Paavalin ilmestys kolmannesta taivaasta

Eräs väitti kerran, että Paavali sai kyseisen ilmestyksensä silloin, kun hänet kivitettiin Lystrassa melkein kuoliaaksi. Mutta tarkastellaanpa asiaa tarkemmin.

Paavali sanoo 2 Korinttolaiskirjeessä, että hän kävi kolmannessa taivaassa 14 vuotta sitten (2 Kor. 12:2). Kyseisen kirjeen hän kirjoitti todennäköisesti vuonna 57 syksyllä. Kun miinustaa siitä pois 14 vuotta, tulee vuosi 43. Sinä vuonna Paavali vaikutti Antiokiassa vuoden ajan (Ap.t. 11:26). Ensimmäiselle lähetysmatkalleen hän lähti vasta vuonna 44.

Lystrassa kokemansa kivityksen Paavali koki vasta vuonna 45, eli todennäköisesti 12 vuotta ennen 2 Korinttolaiskirjeen kirjoittamista. Joten hänen ilmestyksensä kolmannesta taivaasta taphtui pari vuotta ennen Lystran tapausta. Ehkäpä hänelle siinä ilmestykessä paljastettiin sitä evankeliumin salaisuutta, jota saamme lukea hänen kirjeistään. Se tapahtui siis ilman luonnollista tiedottomuutta.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Aloittajalla on jutut ja vänkäämiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eräs väitti kerran, että Paavali sai kyseisen ilmestyksensä silloin, kun hänet kivitettiin Lystrassa melkein kuoliaaksi. Mutta tarkastellaanpa asiaa tarkemmin.

Paavali sanoo 2 Korinttolaiskirjeessä, että hän kävi kolmannessa taivaassa 14 vuotta sitten (2 Kor. 12:2). Kyseisen kirjeen hän kirjoitti todennäköisesti vuonna 57 syksyllä. Kun miinustaa siitä pois 14 vuotta, tulee vuosi 43. Sinä vuonna Paavali vaikutti Antiokiassa vuoden ajan (Ap.t. 11:26). Ensimmäiselle lähetysmatkalleen hän lähti vasta vuonna 44.

Lystrassa kokemansa kivityksen Paavali koki vasta vuonna 45, eli todennäköisesti 12 vuotta ennen 2 Korinttolaiskirjeen kirjoittamista. Joten hänen ilmestyksensä kolmannesta taivaasta taphtui pari vuotta ennen Lystran tapausta. Ehkäpä hänelle siinä ilmestykessä paljastettiin sitä evankeliumin salaisuutta, jota saamme lukea hänen kirjeistään. Se tapahtui siis ilman luonnollista tiedottomuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu