Silloin kun Suomea hallitsivat miehet

Anonyymi

niin ministereillä oli yksi tai kaksi avustajaa hoitamaan juoksevat asiat. Ministerillä itsellään oli osaamista hallinnoida omaa toimialaansa. Nyt Sanna Marinilla on 7 avustajaa jotka hoitavat hommat ja tällä saadaan vaikutelma, että kyllä nuori nainenkin pystyy toimimaan ministerinä.

Minäkin voisin toimia vaikka avaruusrakettien suunnittelijana jos minulla olisi 50 avustajaa jotka hoitaisivat homman.

7

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin muuten olikin, Stubbillakaan ei ollut kuin kahdeksan erityiavustajaa yksi lehdistöavustaja, ja Kataisellakin oli vain kaksi valtiosihteeriä, ja lisäksi viisitoista erityisavustajaa.

      • Anonyymi

        Älä puhu paskaa. Sekoitat henkilökunnan ja henkilökohtaiset avustajat täysin.


    • Anonyymi

      Virolaisministeri oli ihan oikeassa, kun moitti tyttöhallitusta. Ei tyttöset ole ennenkään kansakuntia johtaneet, eivätkä kykene siihen. Se on satojen tuhansien vuosien evoluution tulos, että varttuneet ja kokeneet yksilöt johtavat, ei pennut. Se on muilla laumaeläimilläkin, norsuilla johtaa kokenut naaras, gorilloilla kokenut uros, koskaan johdossa ei ole kokematon ja nuori yksilö.

      Ihmislajillakin on ollut aina joko heimopäällikkö, joka on kokenut, tai sitten heimoneuvosto, jossa on kokeneita miehiä. Tämä järjestelmä on toiminut parhaiten ja siksi se on säilynyt kulttuurien evoluutiossa ja kehittynyt. Jos tyttösten johtama yhteiskunta olisi joku menestys, sellaiset olisivat aikoja sitten jo syrjäyttäneet nykymallin.

    • Anonyymi

      Suuria ristiriitoja perussuomen ja maskuliinisen islamin välillä havaittavissa.

    • Anonyymi

      Kun ajatellaan Suomen kokoa joka on vain 5,5 miljoonaa asukasta ja suhteutetaan siihen Suomen hallintokulut niin tulos on hiukset pystyyn nostattava. Pelkästään ulkoministeriö on sellainen rahaviemäri, että sitä on vaikeaa uskoa.

      Ulkoministeriössä työskenteli vuoden 2010 lopussa 1 531 henkilöä, joista 953 työskenteli itse ministeriössä ja 578 edustustoissa. Lisäksi edustustoissa työskenteli 1 163 asemamaista palkattua henkilöä.

      Ulkoasiainhallinnon toimintamenot vuonna 2009 olivat 204,3 miljoonaa euroa. Suurin kuluerä tässä ovat henkilökunnan palkat sekä kiinteistöjen vuokra- ja hoitokulut sekä erilaisiin kansalaispalveluihin liittyvät kulut. Kansainvälisen kehitysyhteistyön varat hallinnoidaan ulkoministeriössä. Sen määrä oli 732,9 miljoonaa euroa. Ulkoministeriön kautta maksetaan myös Suomen osuudet kansainvälisissä järjestöissä sekä kriisinhallinta- ja siviilikriisinhallintakulut. Niiden määrä oli 77,2 miljoonaa euroa. Lähialueyhteistyön osuus budjetista oli 19,5 miljoonaa euroa. Ulkoasiainhallinnon kokonaisbudjetti mukaan lukien lisätalousarviot oli 1 181,2 miljoonaa euroa.

    • Anonyymi

      Tyttöhallitus on vain kulissi. Taustalla maata johtavat isoissa asioissa Rinne ja Sipilä kavereineen ja tyttöjen avustajakaarti hoitelee juoksevat asiat. Ei tytöt itse mistään ymmärrä.

    • Anonyymi

      Ilmankos se päätöksenteko oli yhtä hulinaa. Lopulta Suomi makas maassa, hirveä työttömyys ja lama.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4188
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3163
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      929
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe