Viro päätti yksimielisesti olla allekirjoittamatta haitallista pakolaissopimusta
Viron presidentti Kersti Kaljulaid ilmoitti tänään, että Viro ei missään nimessä tule allekirjoittamaan YK:n pakolaissopimusta.
"Tähän asti presidentti on kertonut, että ei aio allekirjoittaa sopimusta, koska hallitus ei ole ollut asiassa yksimielinen. Tänään Viron hallitus kuitenkin päätti yksimielisesti, että Viron ei tule allekirjoittaa pakolaissopimusta. Näin ollen presidentti Kaljulaid otti yhtenä toimijana ilmoitti, että ei tue sopimusta, joten sitä ei allekirjoiteta. Päätös on Viron yksimielinen päätös.
Mielenkiintoista asiassa on juuri yksimielisyys. Koko Viron poliittinen johto on sen kannalla, että sopimus ei ole hyväksi Virolle. Asiassa ei ole tähänkään asti ollut varsinaisesti mitään erimielisyyksiä, lähinnä kyse on ollut yksityiskohtien muokkaamisesta.
Presidentti Kaljulaid kertoi tänään mm:
– Viron kansa on käynyt 27 vuotta uutta yhteistä taivalta. Viron kansa ansaitsee parempaa. Kansallinen turvallisuus ja taloudellinen hyvinvointi on virolaisten ja Viron hyvinvoinnin perusta, Kaljulaid kertoi."
https://pt-media.org/2018/11/15/viron-paatos-olla-allekirjoittamatta-pakolaissopimusta-vahvistettiin-tanaan/
Viron presidentti Kersti Kaljulaid ilmoitti tänään, että Viro ei missään nimessä tule allekirjoittamaan YK:n pakolaissopimusta.
"Tähän asti presidentti on kertonut, että ei aio allekirjoittaa sopimusta, koska hallitus ei ole ollut asiassa yksimielinen. Tänään Viron hallitus kuitenkin päätti yksimielisesti, että Viron ei tule allekirjoittaa pakolaissopimusta. Näin ollen presidentti Kaljulaid otti yhtenä toimijana ilmoitti, että ei tue sopimusta, joten sitä ei allekirjoiteta. Päätös on Viron yksimielinen päätös.
Mielenkiintoista asiassa on juuri yksimielisyys. Koko Viron poliittinen johto on sen kannalla, että sopimus ei ole hyväksi Virolle. Asiassa ei ole tähänkään asti ollut varsinaisesti mitään erimielisyyksiä, lähinnä kyse on ollut yksityiskohtien muokkaamisesta.
Presidentti Kaljulaid kertoi tänään mm:
– Viron kansa on käynyt 27 vuotta uutta yhteistä taivalta. Viron kansa ansaitsee parempaa. Kansallinen turvallisuus ja taloudellinen hyvinvointi on virolaisten ja Viron hyvinvoinnin perusta, Kaljulaid kertoi."
https://pt-media.org/2018/11/15/viron-paatos-olla-allekirjoittamatta-pakolaissopimusta-vahvistettiin-tanaan/
Vastaukset 12
Vanhimmat
Niillä on näitten hoitamisessa ihan tarpeeksi. Voitas kyllä lahjottaa persujen tänne rahtaamat, jos ei ihan hirveesti pisnes kärsi.
https://www.tallinna24.ee/artikkeli/735636-kansalaisuudettomien-henkiloiden-maara-laski-virossa-viime-vuonna-myos-venajan
25 000 virolaista pakeni Ruotsiin vuonna 1944.
Ruotsalaiset eivät olleet viisaita. He antoivat virolaisten jäädä maahansa.
Nyt ovat viisaat virolaiset opettaneet meille oikeanlaista pakolaispolitiikkaa. Kiitos siitä.
Ei pidä Ruotsin tai Suomen ottaa yhtään virolaista pakolaista, ei vaikka Venäjä jyräisi Viron maan tasalle. Se on viisautta.
https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006277888.html
"Viro selvisi alkuviikosta hiuksenhienosti YK:n pakolaissopimuksen aiheuttamasta hallituskriisistä. Pienin hallituspuolue, konservatiivinen Isamaa vastusti YK:n pakolaissopimusta, joka allekirjoitetaan Marokon Marrakeshissa ensi kuussa (12/2018).
– Kyse oli hyvin poikkeuksellisesta tilanteesta, sillä kukaan ei osannut odottaa hallituskriisiä. Keskustelu pakolaissopimuksesta syntyi hyvin myöhäisessä vaiheessa, kertoo apulaisprofessori Tõnis Saarts Tallinnan yliopistosta.
Kriitikot epäilivät pakolaissopimuksen sanelevan Virolle vaatimuksia maahanmuuttajien vastaanottamisesta. Näin väittivät erityisesti Isamaa sekä oppositiossa oleva, populistinen Viron konservatiivinen kansanpuolue (EKRE).
Lopulta keskustalainen pääministeri Jüri Ratas vei pakolaissopimuksen hallituksen ohi parlamentin äänestykseen, jossa se hyväksyttiin tiistaina. (30.11.2018)."
Kaikki minkä persut tänne pyrkivät kirjoittamaan totuutena on yleensä pelkkää valhetta. Persujen valehtelu perustuu siihen, että he luulevat misen olevan itseään tyhmempiä ja jättävän selvittämättä, mikä on oikea totuus. Kaikessa on yksinkertainen tarkoitus, manipiloida ihmisiä uskomaan samoihin asioihin, joihin persut ovat uppoutuneet kyynärpäitä myöten.
"Osa+äärioikeistosta+ja+tietyt+kansanedustaja+ja+poliitikot+muistakin+puolueista+puhuvat+Suomen+ja+Euroopan+“islamisoitumisesta”+ja+“väestönvaihdosta”.+Heidän+mukaansa+nämä+tapahtuvat+salamannopeudella.
Voit+kuitenkin+jatkossakin+nukkua+yösi+rauhassa.+Suomi+ei+ole+islamisoitumassa+eikä+väestö+vaihtumassa.+Vain+noin+1+%+Suomen+väestöstä+on+muslimeja.+Miten+olisi+edes+teoriassa+mahdollista,+että+näin+pieni+ryhmä+pystyisi+keikauttamaan+valtavirtakulttuuria+mihinkään+suuntaan?+Varsinkin,+kun+valtaosa+Suomen+noin+60+000+muslimista+on+vain+tapamuslimeita,+joilla+ei+ole+pienintäkään+intressiä+uskontonsa+levittämiseen.+Radikalisoituneita+ja+potentiaalisesti+vaarallisia+islamisteja+täällä+on+joitakin+satoja+–+he+muodostavat+turvallisuusuhan,+kyllä,+mutta+tuo+uhka+ei+ole+“koko+Suomen+islamisoituminen”+tai+“väestönvaihto”.+
Näistä+ilmiöistä+huolissaan+olevat+ihmiset+perustelevat+väitteittään+syntyvyysluvuilla.+Sanotaan,+että+muslimit+hankkivat+paljon+enemmän+lapsia+kuin+eurooppalainen+kantaväestö,+ja+siksi+sen+pelätään+jäävän+alakynteen.++Huolestuneidan+kannattaa+kuitenkin+tutustua+tunnetun+ja+uraauurtaneen+lääkärin+ja+väestötieteilijä+Hans+Roslingin+esittämiin+YK:n+tilastoihin.+Niiden+mukaan+lapsiluku+pienenee+hyvin+nopeasti+perheiden+vaurastuessa.+On+totta,+että+köyhemmistä+maista+maahan+muuttaneiden+ensimmäinen+polvi+synnyttää+enemmän+kuin+kantaväestö.+Ero+kuitenkin+jatkuvasti+pienenee,+eikä+muutaman+sukupolven+jälkeen+eroa+kantaväestöön+enää+ole.+Rosling+on+myös+lausunut+kuuluisat+sanat+siitä,+että+uskonto+ei+ole+läsnä+makuuhuoneissa.+Lapsiluvussa+ei+siis+niinkään+ole+kyse+uskonnollisesta+ilmiöstä,+vaan+korkea+syntyvyystaso+liittyy+ensisijaisesti+huonoon+kansantalouteen.+Syntyvyysluvut+pienenevät+kaikissa+väestönryhmissä+nopeasti,+kun+koulutus-+ja+tulotaso+kehittyy.+
Niitä,+joita+huolestuttaa+väestönvaihto,+on+hyvä+muistuttaa+siitä+että+Suomesta+on+muuttanut+maailmalle+eri+lähteiden+mukaan+arviolta+noin+puoli+miljoonaa+ihmistä.+Pelkästään+Ruotsissa+on+satoja+tuhansia+suomalaisia+maahanmuuttajia.+Sen+sijaan+tänne+on+tullut+maahanmuuttajina+vain+noin+kaksi+kolmasosa+tuosta+määrästä.++Ja+oikeastaan+me+olemme+kaikki+maahanmuuttajia,+koska+DNA-tutkimusten+perusteella+kaikki+ihmiset+ovat+alun+perin+Afrikasta+kotoisin.
Ilman+maahanmuuttajia+Suomea+uhkaa+väestökato+–+tärkeintä+on+panostukset+nopeaan+integroitumiseen+
Kuten+uutisista+jatkuvasti+kuulemme,+Suomessa+maaseutualueet+uhkaavat+autioitua+lisää,+väestö+vanhenee,+nuori+sukupolvi+muuttaa+maan+kasvukeskuksiin+tai+ulkomaille.+Syntyvyysprosentti+on+koko+ajan+laskussa.+Miehet+ja+naiset+asuvat+eri+paikkakunnilla+eikä+parinmuodostus+siksikään+aina+onnistu.+Moni+eläkeläinen+muuttaa+Espanjaan+tai+muualle+paremman+ilmaston+perässä.+
Moni+arveleekin+työperäisen+maahanmuuton+olevan+ainoa+keino+säilyttää+jonkinlainen+tasapaino+västörakenteessa.+Hyvinvointivaltio+ei+voi+jatkua,+jos+työikäisiä+on+vain+pieni+osa+eläkeläisiin+verrattuna.+Toisaalta,+tänne+tulevien+on+kyettävä+nopeasti+integroitumaan+ja+työllistymään,+ja+tässä+Suomella+on+vielä+paljon+haasteita.+
Jos+Suomi+onnistuu+sitouttamaan+tänne+tulevat+työperäiset+maahanmuuttajat+sekä+integroimaan+pakolaiset+mahdollisimman+nopeasti,+kaikki+voittavat.+Saadaan+uutta+energiaa+ja+työvoimaa,+suomen+ja+ruotsin+kielen+puhujat+lisääntyvät,+väestörakenne+saa+uutta+verta+ja+Suomi+kansainvälistyy+kuten+Australia,+USA+ja+Kanada+aikoinaan.+
Nyt+onkin+turha+käyttää+energiaa+olemattomien+ongelmien+pohtimiseen.+Tärkeämpää+on+keskittää+resurssit+integroitumisen+kehittämiseen+ja+ylipäätään+maahanmuuttopolitiikan+järkevöittämiseen+niin,+että+turvapaikanhaku+ja+työperäinen+maahanmuutto+ovat+selkeästi+omia+kokonaisuuksiaan.+Höpöttely+siis+sikseen,+ja+keskittykäämme+niihin+oikeisiin+haasteisiin+turhien+uhkakuvien+maalaamisen+sijaan.++Alan+Salehzadeh"
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000003571824.html
Tallinnaan tulee moskeija, pääset sinäkin sinne tutustumaan, kun Helsinkiin ei tullutkaan.
Täältä selviää taas kylmää dataa sinne mennään mistä saadaan parhaiten ilmaista rahhhoooo :
"Viro on vastaanottanut 1997–2018 vain viitisensataa pakolaista. Baltian maat sitoutuivat vastaanottamaan Euroopan pakolaiskriisin aikaan tulijoita Välimeren maista.
Ongelmaksi on osoittautunut se, että kiintiöitä on ollut vaikea täyttää. Viro on tänä ja ensi vuonna sitoutunut vastaanottamaan yhteensä 80 pakolaista. Heistä yksikään ei ole vielä saapunut Viroon.
Useimmat heistä eivät halua saapua Baltiaan, sillä maiden sosiaalituet ovat pienemmät kuin Euroopan vauraammissa maissa, eikä maahanmuuttajien muodostamia yhteisöjä ole jo valmiina.
– Käytännössä Viro ei koe minkäännäköistä painetta maahanmuuttajien tai pakolaisten taholta, Saarts muistuttaa."
https://yle.fi/uutiset/3-10531312
Totta on ainoastaan se, ettei sopimusta vielä allekirjoitettu. Muu on väritettyä valetta. Uskottavuus ei lisäänny käyttämällä tunnettua valemediaa lähteenä.
Voisiko setämiespersut anoa virosta turvapaikkaa? Vai onko hakemiselle esteenä rikokset suomessa?
Virolaiset naiset nauravat setämiespersulle. Mistä se johtuu? Olisiko pukeutumisessa jotain vikaa?
Miksi virolaiset muuttavat Saksaan, Ruotsiin, Suomeen etc. Mikseivät pysy siellä onnelassa.
Virossa kaikki paremmin. Sisäministerikin
Lukutaidottomuus on lisääntynyt persujen keskuudessa ja tietenkin tyhmyys tiivistyy, jos ainoa asialähde on persujen oma äänenannattaja Suomenmaa, jossa ei juuri totuudenmukaista uutista löydy. Sitten sitä eri saiteilla toitotetaan muille "persujen omia totuuksia". Vain tällä tavoin, valmiiksi persupureskeltuna, uutiset löytävät kansanosan, jolta puuttuu todellisuuteen perustuva kritiikki lukemaansa, normaali älykkyys ja harkintakyky. Persujohto pitää kannattajiaan otteessa, todeten, että kaikki valheetkin uppoaa kannattajiin, kunhan niitä tarpeeksi monta kertaa toistellaan.
"Virossa hallitus on ilmoittanut hyväksyvänsä maan parlamentin äänestyksen tuloksen ja vievänsä Viron mukaan YK:n siirtolaisuusasiakirjaan, joka tunnetaan lyhenteellä GCM. Jälkipuheet maanantain äänestyksestä jatkuivat tiistaina.
Viron hallitus vei GCM-sopimukseen liittymisen parlamenttiin, koska hallitus ei kyennyt itse löytämään yhteistä linjaa asiassa. 101-jäseninen parlamentti äänesti maanantaina GCM:n hyväksymisen puolesta äänin 41–27, hallituspuolue Isänmaan (Isamaa) vastustaessa asiaa. Äänestystä edelsi tuntien keskustelu.
Opposition Reformipuolue jättäytyi äänestyksen ulkopuolelle 30 edustajallaan. Puheenjohtaja Kaja Kallas arvosteli tiistaina, että äänestys, jossa vain osa hallituksesta ja alle puolet parlamentin jäsenistä puolsi GCM:ään liittymistä, on osoitus hallituksen ”epäonnistumisesta”. Reformipuolue on hallituskriisin aikana kytännyt paikkaa nousta hallitukseen, mutta toisaalta ollut valmis hyväksymään GCM:n ehdollisesti.
Viron hallitus – myös kriittinen Isänmaa-puolue – kuitenkin vakuuttaa, että hallitus kykenee jatkamaan kautensa loppuun eli ensi kevään vaaleihin asti. Pääministeri Jüri Ratas kertoi ERR:n mukaan, että Viro toimii YK:n sopimuksen kanssa parlamentin päätöksen mukaisesti. Asiasta ei enää keskustella hallituksessa.
Hallituksen mukaan äänestystulos ei ole epäonnistuminen, vaan vastaa parlamentin tämänhetkisen kokoonpanon näkemystä.
”Kunnioitan ja tunnustan parlamentin päätöstä tukea YK:n siirtolaisuussopimusta”, Ratas sanoi."
-----
GCM-sopimus tai kansainvälisen siirtolaissopimus eli -kompakti on Yhdistyneiden kansakuntien laatima maahanmuuttoon ja siirtolaisuuteen liittyvä asiakirja, joka hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 19. joulukuuta 2018. Suomen allekirjoituksesta persutkin voivat kiittää Sipilän hallitusta ja entistä persujen pyhimystä Timo Soinia.