä vaan piti edellisen hiljaisen hyväksynnän Pekka Haaviston toimille voimassa.
- Anonyymi
Eikä ole!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä ole!
Sipilän kepuli keseskuta riisto porvarvari hallitus mamutti maamme täyteen lastenraiskaaji rajat oli auki
Tervetuloa porvar r iden vastaaottokeskuksiin joiden laskun maksoi ve t onmaksajat
Meillä ei ole varaa
- Anonyymi
Perussuomalaisilta ja muilta isämmaallisilta fanaatikoilta kuuluisi ottaa lapset huostaan, karkottaa vanhemmat mahdollisimman kauas maasta, ja sijoittaa ne huostaanotetut lapset jonnekin eheytysleirille, jotta niistä ei tulisi uhkaa Suomen turvallisuudelle vanhempiensa harjoittaman aivopesun seurauksena.
- Anonyymi
Päätösta pidetään huolestuttavana muissa euroopan maissa. Suomesta on helppo lähteä eurooppaan tekemään uusia iskuja.
- Anonyymi
Jaa, missä Euroopan maassa päätöstä pidetään huolestuttavana?
Eihän Suomen linja poikkea muista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa, missä Euroopan maassa päätöstä pidetään huolestuttavana?
Eihän Suomen linja poikkea muista.Ai ei vai, muut maat ei ota jihadisteja takaisin. Vain pari orpolasta otettu tähän mennessä koko euroopassa. Pysyisitte faktoissa työttömät päihdeongelmaiset vihervasemmistolaiset.
- Anonyymi
Se on totta. Tuleminen Suomeen on tulemista EU-alueelle.
Mutta mitä voi nykyiseltä vassarihallitukselta barbeineen odottaa.
- Anonyymi
Viherpunahallitus halveksii Supon varoituksia ja 60% kansan vastauksista.
Yle valkopesee näitä jihadisteja minkä ehtii ja verorahoin. - Anonyymi
Ihan höpöä!
Eihän Suomi poikkea lainkaan muista Euroopan maista tässä asiassa. - Anonyymi
Kyllä kansa sietää!!!!
🤬🤬🤬🤬🤬🍺🍺🍺⚰️⚰️🚬🚬🚬💣💣⚔️🗡️ - Anonyymi
Jos edes yrittäisit pysytellä jotenkin kohtuudessa väitteissäsi, olisit vähän uskottavampi. Räikeä liioittelusi syö sen vähänkin uskottavuutesi.
Suomen hallituksen kanta on melko hyvin linjassaan muiden maiden kannan kanssa.- Anonyymi
Miksi ei voinut sanoa selkeä EI.
Takaisin ei ole tulemista, ei millään verukkeella eikä tavalla.
Sammutus siellä, PISTE.
HE AIKUISET OVAT ITSE PÄÄTTÄNEET LÄHTEÄ JA LUODA SIELLÄ UNELMAANSA.
Koska toiminta on ollut sitä mitä oli - takaisinottamisesta on tullut liian suuri riski.
Sinne jäävät.
Älä piiloudu ” muiden maiden linjan” taakse.
EI on EI.
Se olisikin hienoa jos puolen tusinaa äitiä lapsineen ovat Suomen suurin uhka.
- Anonyymi
Tämä hallituksen tekemä päätös kertoo, että Suomen kansa voi odottaa muita kansallisen turvallisuuden vaarantavia päätöksiä jatkossa. Päätös luo turvattomuuden tunnetta ja pelkoa. Siinä olet oikeassa, että Suomessa on suurempiakin uhkia, joista yksi on nykyinen hallituksemme.
- Anonyymi
Tahdotko oman lapsesi samaan päiväkotiin tai kouluun "lapsen" kanssa joka on jo pienenä opetettu tappamaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä hallituksen tekemä päätös kertoo, että Suomen kansa voi odottaa muita kansallisen turvallisuuden vaarantavia päätöksiä jatkossa. Päätös luo turvattomuuden tunnetta ja pelkoa. Siinä olet oikeassa, että Suomessa on suurempiakin uhkia, joista yksi on nykyinen hallituksemme.
Ei se ole uhka kuin kiilto-otsan kavereille.
Anonyymi kirjoitti:
Tämä hallituksen tekemä päätös kertoo, että Suomen kansa voi odottaa muita kansallisen turvallisuuden vaarantavia päätöksiä jatkossa. Päätös luo turvattomuuden tunnetta ja pelkoa. Siinä olet oikeassa, että Suomessa on suurempiakin uhkia, joista yksi on nykyinen hallituksemme.
Hallituksen linjaus on käytännössä ainoa mahdollinen lakien mukainen ratkaisu. Tämä on ollut selvää koko kouhotuksen alusta asti. Suomella on velvollisuus auttaa lapsia. Ratkaisut mahdollisesta lapsien erottamisesta äideistään pitää tehdä lakien mukaan eli yksilökohtaisesti ja asianmukaisen viranomaisen toimesta. Tässä ei asiallisesti ole mitään yllättävää eikä oikeastaan edes hallituksella mitään päätettävää. Kyse ei ole ollenkaan siitä, että kukaan haluaisi näitä naisia tulisi Suomeen. Jos heitä tulee he tulevat lastensa siivellä.
Tiedän että oikeistopopulistit eivät arvosta perustuslakia ja oikeusvaltioperiaatetta, mutta on äärimmäisen vaarallinen tie, jos hallitus alkaa tekemään perustuslain vastaisia päätöksiä silloin kun se on "poliittisesti tarkoituksenmukaista". Se tie ei johda mihinkään hyvään.- Anonyymi
Kilgore.Trout kirjoitti:
Hallituksen linjaus on käytännössä ainoa mahdollinen lakien mukainen ratkaisu. Tämä on ollut selvää koko kouhotuksen alusta asti. Suomella on velvollisuus auttaa lapsia. Ratkaisut mahdollisesta lapsien erottamisesta äideistään pitää tehdä lakien mukaan eli yksilökohtaisesti ja asianmukaisen viranomaisen toimesta. Tässä ei asiallisesti ole mitään yllättävää eikä oikeastaan edes hallituksella mitään päätettävää. Kyse ei ole ollenkaan siitä, että kukaan haluaisi näitä naisia tulisi Suomeen. Jos heitä tulee he tulevat lastensa siivellä.
Tiedän että oikeistopopulistit eivät arvosta perustuslakia ja oikeusvaltioperiaatetta, mutta on äärimmäisen vaarallinen tie, jos hallitus alkaa tekemään perustuslain vastaisia päätöksiä silloin kun se on "poliittisesti tarkoituksenmukaista". Se tie ei johda mihinkään hyvään.On se kumma laki tuo perustuslaki.
Silloin kun jokin lakimuutos sopii suvakkihallituksen pirtaan niin päätös sen muuttamiseksi tapahtuu yhdessä yössä. Esimerkkinä tämä "vakoilulaki" ja "ns vihapuhe" - Anonyymi
Ei ne kymmenen, mutta mihin se johtaa, onkin eri asia. Tosin yksikin terrosisti voi saada paljon pahaa aikaan.
Mielestäni yksikin näiden täällä jo olevien ja tänne raahattavien terroristien uhri on liikaa!!!! Ja niitä uhreja on jo tähän mennessä monia.
Miten voidaan olla niin sokeita ja kuuroja Suomen kansalaisten hädälle? Anonyymi kirjoitti:
On se kumma laki tuo perustuslaki.
Silloin kun jokin lakimuutos sopii suvakkihallituksen pirtaan niin päätös sen muuttamiseksi tapahtuu yhdessä yössä. Esimerkkinä tämä "vakoilulaki" ja "ns vihapuhe"Luet ilmeisesti etupäässä MV-lehteä kun et tiedä mistään mitään.
Vakoilulaki julistettiin kiireelliseksi 5/6 enemmistöllä, kuten sääntö on. Persut kannatti, Vasemmistoliitto vastusti. Mistään vihapuhetta kriminalisoivaa lakia ei ole edes esityksenä olemassa.
Suurin ohilaukaus kommentissasi on kuitenkin se, että Eduskunnan tehtävä on nimen omaan laatia ja muuttaa lakeja. Lakien toimeenpano on viranomaisten tehtävä eikä hallitus tai edes Eduskunta voi päättää, että noudatetaanko lakia jossain yksittäistapauksessa vai ei.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä hallituksen tekemä päätös kertoo, että Suomen kansa voi odottaa muita kansallisen turvallisuuden vaarantavia päätöksiä jatkossa. Päätös luo turvattomuuden tunnetta ja pelkoa. Siinä olet oikeassa, että Suomessa on suurempiakin uhkia, joista yksi on nykyinen hallituksemme.
Itseasiassa ei kerro. Muutama äiti lapsineen ei riitä muodostamaan kansallista uhkaa, eikä heidän tuomisensa maahan johda siihen, että myöhemmin tuodaan kansallisen uhkan aiheuttajia. Noiden kahden välillä ei ole syy-seuraussuhdetta. Jos joku väittää, että sellainen on olemassa, on väitteen esittäjällä todistustaakka.
Kyse on ihmisoikeuksista, ja sen pituinen se. On aivan uskomatonta, kuinka ihmisiltä katoaa suhteellisuudentaju. Median roolina ymmärrettävästi on herättää tunteita, koska siten media saa rahaa ja pysyy hengissä. En kuitenkaan voi käsittää, kuinka helposti ihmisiltä unohtuu kaikki oma aivotoiminta ja ajattelukyky.
- Anonyymi
Marin. Käytämme tapauskohtaista harkintaa. ex-kassa kyllä tietää että tuo tarkoittaa kaikkien kakaroiden ja heidän isis äitiensä ottoa suomeen .
- Anonyymi
Lopettakaa nuo "ex-kaupan kassa" -heitot. Vain idiootti käyttää tuollaista nimitystä, koska jokainen vallan hyvin tietää, että uuden pääministerimme kokemukseen ja näkemyksiin mahtuu roimasti enemmän kuin kassatyö.
