1. Jeesus on Jumala ja kuten hyvin tiedetään niin yhtään jumalia ei ole todistettavasti ollut koskaan olemassa. Jumala on ainoastaan harhaisten uskovaisten sairaan mielikuvituksen tuotosta.
2. Jeesuksesta ei ole mitään aikalaismainintoja, ei kolikoita, patsaita tai edes temppeleitä vaikka tämän vaitetään tehneen yliluonnollisia temppuja ja olleen kuningas.
3. Jeesus on samanlainen hahmo kuin kaikkien muiden mysteerikulttien hahmot kuten Mithra, Dionysos, Attis, Osiris, Horus jne. Esimerkiksi Jeesus ristiinnaulittiin, haudattiin ja nousi kuolleista kuten kaikki muutkin hahmot.
Kolme aukotonta todistetta siitä ettei Jeesusta ole koskaan ollut olemassa
78
135
Vastaukset
- Anonyymi
Jeesus ei ole hahmo vaan Henki.
Jeesus on ollut olemassa aina. Jumala on ikuinen.
Jumala on löydettävissä sisäisesti, hengellisen introspektion ja johdatuksen avulla.henkimaailman olentoja ei ole ollut olemassa kuin uskovien omassa aivopieruisessa päässä!
- Anonyymi
Joopa joo. Jumala on "henki", Jeesus on "henki", entäs sitten pyhä henki, kai sekin on henki vai onko sille keksitty jokin uusi olomuoto? "Hengen" taakse on vain niin mukava piiloutua, kun väitteet eivät uppoa ateisteihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Pyhä henki henki vaelsi vetten päällä.
- Anonyymi
ateisti1982 kirjoitti:
henkimaailman olentoja ei ole ollut olemassa kuin uskovien omassa aivopieruisessa päässä!
Jos olet tarpeeksi kauan hengittämättä niin löydät kyllä oman hengen..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos olet tarpeeksi kauan hengittämättä niin löydät kyllä oman hengen..
Jos syö ämpärikaupalla kärpässieni pääsee näkemään Jumalan ja kuulee enkelten ääniä.
- Anonyymi
"Jeesus ei ole hahmo vaan Henki. "
Niin on Mithra, Dionysos, Osiris... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jeesus ei ole hahmo vaan Henki. "
Niin on Mithra, Dionysos, Osiris..."Niin on Mithra, Dionysos, Osiris..."
Alat olla oikeilla jäljillä...
- Anonyymi
Jeesus oli omien sanojensa mukaan myös ihmisen poika.
Hän pelasti itse itsensä ja muistaakseni raamatun kertomusten mukaan kaksi ihmistä herätti kuolleista, toinen oli Lasarus (gay) - Anonyymi
Maailmassa ei olisi edes, anteeksi antamista, eikä pyytämistä, mikäli ei olisi ollut Jeesusta Kristusta.
"Maailmassa ei olisi edes, anteeksi antamista, eikä pyytämistä, mikäli ei olisi ollut Jeesusta Kristusta."
Älä jauha paskaa. Anteeksi antamisella on biologinen perusta, joka on satoja tuhansia vuosia vanhempi kuin mielikuvitusjeesus.- Anonyymi
Kampelatutkija kirjoitti:
"Maailmassa ei olisi edes, anteeksi antamista, eikä pyytämistä, mikäli ei olisi ollut Jeesusta Kristusta."
Älä jauha paskaa. Anteeksi antamisella on biologinen perusta, joka on satoja tuhansia vuosia vanhempi kuin mielikuvitusjeesus.Sinä sitten menit väittämään "satoja tuhansia vuosia" vanhemmaksi kuin ikuisuutta. Missä järki?
Anonyymi kirjoitti:
Sinä sitten menit väittämään "satoja tuhansia vuosia" vanhemmaksi kuin ikuisuutta. Missä järki?
"Sinä sitten menit väittämään "satoja tuhansia vuosia" vanhemmaksi kuin ikuisuutta."
Kuka on puhunut ikuisuudesta, tollo?- Anonyymi
Kampelatutkija kirjoitti:
"Sinä sitten menit väittämään "satoja tuhansia vuosia" vanhemmaksi kuin ikuisuutta."
Kuka on puhunut ikuisuudesta, tollo?Etkö tiedä että Jumala on Ikuinen?
Anonyymi kirjoitti:
Etkö tiedä että Jumala on Ikuinen?
"Etkö tiedä että Jumala on Ikuinen?"
Puhuin anteeksiannosta niin, että sillä on biologinen perusta ja se on ollut olemassa paljon aiemmin kuin mielikuvitusjeesus 2000 vuotta sitten.- Anonyymi
Kampelatutkija kirjoitti:
"Etkö tiedä että Jumala on Ikuinen?"
Puhuin anteeksiannosta niin, että sillä on biologinen perusta ja se on ollut olemassa paljon aiemmin kuin mielikuvitusjeesus 2000 vuotta sitten.Jeesus ei ole 2000 vuotta vanha vaan ikuinen.
Sinun mukaasi ihmiseltä puuttuu moraali ilman raamattua tai uskomista. Olette omineet moraalin raamattuunne, joka on ollut ihmisellä kumminkin ihan alusta asti lajin kehityksen eli evoluution myötä ennen kuin raamattuun on kirjoitettu riviäkään niitä julmuuksia joita rakkaudeksikin kutsutte. Samoin avioliitonkin on kristityt omineet raamattuunsa, vaikka se on ollut olemassa ennen kuin raamattuun on kirjoitettu riviäkään...ja myöskin joulu on ollut "pakanajuhla" (Yule) jo ennen kuin raamatun kuvitteellinen jeesus on raamatun kertomuksessa syntynyt.
Anonyymi kirjoitti:
Etkö tiedä että Jumala on Ikuinen?
Jumalaa ei ole joten miten se jumala voi olla tällöin ikuinen?! Uskovien käsityksissä on selviä aukkoja totuuden kanssa vaikka väittävät umpisokeana raamatun olevan totuus tie ja elämä!
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ei ole 2000 vuotta vanha vaan ikuinen.
Kumminkin raamatussa kuvataan jeesuksen syntyminen jota jouluksikin kutsutte, eikä alussa kun se jumalanne loi taivaan ja maan, jonka väitätte olevan aukottomasti ja kyseenalaistamatta totta.
Esimerkiksi allekirjoittanut 12-vuotiaana poikana osasi kyseenalaistaa raamatun ensimmäisen lauseen, johon päättyi vapaaehtoinen raamatun lukemiseni jonka kykenin luokittelemaan jo sen ikäisenä "täydeksi paskaksi" ...sitä mä olen aina kummastellut että kuinka jotkut 40-60 -vuotiaat aikuiset kykenevät pitämään hartain kirkkain silmin sitä raamattua täytenä totena kyseenalaistamatta sitä miltään osin....on tainnut näiden tiettyjen aikuisten aivojen kehitys jäädä sinne alle 12-vuotiaan tasolle?!- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ei ole 2000 vuotta vanha vaan ikuinen.
jeesus syntyi 2000 vuotta sitten. Huikeen tämä maalaistyttö keksikin itsensä pelastukseksi.
Kampelatutkija kirjoitti:
"Maailmassa ei olisi edes, anteeksi antamista, eikä pyytämistä, mikäli ei olisi ollut Jeesusta Kristusta."
Älä jauha paskaa. Anteeksi antamisella on biologinen perusta, joka on satoja tuhansia vuosia vanhempi kuin mielikuvitusjeesus.Jumala luo sotia, erotaan kirkosta!"Maailmassa ei olisi edes, anteeksi antamista, eikä pyytämistä, mikäli ei olisi ollut Jeesusta Kristusta.
"
"1. Jeesus on Jumala ja kuten hyvin tiedetään niin yhtään jumalia ei ole todistettavasti ollut koskaan olemassa. Jumala on ainoastaan harhaisten uskovaisten sairaan mielikuvituksen tuotosta."
Väitte on ilman todisteita
"2. Jeesuksesta ei ole mitään aikalaismainintoja, ei kolikoita, patsaita tai edes temppeleitä vaikka tämän vaitetään tehneen yliluonnollisia temppuja ja olleen kuningas."
Jeesuksesta on lukuisia aikalaismainintoja eri historioitsijoiden kertomina. uudesta testamentista, joka kertoo Jeesuksesta, on säilyneitä käsikirjoituksia 24.633 kpl. Se on paljon enemmän kuin muista yleisen historia tapahtumista samoilta ajoilta. Toiseksi eniten käsikirjoituksia Homeroksen "Ilias - josta on vain 643 käsikirjoitusta. Useimmista historian hahmoista paljon vähemmän. Esim. Julius Caesarista vain 10 käsikirjoituskopiota.
"3. Jeesus on samanlainen hahmo kuin kaikkien muiden mysteerikulttien hahmot kuten Mithra, Dionysos, Attis, Osiris, Horus jne. Esimerkiksi Jeesus ristiinnaulittiin, haudattiin ja nousi kuolleista kuten kaikki muutkin hahmo"
Jeesus ei ole samanlainen hahmo kuin muut mainitsemasi henkilöt. Jeesus oli Jumalan Poika, Hänet ristiinnaulittiin ja haudattiin, mutta Hän nousi ylös kuolleista. Muut hahmot, mikäli ovat olleet eläviä, ovat kuolleet ja makaavat edelleen haudoissaan- Anonyymi
Kyse ei ole hahmoista ja henkilöistä vaan kuvauksista, joissa kerrotaan samasta asiasta ja siksi tarinat muistuttavat toinen toisiaan.
Kyse on Elävästä Jumalan Pojasta, joka elää kaikissa sieluissa.
Ylösnousemus on hengellinen. Valehtelet!
Satujeesuksesta ei ole yhtään aikalaismainintaa, ei yhtään!
Tämä tosiasia on erittäin kummallista huomioiden hänen tekemikseen esitetyt ihmeteot. Kukapa ei olisi halunnut parantaa läheisensä ja tiedottanut ihmeparannuksista ympäri koko silloin tunnetun maailman?
Kaikki maininnat jeesuksesta on ajoitettu kymmeniä vuosia hänen väitetyn kuolemansa jälkeen.
Palvot satuhahmoa taikauskoinen!- Anonyymi
he-ma kirjoitti:
Valehtelet!
Satujeesuksesta ei ole yhtään aikalaismainintaa, ei yhtään!
Tämä tosiasia on erittäin kummallista huomioiden hänen tekemikseen esitetyt ihmeteot. Kukapa ei olisi halunnut parantaa läheisensä ja tiedottanut ihmeparannuksista ympäri koko silloin tunnetun maailman?
Kaikki maininnat jeesuksesta on ajoitettu kymmeniä vuosia hänen väitetyn kuolemansa jälkeen.
Palvot satuhahmoa taikauskoinen!Hei, sinä Jane Fondan lahja historiantutkimukselle! Onko Aleksanteri Suuren elämästä AIKALAISmainintoja?
Anonyymi kirjoitti:
Hei, sinä Jane Fondan lahja historiantutkimukselle! Onko Aleksanteri Suuren elämästä AIKALAISmainintoja?
Tämähän sinulle on aiemminkin kerrottu.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Alexander_the_Great
Kolikoitakin löytyy.- Anonyymi
he-ma kirjoitti:
Tämähän sinulle on aiemminkin kerrottu.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Alexander_the_Great
Kolikoitakin löytyy.Sekin on sinulla aikaisemmin kerrottu, että sinun historiakäsityksesi on Jane Fondan Youtube-videoista opeteltua.
- Anonyymi
he-ma kirjoitti:
Tämähän sinulle on aiemminkin kerrottu.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Alexander_the_Great
Kolikoitakin löytyy.Jos todellisuus on läpikotaisin fysikaalinen, silloin ihminen kaikkine "kulttuurisine" ilmiöineen todellisuuden erottamattomana osana on parhaiten selitettävissä fysiikan käsittein.
Ympäristöään huonommin (tai paremmin) valoa heijastavat kuviot jollakin pinnalla tai jotakin taustaa vasten muodostavat mielenkiintoisen fysikaalisen ilmiön. Jos sellaisista kuvioista kokoaa saman kokoisia ryhmiä varioiden identtisten kuvioiden paikkaa ryhmän sisällä ja samalla kuitenkin ryhmien keskinäisen järjestyksen säilyttäen, syntyy vaikkapa seuraavanlaisia kuvioryhmien kombinaatioita: Däev itukskilaumet ttviu ääisphä, Dveä utikksaliumte tutiv isphäää, Edäev laumetikskuti tvuit siääpäh ja Vedä ateistimulkku vittu päähäsi.
Mysteeriksi allekirjoittaneella jää, mitä sellaista on neljännen kombinaation fysikaalisissa ominaisuuksissa, että sen aiheuttama fysikaalinen reaktio ainakin joidenkuiden aivoissa poikkeaa kolmen ensin mainitun kombinaation aiheuttamista reaktioista. Kaiken lisäksi näin kävisi todennäköisesti vieläpä "pinnan" materiaalista riippumatta; se toimisi, kumma kyllä, tietokoneen tai kännykän näytöllä, paperilla, puupinnalla, pahvilla, liitutaululla, metallilevyllä, jopa savumerkkeinä taivaalla. Eikö olekin läpikotaisin fysikaaliseksi ilmiöksi melko mielenkiintoinen? Tuntuu jotenkin kaihtavan tyhjentävää fysikaalista selitystä, eikö?
Mutta jospa Jane Fondalla olisi Youtubessa pari FYSIIKAN luentoa, joiden avulla tämä asia selviäisi? - Anonyymi
Mark5, ihailemasi Isaac Newton kiisti Jeesuksen jumaluuden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei, sinä Jane Fondan lahja historiantutkimukselle! Onko Aleksanteri Suuren elämästä AIKALAISmainintoja?
Satoja. Lisäksi on patsaita, maalauksia ja kolikoita jotka esittävät Alexanteria.
>>Esim. Julius Caesarista vain 10 käsikirjoituskopiota.<<
Mitä oikein tarkoitat? Julius Caesar oli henkilö, ei kirjallinen teos. Paitsi jos tarkoittaa nimenomaan esim. William Shakespearen näytelmää 'Julius Caesar'.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Julius_Caesar_(näytelmä)- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mark5, ihailemasi Isaac Newton kiisti Jeesuksen jumaluuden.
Tarkoittanet kolminaisuusoppia. Tuon opin kiistäminen ei kylläkään tarkoita sen kieltämistä, etteikö Jeesus ja Jumla olisi yhtä.
he-ma kirjoitti:
Valehtelet!
