Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa valkeus. ( Jesaja 9:1) Tämäkin on joulun aikana paljon lainattu kohta.
Tänään joulun jumalanpalveluksessa 11-lapsisessa perheessä 60-luvulla nuoruutta viettänyt mies todisti uskoontulosta. Pienviljelijäkoti ei ollut uskonnollinen mutta sunnuntaisin oli tapa pitää radio kirkonmenojen aikaan ja lasten tuli olla hiljaa. Joskus käytiin kirkossa juhlissa tai jouluna. Jo aikuisena mies kertoi olleensa lenkillä joulun alla alkanut mittimään joulua ja hengellisiä asioita. Siinä hölkätessä korven pimeydessä hän oli toivonut itselleen yhtä joululahjaa, että saisi kohdata Jumalan. Jumala olikin alkanut vastaamaan ja Raamatun luku alkoi kiinnostaa. Usko syntyi Sanaa lukiessa ja sitten jo tammikuun puolella veli oli kokenut valtavan Pyhän Hengen läsnäolon Raamatun tutkiskelun jälkeen ja usko oli vahvistunut ja oli tullut rohkeus todistaa. Oli kertonut heti työkaverille seuraavana aamuma tulleensa uskoon. Se oli ollut paras joululahja taivaasta. Vaimo oli saanut syntyä uudesti ylhäältä kaden vuoden päästä.
Taivainen joululahja
2
170
Vastaukset 2
Ilman Ristinkuolema yhtä tyhjän kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS672007Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13850Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52756Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke43682- 43651
- 47614
- 80606
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29546- 48531