Kokoomus sekä Pekka Haavisto myivät

valtion omistaman sähkönsiirtoyhtiön pääomasijoittajille. Nimeksi tuli Caruna. Caruna on osoittautunut todella ahneeksi, josta suomalaiset sähkönkäyttäjät ovat joutuneet kärsimään.

Tämä ei yksin riitä, koska Caruna kiertää veroja.
FinnWatch julkaisi selvityksen , jonka mukaan Suomen valtio menetti edellisenä vuonna 12 miljoonan verotulot Carunan veronkiertojen vuoksi.

Tätäkö halusitte, kun annoitte Kokoomuksen viedä valtion sähkönsiirtoyhtiön pääomakapitalistien käsiin?

Kuvitelkaa, että eduskunnassa tapellaan siitä, mistä saadaan 100-200 miljoonaa johonkin . Naurettavaa! Rahaa on pilvin pimein - se on tiedossa.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Se, että mistä saataisiin 200 - 300 tuhatta johonkin tarkoitukseen oli tarkoitus sanoa - ei miljoonista puhettakaan, kuten kyse oli veronkierrosta.

Äänestä

Paljonko kyseisillä henkilöillä tai sukulaisilla on Carunan osakkeita.
Tienneet tasan tarkkaan kun kauppoja sumplittu että siirtomaksut nousee silloin myös osingot.

Äänestä

Caruna tulee ottaa suomalaisten sähkönkäyttäjien haltuun ja valvontaan. Näin ei voi jatkua.

Äänestä

Taas on Haavisto ulkoministerinä sohlaamassa Suomen asioita eikö riittänyt kun tehtiin pettollisija sähkönjakelu kauppoja Carunan kanssa ja mistään ei voida tuomita onko nämä Herran ketkut rokotettu jollakin suojaaineella kun niitä ei voida syyttää mistään ja jos ne pannan viralta ne saavat kultaisen käden puristuksen ja entistä ehomman viran jos joku maa on korruptoitunnut niin se on suomi

Äänestä
  • Oikeassa olet!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

valtion omistaman sähkönsiirtoyhtiön pääomasijoittajille. Nimeksi tuli Caruna. Caruna on osoittautunut todella ahneeksi, josta suomalaiset sähkönkäyttäjät ovat joutuneet kärsimään.

Tämä ei yksin riitä, koska Caruna kiertää veroja.
FinnWatch julkaisi selvityksen , jonka mukaan Suomen valtio menetti edellisenä vuonna 12 miljoonan verotulot Carunan veronkiertojen vuoksi.

Tätäkö halusitte, kun annoitte Kokoomuksen viedä valtion sähkönsiirtoyhtiön pääomakapitalistien käsiin?

Kuvitelkaa, että eduskunnassa tapellaan siitä, mistä saadaan 100-200 miljoonaa johonkin . Naurettavaa! Rahaa on pilvin pimein - se on tiedossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu