Peltipoliisit laitettu

Anonyymi

paikkoihin joissa helppoa rahastaa. Kyllä. Yhtään ainutta rattijuoppoa ei ole estänyt nämä peltipoliisit. Miten liikenneministeriö aikoo ottaa nämä pois liikenteestä kun eivät niiltä ota autoa pois? Uudetkin peltipoliisit sijoitettu aivan älyttömiin paikkoihin turvallisuutta katsoen. No, veihän ainakin uskottavuuden suomen poliisin turvallisuus toimiin liikenteen puolesta , jos ei mitään muuta.

20

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Matuttamiseen kuluu rahaa paljon, ja maksajia on yhä vähenevä määrä kun lisää työttömyysluukuilletulevia alkaa sataa ropisemalla.
      Vaikeuttamalla autoilla työssäkäymistä alkaa tulla vaivannäkö huomioiden edullisemmaksi ja mukavammaksi siirtyä saajapuolelle, eli kortistoon.

      • Anonyymi

        Tässä valtiossa ei hallinnolla ole mitään muita tavoitteita kuin ryöstää kansalaisten vanha varallisuus pois, ja jakaa se maahantunkeutuvien ja jopa maahan kutsumiensa loiseläjien kautta ensin niiden ruokana ja sitten paskana pöntöstä alas.

        Kameroille oli sakotustavoitteet, jotka oli vuonna 2018 600.000 euroa
        "Liikenneturvallisuus" kuuluu samaan KAUNOPUHEIDEN paskanpuhumisen sarjaan jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden tai todellisten tavoitteiden kanssa.

        Tässä valtiossa on huutava pula mistä saada rahaa sisään valtion kassaan, jotta rahaa voi jakaa "maailmaa halaillen" ja kasvavalle työttömien ryhmälle.

        Hallintoa ei kiinnosta todelliset teot, jotka olisivat luoda edellytyksiä työllistää ja toimia vähemmällä taakalla ja byrokratialla.

        Kukaan ei tarjoa töitä, eikä töitä edes ole. Ei myöskään tule tällaisella hallinnolla.


    • Anonyymi

      Ainahan on mahdollisuus ajaa rajoitusten mukaan. Ei nuo peltipoliisit ole ainakaan minulle koskaan räpsähdelleet. Johtunee siitä että seuraan liikennettä ja liikennesääntöjä.

      Vinkiksi tietämättömille, että suurin sallittu nopeus esitetään liikennemerkeillä. Pitäkää siis silmät auki liikenteessä, ja lopettakaa puhelimienne räpläys ajaessanne.

      • Anonyymi

        Autokouluissa opetetaan vieläkin puoli vuosisataa vanhoilla opeilla eli seurataan liikennettä ja ajetaan kelin mukaisesti.
        Nykyään on tärkeintä seurata nopeusmerkkejä ja nopeusmittaria. Liikenten seuraminen on toisarvoista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Autokouluissa opetetaan vieläkin puoli vuosisataa vanhoilla opeilla eli seurataan liikennettä ja ajetaan kelin mukaisesti.
        Nykyään on tärkeintä seurata nopeusmerkkejä ja nopeusmittaria. Liikenten seuraminen on toisarvoista.

        Minä käytän vakkaria niin ei tarvi seurata nopeusmittaria.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä käytän vakkaria niin ei tarvi seurata nopeusmittaria.

        Peltipoliisi on useimmiten sijoitettu kohtaan, jossa rajoitus vaihtuu. Vakionopeudella otat helposti sakot.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Peltipoliisi on useimmiten sijoitettu kohtaan, jossa rajoitus vaihtuu. Vakionopeudella otat helposti sakot.

        Ei sakkojen saaminen ole kovin helppoa ole ollut ainakaan tähän saakka.

        Sen vuoksihan minä vakkaria käytänkin, että ajelisin mahdollisimman tarkasti rajoitusten mukaan. Kun näkyy hitaamman vauhdin rajoitusmerkki painetaan ratista cancel. Kun moottori on hidastanut vauhtia tarpeeksi painetaan ratista set. Kiihdytystilanteessa puolestaan painetaan ratin pikkuvipua ylös, ja vapautetaan vipu auton saavutettua sopivan nopeuden.