Satujeesuksesta ei ole yhtään aikalaismainintaa, ei yhtään!
Tämä tosiasia on erittäin kummallista huomioiden hänen tekemikseen esitetyt ihmeteot. Kukapa ei olisi halunnut parantaa läheisensä ja tiedottanut ihmeparannuksista ympäri koko silloin tunnetun maailman?
Kaikki maininnat jeesuksesta on ajoitettu kymmeniä vuosia hänen väitetyn kuolemansa jälkeen.
Palvot satuhahmoa taikauskoinen!"Kaikki maininnat jeesuksesta on ajoitettu kymmeniä vuosia hänen väitetyn kuolemansa jälkeen."
Ensimmäinen täydellinen kopio Odysseijasta on peräisin 2200 vuotta teoksen kirjoittamisesta myöhemmältä ajalta.
Varhaisin kopio Julius Caesarista on 1000 vuotta myöhemmältä ajalta.Mark5 kirjoitti:
"Kaikki maininnat jeesuksesta on ajoitettu kymmeniä vuosia hänen väitetyn kuolemansa jälkeen."
Ensimmäinen täydellinen kopio Odysseijasta on peräisin 2200 vuotta teoksen kirjoittamisesta myöhemmältä ajalta.
Varhaisin kopio Julius Caesarista on 1000 vuotta myöhemmältä ajalta.Odysseus on fiktiivinen hahmo ja sen tiedämme ihan samalla perusteella kuin jeesuksenkin fiktiivisyyden. Tarinat ovat yliluonnollisia, eivätkä siis voi perustua todellisuuteen.
Caesarista, samoin kuin Aleksanteri Suuresta on paljon aikalaisreliikkejä.
Ei kannattaisi verrata omenoita ja olemattomia keskenään.
- Anonyymi
Kuinka jumala voi olla ikuinen, koska uskonto syntyi 2000 vuotta sitten? Jumala rekvisiittoinen vaikuttaa sepitetyltä.
"Kuinka jumala voi olla ikuinen, koska uskonto syntyi 2000 vuotta sitten? Jumala rekvisiittoinen vaikuttaa sepitetyltä."
Kristinusko syntyi 2000 v. sitten. Muita uskontoja oli ennen sitä esim. juutalaisuus.
Jumala ei ole seurausta uskonnoista, vaan uskonnot ovat seurausta Jumalasta, joka oli olemassa jo ennen uskontoja.Mark5 kirjoitti:
"Kuinka jumala voi olla ikuinen, koska uskonto syntyi 2000 vuotta sitten? Jumala rekvisiittoinen vaikuttaa sepitetyltä."
Kristinusko syntyi 2000 v. sitten. Muita uskontoja oli ennen sitä esim. juutalaisuus.
Jumala ei ole seurausta uskonnoista, vaan uskonnot ovat seurausta Jumalasta, joka oli olemassa jo ennen uskontoja.Uskovaisen todistusta ja hapatusta jumalastaan...tyylillä: "jumala on ollut aina". Sellaista jumalaa ei ole ollut koskaan.
- Anonyymi
Mark5 kirjoitti:
"Kuinka jumala voi olla ikuinen, koska uskonto syntyi 2000 vuotta sitten? Jumala rekvisiittoinen vaikuttaa sepitetyltä."
Kristinusko syntyi 2000 v. sitten. Muita uskontoja oli ennen sitä esim. juutalaisuus.
Jumala ei ole seurausta uskonnoista, vaan uskonnot ovat seurausta Jumalasta, joka oli olemassa jo ennen uskontoja."Jumala ei ole seurausta uskonnoista, vaan uskonnot ovat seurausta Jumalasta, joka oli olemassa jo ennen uskontoja."
Siksi kannattaa huomata, että Jumala on kaikkien uskontojen "kohde". Eikä mikään uskonto ole Jumala.
Oman uskontonsa ylikorostaminen on merkki ylimielisyydestä, tietämättömyydestä ja epäjumalan palvelusta.
- Anonyymi
Todennäköisesti ei ole ollut olemassa eikä tarinoissaankaan tämä itse pidä itseään jumalana
Jeesus vastasi hänelle: »Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu. Esimerkiksi Elvis on kumminkin elänyt ja sen asuintalo ja ympäristö Elviksen hautoineen on monelle "pyhiinvaelluspaikka" ja oikea turistirysä. Jos Jeesus olisi totta niin takuuvarmasti sillä olisi myöskin hautapaikka jonka kaikki tietäisi ja joka olisi tietoisesti oikein "pyhiinvaelluspaikka" ja turistirysä, mutta sellaisesta ei ole merkkiäkään. Eihän olemattomilla ole hautoja, joten...!
- Anonyymi
Jeesus on totta, mutta koska Jeesus on Elävä Henki eikä kuollut ruumis, ei hautapaikkaa ole.
Ateistit ja fundamentalistit eivät tajua tätä asiaa ollenkaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus on totta, mutta koska Jeesus on Elävä Henki eikä kuollut ruumis, ei hautapaikkaa ole.
Ateistit ja fundamentalistit eivät tajua tätä asiaa ollenkaan.Mutta jeesushan otti ihmisen hahmon ja kuoli ihmisenä, ja hänet haudattiin kalliohautaan. Sitten hän nousi ylös ja jopa käveli joitakuita vastaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta jeesushan otti ihmisen hahmon ja kuoli ihmisenä, ja hänet haudattiin kalliohautaan. Sitten hän nousi ylös ja jopa käveli joitakuita vastaan.
No voi jeesuksen kalsarit näitä juttuja
Tämä maailma on täynnä henkisesti häriintyneitä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus on totta, mutta koska Jeesus on Elävä Henki eikä kuollut ruumis, ei hautapaikkaa ole.
Ateistit ja fundamentalistit eivät tajua tätä asiaa ollenkaan.Etkä sinä tajua, ettekä te jotka olette kuten sinä tajua.
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus on totta, mutta koska Jeesus on Elävä Henki eikä kuollut ruumis, ei hautapaikkaa ole.
Ateistit ja fundamentalistit eivät tajua tätä asiaa ollenkaan.henkiolentoja ja keijukaisia ei ole olemassa, eikö sitäkään ole sulle vanhemmat koskaan sanonut että pitää vielä aikuisten oikeesti moista väittää niistä. Todista väitteesi missä se henki elää! Epäilen että sun typerässä päässäs jossa ei voi elää mikään koska olet täysin tyhmä!
Todistit edellisellä sen että uskonnolliset ihmiset ovat täysin tyhmiä ja siitä on monta todistetta...yhtä monta kuin on uskovia ihmisiä. Uskonnottomat ihmiset ovat saaneet teitä älykkäämmät aivot. Kerroppa syyn sille!Anonyymi kirjoitti:
No voi jeesuksen kalsarit näitä juttuja
Tämä maailma on täynnä henkisesti häriintyneitäJep, onneksi uskominen on hiipumaan päin, vaikka jostakin vitun valmiiksi typerästä neitsyestä näitä hihhuleita aina sikiää lisää.
"Jos Jeesus olisi totta niin takuuvarmasti sillä olisi myöskin hautapaikka jonka kaikki tietäisi ja joka olisi tietoisesti oikein "pyhiinvaelluspaikka" ja turistirysä, mutta sellaisesta ei ole merkkiäkään. Eihän olemattomilla ole hautoja, joten...!"
Jeesuksen todennäköinen hautapaikka on tiedossa Jerusalemissa, ns. puutarhahauta, ja se onkin suuri turistirysä, jossa lukuisat suomalaisetkin turistiryhmät ovat käyneet ja käyvät jatkuvasti. Itsekin olen käynyt siellä pari kertaa.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta jeesushan otti ihmisen hahmon ja kuoli ihmisenä, ja hänet haudattiin kalliohautaan. Sitten hän nousi ylös ja jopa käveli joitakuita vastaan.
"Mutta jeesushan otti ihmisen hahmon ja kuoli ihmisenä, ja hänet haudattiin kalliohautaan. Sitten hän nousi ylös ja jopa käveli joitakuita vastaan."
Ylösnousemus on hengellinen tapahtuma. Ruumiinpalvojat voivat uskoa siihen että Jumala on ihminen, jopa puolikas ihminen siis miessukupuolinen. Anonyymi kirjoitti:
"Mutta jeesushan otti ihmisen hahmon ja kuoli ihmisenä, ja hänet haudattiin kalliohautaan. Sitten hän nousi ylös ja jopa käveli joitakuita vastaan."
Ylösnousemus on hengellinen tapahtuma. Ruumiinpalvojat voivat uskoa siihen että Jumala on ihminen, jopa puolikas ihminen siis miessukupuolinen.Miksei nainen?!
Mark5 kirjoitti:
"Jos Jeesus olisi totta niin takuuvarmasti sillä olisi myöskin hautapaikka jonka kaikki tietäisi ja joka olisi tietoisesti oikein "pyhiinvaelluspaikka" ja turistirysä, mutta sellaisesta ei ole merkkiäkään. Eihän olemattomilla ole hautoja, joten...!"
Jeesuksen todennäköinen hautapaikka on tiedossa Jerusalemissa, ns. puutarhahauta, ja se onkin suuri turistirysä, jossa lukuisat suomalaisetkin turistiryhmät ovat käyneet ja käyvät jatkuvasti. Itsekin olen käynyt siellä pari kertaa.Todennäköisesti sua ja muita niitä uskovia on huijattu ja haluatte hujata nyt muita. Ei ole olemassa mitään sellaista turistirysää. Siitä oltaisi uutisoitu ja siitä olisi takuuvarmasti tietoa muuta kuin sinulla. Elviksen hauta on turistirysä, joka on kaikkien tiedossa myöskin kaltaisesi hihhuleiden tiedossa jotka ovat väittäneet rock-musiikin olevan syntiä, joten älä omi tarinoihisi Elviksen hautaa että samanlainen on Jeesuksen hautakin.
