Uskonnollinen tuputus koulun laulutunneilla

Alakoullussa kun on jotain laulu- ja leikkitunteja, niin omalta kouluajaltani kyllä muistan, että niilläkin syyllistyttiin uskonnolliseen tuputukseen.

Tämä on pahempaa kuin joulujuhlat, koska on ympärivuotista. Kuten olivat myös ne joka-aamuiset hartaudet. Pahimmillaan oli vielä iltahartaus, kun tuli eräs opettajan sijainen 1-2 luokilla. Sitten seurakuntakin tunkesi kouluun pappeineen ja Raamattuineen. Ja vielä herätysliikeiden jäseniä näyttämään käännytyselokuvia.

Koulujen laulukirjoista on siis revittävä kaikkki ne sivut pois, joilla esiintyy uskonnollisia lauluja, tai sitten kyseiset laulukirjat kokonaan pois.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vastapainona on esitettävä kaikkea mahdollista tai uskontoja ei sallita.

    • Ja sitten vielä äidinkielentunnit. Muistaakseni niillä vielä alakoulussa käytettiin lukumateriaalina jotain vanhoja topeliaanisia kirjoja myös, eli sellaisia mitkä on täynnä uskonnollista tuputusta. Kuten Maamme-kirja.

      Äidinkielen ainekirjoituksessa saattoi esiintyä ns. uskonnollisia aiheita. Tällaisen aiheen valinneen oli tietenkin sitten kirjoitettava hurmoksessa ja henggessä.

    • "Koulujen laulukirjoista on siis revittävä kaikkki ne sivut pois, joilla esiintyy uskonnollisia lauluja, tai sitten kyseiset laulukirjat kokonaan pois."

      Jokaisella ihmisellä on Jumala ja uskonto - jos ei oikea niin väärä!

      Jos laulukirjoista halutaan poistaa kaikki uskonnolliset sivut, niin silloin kaikki sivut jouduttaisiin repimään pois kaikista laulukirjoista ja kaikista muistakin kirjoista, koska kaikki ne edustavat jotain uskontoa.

    • Anonyymi

      "Jokaisella ihmisellä on Jumala ja uskonto - jos ei oikea niin väärä!"

      Olet tietysti väärässä, totuus sinulta täysin hukassa!

      • Anonyymi

        Noniin pitää sanoa uskovaisille.


    • Anonyymi

      Onpa ollut ateistilla hirveää, kun on joutunut tutustumaan uskonnollissävyiseen aineistoon. Ateistit itse tuputtava ateismiaan joka paikassa ja päätehtävä on uskovien kiusaaminen. Vihapuhetta täysin.

      • Anonyymi

        Mielestäni siis kaikki uskonnot ovat täynnä vihaa ja oman parta-miehensä tuputtuamista.
        Miksi Jumala ei voi olla nainen ? tai bi ?
        tai koira !

        kana


      • Anonyymi

        "Ateistit itse tuputtava ateismiaan joka paikassa ja päätehtävä on uskovien kiusaaminen. "

        Enpä ole huomannut.


    • Anonyymi

      Uskontokuntiin kuulumattomien vanhempien f b -ryhmässä on paljon keskustleua ja vertaistukea näisä asioista.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      622
      2598
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      416
      2046
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      23
      2020
    4. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1586
    5. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      67
      1544
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1488
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      125
      1260
    8. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      23
      1070
    9. Ammuskelua taas

      Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.
      Kokkola
      19
      1034
    10. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      16
      988
    Aihe