Kuin puro kimmeltävä
metsässä solisi,
valona ihmiselle
toinen olisi
Valona joka loistaa
yksinäisyyttä poistaa
Huominen ei ole varmaa
taivas on tasaisen harmaa
tietä ei näy
Olla voit auttava käsi
vierellä ystäväsi
viivy ja vierellä käy.
Toista ilman pelkoa
silmiin katsokaamme
pohjaan asti, kunnolla
hiljaa myötätunnolla.
Katsokaa syvälle silmiin
hellästi halatkaa.
Lyhyt on aikamme täällä
Kantakaa taakkoja toisten
auttakaa kompastuvaa.
Pinnan alla kovin hauras
on vahvinkin ihminen.
Ei aina voi tietää, miksi
toinen on niinkuin on.
Ollaan siis ihmisiksi
luodaan tie sovinnon.
Jokaisella on tarinansa
viisas ja monisyinen,
matkansa ja maailmansa
kertomus erityinen.
Miksi hän on tänään tässä ?
Ehkä et tiedä
vaan luulet.
Helmen löydät hämärässä.
Kysy,
niin tarinan kuulet.
Leppoisaa joulunalusaikaa !
toivottaa yökukkuja
metsässä solisi,
valona ihmiselle
toinen olisi
Valona joka loistaa
yksinäisyyttä poistaa
Huominen ei ole varmaa
taivas on tasaisen harmaa
tietä ei näy
Olla voit auttava käsi
vierellä ystäväsi
viivy ja vierellä käy.
Toista ilman pelkoa
silmiin katsokaamme
pohjaan asti, kunnolla
hiljaa myötätunnolla.
Katsokaa syvälle silmiin
hellästi halatkaa.
Lyhyt on aikamme täällä
Kantakaa taakkoja toisten
auttakaa kompastuvaa.
Pinnan alla kovin hauras
on vahvinkin ihminen.
Ei aina voi tietää, miksi
toinen on niinkuin on.
Ollaan siis ihmisiksi
luodaan tie sovinnon.
Jokaisella on tarinansa
viisas ja monisyinen,
matkansa ja maailmansa
kertomus erityinen.
Miksi hän on tänään tässä ?
Ehkä et tiedä
vaan luulet.
Helmen löydät hämärässä.
Kysy,
niin tarinan kuulet.
Leppoisaa joulunalusaikaa !
toivottaa yökukkuja
Vastaukset 60
Vanhimmat
Mukavia ajatuksia, moni kosketti. Kiitos ja hyvää yötä !
"Pinnan alla kovin hauras on vahvinkin ihminen"
emme aina muista sitä, siksi moni kamppailee yksin ilman kenenkään tukea.
Hyviä ajatuksia siihen, että miettisimme joskus muitakin kuin itseämme.
Joskus tuntuu, että empatia on kadonnut maailmasta.
Emme sitä saa ehkä tarpeeksi tai ollenkaan kun tarvitsisimme
emmekä osaa ehkä antaakaan.
Ihminen tulee kuitenkin onnelliseksi myös siitä
että saa antaa ymmärtämystä ja empatiaa ja saa vaikka halata toista.
Kun antaa jotain itsestään, saa itsekin.
Joulun syvin merkitys ehkä herätti nämä ajatukset.
Tuli tästä aloituksesta mieleeni kaunis Pablo Nerudan runo:
Tämänkin hämärän:
Tämänkin hämärän olemme kadottaneet.
Kukaan ei nähnyt meitä käsikkäin tänä iltana,
sinisen yön tulviessä yli maan.
Ikkunastani näin
laskevan auringonjuhlat kaukana vuorilla.
Joskus palanen aurinkoa
hehkui kuparilanttina kädessäni.
Minä muistelin sinua, ja tiedät kyllä
murheen, joka ahdisti sieluani.
Missä olit silloin?
Keiden luona?
Mitä sanoja lausuit?
Miksi minut äkkiä valtaa tämä rakkaus
kun olen murheellinen ja sinä tunnut vieraalta?
Putosi kirja jota luetaan aina hämärän tullen,
ja kuin piesty koira valahti viitta jalkoihini.
Aina, aina illoin sinä kaikkoat
sinne missä hämärä vyöryy ja nielee patsaat.
Erikoinen ja hieman mystiseksi jäävä runo, jonka loppuosa on dramaattinenkin,
eikä ihan heti aukea minulle, mutta toivottavasti myöhemmin...
"Miksi minut äkkiä valtaa tämä rakkaus
kun olen murheellinen ja sinä tunnut vieraalta?"
...sinä tunnut vieraalta ..?
Mikä on tarina runon sisällä ?
Kiitos, pidin tuosta runosta paljon joka tapauksessa,
se antaa ajatuksille siipiä miettiä monenlaisia asioita.
Lisää toivoisin runoja, juuri näitä Suomessa vähän tuntemattomampia,
jota Neruda ei sinänsä ole ollenkaan, päinvastoin, maailman tunnetuimpia.
Olen itsekin lukenut Nerudaa joskus nuorempana
ja monia muita, vaikka runous ei varsinaisesti ole "lajini",
en tunne runoutta laajasti.
Luen mielelläni runoja joskus,
niistä löytää joskus "vastauksia"
omiin ajatuksiinsa tai mietteisiinsä.
Viimeisin löytöni on Bo Carpelan.
En ollut tutustunut paljoakaan suomenruotsalaiseen kirjallisuuteen
lukuunottamatta Jörn Donneria ja Claes Anderssonia
ja koska Carpelania niin kehuttiin,
päätin valistaa itseäni ja lainasin hänen runokirjojaan.
Hyvin pelkistettyä. Pidän kovasti.
Moniin runoihin jäi ajatus viipyilemään,
monia luin hitaasti monta kertaa.
Minulla oli Carpelanin runokirja lainassa kirjastosta
ja lukemisen alla, kun uutisissa kerrottiin että kuoli.
Tuli outo olo,
muistan ajatelleeni hullunkurisesti, haikeana ja surullisena,
että nyt sinä sitten kuolit
juuri kun minä löysin sinut,
mutta kiitos runoistasi
ja rauha sielullesi,
- kohta minäkin kuolen -
t. yökukkuja
Runonkieli on niin moniulotteista
Siihen jää kyllä todella koukkuun.
Minä en osaa sitä taitoa,mutta luen todella mielelläni.
Samasta Nerudan runokirjasta minulle on merkinnyt paljon yhden runon viimeinen säkeistö, jonka nimi on Alberto Rojas Jimenez saapuu lentäen:
Sinä saavut lentäen yksin, eristettynä,
yksin kuolleiden keskellä, ikuisesti yksin,
saavut lentäen vailla varjoa ja nimeä,
sokeria, suuta, ruusukimppuja,
sinä saavut lentäen.
Mieheni veli tuotiin Suomeen sinkkiarkussa lentokoneella, kuoli ulkomailla lento-onnettomuudessa, , passi kateissa, oli tarkoitus olla siellä töissä, saada rahaa, oli ruhjoutunut pahasti eli ei tuonut mammonaa ja ruusukimppuja, mutta saapui lentäen. Tästä on nyt 35 v. Ajattelin silloin laittaa tuon säkeistön hänen hautakimppuunsa, mutta en uskaltanut, ajattelin sen olevan liian osuva, joten Latoin siihen Narihiran tankaruonon:
Tiesinhän minä:
tälle tielle tulisi
lopulta lähtö.
Mutta eilen en tiennyt,
että lähtisin tänään.
Tämä Alberto Jimenez oli ollut Nerudan ystävä, kuollut hukkumalla.
Pikaiset hyvät huomenet ! Kiitos taas koskettavasta kirjoituksestasi.
Ja runoista, joille on sinulle aivan erityinen merkitys.
Minäkin tilaan kirjastosta joskus haikuja ja tankoja.
Niissä on iso ajatus pelkistetty muutamaan tavuun, riviin.
Ne ovat eräänlaisia ajatuksellisia "tähdenlentoja".
Nopeita mutta paljon sisältäviä ja voimakkaasti vaikuttavia,
vaikka joskus näennäisesti kevyitä kuin höyhen.
Voikaa kaikki hyvin tänään !
terv. yökukkuja
Kiitos samoin sinulle! Itse luen runoja eniten aina silloin kun voi huonommin. Niistä saan lohtua ja välillä kirjoitan itsekin runoja.
Kiitos kirjoituksestasi!
Tuli mieleeni tuosta Nerudan runosta mieheni veljen hautakimpuuun, että en uskaltanut laittaa sitä siksi, että olisi liian "raaka" leskelle joten laitoin tuon neutraalimman Narihiran. Myöhemmin luin kuitenkin tuon säkeen leskelle ja selitin joka rivin, mitä olin ajatellut, niin olisin ihan hyvin voinut sen laittaa, sillä leski ei tajunnut koko runoa siten kuin minä.
Esim tuo vailla varjoa ja nimeä; hänellä ei ollut vaikkapa laskuvarjoa koneessaan, passi ja tavarat oli viety koneesta, joka löytyi etsinnöissä vasta 5 päivän kuluttua kuumasta autiomaasta, hänellä ei ollut suuta, leuka oli siirtynyt takaraivolle koneen iskeytyessä maahan jne. Voi vain kuvitella, miltä vainaja näytti oltuaan pikkukoneessa 5 päivää erämaan paahteessa. No, lentäen hänet kuitenkin tuotiin takaisin kotimaahan, oli vaikeuksia saada hänet koneeseen, koska paperit puuttuivat. Erämaan vaeltajien lakihan on, että löytäjä saa pitää. Joten vainajan tavarat, kultaesineet kaulasta, lompakko ja matkalaukku oli viety.
Tästä on siis todella kauan aikaa jo kulunut, hänen haudallaan käymme joka vuosi muutaman kerran, onhan hautausmaa melko lähellä kotiamme.
En minä jatkuvasti runoja lue, mutta olen ostanut tietynlaisen kokoelman kirjahyllyymme. Niitä aina silloin tällöin luen. Nykyään pitäisi saada kirjahyllyä taas supistettua, ettei jää jälkipolvelle rasitukseksi. Täytyisi tehdä ns "kuolinsiivous" kodissa kuten hiljattain teki Elisabeth Rehn.
Mira
Sisarenikin kirjoitti nuorena paljonkin runoja. Osallistuimme kumpikin myös lapsina usein runonlausuntakilpailuihin. Ne olivat jotain koulujen välisiä juttuja.
Monesti etsin runoja esim onnittelukortteihin olipa sitten kyse synttäreistä taikka ammattiin valmistujaisista ja tietysti hautajaisvärssyjä, viimeksi olin serkkuni hautajaisissa syyskuun lopulla.
Myös mieheni pitää runoista. Olen ostanut hänelle mm Yrjo Jylhää.
Mira
Kotona pitäisi todella olla muutama runokirja,
joita voisi lukea kun tuntee,
että sellainen hetki on, "runon tarve".
Minullakin on sellainen aina joskus,
mutta kotona on enää vain yksi valtava suomalaisen runouden kokoelmakirja,
jonka pidin viimeisessä muutossa, kun se on lahjakirjakin.
Ne runot on hieman "liian" tuttuja ja olen huomannut,
että pidän enemmän vapaamuotoisemmin kirjoitetuista runoista,
modernimmeista kuin Leino, Sarkia, Vuorela, Jylhä, Koskenniemi jne.
Niissä on joskus liikaa paatosta ?
Muutama sataa kirjaa lahjoitin pois, vein kirjastoon, palvelutaloon ja sairaalaan.
Oli vaikea luopua niistä, mutta en ole niitä kaivannut kuitenkaan.
Päässähän ne elämykset kirjoista pysyvät ja uuttaa julkaistaan koko ajan.
PS. Onkohan tuo sana "modernimmeista" oikein taivutettu ?
Se kuulostaa - hmh - hassulta ?
Kuuluisiko olla "moderneimmista" ?
Nyt ei kielikorva sano mitään.
https://fi.wiktionary.org/wiki/Liite:Adjektiivitaivutus/suomi/moderni
Piti ihan tarkistaa, kun esitit niin mielenkiintoisen kysymyksen, kyllä tuo moderneimmista taitaa olla se oikein.
Mutta ei sillä ole väliä, miten sen ilmaisee. Kyllä me sen kuitenkin ymmärrämme.
Mira
Toisalta minun ei tulisi osallistua koko kesustelun, koska en ymmärrä näitä "ruojen ruhtinoita", jotka paatoksella lausuvat näitä, kuten siskoni.
Sitten jonkun "sanansaataan" sanomisita kehittynyt runo, jonaka vuoksi siten nyyhkii, sanoisinko, heikohermoisia, elämäänsä pettyneitä porukka, että, voi, voi ,ja voi ,kun oli kuin omasta elämästäni ja sitten taas sittä itketään.
Tosi hyvä porukka tuone uskovaisten juhliin, missä joukko hysteria valtaa jokaisen.
En ole kovin uskovainen, joten sinne en aio mennä.
Mira
Katkeroituneita voi ottaa päähän,
kun jotkut muut ihmiset osaavat vielä nauttia jostain.
Kannattaa lukea joskus runoja,
hysteria runoja ja uskovaisiakin kohtaan
voi hellittää...
En ole uskovainen, mutta ei minulla ole mitään uskoa tai uskovaisia vastaan.
******************************************************************
Jos ihminen saa lohdun uskosta, usko on täyttänyt tehtävänsä.
******************************************************************
"Jos ihminen saa lohdun uskosta, usko on täyttänyt tehtävänsä".
Hienosti ajateltu, vaikkei itse uskoisikaan.
Suvaitsevaisuus on hieno asia, vaikka paradoksaalista kyllä,
uskovaiset itse eivät aina ole niin suvaitsevaisia :))
Totta kirjoitit , 21:10, juuri noin suhtaudun itsekin.
Olen palannut nyt aikuisena lapsuuteni uskoon, sen turvin pärjäsin koulukaupungissani, vaikka ensimmäinen syys-joulu-kausi olisin vähällä lannistaa tytön, niin jaksoin Taivaan Isän avulla.
Miaelina.
Nyt taas muuten samoin, mutta uskon myöskin siihen Uuden testamentin armoon, Kristuksen sovitustyöhön.
Olen erittäin suvaitsevainen niitä uskovaisia kohtaan, jotka uskovat toisin.
"Jos ihminen saa lohdun uskosta, usko on täyttänyt tehtävänsä".
.
(Mutta mitään vääräuskoisten tappomääräyksiä en tietenkään suvaitse.)
Olipa hyvä ketju!
Taidankin mennä tänään kirjastoon ja lainaan jonkun runoteoksen.
Tie elämän oli pitkä
kaiken näin
kaiken koin
kaiken sain
saapui elämän ilta
kaamos syleilee maiseman
niin kauniin lumivalkoisen
tie oli pitkä kulkijan
askel painaa jo
uskoo vanhus elämään
se tulee vielä
kevät ja aurinko
Kiitos koskettavasta runosta !
Runot on mukavia, ihania, lohduttavia, ajatuksia antavia, piristäviä, tyynnyttäviä,
toivoa antavia, runo voi olla kuin hyvä ystävä.
Hyvää vointia tämän aamun runoilijalle ja kaikille !
terv. yökukkuja
Selasin juuri Rakkaimmat runomme -kirjaani, niin löysin joskus vuosia sitten jostain lehdestä leikkaamani runon, joka on perinteinen intiaanirukous:
Kun olen kuollut, itke hiukan minun vuokseni.
Ajattele minua toisinaan, mutta älä liikaa.
Ajattele minua silloin tällöin sellaisena kuin
olin eläessäni. Toisinaan on mukava muistella, mutta ei kauan.
Jätä minut rauhaan, niin minäkin jätän sinut rauhaan.
Ja niin kauan kuin elät, säästä ajatuksesi
eläviä varten.
Mira
"Lähdin täältä hiljaa yöperhon siivin.
Ennen auringonnousua taivaalle hiivin.
ethän pelkää, siipeni kantavat kyllä,
leijun usvana kultaisten peltojen yllä
Voit sateissa syksyn ääneni kuulla,
kevään tullessa viserrän lintujen suulla.
Ja kun tunnet hipaisun olkapäällä,
tiedät, vielä käyn luonasi täällä."
Heli Myllylä
Miaelina
"Lähdin täältä hiljaa yöperhon siivin.
Ennen auringonnousua taivaalle hiivin.
ethän pelkää, siipeni kantavat kyllä,
leijun usvana kultaisten peltojen yllä
Voit sateissa syksyn ääneni kuulla,
kevään tullessa viserrän lintujen suulla.
Ja kun tunnet hipaisun olkapäällä,
tiedät, vielä käyn luonasi täällä."
Heli Myllylä
Miaelina
Ihana runo. Kiitos Mikaelina :)
Jospa lisäisin tuon Heli Myllylän runon niiden taltioimieni säkeiden joukkoon, joista jälkipolvet saavat sitten valita runon kuolinilmoitukseeni. Sopisi hyvin...
Mrs.W
Minäkin taltioin tuon Miaelinan laittaman Heli Myllylän runon itselleni, on niin todella kaunis runo jälkeenjääville.
Mira
Voi taivas mikä runo.
Poikaani Aria kaipaan
Hänet tapettiin 01.06.2019 Järvenpää päässä.
Kiitos runosta!
Katson juuri tv:stä Aila Meriluodeon haastattelua. Hänellä on paljon hyviä runoja. Muistan jostain vuosia sitten olleesta haastattelustaan, että se hänen runonsa, joka on usein kuolinilmoituksissa, jossa puhutaan, että rakkaus ei kuole jne, niin se oli varsinaisesti rakkausruno, ei varsinaisesti mikään hautaruno. No, oli miten oli, sopii se tietysti sellaiselle jolta rakas puoliso on kuollut, ei se rakkaus kuolemaan lopu, Tämän lauseen sain jouluna serkkuni vaimolta, jolta mies kuoli syyskuun alussa, heillä oli rakkausavioliitto, lähes 50 vuotta ehtivät olla yhdessä, heillä olisi ollut se hääpäivä miehensä siunaus- ja hautauspäivänä. Onneksi hänellä on kaksi aikuista lasta ja 6 lastenlasta, jotka auttavat häntä pääsemään ylitse rakkaan puolison menetyksestä.
