C. G. E. Mannerheim sanoi seitsemää Puolassa viettämäänsä vuotta elämänsä onnellisimmiksi – ja iso syy siihen olivat naiset.
Uutuuskirja Manneheimistä paljastaa intiimin kirjeenvaihdon Marskin ja puolalaisen ruhtinattaren Maria Lubomirskan välillä. Vuonna 1935 Marian sisko antoi haastattelussa ymmärtää, että Marski oli Marian nuorimman lapsen isä. Virallisesti tytön isä oli Varsovan pormestari, jonka kanssa Marialla oli ennestään kaksi lasta.Uutuuskirja Manneheimistä paljastaa intiimin kirjeenvaihdon Marskin ja puolalaisen ruhtinattaren Maria Lubomirskan välillä. Vuonna 1935 Marian sisko antoi haastattelussa ymmärtää, että Marski oli Marian nuorimman lapsen isä. Virallisesti tytön isä oli Varsovan pormestari, jonka kanssa Marialla oli ennestään kaksi lasta.
Uutuuskirja Manneheimistä paljastaa intiimin kirjeenvaihdon Marskin ja puolalaisen ruhtinattaren Maria Lubomirskan välillä. Vuonna 1935 Marian sisko antoi haastattelussa ymmärtää, että Marski oli Marian nuorimman lapsen isä. Virallisesti tytön isä oli Varsovan pormestari, jonka kanssa Marialla oli ennestään kaksi lasta. WSOY
– Elämässäni kadun vain sitä, etten nainut yhtään niistä ihanista puolattarista, marsalkka Mannerheim tunnusti Puolassa viettämiensä vuosien jälkeen.
Nuo muistot eivät hevillä unohtuneet, sillä vielä 80-vuotispäivänäänkin hän lausui:
– Jokainen kasvojeni uurre kertoo tarinaa kokemuksista, jotka olen saanut puolalaisista naisista.
Mannerheimin Puolan-vuosia 1909–1914 ja niiden intiimejäkin puolia kuvataan yksityiskohtaisesti historioitsija Herman Lindqvistin kirjassa Mannerheim. Mies naamion takana (2019, WSOY). Kirjassa vihjataan jopa, että suomalaisella suurmiehellä saattaa olla sukulaisia Puolassa: sikäläisen ruhtinatar Maria Lubomirskan sisko oli varma, että Marski oli hänen siskonsa tyttären isä.
Mannerheimistä intiimin henkilökuvan julkaissut ruotsalainen Herman Lindqvist (s. 1943) on Helsingissä nuoruusvuotensa viettänyt pitkän linjan toimittaja ja historioitsija. Lindqvist asuu nykyään Varsovassa puolisonsa Liliana Komorowskan kanssa. TIINA PYRYLÄ
Lindqvist kuvaa kirjassaan runsaasti Mannerheimin vuosia Puolassa: siellä viettämiään seitsemää vuotta Marski itse on kuvannut elämänsä onnellisimmiksi. Hänellä oli paljon mahdollisuuksia romanttisiin suhteisiin kauniiden naisten kanssa.
Marski palveli Puolassa Venäjän tsaarin armeijaa ensin vuodet 1889–1890 Puolan ja Saksan rajalla sijainneessa Kaliszissa, myöhemmin vuodet 1909–1914 Novosiminskissa ja pääkaupunki Varsovassa. 1869 Venäjän-vastaisen kansannousun jälkeen Puola liitettiin kiinteämmin Venäjän imperiumin alaisuuteen ja säilyi siinä aina ensimmäiseen maailmansotaan asti.
Mannerheim kuului niihin harvoihin Venäjän armeijan upseereihin, joihin puolalaiset suhtautuivat suopeasti. Puolalaisten silmissä hän oli suomalainen, kotoisin miehitetystä maasta hänkin.
Kenties ikimuistoisin Puolan-tuttavuus Marskille oli ruhtinatar Maria Lubomirska, jonka hän oli kohdannut jo aiemmin Pietarissa, vuonna 1903. Silloin Mannerheim ja ruhtinatar olivat tiiviisti yhdessä kokonaisen viikon. Sitten ruhtinatar matkusti pois, mutta he tapasivat uudelleen paljon myöhemmin, eikä kumpikaan koskaan unohtanut toista.
Lindqvistin kirjassa on julkaistu runsaasti Marskin ja Marian intiimiä kirjeenvaihtoa. Hempeitä sanoja viljellään vuolaasti molemmin puolin, mutta ruhtinatar odotti suhteelta enemmän kuin Marski.
Kirjeenvaihto jatkui tiiviinä ensimmäisen maailmansodan ajan, vuodet 1914–1917 ja monia vuosia sen jälkeenkin: sitä ei haitannut edes Marian avioliitto Varsovan pormestarin kanssa ja kolme lasta.
Suomen Kansallisarkistossa on kolmisenkymmentä Marian Mannerheimille lähettämää kirjettä.
Vaikka ensimmäisen maailmansodan taistelut olivat kiivaita, Mannerheim löysi aina aikaa kirjoittaakseen ”Rakkaalle Ruhtinattarelleen”. Marskin oma onneton avioliitto hänen kahden tyttärensä äidin kanssa oli kariutunut jo aikoja.
Marskin rakkaat puolattaret
16
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Marskilla oli myös rakkaita ranskattaria, kuten kreivitär de Salvert, jonka kanssa hän 1920-luvulla vietti pitkiä lemmenlomia.
- Anonyymi
Marskilla oli 2 tytärtä ,kumma ettei niitä kukaan pannu paksuksi ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marskilla oli 2 tytärtä ,kumma ettei niitä kukaan pannu paksuksi ?
Oli poikakin, mutta kuoli synnytyksessä.
Marski oli syksyllä 1918 ja keväällä 1919 rakastunut Kitty Linderiin ja menossa naimisiin, mutta Kitty piti 20 vuoden ikäeroa liian suurena.
Rakkaus jäi kuitenkin, sillä Marskin kuoltua Kitty vei jokaisena syntynmäpäivänä kukat hänen haudalleen, niin kauan kun eli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli poikakin, mutta kuoli synnytyksessä.
Marski oli syksyllä 1918 ja keväällä 1919 rakastunut Kitty Linderiin ja menossa naimisiin, mutta Kitty piti 20 vuoden ikäeroa liian suurena.
Rakkaus jäi kuitenkin, sillä Marskin kuoltua Kitty vei jokaisena syntynmäpäivänä kukat hänen haudalleen, niin kauan kun eli.Catharina ( Kitty) Linder oli Hjalmar Linderin sisarpuoli. Hjalmar oli naimisissa Mannerheimin siskon Sofian kanssa. Kitty oppi tuntemaan Mannerheimin nuorena, he
olivat kirjeenvaihdossa jonka Mannerheim lopetti.
Hjalmar Linder oli Biseksuaali jonka oikkuihin Sofia Mannerheim kyllästyi, otti eron ja lähti Englantiin sairaanhoitajaksi, palasi myöhemmin Suomeen ja oli perustamassa Ylpön kanssa lastenlinnan sairaalaa.
Marski oli hyvissä väleissä Hjalmarin kanssa, joka taisi johtua suuntauksesta tietyyn asiaan. Hjalmar oli työläismielinen oikeudenmukainen henkilö, joka puuttui vangittujen työläisten kohteluun vankileireillä ja tuli tämän vuoksi vihatuksi porvari piireissä.
Mannerheim kehoitti häntä poistumaan maasta jonka hän teki. Myi omaisuutensa ja muutti Ruotsiin ja sieltä Ranskaan, jossa pelasi uhkapelillä omaisuutensa ja teki Marseilessa hotellissa itsemurhan.
- Anonyymi
Mannerheimin kriteereissä naisen aatelinen tausta oli tärkeä. Tammalla piti olla hyvä kantakirja.