Lähes jokainen korkeakoulutettu, joka ei ole syntynyt kultalusikka perseessä, on elänyt vaiheen, jolloin tehtiin aspa-duunia opintojen ohessa.
- Anonyymi
Tuleeko ensimmäinen Al-Hol isku suomen maaperällä jo tämän vuoden puolella. Jää nähtäväksi.
- Anonyymi
Ketä he pelottavat? Minä en tiedä yhtään.
Ne "pelottavat" niitä joiden poliittinen tulevaisuus on kiinni siitä, että mahdollisimman monet ihmiset vihaavat, pelkäävät ja ovat epäluuloisia eivätkä ole luottavaisia eivätkä usko tulevaisuuteen vaan pelkäävät tulevaisuutta.
Tässä ei ole pitkään aikaan ollut enää pienimmässäkään määrin kyse puolesta tusinasta äidistä vaan poliittisesta pelistä. Suomessa olisi ihan oikeitakin ratkaistavia ongelmia, mutta nyt kaikkien aika menee tällaisen lillukanvarren ympärillä kouhottamiseen.
- Anonyymi
Tällainen maailmanlopun hallitus meillä. Mitäs minä sanoin jo heti vaalien jälkeen mitä tuleman pitää?
- Anonyymi
Tämä lienee kuolinisku hallitukselle. Sanon sanan-lienee, koska en tiedä mikä maailmanmahti tämä hirviöhallituksen kaataisi.
- Anonyymi
Kaikki tulevat sieltä, näin viranomaiset päättävät. Ihanaa ja InsallaH
- Anonyymi
Yhtäkään muuta maata euroopassa ei voi nimetä, että toisi aikuisia jihadisteja takaisin leiriltä. Jankuttaminen vihervasemmiston suunnalta on säälittävää, kun faktoja ei ole vain lause. "teemme kuten muutkin maat"
- Anonyymi
Miten meidän poloisten ja avuttomien nyt käy. Kauheeta.
- Anonyymi
Noiden pitäisi itsensä kannalta ja lastensa jäädä pois suomesta. Inho heitä kohtaan ei varmaankan tule katoamaan. Kokevat joka puolella ahdistavaa valvontaa ja halveksuntaa.
Mutta pitää muistaa, että syystäkin. - Anonyymi
Kello 14 on vakava paikka eduskunnassa, kun välikysymyksen käsittely alkaa.
Tämän Rinnalla postigate oli leikin tekoa. - Anonyymi
Helsingin-Sanomat haastatteli juuri al-Holin leirillä useita kertoja vieraillutta ruotsalaiskirurgia Nemam Ghafouria.
Hän kertoi Helsingin-Sanomille suoraan kuinka al-Hol leirillä on jopa kultakauppa, jossa rahaa liikkuu sen verran, että lasten salakuljettajille maksetaan 10 000-15 000 dollaria lasten salakuljettamisesta. - Anonyymi
Kertokaa mikä hätä näillä lapsilla on siellä isiensä ja äitiensä kanssa? He saavat kaiken turvan ja tuen, opetuksen heiltä. Minkä takia siis näitä terroristeja himoitaan Suomeen?
- Anonyymi
Persujen pelkoon ei ole muuta reseptiä kuin että pakkaatte kamppeenne ja muutatte jonnekin ihannemaahanne, Viroon, Puolaan tai Unkariin. Helppoa.
- Anonyymi
Pelkurimainen ja suomenkansan tahdon vastainen päätös. Vastuun kantajat tiedetään,jos jotain tapahtuu.
- Anonyymi
Vastuun kantajat eivät ole lopunikäänsä poliisin suojeluksessa.
- Anonyymi
Niinp, mitähelvetin signaaleja tästä Jihadisteille lähteekään: https://youtu.be/l2h6W-e-qIU?t=247
- Anonyymi
Lakiemme mukainen päätös!
Ei Suomen asioita hoideta aivottomalla räksytyksellä ja persumaisilla ihmisten pelotteluilla.
Onneksi Suomi on oikeusvaltio, eikä mikään Orbanin diktatuuri ...- Anonyymi
Pitäkää ne lapsukaisenne siellä Suomen p...... Re.jässä eli Hesassa. Täällä maalla on niin rauhallista😊
Persut peäsöö hillo tolopalle hallitukseen & ne tilaa Kokoomuksen matubisnes apupuoluveena aluksi siinä palttiarallaa 35 000 matua Suomeen. Mustan Audin takapenkillä on nastaa istuskella... Ja kansa maksaa!
- Anonyymi
ja mitä sen jälkeen ku ne on vähän aikaa huilanneet täällä?
Uus ralli?
Leiriä EI saa hajotta, se pitää eristää sinne. Sorry, muuta keinoa ei ole.
Suosittelen ottamaan yhteyttä Australian viranomaisiin ja tekemään yhteistyötä.
Entä ne jotka ovat jo paenneet niitä tänne? - Anonyymi
Kassatytön hallitus on kaikkien aikojen floppi
- Anonyymi
Pelko tulee luoksemme ehkä jo seuraavalla lennolla.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa681847- 1001839
- 1371669
- 971411
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo331344MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil3141233- 591191
Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1301092Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa2731039Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta
Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa446933