Mira
Voi että, ohjelma meni minulta ohi ! GRRRR. Merkkasin sen, että muistan katsoa,
sitten en muista katsoa merkkauksiani :)))
Olen lukenut kaikki Aila Meriluodon kirjat ja hänen moniosaisen elämäkertansa.
Hän oli erikoinen persoona. En ihan ymmärtänytkään kaikkia hänen ratkaisujaan.
Se Ruotsiinmenokin, avioparin kotiin miehen luo asumaan....hmh...
Mitenköhän se oli käsitelty ohjelmassa vai ei ollenkaan.
Oliko se "Ruotsin mies" kirjailija vai pappi vai molempia,
tunnettu ja tunnustettu kuitenkin ja nimen olen "onnellisesti" unohtanut...
En muista enää tarkemmin, koska siitä on jo aikaa kun luin ne kirjat.
Niin harvoin tulee mitää kulttuuriohjelmia ja nekin menee ohi.
Voi minua.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/08/16/aidin-mielesta-minusta-tuli-runoilija-kun-loin-paani-vauvana-aila-meriluoto
Oletan että juuri se tänään katsomani ohjelma Ailasta on tämä.
Toivottavasti aukeaa.
Mira
Oli se tämä, toimii ainakin minun koneellani.
Mira
Kiitos, jos tykkäät lukemisesta, lue kaikki elämäkertakirjat.
Kolmekohan osaa niitä oli nuoruudesta viimeiseen.
Viimeinen oli jo aika traaginenkin kylläkin, mutta antoisia kirjoja.
Aila ja hänen viimeinen miehensä olivat ikääntyneet ja sairaalloisia
viimeisen kirjan loppuvaiheessa. Koskettavaa luettavaa.
Kirjojen lukeminen oli mielenkiintoista, kun on kulkenut tavallaan "samaa matkaa",
elänyt samaa aikaa ne vuosikymmenet ensimmäisistä kirjoista viimeiseen.
Ehkä olet ne lukenutkin ?
Samoin tykkäsin lukea Hannu Mäkelän elämäkertakirjat.
Lasimaalaus oli Aila Meriluodon ensimminen runokirja, todella merkittävä. Muistan, miten pidin siitä kouluaikana.
Nimimerkki unohtui: Miaelina.
Kuin Zephyr'in henkäys poskellani
on lukuhetki kanssanne.
Keuhkot täyttää raitis mäntymetsän vieno tuoksu
ja sielussa soi satakielen riemulaulu.
kiitos
Vaikka vaihtuvat
puitten ja ruohon värit,
merellä aallot
kukkivat vaahtopäitä
syksyn koskettamatta.
Tämä Yasuhiden tankaruno sopii hyvin tähän talveen, ei ole meri edes rannoilta jäässä vaan laineet liplattavat nytkin auringossa ja on tammikuun 25 päivä.
Mira
Tietääkös joku täällä sellaisen pitkän huumorilla höystetyn runon, jossa vanhuudessa tapahtuvia asioita kerrotaan. Kuulin sen joskus aikoja sitten jossain vanhusten illassa mutten sitä mistään löydä. Pitkä ja hauska runo se oli vanhuudesta, muuta en muista😥
Omia illan aatoksia mietin,
päivän työt mielessä kierii.
Menikö turhalle päivä tää,
tuskin aivan,
puhtaana pyykit tuoksahtaa.
Vuode jo kutsuu lämmöllään,
unia kauniita näkemään.
Vai olisiko uni rauhaisaa,
lepoa voimia antavaa.
Aamulla, toivon niin,
taas uusi päivä alkuun siis.
Terveyttä, iloa, sitä toivon,
uni huolet ja murheet vieköön.
Kädet ristiin liitän
ja kaikesta hyvästä kiitän.
Tykkään ihan omasta runoratsun
aikaan saamisista, kiva on jotain keksiä, aina ei onnistu, ei kai moni muukaan asia;)
Harvoin runoja luen, runokirjoja kyllä parikin hyllyssä, upeita runojen taitajia.
Tässä hämärässä voimme olla valo toiselle ihmiselle jos haluaisimme
Anonyymi
18.12.2019 12:49
Kuin puro kimmeltävä
metsässä solisi,
valona ihmiselle
toinen olisi
Valona joka loistaa
yksinäisyyttä poistaa
Huominen ei ole varmaa
taivas on tasaisen harmaa
tietä ei näy
Olla voit auttava käsi
vierellä ystäväsi
viivy ja vierellä käy.
Toista ilman pelkoa
silmiin katsokaamme
pohjaan asti, kunnolla
hiljaa myötätunnolla.
Katsokaa syvälle silmiin
hellästi halatkaa.
Lyhyt on aikamme täällä
Kantakaa taakkoja toisten
auttakaa kompastuvaa.
Pinnan alla kovin hauras
on vahvinkin ihminen.
Ei aina voi tietää, miksi
toinen on niinkuin on.
Ollaan siis ihmisiksi
luodaan tie sovinnon.
Jokaisella on tarinansa
viisas ja monisyinen,
matkansa ja maailmansa
kertomus erityinen.
Miksi hän on tänään tässä ?
Ehkä et tiedä
vaan luulet.
Helmen löydät hämärässä.
Kysy,
niin tarinan kuulet.
Leppoisaa joulunalusaikaa !
toivottaa yökukkuja
Surun kohtasin !
Katu hiljainen
mielen musta kaivo ammollaan
katsoo tyhjyyteen
sanat takuaa
tyhjän lehden nään
kirjoitan
silloin sinut kohtasin
silloin perheen perustin
silloin rakkus roihusi
siitä kauan on
elämä kulki kulkuaan
elämä antoi parastaan
olit ainoain
olit rakkaimpain
olit yksin sinä vain
vuodet vieri
saimme nähdä maailmaa
saimme rakastaa
vuodet kulki kulkuaan
tuli sairaus vieraaksemme
otti rakkaani kylmään syleilyyn
vei mennessään
jäi yksin kulkemaan
suureen ikävään
eksyneenä kuljen nyt
kylmän kaupungin syleilyyn
katujen viidakkoon,
palelee
olet poissa
eksyin elämäni metsään
en löydä kotiin
kirj. Mummi *
Puukin kantaa hedelmiä
Kaikilta kohtaamisiltani ihmisiltä sain lahjaksi
muistot,
joita kannan onnellisena, rikkaana ja
kiitollisenakin.
Ne koen kuin parhaat hetkemme olisivat kiteytyneet
helmiksi, eri kokoisina saan niitä kantaa lähellä
sydäntäni.
Ne ovat antaneet minulle voimaa vaeltaa,
kantaa pelotta tulevatkin haasteet, ollen rakkain osa
kokemastani.
Kiitoa taas ajatuksia herättävistä runoista !
Omat runot on vähintään yhtä puhuttelevia kuin ammattirunoilijoitten.
Runoilija ammattina ei olekaan välttämättä tae, että runo löytää lukijansa.
Runoilijana ei edes elä Suomessa. Lukijapiiri on niin pieni,
mutta on ehdottoman tärkeää, että runoja kirjoitetaan.
Nämäkin tänne kirjoitetut runot kertovat runon tärkeydestä.
Runo on kuin romaani lyhyessä muodossa.
Runon lyhyessä muodossa voi kertoa paljon,
tarvitsematta selittää ja mennä yksityiskohtiin.
Vähäeleistäkin runoa on helppo ymmärtää
ja ehkä juuri vähäeleisyys ja pelkistäminen voi olla hyvän runon yksi piirre.
Runoissa puhuu ihmisen sielu.
terv. yökukkuja
Tämä on ollut yksi kaikkein parhaista aloituksista palstalla!
Jo otsikko on jotain muuta kuin tavallista!
!!
Nyt vasta löytyi tämä ihastuttava ketju, kaunis otsikko kiinnitti huomiota. Runot puhuvat tunteen kieltä, välittävät myös hetken tunnelmia. Runoissa vähän on paljon , suuri voi sisältyä kastepisaraan kukan terälehdellä. Monasti etsitään sanoja elämän kulminaatiopisteisiin : kastejuhlassa siunauksen sanoja pienokaiselle, nuoren elämänpolulle konfirmaatiossa, hääparin yhteiselle taipaleelle, vielä saatesanoiksi viimeiselle matkalle. Virsikirjasta olen monta kertaa löytänyt sopivia säkeitä, myös monelta runoilijalta. Esimerkiksi Helvi Juvosella on paljon suomalaiseen sielunmaisemaan sopivia luonnonläheisiä runoja. Laitan tällä kertaa tähän Mirjami Lähteenkorvan Puut - suomalaisillahan on läheinen metsäsuhde, puu on monella tapaa elämän vertauskuva .
Aina metsässä olla pitää
suuria puita ja pieniä puita,
aina uusia kasvaa ja itää,
aina on kaatoon leimatuita.
Kohoaa katveessa korkean puun
innokas, vihreä virpi nuori
janoiset juuret on, hento kuori
lehdissä väri on toukokuun.
Sinä suuri puu:
Älä liiaksi varjosta pienempääsi,
joka vasta kasvussa alkuun pääsi,
joka valoa kohti kurkottuu.
Sitä paahteelta suojaa suuri puu
pian pieni kasvaa ja karaistuu.
Pian pienellä puulla on oksat kovat,
pian pienet suuria ovat.
Ei pienet puut vielä myrskystä tiedä
ei pienet puut vielä myrskyä siedä.
Ole suojana myrskyssä suuri puu,
pian pienellä juuret vahvistuu.
Pian pienikin myrskyyn valmis on
ja on jäntevä, taipumaton
Haavikon aikoinaan kirjoittama runo 'Puut, kaikki heidän vihreytensä'
sai aikoinaan puut tuntumaan henkilöiltä, - taisin olla aika pieni silloin.
Tämän ketjun otsikon: " Tässä hämärässä voimme olla valo toiselle ihmiselle"
luettuani tunsin sen voivan olla totta.
.
"Puut" hieno runo ja kertoo hienosti symbolisesti ihmisistä,
lapsista ja aikuisista,
esim. viimeinen säe.
Sen voi mielessään lukea:
Ei lapsi vielä myrskystä tiedä
ei lapset vielä myrskyä siedä.
Ole suojana myrskyssä aikuinen
pian lapsella juuret vahvistuu.
jne.
terv. yökukkuja
Olen Haavikkoa lukenut ja pidin joistakin runoista runokokoelmassa
"Puut, kaikki heidän vihreytensä"
Oletteko lukeneet Haavikon nuorena kuolleen prosaisti-runoilija-vaimon
Marja-Liisan Vartion tekstejä ?
"Hänen olivat linnut" ym.
Heidän yhteisestä elämästäänkin on kirja.
"Hänen olivat linnut" oli tapaus sen ilmestyttyä,
samoin kuin Ailan Meriluodon "Lasihelmipeili".
Olen kuitenkin liian tavis arvioimaan niitten arvoa,
luen mistä tykkään,
missä on ajatusta ja lämpöä,
tekstiä josta tuntuu, että kirjoittajan sielu
on lähellä minua
eli että että voin samaistua hänen ajatuksiinsa.
Hän kirjoitti myös "Se on sitten kevät"-nimisen romaanin.
M-e.
Rakkaus, mitä se on ?
Onko se parhaimmillaan,
Tuskaa, sielua repivää.
Onko se aurinkoa, hellyyttä,
käsi toisen kädessä.
Miten sen tunnet?
Elämäkö hymyilee,
kaikki kauniilta näyttää.
Pilvetön taivas,
vieressä ihminen, rakas.
Kaiken se kestää.
Kestääkö pettämisen,
anteeksi antaen.
Ymmärtääkö piilevän,
kirvelevän mustasukkaisuuden.
Kyllä se kestää.
Rakkaus kestää ikuisesti,
kun tunne on mielen vienyt.
Rakastunut ihminen kärsii,
kestää, lohduttaa,
sillä hän on rakastunut.
Joskus olen näin ajatellut, yhäkö näin mietin?
Kai se näin on ja onkin, kun pohtiminen loppuu;)
Hei kaikille !
Lueskelin haikumaisia ajatuksia,
pieneen pakkaukseen koottuja kokoaan suurempia ajatuksia.
Kädet kuihtuneet
keskenänsä muistelee
niskaa hiuksia
Silta valmistuu
mutta ihmiset sitten
- yhtä kaukana
Soutaminen on etenemistä
vaikka selkä edellä
Niin rakastunut !
Menetin yöuneni
hänen takiaan.
Mutta vastapainoksi
unelmoin päivät.
Aurinko painui.
Kesälammen hämärään
tanssi hajosi.
Korennon viime ohje:
Elä päivä kerrallaan.
"Kävin sienessä.
Se niin avartaa",
sanoi omenamato.
Vähän proteiiniakin välillä!
Mummin päivä !
