https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/9528009f-79c8-47e3-950b-08303b26b2ae
"Tamperelainen perheenäiti riensi apuun, kun Citymarket-puukottaja iski: ”Painoin teräasetta jalallani lattiaan”
"Iltalehti sai yhteyden sankariäitiin, joka kertoi järkyttävistä hetkistä kaupassa. Hän ei esiinny jutussa nimellään.
– Kuulin avunhuutoja ja luulin, että joku on saanut sairaskohtauksen ja tarvitaan elvytystä, mutta pian selvisikin tämä väkivaltatilanne. Jätin lapset isälle ja riensin apuun. Uhriksi joutuneen pienen pojan isä piti tekijää kiinni otteessaan ja vanhempi mies, noin 70-vuotias, sai puristettua teräaseen tekijän kädestä ja se putosi, paikalle osunut perheenäiti kuvailee tapahtumia.
Hän kertoo painaneensa jalallaan teräaseen lattiaan ja pitäneensä sitä jalkansa alla piilossa."
Iltalehti taas suurentelee juttua ja tekee naisesta suurimman sankarin, kuin nainen olisi taltuttanut yksin veitsimiehen, jonka otsikosta saa väärän käsityksen, että nainen olisi muka painanut jalallaan teräsasetta, kun se oli tekijän kädessä ja näin saanut teräsaseen irroitettua tekjän kädestä.
Eihän nainen tehnyt muuta, kuin piti jalkaansa lattialla olevan teräaseen päällä.
Yhtä hyvin nainen olisi voinut potkaista teräaseen kauemmas.
Ei nainen olisi uskaltanut mennä riistämään teräasetta miehen kädestä.
Miehethän ne taltuttivat tekijän eli pojan isä ja 70 vuotias teräsvaari, mutta heidän toiminnastaan ei iltalehti anna mitään arvoa, vaan tälle perheen äidille, joka vain piti lattialla ollutta teräasetta jalkansa alla.
Tosin olihan tämä perheenäiti sentään rohkeampi, kuin normi naiset, jotka vastaavassa tilanteessa menevät paniikkiin ja kirkuvat hysteerisinä.
Vain miehillä on sellainen luonne, että kykenevät toimimaan vastaavissa tilanteissa.
Mies toimii, eikä ajattele ja siksi miehet ovat myös sotilaita.
t. Näin on
Mikä ihmeen sankariäiti???
10
76
Vastaukset
Kyllä nyt taas joku ätmi pissi turhaan housuunsa, kun siellä on kyllä juttu sankari-isästäkin.
- Anonyymi
ei ollut sankari isää vaan sankari äiti otti puukon pois ja taltutti puukkosankarin eli murhaajan ja joku toinen isä olis voinut ottaa puukon pois ja lyödä muutamia nyrkin iskuja ja kun tulee tajuihin niin lykkää murhaajan puukon murhaajan silmään ja takaraivoon asti ja se on itsepuolustamista ja lapsen puolustamista
Anonyymi kirjoitti:
ei ollut sankari isää vaan sankari äiti otti puukon pois ja taltutti puukkosankarin eli murhaajan ja joku toinen isä olis voinut ottaa puukon pois ja lyödä muutamia nyrkin iskuja ja kun tulee tajuihin niin lykkää murhaajan puukon murhaajan silmään ja takaraivoon asti ja se on itsepuolustamista ja lapsen puolustamista
Lässyn lässyn
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4fc4b9c3-9893-4538-90af-0c47cd75b8d6- Anonyymi
Wwuwuw kirjoitti:
Lässyn lässyn
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4fc4b9c3-9893-4538-90af-0c47cd75b8d6ymmärrän isisiä eli murhaaja puukottaa lasta niin lapsen isä saa kostaa puukottajalle mutta taitaa olla murhaaja rikas poju ja ei saa mitään rangaistusta samoin rikkaat naiset hakkoi tappoi ilkeili alisti nöyryytti köyhiä naisia esim irakissa ja kun köyhät pääsi valtaan ja kosti rikkaille niin nyt köyhiä isis äitejä ei auta kukaan ja rikkaat pojut palaa ja rankaisee köyhiä voi voi sentään
- Anonyymi
Wwuwuw kirjoitti:
Lässyn lässyn
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4fc4b9c3-9893-4538-90af-0c47cd75b8d6sitä vaan miettii että kukkoilisiko wuppis jos sankari äiti tulisi vai alistuuko wuppis
- Anonyymi
Naisilla on oma jännämies kotona ja saavat kyllä teräaseesta vielä niin etteivät ehdi tajuamaan mitä tapahtui kun on henki pois.
Sankari-isä tais olla valkonen kun piti mainita sankarinainenkin..
:D
Jos kyseessä olis ollu super-mamu niin ei oltais tarvittu naista.Joo, ei tuossa ole kuin yksi sankari, se ikämies. lapsen isä teki vain velvollisuutensa, ei voi erikseen nostaa sankariteoksi ja tuo nainen varmaan huiihteli paikalle saadakseen kuvia tilanteesta. Mitä vaaraa siinä muka enää on kun kaksi miestä jo pitää ukkoa kentässä eikä sillä ole enää asetta? Tuo ikämies on kuitenkin sankari, meni täysin sivullisena väliin ja riisti teräaseen pois p..lta. Naisesta olisi sankariksi ainoastaan jos olisi tuikannut sen puukon p..an niskaan, yhteiskunta olisi säästänyt paljon rahaa siten.
"Naisesta olisi sankariksi ainoastaan jos olisi tuikannut sen puukon p..an niskaan, yhteiskunta olisi säästänyt paljon rahaa siten."
Eli miehet pitelee kii, nainen murhaa???? 🤔
Yhteiskunta ruokkii kaikenlaisia paskoja, mutta sellaisen yhteiskunnan oomme halunneet rakentaa. Hyysääri yhteiskunta.
Kyllä minusta voi ihan hyvin käyttää sankariäiti termiä.
Se onko puukon päällä seisoskelu sankariteko ei minusta ole oleellista. Minusta jo se asenne että joku ehkä on loukkaantunut ja lähtenyt auttamaan on ihan riittävä mitta sille että puhutaan sankaruudesta. Jos paikalla sitten huomasi että parhaiten hänen kyvyt riittävät seisoskeluun puukon päällä niin sen teki.
Ei sankaruuteen minusta tarvi mitään ihmetekoja tehdä. Otsikko nyt tietysti oli rakennettu myyväksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701073
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132847- 84783
- 51728
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55529Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294515Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?36509Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49467
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53454