Elvis on toki ollut monille faneille kuin jumala, mutta jeesus ei on ollut vain harvalle jotka pitävät jeesuksen satuhahmoa jumalanaan.
Joku kylähullu voi alkaa pitämään itteään jumalana. Silloin kun kuvattiin jeesuksen aikaa kertomuksessa raamattu silloin ei tiedetty psykoosista tai skitsofreniasta mitään vaan silloin tämä jeesuksenne pystyi uskottelemaan niitä ihmetekoja muille ihmisille, joille sitten kanssa tuli psykoosi ja skitsofrenia ja ne sitten kirjoitti siitä raamatun, johon nyt te myöskin skitsofreniaan sairastuneet hihhulit uskotte.
Mark: Mitähän lääkitystä sä käytät? Jollet käytä niin käy pyytämässä terveyskeskuksesta lääkäriltä lääkitystä! Jeesustelu tekee sinusta sairaan ihminen jote se ei lääkkeenä auta. Se tuottaa sulle pahoinvointia eli sellainen ei ole mikään lääke vaikka sä sitä uskottelet.
Jumala teki työtään Jeesuksen kautta ja siinä se , ei muuta kun tutustumaan!
- Anonyymi
Jumala ei tee mitään. Sen sijaan uskovaiset valehtelevat työkseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala ei tee mitään. Sen sijaan uskovaiset valehtelevat työkseen.
Jumala ei ole mitään.
Palkkaa uskontoon liittyvästä työstään saavat uskovaiset ovat valehtelijoita seurakuntalaiset lampaita. Anonyymi kirjoitti:
Jumala ei tee mitään. Sen sijaan uskovaiset valehtelevat työkseen.
Kaikenaikaa ja etköhän sinäkin ajoittain?
Anonyymi kirjoitti:
Jumala ei tee mitään. Sen sijaan uskovaiset valehtelevat työkseen.
Kymmenessä käskyssä ei mainita sitä että "älä valehtele" ja vaikka siellä mainittaisi niin eihän silloinkaan uskova sitä noudattaisi vaan valehtelisi muille ihmisille silti päin naamaa!
ateisti1982 kirjoitti:
Kymmenessä käskyssä ei mainita sitä että "älä valehtele" ja vaikka siellä mainittaisi niin eihän silloinkaan uskova sitä noudattaisi vaan valehtelisi muille ihmisille silti päin naamaa!
Näemmä jaarittelu on ateistien mielipuuhaa?

Käyhän uskova huoraamassa ja varastaa. Vankilathan on täynnä uskovia jotka raiskaa ja varastelee.
Vaikka raamatussa lukisi mitä tahansa niin en ole vielä kohdannut yhtäkään uskovaa joka sitä täysin noudattaisi. ennemminkin "kirjoittaa" omaa raamattua, jota sitten noudattaa.ateisti1982 kirjoitti:
Käyhän uskova huoraamassa ja varastaa. Vankilathan on täynnä uskovia jotka raiskaa ja varastelee.
Vaikka raamatussa lukisi mitä tahansa niin en ole vielä kohdannut yhtäkään uskovaa joka sitä täysin noudattaisi. ennemminkin "kirjoittaa" omaa raamattua, jota sitten noudattaa.Olen huorannut ja varastanut.
Tapasin valon ja se muutti minua.
Jatkatko jaarittelua?KapinenKoira kirjoitti:
Näemmä jaarittelu on ateistien mielipuuhaa?
Uskovien mielipuuhaa on raamatun räplääminen. Uskovahan mielellään masturboi raamattu kädessä.
ateisti1982 kirjoitti:
Uskovien mielipuuhaa on raamatun räplääminen. Uskovahan mielellään masturboi raamattu kädessä.
Tuo kuulostaa jonkin sortin fantasialta uskovista johon olet mielistynyt.
Onhan tuo raamattu tuossa näkyvällä paikalla komeasti käsieni kautta tehdyn "alttarin" äärellä mutta olen sitä lukenut kerran nyt viimeisen kuukauden aikana.
Meni monta tuntia ihan nenä kiinni kirjassa kuten välillä kirjojen kanssa käypi.
Sinä kyllä vaikutat ihan huipulta ateistilta, edustatko muualla kuin täällä pahaa oloasi?Voit tietty väittää mitä hörhöä jumalasta ja jeesuksestasi mutta niitä kumpaakaan ei ole ollut olemassa sen enempää kuin TSH:ssä kuvattua Sarumania tai Sauronia!
