Moni vero ja etuus muuttuu vuonna 2020

Täällä ollut rahansa vähyydestä valittajia, heitä ei koske tämä, kun pienituloisilla tulot nousee Sipilän hyvän mallin mukaan.
Esimerkiksi asuntolainan korkovähennys poistuu asteittain niin, ettei sitä saa enää vuonna 2023.
-se ollut kyllä kummajainen Helsinginkin asuntosijoittajille. Kun sillekkin olisi oikeita tarvitsijoita. Asuntolainan korkovähennys
Korkovähennysoikeutta leikataan vähitellen sitten, että vuonna 2023 sitä ei enää ole.
Vuonna 2020 asuntovelan koroista vähennyskelpoisia on 15 prosenttia, mikä on 10 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 2019. Vuonna 2021 vähennyskelpoista on 10 prosenttia ja seuraavana vuonna enää viisi prosenttia koroista.


Kokonaisuudessaan palkkaverotus pysyy ensi vuonna matalilla palkkatasoilla suunnilleen edellisvuoden tasolla. Hyvä- ja keskipalkkaisten verotus kuitenkin kiristyy.

Liikennepolttoaineiden valmisteverojen veronkorotus tulee voimaan 1.8.2020. Kiristys nostaa bensiinilitran hintaa 6,3 sentillä ja diesel-litran hintaa 6,9 sentillä.

Hallitusohjelmassa sovittiin myös lämmityspolttoaineiden veronkorotuksesta, mutta se tulee voimaan myöhemmin vaalikaudella.

Esimerkkejä muutoksista Kelan etuuksiin

Äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahan sekä erityisäitiysrahan vähimmäismäärä suurenee. Määrä on 28,94 euroa päivältä. Vuonna 2019 se oli 27,86 euroa päivältä.

Lapsilisän määrä neljännestä ja sitä seuraavasta lapsesta suurenee 10 eurolla kuukaudessa. Myös yksinhuoltajakorotus nousee, uusi määrä on 63,30 euroa kuukaudessa, eli kympin enemmän kuin tänä vuonna.

Aktiivimallista luovutaan 1.1.2020. Kela ja työttömyyskassat eivät enää seuraa työttömän aktiivisuutta eivätkä vähennä työttömyysetuutta. Etuus palautuu automaattisesti normaalille tasolle 1.1.2020 alkaen, jos sitä on aiemmin alennettu aktiivimallin perusteella.

Aktiivimalli vaikuttaa kuitenkin vielä niihin työttömyysetuuksiin, jotka ovat kertyneet vuoden 2019 puolella, mutta joiden maksupäivä on vuonna 2020.

Peruspäivärahan ja työmarkkinatuen määrä suurenee 33,66 euroon päivässä. Se on yli kymmenen euroa enemmän kuin vuonna 2019. Myös työttömyysetuuden korotusosa ja lapsikorotukset suurenevat.


Tuleva vuosi käy kotitalouksien ja kuluttajien kukkarolle, sillä moni vero kiristyy.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Näitä veronkorotuksia on tulossa etenkin autoilevalle keskituloiselle lapsiperheille.

Kerätyt verorahat taas hukataan ilmastohumppaan, ideologiseen maailmanparantamiseen ja yleisen chillailun tukemiseen.

Kiitos ideologinen vihervasemmistohallitus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Täällä ollut rahansa vähyydestä valittajia, heitä ei koske tämä, kun pienituloisilla tulot nousee Sipilän hyvän mallin mukaan.
Esimerkiksi asuntolainan korkovähennys poistuu asteittain niin, ettei sitä saa enää vuonna 2023.
-se ollut kyllä kummajainen Helsinginkin asuntosijoittajille. Kun sillekkin olisi oikeita tarvitsijoita. Asuntolainan korkovähennys
Korkovähennysoikeutta leikataan vähitellen sitten, että vuonna 2023 sitä ei enää ole.
Vuonna 2020 asuntovelan koroista vähennyskelpoisia on 15 prosenttia, mikä on 10 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 2019. Vuonna 2021 vähennyskelpoista on 10 prosenttia ja seuraavana vuonna enää viisi prosenttia koroista.


Kokonaisuudessaan palkkaverotus pysyy ensi vuonna matalilla palkkatasoilla suunnilleen edellisvuoden tasolla. Hyvä- ja keskipalkkaisten verotus kuitenkin kiristyy.

Liikennepolttoaineiden valmisteverojen veronkorotus tulee voimaan 1.8.2020. Kiristys nostaa bensiinilitran hintaa 6,3 sentillä ja diesel-litran hintaa 6,9 sentillä.

Hallitusohjelmassa sovittiin myös lämmityspolttoaineiden veronkorotuksesta, mutta se tulee voimaan myöhemmin vaalikaudella.

Esimerkkejä muutoksista Kelan etuuksiin

Äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahan sekä erityisäitiysrahan vähimmäismäärä suurenee. Määrä on 28,94 euroa päivältä. Vuonna 2019 se oli 27,86 euroa päivältä.

Lapsilisän määrä neljännestä ja sitä seuraavasta lapsesta suurenee 10 eurolla kuukaudessa. Myös yksinhuoltajakorotus nousee, uusi määrä on 63,30 euroa kuukaudessa, eli kympin enemmän kuin tänä vuonna.

Aktiivimallista luovutaan 1.1.2020. Kela ja työttömyyskassat eivät enää seuraa työttömän aktiivisuutta eivätkä vähennä työttömyysetuutta. Etuus palautuu automaattisesti normaalille tasolle 1.1.2020 alkaen, jos sitä on aiemmin alennettu aktiivimallin perusteella.

Aktiivimalli vaikuttaa kuitenkin vielä niihin työttömyysetuuksiin, jotka ovat kertyneet vuoden 2019 puolella, mutta joiden maksupäivä on vuonna 2020.

Peruspäivärahan ja työmarkkinatuen määrä suurenee 33,66 euroon päivässä. Se on yli kymmenen euroa enemmän kuin vuonna 2019. Myös työttömyysetuuden korotusosa ja lapsikorotukset suurenevat.


Tuleva vuosi käy kotitalouksien ja kuluttajien kukkarolle, sillä moni vero kiristyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu