Isäni oli hyvä ihminen, niin hyvä, että hänen kaltaistaan on vaikea, jos ei mahdotonta löytää. Tämä kertomus ei ole tarkoitettu niille jotka eivät osaa tai jaksa lukea kahta riviä enempää.
Hän antoi kaiken sille joka jotain tarvitsi. Hän antoi rahaa sitä tarvitsevalle. Hän antoi ruokaa sitä tarvitsevalle. Hän antoi kaikkea jos joku jotain keksi pyytää. Hän antoi autonsa tyttärelleen koska hän sitä tarvitsi. Taulut seinältä, astiat kaapista, osti puhelimet, nettiliittymät, tietokoneet lapsilleen, hän antoi vaikka housunsa jos joku niitä tarvitsi. Hän auttoi naapureita kaikessa missä he ikinä apua tarvitsivat.
Hän olisi kävellyt vaikka rovioon lastensa puolesta. Hän ei koskaan, siis ei koskaan sanonut ei, kun häneltä pyydettiin apua. Silti hän eli onnellista ja toivon täytteistä elämää. Hänellä oli kaikkea jota hän elääkseen tarvitsi. Varakas hän ei ollut mutta piti aina huolen siitä, että toisilla ihmisillä oli asiat hyvin. Hänellä oli testin mukaan hyvin korkea älykkyysosamäärä. ÄO 147 on sellainen saldo johon harva yltää. Hän oli teknisesti ja kielellisesti hyvin lahjakas. Hänellä oli varsin mittava koulutus- ja työhistoria. Hän oli erittäin hyvä keskustelija. Hän kykeni keskustelemaan kaikkien ihmisten kanssa kiihkottomasti katsomatta poliittista taustaa. Hän rakensi siltoja erilaisten elämänkatsomusten välille, ei rikkonut niitä.
Nyt hän on pois tästä maailmasta eikä enää voi auttaa ja tehdä hyvää muille mutta muisto, jonka hän jätti jälkeensä, elää edelleen. Poliittiselta suuntaukseltaan hän oli perussuomalainen koska hän katsoi, että perussuomalaisuus oli ainoa poliittinen suuntaus joka tuki hänen identiteettiään edes jossain määrin. Siispä minäkin olen perussuomalainen, tosin samanlaiseen hyvyyteen, anteliaisuuteen ja avarakatseisuuteen en koskaan tule kykenemään. Pahuutta, suoranaista pahuutta hän sen sijaan vihasi.
Siispä heitän kultaisen hilepölyn hänen päälleen. Ikäväni on suunnattoman suuri.
Haluan kertoa isästäni, hänen elämästään, hänen minuudestaan.
8
150
Vastaukset
- Anonyymi
Kaunis kirjoitus. Kiitos. Tällaisia aloituksia kun olisi enemänkin niin palsta olisi salonkikelpoinen. Täällä riehuvat mistään mitään tietämättömät, kouluja käymättömät toisen polven arabi- ja somalivajakit ja niiden lakeijat.
- Anonyymi
Siinä on vihervassareille pureskeltavaa Joulunpyhiksi.
- Anonyymi
Hienoa muistelua ja ihan isänne mukaista hillittyä ja vaatimatonta korostaen.
Heitä "hiljaisen kansan edustajia" on paljon jotka tekevät enemmän kuin kuuluttavat tekemisistään kaikkialle!
Nykymaailman kuten Suomen kansan 'näkyvin ja kuuluvin väki' ei ole oikeastaan mitään mutta pitävät itsestään sitäkin suurempaa haloota!
"Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten " sanotaan ja sehän on juuri noin! Hyvä oli minunkin isäni, piti perheestään huolen oikein viimeisen päälle, mutta ei hän mikään homsu ollut, eikä alkanut koko maailmaa rahoittamaan!
Late Lapista.- Anonyymi
Tällaisia arjen sankareita ei tästä "minä minä" maailmasta enää löydy.
- Anonyymi
Kuoliko Late sittemmin koronaan????????
- Anonyymi
Ei pysty todistamaan väitteitään.
- Anonyymi
Samanlainen perhe on ollut minullakin.
Äiti ja isä ovat auttaneet ihan kaikessa.
Saamme me lapset olla ikuisesti kiitollisia jo edesmenneille vanhemmillemme.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24145300Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy18410834Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369701Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858508Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03200Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282202- 321545
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261490