    • Anonyymi

      Suomessa ei osata muuta kuin kiusata ja kyykyttää ihmisiä!
      Työpaikkaliikunta on tärkeä
      asia!
      Köyhät ylös ja taas kyykkyyn!
      Isona minusta tulee johtaja! Niin!

    • Anonyymi

      Melko kylmää on kulkea alastonna.

    • Anonyymi

      Tilastotietoa löytyy ja siitä kerrotaan kun kamerasakkoja tulee yhä harvemmin.
      Olennaista olisi verrata siihenkin miten liikenneonnetomuuksien määrä valvotuilla teillä on muuttunut.
      Nopeusrajoituksiahan perustellaan turvallisuuden parantamisella.
      Ja valvontaa vaaditaan samasta syystä.
      Miten on, onko onnettomuudet vähentyneet niin paljon että automaattivalvonnan lisääminen on perusteltua?
      Vai onko sitä lisättävä koska tuotot ovat alkaneet vähentyä,?
      Sakkotulothan on laskettu aina tuloeräksi budjettia tehtäessä.

      • Anonyymi

        Juuri näin, jos liikennemäärätkin syrjäseuduilla jo hiljenee niin mitä siellä tekee kameratolpilla? Melko outoa "valvontaa" jos toimia ei keskitetä esim. koulujen ,päiväkotien lähelle vaan jonnekkin syrjäseudulle mistä porukkaa muuttaa pois.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin, jos liikennemäärätkin syrjäseuduilla jo hiljenee niin mitä siellä tekee kameratolpilla? Melko outoa "valvontaa" jos toimia ei keskitetä esim. koulujen ,päiväkotien lähelle vaan jonnekkin syrjäseudulle mistä porukkaa muuttaa pois.

        Automaattivalvonnan tulee tienkin olla kattava. Ei eri alueita voi asettaa eriarvoiseen asemaan.


    • Anonyymi

      Liikennesäännöt on tarkoitettu noudatettaviksi aina, ei pelkästään mahdollisen valvonta-alueen kohdalla.

      • Anonyymi

        Tottakai, siitä ei olekkaan kyse. Vaan siitä mihin näitä uusia tolppia olisi järkevää sijoittaa.Tietenkin voisi lapsia huomioon ottaen rakentaa hidasteitakin koulujen ja vastaavien lähistöille joka rajoittaisi nopeuksia selkeästi, mutta nyt näyttää pahasti siltä että mennään rahastus edellä tässä tolppamenossa.


    • Anonyymi

      Kaikki säännöt on tarkoitettu noudatettaviksi, sitä on turha papukaijamaisesti jankuttaa. Kaikkea ei kuitenkaan voida valvoa 100%sesti.
      Parantuuko liikenneturvallisuus kameratolppien nykyisellä sijoittelulla vai ei, siitä on kysymys.

      • Anonyymi

        Kaahareiden mielestä ne on aina väärin sijoitettu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaahareiden mielestä ne on aina väärin sijoitettu.

        Jankuti jankuti krääh!


    • Anonyymi

      Kameramaksu on vapaaehtoinen.

    • Anonyymi

      Rahastuksen puolesta puhuu rajoitusmerkkien pihtaaminen.
      Mikäli ajonopeus on se tärkein asia niin se pitää näkyä riittävän selkeästi ja usein.
      Ilmoitus kameravalvonnan alkamisesta on aina ensimmäisen nopeusrajoitusmerkin jälkeen. Asiaa selventävä rajoitusmerkki kuuluisi samaan yhteyteen.
      Ja lähes poikkeuksetta kun rajoitus alenee, merkin takana on ovelasti kamera.
      Jos kamerat vähentävät onnettomuuksia, hyvä on.
      Mutta kyllä hommassa on vahvasti kyttäämisen ja rahankeruun maku.

      • Anonyymi

        Liikennemerkkejä on liikaa jo muutenkin. Rajoitusmerkkejä on juuri sen verran kuin niitä tarvitaan. Jos ei osaa toimia liikenteessä pitää jättää autoilu ammattilaisten tehtäväksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4592
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3403
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2390
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      41
      1438
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1353
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1206
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      998
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe