Vihervasemmiston toiminta vie suomen kansantalouden kriisiin jota saattaa olla mahdotonta enää pelastaa vaikka sueraava hallitus tekisi mitä tahansa korjatakseen vihervasemmiston aiheuttamat pitkäaikaiset vauriot talouteen, eriarvoistumiseen (muu maailma ensin periaate), sekä kaikenlainen vastakkainasettelun kiihdyttäminen.
Kiihottaminen kansanryhmää vastaa on vihreiden puoluekoneiston keskeisimpiä tavotteita eristämisyritysten ohella.
Pääasia näyttää olevan aiheuttaa mahdollisimman paljon ongelmia kaikkiin suuntiin.
Ratkaisuvaihtoehtoja ei ole.
Maahanmuuttoon liittyvä politiikka hallitsee ideologiaa eikä muille asioille juuri jää tilaa.
Kotimaan asioihin ei paneuduta vaan muu maailma on saatava suomen resursseilla vihreäksi ja ihanaksi olohuoneeksi jossa voi viettää kivoja hetkiä.
Tottakai asioita huudellaan kotisuomesta käsin eikä mennä paikan päälle sinne mistä puhutaan ja ollaan niiiin esittävinään kuinka rakastetaan kaikkia.
Eipä Mogadishun kaduilla juuri vihreitä näy vaikka fanittavatkin kaikenlaista kivaa.
Kyllä suomen kansa alkaa pikku hiljaa tajuamaan että suomi on suomi ja muu maa on mustikka.
Heikompien huomioiminen ja auttaminen on hieno asia.
Jokainen voi henkilökohtaisesti auttaa ketä tai mitä katsoo tarpeelliseksi. Vaikka koko henkilökohtaisen omaisuutensa voi lahjoittaa katsomalleen taholle jos hyvää tahtoa on.
Toisten varoja käytettäessä on huomioitava ne kenen varoista on kyse.
Yhteiset varat suunnataan edustajien toimesta sinne mikä katsotaan tarpeelliseksi.
Vihervasemmisto (voisi olla jo oma puolue) on sokea realismille.
Aito ja oikea vihreä menee itse hankilökohtaisesti ja osallistuu katsomaansa hyväntekeväisyyteen omalla omaisuudellaan eikä vie muilta varastamiaan mukanaan.
Kehitysmäärärahoja on pelkästään G 8 taholta suunnattu 60-luvulta lukien lähes 100 000 000 000euroa. Siis satatuhattamiljoonaa euroa vain 8 maan toimesta joihin ei loput vajaa parisataa maata kuulu.
Näillä varoilla ei ole juurikaan saatu kohdemaihin sen kummempaa kehitystä verrattuna G8 maihin.
Avunsaajamaat ovat käyttäneet varat pääosin epäolennaisiin ja korruptioon.
Myös suomi noiden muiden G8 ulkopuolisten maiden ohella on maksanut toiset satatuhatta miljoonaa samassa ajassa avustuksina.
Sijoituksilla ei ole juurikaan saatu kohdemaiden asioihin muutoksia kun ovat tottuneet siihen että miksi tehdä asioille mitään jotta saa avustuksia. Jos kohotetaan avunsaajamaan infraa ja asioita, avustukset tietenkin pienenevät.
Eihän kukaan idiootti sellaista halua että avstukset pienenee.
Vihervasemmisto suomen tuho
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760