Henkka ja F-Secure

Anonyymi

moi.

ajattelin puhua nuista kvantti tietokoneista.

nykyäänhän niiillä on saatu jo kaikki kaikkien maiden salaiset asiakirjat esille.

mikään ei ole meillä enään salassa pysynyt.

antakaa siis vapautus julian assangelle.

olen itsekkin saanut eräältä diplomaatilta lukea papereita mitä esimerkiksi venäjältä ja amerikasta olemme jo saaneet käsiin ja sala asiat kaikki.

hauska oli lukea kaikki ne mitä oli ne jutut kun niissä oli että salaus on tehty ja sopimusten oleminen oli sitten sitä että siellä oli valhe selonteko mitä antaa jos homma menee mutkalle.

niitä selontekoja kyllä riitti ja nekin meillä on lukea kaikki.

aika silleen niinku täytyi sanoa diplomaatille että loppujen lopuksi kuinka idioottia ihmis porukkaa ja pressoja meillä on ja kuinka löyhässä heidän vallanköysi nyt lopultakin on.

ihan naurettavan idiootteja juttuja.

tuli luettua kaikki se kuinka tyhmä ihminen voi olla salatakseen jonkin asian elämässään.

nyt meillä kun on nämä kvantti koneet ja niiden ensimmäinen tehtävä on ollut palomuuri ym suoja defenssit niin eipä ole estänyt.

kvantti tukee aina selvästi helposti toista kvanttia.

toinen voi aina ohjata toista ja paljastaa kaiken.

kvantti tietokone ei olekkaan siis mikään muu kuin domino efekti.

nyt vain se että kun kaikki informaatio on "ilmaista"

esimerkiksi milloin vladimir putin käy kakalla... no senkin valvontakamera videon olen nähnyt...

mutta se siitä.

eli elämme maailmassa jossa kaikki saa tietää kaiken ja vieläpä ilmaiseksi.

ja me nyt tiedämme kaiken.

ja rajaa ei ole.

se johtuu siitä kvanttitietokoneen fysiologiasta jossa kvantti kaataa kvantin.

miten luoda rajoja? vastaus; yksinkertaisesti ei mitenkään.

ainoastaan tyhmille osaamattomille käyttäjille voidaan luoda tietoturva rajat.
eli suojella yksityisyyttä.

kaikki se mitä luin oli kuin final countdown kolmanteen maailman sotaan vain siksi että joku halusi presidenteistä olla rocka billy ja toinen halusi olla rallin kunigas.

ja kumpikaan ei hyväksy toiseltaan sitä asiaa.

vittu kun lukisitte samat paperit kuin minä ja suomen suojeluskunnan diplomaatit.

ei voi kuin nauraa niin että itkettää.

että siis jos nämä puolueelliset linjat ja johtajat ovat todellakin näitä mieliä asioissamme niin ei me voida olla suomena enään edes sotilaallisesti valmistautunut maa.

vittu että on ihmiset typeriä.

jos ja vain jos yhdenkään homon takia sota syttyy niin minä menen budha luostariin odottelemaan siksi aikaa kunhan sen ja sen huoran palvelus asiat on setvitty.

ongelma meillä vain on osittain siis myös sellainen että eiväthän presidentit saa tapattaa huiria pitääkseen omat asiansa piilossa...

tää on aika vitun vaikeeta näin kun ajattelee että moni pressa on mies ja homoja tykkäävät.

silleen niinku..

nyt jos koskaan eletään sitä aikaa kun suut maksetaan hiljaisiksi.

suosittelen hiljaiseksi maksamista.

make love not war.... vai oliko se sittenkin romantikko se pressa että tee sotaa saadaksesi rakkautta...

ei herranjumala sentään.

vittu että voi maailma olla kapea alainen ja tyhmä kun lopulta saa tietää kaiken kaikesta vallasta.

niitä papereita kyllä löytyy.

kysykää diplomaateilta ja suurlähetystöistä...

ainut mitä saatte vastaukseksi on että annatko persettä rahasta... isosta rahasta.

ja sitten turpa kii... miksi nyt menee näin? koska on kiire kasata turvajoukot ja kannattaja väestö joka voi vain ja ainoastaan pohjautua suojelukselle ja suojelusrahalle ja vaiti maksamiselle.

tää kvantti tietokoneiden myötä saatu kaikki tieto paljaaksi elementti on vetänyt kyllä koko maailman hiljaiseksi nyt.

tulikin mieleeni että ihmekkään kun mediassa ei enään edes puhuta mitään normaaleja asioita.
yhtäkkiiä kaikki kansainvälisyys ym asit on pois.

ainoastaan pasifistisia asioita käsitellään ja yhdenkin ainoan al-hol lapsen suomi juttu, niitä taisi olla neljä lasta... on koko maailman suurin pasifismin ja ihmisoikeusloukkauksen asia.

puhuuko maailma enään edes mistään muusta kuin suomen neljästä pakolaisesta ja kuinka suomi on paska ja pettänyt kaikki kaikessa.

iskekää ja lujaa. vitun pöljät yllytyshullut.

loppu maailmasta uutiset.

kohta ollaan kuin pohjoiskorean uutiset.

ja se jos mikä on varmaa niin se että me todellakin ollaan kohta samanlainen uutistoimisto kuin pohjois korea.

se on ihan sata varma asia.

mutta itse kannatan. ja piste.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        87
        3978
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        24
        2871
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2292
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        34
        1301
      5. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        10
        889
      6. 131
        865
      7. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        824
      8. Masan touhut etenee

        Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
        Äänekoski
        12
        811
      9. Naisten ja miesten tasoeroista

        Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
        Ikävä
        124
        746
      10. You've been running and

        so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
        Ikävä
        11
        740
      Aihe