- Anonyymi
Mannerheimin fanklubin kehittelemä playboy mytologia on kauan sitten kumottu.
LuuseriMannerheimin isä jätti perheensätalousrikosten vuoksi ja äiti kuoli surusta ja häpeästä. Gustaf selvisi kuitenkin rikkaan lähipiirinsä avulla.
Moniongelmaisuudesta kielivät potkut kahdesta koulusta. Ensimmäisestä koulusta, lyseosta, tuli lähtöpassit Gustafin kivitettyä lähitalon ikkunat. Hän joutui menemään kadettikouluun Haminaan, koska se oli ainoita opinahjoja, joissa ei peritty lukukausimaksuja. Sieltä lähtö tuli 18-vuotiaana homoepäilyn vuoksi.
Häväisty Mannerheim lähti kadettikoulusta ja Haminasta – eikä ikinä palannut takaisin. Ei, vaikka Haminassa oli myöhemmin varuskunta, missä Suomen armeijan ylipäällikön olisi ollut hyvä vierailla. Hän ei myöskään ikinä ollut missään tekemisissä samanikäisten kurssikaveriensa kanssa.
Katkeruutensa Suomea kohtaan hän sai kostaa vuodesta 1918 alkaen ja se tuli maksamaan satojentuhansien suomalaisten hengen. Psykopaatti osaa käyttää kansallista alemmuudentunnetta omien valta ja kostopyrkimystensä välineenä. Ja se vuosisatainen alemmuudentunne näkyy täälläkin aateluuden ylistämisenä itseisarvona.
- Anonyymi
Puolattaria ei naiskauneuden kriteereillä pidetä erityisen haluttavina.
- Anonyymi
Pekka Haavistoa pitäisin kyllä sen sijaan hyvin kauniina.
- Anonyymi
Puolassa on käytössä isoimmat strap-onit. Kustun ankkakävely voi juontaa puolalaisista lähitaisteluista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolassa on käytössä isoimmat strap-onit. Kustun ankkakävely voi juontaa puolalaisista lähitaisteluista?
Marskin hieman keinuva kävelytyyli johtui 20-luvun pahasta auto-onnettomuudesta, jossa reisiluu katkesi ja taitamattoman hoidon tuloksena toinen jalka jäi toista lyhyemmäksi. Sitä korjattiin paksulla pohjallisella.
- Anonyymi
Mitä nyt voi päätellä tuon ajan herraskaisesta kirjeenvaihdosta. Saattoi olla muitakin näkökohtia seurapiirielämään. Komea seurustelu-upseeri seuraelämässä, vapaa mies ja joutilaita naisia, mikäs mukavampaa.
- Anonyymi
Marskin naisiin kuului myös kuuluisa ranskalainen purjehtija Virginie Herriot, joka tuli loistoveneellään Suomessa käymään ja yöpyi Marskin Hangon huvilassa.
- Anonyymi
Pietarin aikana Marskin naisiin kuului myös kreivitär Betsy Shuvalova. Matkoiltaan palatessaan Mannerheim ilmoitti usein valjakko-osaston valvontapöytäkirjaan yöpymispaikakseen Betsyn osoitteen.
Betsy lienee ollut yksi syy M:n avioliiton rikkoutumiseen.,
- Anonyymi
M:n seuralaisiin 20-luvulla kuului myös laulajatar Hanna Granfelt. Tälle maistui alkoholi joskus liiankin hyvin, vaikka oli kieltolaki. Se johti käytöslipsahduksiin,jolloin Mannerheim sai aiheen huomauttaa "neiti Granfeltin lauluäänen matkustavan ensimmäisessä luokassa, mutta käytöstapojen kolmannessa".
Laulajatar häipyi kuvioista. - Anonyymi
Kas kun ei saanut satiaisia. Kävin Virossa ja Venäjällä, kuseminen kirveli yhtäkkiä.
- Anonyymi
Marskin ylhäisönaiset eivät poteneet huorien ongelmia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872