Olisikohan kannattanut uskoa Jyrki Kataista, joka jo yli 10 vuotta sitten varoitteli, että mikäli jotain ei tehdä, niin Suomeen saattaa lapata 1,8 miljoonaa matua ihan vain sen takia, että eläkkeet saadaan maksetuksi? Miksei Kataisen maalailemaa uhkakuvaa otettu silloin tosissaan, ja lähdetty oikein kunnolla remontoimaan eläkejärjestelmää? Olisikohan vasemmistolla ja ay-liikkeellä jotain tekemistä asian kanssa; heitähän kun ei matujen massamuutot paljon haittaa, vaan päinvastoin!
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3d8f6fc4-d1a4-4fe2-9533-c07a98ebe2bd
Eläkejärjestelmä on ROMAHTAMASSA!
10
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Taitaa kohta romahtaa koko Suomi. Syntyvyys laskee ja valtion menot kasvaa. Yritystukiin menee jo 20% valtion verorahoista vuodessa , noin 10 miljardia. Kohta on vaihdettava Hornetit uudempiin ja hinta on noin 15 miljardia. Työllisyysaste ei nouse , ulkolaisten työntekijöiden osuus vastaavasti kasvaa , verokertymä pienenee.
TEHY vaatii kovaa korotusta palkkaansa , virkamiesten määrä ja ansiot nousevat yli kansallisen kipurajan. - Anonyymi
Se on ollut tuhoon tuomittu jo lähtökohtaisesti koska sen toimivuus on perustunut jatkuvaan talouskasvuun ja väestön lukumäärän lisääntymiseen. Se on rakennettu väärälle alustalle. Ei sellainen voi toimia.
- Anonyymi
Väestö suomessa kasvaa melkoisen kovaa vauhtia, siinä ei voi olla vika.
- Anonyymi
Pyydämme anteeksi suomen kansalta, että emme uskoneet Kataista.
Terveisin: SAK - Anonyymi
Työtä vieroksuvien, kielitaidottomien metsästäjä-keräilijä-kamelikuski-taatelintallajalaumojen roudaaminen Suomeen ei korjaa yhtään mitään. Päinvastoin.
- Anonyymi
Demarit tuhoavat Suomen!
- Anonyymi
Nykyinen linjahan on, että maahan pitää lappaa vääräuskoisten listimisintoisia kuoleman kultin kuraanin työtä vieroksuvia kamelikuskeja, hinnasta välittämättä.
Asutetaan korotetun sosiaaliturvan maksatuksen kera kalleimmille paikoille, sellaisiin mihin tavallisella kantasuomalaistyöntekijällä ei ole kerta kaikkiaan varaa, palkataan tulkit ja avustajat, järjestetään myöhemmin jopa suojatyöpaikkoja, kaikki maksetaan sosiaaliturvajärjestelmän ja vastaavien puitteissa.
Valtion budjetista jo nyt menee yli 7% tämän porukan ylläpitoon ja kuluihin, maahantuotatukseen ja sen valmisteluihin.
Ns. sanottu ongelmatapaus aines - kuten nyt vaikkapa nämä viimeisimmät humu-pekan toimesta noudatettavat terroristit ja terrorismikoulutuksen läpi käyneet terroristin alut - niihin uppoaa suhteessa vielä paljon enemmän verovaroja ja valtion lainarahaa. Tällä hetkellä jokainen prosentti väestöstä mamuja vie vähintään kaksi prosenttia valtion budjetista - terrorismisakki moninkertaistaa tuon "huoltosuhdeluvun". Yksi prosentti jos väestöstä on vääräuskoisten listimiseen aktiivisesti aivopestyjä kuraanilaisia, ne vievät jopa 5% valtion budjetista.
Humut pekat ja avustajat - poltetaanko pilvee vai maria sakki puoluerajojen yli - on luoneet mielipuolisen systeemin missä nimenomaan tämä terroristiporukka on keskiössä, niitä rahdataan maahan urakalla - juuri sitä sakkia joka tulee kaikkein kalleimmaksi.
Ei tule eläkejärjestelmän maksajia näistä. - Anonyymi
ELÄKEJÄRJESTELMÄSTÄ RYÖSTETYT, TUHANSIEN MILJARDIEN EUROJEN JÄTTIOMAISUUDET, ISOIHIN TALOUSRIKOSTUTKINTOIHIN NYT JA HETI.
Valtio ja päättäjät, velvoitettava rikostutkimaan, kun Eläkeyhtiöiden jättiomaisuuksia, on käytetty äärioikeiston järjestäytyneiden veroparatiisi-terroristien, sota- ja aseteollisuuden sijoituksiin.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16142552/elakeyhtioiden-jattiomaisuuksia-sotateollisuuden-veroparatiisisijoituksissa#comment-99923203
https://www.dutchnews.nl/news/2019/11/aid-group-calls-on-pension-funds-to-ditch-dubious-arms-investments/
Poliisin johto ja supo syytteisiin, kun ovat suojelleet isoja talousrikoksia ja aseteollisuuteen Suomen kansalaisten säästämiä, sairaus- ja kansaneläkkeisiin tarkoitettujen valtavien varallisuuksien varkauksia.
Supo oli mm. Syyriassa, yhdessä jenkkien hyökkäysliiton ja äärioikeiston veroparatiisisijoittajien sotabisnes-haukkojen kanssa, mitä tekemässä ? - Anonyymi
Ulkomaiset työntekijät?Olen nähnyt esim. siivousalalla sellaisten "ammattitaidot" että kylmät väreet menee niskassa kun tietää oikeasti miten he työnsä tekevät.
Yleisissä paikoissa varsinkin, voi kuvitella kuinka p.ska leviää ympäriinsä, huh huh.
Että semmoisia työntekijöitä. Aikansa kun ovat tekevinään, firmat alkaa huomata muillakin aloilla että eihän siitä mitään tule.
Ainoastaan sellaiset osaavat ja haluavat osata, jotka tulevat ns työn perässä, eli itsemaksavina. - Anonyymi
Suomen nykyinen eläkejärjestelmä ja järjestelmään rahastoidut lähes 200 miljardin euron pääomat riittävät Suomen 5.5 miljoonan asukkaan eläkkeiden maksuun.
Mutta rahat eivät riitä, jos meillä on 10...20 vuoden kuluttua 6.5...8 miljoonaa asukasta elätettävänä.
Jos asukasluku tuollainen, siitä pari miljoonaa on maahan valunutta tai päästettyä Afrikan ja Aasian kuivuuden jaloista paennutta. Silloin eläkkeenmaksut loppuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872