Jos olisit ollut parisuhteessa kaivattusi kanssa

ja hän pettänyt, suhteenne päättynyt siihen sinun päätöksellä. Hän muutaman vuoden päästä haluaisi palata yhteen mutta on väliajan pannut muita. Pystyisitkö aloittamaan suhdetta uudelleen vaikka tunteet olisivat molemminpuolisia?
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Voi ja noin on myös joillekkin käynnyt joskus :)

Äänestä

Pettämiseen suhteen päättyminen ja sitten ympäri ämpäri sen jälkeen paneskelu vielä sinetiksi päälle... en pystyisi. Se olisi sinetöity loppuun:

Äänestä
  • Riippuu tapauksesta. Ja myös siitä kuinka merkityksellinen ihminen oli aiemmin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Riippuu tapauksesta. Ja myös siitä kuinka merkityksellinen ihminen oli aiemmin.

    Mulle kävi juuri näin nuorena. Päädyttiin naimisiinkin ja oloa 13vuotta yhdessä. Nyt tosin erottu aikaa sitten :)

    Äänestä

En palaisi yhteen vaikka olisi tunteita. Ja tuksin tunteita voisi edes olla parin vuoden päästä enää, jos toinen petti. Hänhän se päätti jo silloin.
Periaatekysymys.
Opetuksen antaisin, en muuta.

Äänestä
  • *tuskin tunteita olisi.

    Äänestä

  • Mistä sait pari vuotta? Puhutko mies omasta tapauksestasi?

    Aloituksessa luki muutama vuosi...

    Äänestä

En pysyisi .

Äänestä
  • Siis en pystyisi.

    Äänestä

En pystyisi. -p-

Äänestä

Saattaisin haluta, jos tunteita vielä olisi, mutta en silti jatkaisi suhdetta. Tietää miten kävisi parin vuoden sisällä taas uudelleen.. vanha koira ei opi uusia temppuja mitenkään helpolla.

Äänestä

En Se on kerrasta poikki sanon suoraan sen

Äänestä

Kerran vieraissa, aina vieraissa.
Rakastuminen ja siksi vieraaseen syliin päätyminen on eri asia, kuin joku yhdenillanjuttu tai tutun kanssa paneskelu.
Ei, en jatkaisi saati ottaisi parin vuoden jälkeen yhä enemmän ryvettyneen takaisin. Menköön menojaan.

Äänestä

Että sitten typerääkin typerämpiä kysymyksiä näin maanantaina.

Äänestä
  • Ai kappas. Tämä olikin sunnuntaina tehty. No mutta jokatapauksessa... on tosi typerä kysymys.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

ja hän pettänyt, suhteenne päättynyt siihen sinun päätöksellä. Hän muutaman vuoden päästä haluaisi palata yhteen mutta on väliajan pannut muita. Pystyisitkö aloittamaan suhdetta uudelleen vaikka tunteet olisivat molemminpuolisia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu