Valona maailmalle ry on rekisteröitynyt yritys- ja yhteisötietojärjestelmään 9.8.2019, jolloin on saanut voimassa olevan Y-tunnuksen.
Kuitenkin vuodelta 2016 on seuraava teksti:
"Valona Maailmalle yhdistys perustettiin ja Suomi-jakso alkoi – Elämän puolesta Israelissa - Rachel Naggari
31.12.2016 · Yli kymmenen vuotta kestänyt tukimuoto päättyi vuoteen 2015 ja siksi olemme perustaneet ja rekisteröineet suomeen Valona Maailmalle yhdistyksen, jonka tarkoituksena on tukea ja mahdollistaa ..."
Siis miten se nyt menikään? Olisi hyvä tietää, vaan ei ko. yhdistyksen nettisivut toimi. Ei ts. tietoa, mitä työtä tehdään.
Yhteen väliin kerrottiin sivuilla, kun vielä toimivat, että Hope for Tomorrow on ottanut hoitaakseen heidän rahankeräyksen.
" Näin kevennämme hallinnollista taakkaamme", luki silloin www-sivuilla.
Yhteistyo kuitenkin loppui ainakin siltä osin, koska kohta luki taas "uutiskirjeessä", että "kyse oli siirtymävaiheesta muutettaessa maasta toiseen".
Huh, mitä selityksiä, ottaen huomioon, että rahankeräyslupaa ja tilityksiä ei ole ollut ainakaan viime vuoteen mennessä viideltä edelliseltä vuodelta!!!
Kiinnostaa siis tietää, mitä työtä tehdään. Vai tehdäänkö ollenkaan?
Suomi-kiertue nyt takana, ja sen jälkeen syvä hiljaisuus.....
Hope for Tomorrowin työstä ei huomautettavaa, toimivat kuten kirjoittavatkin
Mitä tehdään, minkä verran, vai tehdäänkö ollenkaan?
5
662
Vastaukset
- Anonyymi
"Kunnon uskova" ei kysele, maksaa vaan....
- Anonyymi
Eiköhän pariskunta taas kesällä tule Suomeen puhumaan suuria, jahka kelit lämpiävät tarpeeksi.
Tulevat ilmeisesti lentokoneella, mutta kyse ei ole lentomatkustuksesta, vaan "sillan rakentamisesta" Suomen ja Israelin välille....
- Anonyymi
Yhdistyksen jäsenten on oikeus kerätä heidän keskuudestaan varoja ilman rahankeräyslupaa. Ulkopuolisilta ei saa kerätä.
- Anonyymi
Keräsivät mistä saivat.
Nyt hankkineet kannattajajäseniä. - Anonyymi
Törkeä kirjanpitorikos sekä rahankeräysrikos.
Ei tode nettavissa, että varat olisivat menneet kohteeseen, johon rahaa kerättiin.
Ei rahankeräyslupaa, ja keräysnu erokin (lainattu) roiselta organisaatiolta.
Pirkanmaan käräjäoikeudessa tuomittu 2.7 2024
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k16310565Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t877465Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1067367Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37336Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t227301Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit427259Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1126662Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv296486Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa845720Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?485505