Sauronin pilkkaamisesta pitäisi olla myöskin pilkkaaminen laissa!ateisti1982 kirjoitti:
Voit tietty väittää mitä hörhöä jumalasta ja jeesuksestasi mutta niitä kumpaakaan ei ole ollut olemassa sen enempää kuin TSH:ssä kuvattua Sarumania tai Sauronia!
Sauronin pilkkaamisesta pitäisi olla myöskin pilkkaaminen laissa!Kutsutaan sitä sitten kaikkeudeksi jos se sinua helpottaa?
- Anonyymi
Ateistit taas haukkuvat Pyhää Jumalaamme ja neuvovat, mitä Hänen pitäisi tehdä. Eikö teidän pitäisi haukkua evoluutiota,koska se on tehnyt teistä noin pahoja? Oletteko valikoivasti uskovia? Tietenkään henkiolentoja ei voi koeputkesta löytää. Usko on jokaisen sisäinen asiaTosi kristitylle kanssakäyminen kolmiyhteisen Jumalamme kanssa on jokahetkinen selvyys. Jumala antoi meille vapaan tahdon, uskoa tai olla uskomatta. Saatana hiipii mieleenne salaa ja panee teidät puhumaan ja kirjoittamaan järjettömyyksiä,kuten täälläkin on selviä esimerkkejä. Ei Jumala. eikä kristityt piittaa järjettömyyksistänne,sillä me tiedämme omat asiamme paremmin kuin te, Emme tarvitse saatanan neuvoja.
Uskovahan täällä ohjailee ihmisiä kuin olisi itse jokin jumala.
Ilman evoluutiota ei teitäkään olisi. Se miksi ateisti on "paha" uskovan mielestä, johtuisiko se kenties uskovasta. Joskus ois uskovan syytä katsoa peiliin...sieltä peilistä näet sen tyypin joka on pahin kaikista kun satuilee kaikkea jumalasta!
Saatana neuvoo raamatussa, jota me ateistit emme lue!
Moni ateisti on ateisti kun on lukenut raamatun. Sitä hämmästelen miten sä pystyt uskomaan siihen kirjaan. Ilmeisesti et käytä lainkaan aivojasi kun sitä luet?!- Anonyymi
ateisti1982 kirjoitti:
Uskovahan täällä ohjailee ihmisiä kuin olisi itse jokin jumala.
Ilman evoluutiota ei teitäkään olisi. Se miksi ateisti on "paha" uskovan mielestä, johtuisiko se kenties uskovasta. Joskus ois uskovan syytä katsoa peiliin...sieltä peilistä näet sen tyypin joka on pahin kaikista kun satuilee kaikkea jumalasta!
Saatana neuvoo raamatussa, jota me ateistit emme lue!
Moni ateisti on ateisti kun on lukenut raamatun. Sitä hämmästelen miten sä pystyt uskomaan siihen kirjaan. Ilmeisesti et käytä lainkaan aivojasi kun sitä luet?!>Ilman evoluutiota ei teitäkään olisi>
Elämäkö siis sai alkunsa evoluutiosta? Kerrohan tarkemmin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>Ilman evoluutiota ei teitäkään olisi>
Elämäkö siis sai alkunsa evoluutiosta? Kerrohan tarkemmin.Etkö tiedä evoluutiosta? Ei ole sama asia kuin abiogeneesi.
- Anonyymi
ateisti1982 kirjoitti:
Uskovahan täällä ohjailee ihmisiä kuin olisi itse jokin jumala.
Ilman evoluutiota ei teitäkään olisi. Se miksi ateisti on "paha" uskovan mielestä, johtuisiko se kenties uskovasta. Joskus ois uskovan syytä katsoa peiliin...sieltä peilistä näet sen tyypin joka on pahin kaikista kun satuilee kaikkea jumalasta!
Saatana neuvoo raamatussa, jota me ateistit emme lue!
Moni ateisti on ateisti kun on lukenut raamatun. Sitä hämmästelen miten sä pystyt uskomaan siihen kirjaan. Ilmeisesti et käytä lainkaan aivojasi kun sitä luet?!Miksi ateisti on oman näkemyksensä lähetyssaarnaaja? Jokainen saa uskoa mihin tahansa aivan vapaasti. Jos uskoo kreationismiin tai evoluutioon tai alieneihin, so what?
Ateisteja ei tarvitse käännyttää eikä myöskään uskovaisia.
Lähetyssaarnaaja-ateisti tekee itsensä lähinä naurunalaiseksi haukkumalla uskovaisia.
Luulisi uskontojen vähiten ateisteja kiinnostavan. Anonyymi kirjoitti:
Miksi ateisti on oman näkemyksensä lähetyssaarnaaja? Jokainen saa uskoa mihin tahansa aivan vapaasti. Jos uskoo kreationismiin tai evoluutioon tai alieneihin, so what?
Ateisteja ei tarvitse käännyttää eikä myöskään uskovaisia.
Lähetyssaarnaaja-ateisti tekee itsensä lähinä naurunalaiseksi haukkumalla uskovaisia.
Luulisi uskontojen vähiten ateisteja kiinnostavan.Täysin sekopäistä elämää toki saa jokainen halutessaan elää, mutta sitä ei tarvitse syytää koko yhteiskunnan ihmisten elämään. Pitää myöskin ottaa huomioon se ettei tämä ole esimerkiksi kreationistien Suomi. Sitäpaitsi evoluutioon ei usko yksikään ihminen vaan se on vain uskovien ihmisten luulo ja ymmärrys siitä kun kaikki on yhtä uskoa heidän elämässään. Evoluutio ei ole uskonto vaan se on tieteellinen fakta, eikä tieteellisiin faktoihin uskota vaan ne omaksutaan tai niihin tieteellisiin näyttöihin luotetaan! Luottaminen ei ole samaa kuin uskominen.
Alieneihin, vihreisiin miehiin tai ufoihin uskovia sentään arvostan kumminkin enemmän kuin teitä "hengellisiin asioihin" uskovia. Ne eivät tuo änge uskoaan yhteiskunnalliseen päätöksen tekoon tai muuhun poliittiseen päätöksen tekoon niin että kaikkien tulisi jopa uskoa niihin vihreisiin miehiin, ufoihin tai alieneihin jne.
Sikäli se on vain kummallista että alieneihin, vihreisiin miehiin ja ufoihin uskovat usutetaan hullujen huoneelle mutta jumalaan uskovat saavat julistaa vapaasti kaduilla ja toreilla uskomuksiaan joutumatta hullujen huoneelle!!Anonyymi kirjoitti:
Miksi ateisti on oman näkemyksensä lähetyssaarnaaja? Jokainen saa uskoa mihin tahansa aivan vapaasti. Jos uskoo kreationismiin tai evoluutioon tai alieneihin, so what?
Ateisteja ei tarvitse käännyttää eikä myöskään uskovaisia.
Lähetyssaarnaaja-ateisti tekee itsensä lähinä naurunalaiseksi haukkumalla uskovaisia.
Luulisi uskontojen vähiten ateisteja kiinnostavan.Se eri asia että saa uskoa vaikka saunatonttuun mutta siitä ei tule puhua tai tyrkyttää sellaisille jotka eivät halua siitä kuulla. Et sinäkään pidä siitä että jokus muslimi tulee koraani kädessä vastaan ja haluaa että sä "kuulisit sanaa"!?
- Anonyymi
Varasti pankista neljä miljuunaa Voe herra perkele uskon rahaan enenmmän
kuin mihinkää höpö jumaliin satuhöpötyksiä papitkaa ei usko siks ne vetää viiniä Jumalien tai Jeesus-legendojen vääräksi todistaminen on aikamoista ajanhukkaa.
Voin esimerkiksi todistaa aukottomasti, ettei nainen pysty tulemaan neitseellisesti raskaaksi synnyttäen poikavauvan. Myös jokainen lääkäri pystyy vakuuttamaan, että näin on varmasti.
Siitä huolimatta löytyy ihmisiä, jotka uskovat, että tälläinen neitseellinen sikiäminen on mahdollista. Tämän mahdollistaa ”yliluonnollinen taikuus”. Tässä vaiheessa voi todeta, ettei ihmisten mielikuvituksella ole rajoja ja kaikki on mahdollista, kun järki heitetään narikkaan.- Anonyymi
Neitseellinen syntymä ei kuvaa ihmisen biologista syntymää tietenkään. Raamatussa kerrotaan Jumalasta, hengestä, sielusta ja sinusta.
Materialistiset tulkinnat ovat roskaa.
Jeesus ei ainoastaan ollut olemassa, vaan Hän on olemassa tänäänkin.
Hän itse sanoo:
"Siellä, missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä," (Matt.18:20)- Anonyymi
Minä itse sanon: ”Siellä missä Mark5 on, niin minä olen sinun luonasi aina, näkymättömänä läsnä .”
Noin. Tässä sinulle riittävä todistus, Vai onko? Entäs jos ne on naapurin pojat jotka kuiskiis seinänläpi möreällä äänellä
siinä on sinun äänes
mene hoitoon jos kuulet ääniä. :) mark5 hyvä juo juo joulumasennuksesi on syvä
ei hyvä juoda joka pv..
- Anonyymi
> Jeesus on Jumala
Raamatun mukaan Jeesus on Jumalan kuva ja Jumala asuu Jeesuksessa, samoin kuin Jeesuksen opetuslapsissa.
"Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen, ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa...."
Kirje kolossalaisille 1:14-16
"Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, ..."
Joh. 14:10-14
"Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?"
1 Kor. 3:16
http://www.kolumbus.fi/r.berg/kuka_Jeesus_on.html - Anonyymi
Jos Jeesus olisi olemassa, hän kommentoisi ihan itse täällä palstalla, eikä uskovaisten tarvitsisi valehdella hänen puolestaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä933213Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991787Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461647- 901480
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4051457Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4091354Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21270Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381127Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun344959Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden272946