Juomisen voi aloittaa lounaalla, eikä kukaan voi pysäyttää putkea – Brysselissä ei toivuta alkoholismista, sanoo Merja Kyllönen
Kukaan ei voi pakottaa viinaan menevää europarlamentaarikkoa hoitoon, mutta tarjolla on kuitenkin laadukas työterveyshuolto.
Suomen Kuvalehti kysyi joulukuun alussa perussuomalaisten puheenjohtajalta Jussi Halla-aholta, aikooko puolue reagoida europarlamentaarikko Teuvo Hakkaraisen (ps) alkoholiongelmaan.
Halla-aho sanoi, ettei puolue voi muuta kuin jakaa ohjeita ja neuvoja, eikä puheenjohtajakaan voi ryhtyä esimiehen tapaan varsinaisiin kurinpidollisiin toimenpiteisiin. Äänestäjät valitsevat edustajan tehtävään, ja parlamentti maksaa palkan, mutta kukaan ei voi tehdä juomisesta loppua.
”Viime kaudella kyllä pohdin, että ihmispolo pystyy juomaan itsensä hengiltä aivan rauhassa, eikä kukaan siihen varsinaisesti puutu”, sanoo entinen europarlamentaarikko, kansanedustaja Merja Kyllösen (vas). Kyllönen oli Euroopan parlamentissa vuosina 2014–2019.
SK 19.12.2019
///
Korjaan Kuvalehdessä ollutta EU parlamentista pudonneen Kyllösen ajatusta hiukan: ”ihmispolo pystyy juomaan TAI SYÖMÄÄN itsensä hengiltä aivan rauhassa, eikä kukaan siihen varsinaisesti puutu”
Pietikäinen (kok.) on kunnostautunut molemmissa, Isä Mitro (sd.) ja Kyllönen (vas.) itse pitkillä ja runsailla lounailla, mutta tärkeimmästä kukaan ei puhu eli omaneduntavoittelijan salamyhkäisistä lehmänkaupoista ja hyväveli-verkostoitumisesta oman taloudellisen hyödyn edistämiseksi. (Katainen ja Stubb kok. muutaman mainitakseni) Mitä sai aikaan 30 vuotta politiikassa joista 10 v. meppinä sössöttänyt Jaakonsaari (sd.)? Siitä ei isoja otsikoita SK:ssä näy.
Persuja yritetään nyt pistää maakuoppaan monelta suunnalta. Hakkaraisen juominen, Halla-ahon ns disinformaatio ja nuorten persujen touhut.
Läpinäkyvää, niin läpinäkyvää mutta kun tietää mistä moinen johtuu, niin voi vain hymyillä isosti.
Suomen mepit kautta aikojen 1995 - 2024
http://www.europarl.europa.eu/finland/fi/parlamentti/jasenet/kaikki_mepit_.html
Monta edustajaa, komissaareista puhumattakaan, jotka jäivät historiankirjoihin huomattavasti Suomea enemmän vahingoittaneista puuhista kuin juopottelusta.
- ps
PS. ei se Katainenkaan tainnut ihan selvinpäin poliitikon uraansa läpi vetää. Ja sielunveljeys Junckerin kanssa on varmasti vaatinut jonkin verran salailua sekä kupittelua. ja meneekö kukaan takuuseen, että Modig ja Niinistö eivät käyttäisi työpaikkaruokailua hyväkseen runsain mitoin. Kummassakin on aistittavissa henkilökohtaista ongelmaa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
ARKA asia medioille, kovasta sensuurista päätellen, ovat Eläkerahastojen sota- ja aseteollisuuteen käytetyt jättiomaisuudet, joita Kokoomuksen ja Niinistön vaalitukijat, ovat veroparatiiseissa sijoitelleen.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16142552/elakeyhtioiden-jattiomaisuuksia-sotateollisuuden-veroparatiisisijoituksissa#comment-99923203
Punikin ongelma.
Kaiken maksaa sumalien köyhä veronmaksa ja kiito eu
Kitos soini kun oot lihonnut taa sniinpaljon meidä rahilla
Onoa noita lääkäreitä, jotka kirjoittavat työpaikkaetuna reseptilääkkeitä itselleen ja lääkepöllyssä hoitavat ja leikkaavat potilaita. Kirjoittaako Hesari siitä aiheesta riviäkään?
Merja tietää! Ja kaikki muut taas tietää sen, että vasemmistolle se viina vasta maistuukin! Varsinkin ILMAINEN viina! Vai mitä, Arhinmäki? ;)
Jaa, oliko Merjamme alkanut "ryypläämään Bryskässä" silloin aikaoinaan?