Reissun tein
uimaan
altaaseen pulahdin
ihanaa,
kipu kouristi
sydäntä
mietin
odotin
joko hellitti
jatkan juoksua vedessä,
puolituntia
hyvä niin
virkisti
auto parkissa
lumen peitossa
siivosin
pakkasta hieman
tuosui jo kevät
aurinko ujosti kurkii vielä
kevät se tulee sieltä
tuumasin
hyppäsin autoon
ajelin kotiin
jaksan taas huomiseen
Ystäväni Sebastianon ääni oli päättäväinen:
"tulet jo huhtikuussa, silloin lämpö jo riittää sinulle."
Olin epävarma, lupasin ilmoittaa myöhemmin,...
Mieleeni muistui Samoksella huoneeni ihana kivilattia, jonka viileä pintä hyväili helteellä jalkojani, rannan karkea hiekka, ja sinisen meren kaukainen utu auringon laskiessa horisonttiin. UImaan en halunnut enää merivedessä, välimeren hukkumiskuolemat kauhistuttivat jo viime matkalla. Viereisen hotellin kattoallas oli puhdas ja ihana pulahtaa.
Sebastianon valmistama ateria rannalle kahdelle muistui mieleeni, sisarensa Hermionen kattaessa pöytää hymyillen. Ei ujo ja estynyt sisar ollut löytänyt aviomiestä viimeisen 10 vuoden aikana, jolloin olimme tutustuneet. Perhehotelli tarjoaisi kyllä työtä siivoajana ja keittiäapulaisena loppuun asti, tuolle ystävälliselle vanhenevalle Hermionelle.
Sebastiano on jo vannoutunut sharmikas vanhapoika, isänsä kuoleman jälkeen naittanut jo kolme nuorempaa sisartaan, itsekin vanhentuen. Oma Jalokivi & kelloliike on pääasiassa hänen alaansa, mutta hän on hoitanut myös perheyrityksen sivutoimenaan.
Jalokiviliikkeessä tutustuimmekin, mieheni tahtoessa ostaa jonkin korun aina muistoksi. Joulukorttien ja muutamien korttien vaihto vuosittain, jäikin hauskaksi tavaksi jäätyäni leskeksi.
Mieheni kuolemasta on jo 12 vuotta, mutta muistot kaskaiden laulun säestämistä öistä, sai kaipuun ja yksinäisyyden tuntumaan kipeältä.
Niin harmaa ja ankea on talvemme nyt
ei tuule, on sekin nyt tyyntynyt.
Vain apea varis on aidallain
kuin nuokkuva pää olis sijoiltain.
Se nukkuu kai, ja uneksii kesästä
kuin minäkin,,,,
Ihanat muistot tekevät kipeää. Niin kipeää, ettei sitä sanoin voi kuvailla.
Sitä kipua ei lievitä mikään muu kuin se ihan vähän,
että onneksi on mitä muistella.
Sitten tekee mieli itkeä.
Etelän samettisissa öissä ja kaskaiden säkätyksessä on muutenkin jotain taianomaista.
Ne ovat jääneet minullekin mieleen onnentäyteisinä aikoina.
Olen asunut yhteensä noin kolme vuotta niissä ympyröissä.
Kaipaus on suuri, saisipa elää sen uudestaan !
No, ei saa.
Tähän on tyydyttävä eli muistoihin.
Onpa kauniita runoja ja muisteloita täällä tänään.
Mira
Hämärässä huoneessa sytytän pöytälampun. Sen lämmin punertava hohde kaunistaa niin ympäristöni.
Istun alas nauttien kodin viehättävyydestä ja ajattelen.
Voisimmepa me ihmisetkin olla toisillemme kuin lämmin valon hohde, muistoinemme, tunteinemmekin!
Luoda sanoillamme hyvää mieltä keskenämme, synnyttää muistoja raikkaasta nuoruudestamme, aktiivivuosienkin aikaansaannoksista, ja viimein voida jakaa täyden tähkäpään satoa edelleen.
27.03.2006 tuotos.
Haaveet.
Huurre koivun, sumu taivaan,
mielen haikeaksi saa.
Sumunko takaa saapu hän,
jota eniten kaipaan.
Haaveiden linnaako rakennan,
saapuuko prinssi uljas ?
Hän ratsunsa selkään nostaako mun
ja suukon hellästi antaa.
Miten jatkuukaan satu tää,
se tuskin koskaan selviää.
Ei toteudu haaveet, unelmat,
ne hautautuu, unhon multaan.
Mut haaveile, haaveile ihminen,
se voimaa sinulle antaa.
Rakkauden tuskan tuntien,
elämä, elämältä maistaa.
Näin vielä tänä päivänäkin;)
Koskettavia runoja ! Hienoja runoja !