venäjä sikailee taas!!!

Anonyymi

Entä jos lapsia tapettaisiin samaan tapaan eurooppalaisten pääkaupunkien kaduilla, ranskalaistutkija kysyy.
Pian yhdeksän vuotta jatkunut sota Syyriassa on ranskalaistutkija Nicolas Tenzerin mukaan vaatinut jo yli 500 000 kuolonuhria ja ajanut 12 miljoonaa ihmistä pois kotiseuduiltaan.

Venäjän tukema presidentti Bašar al-Assadin hallinto pyrkii hänen mukaansa tuhoamaan systemaattisesti pelastustyöntekijöitä, siviilejä ja varsinkin lapsia. Yhä uusia iskuja kohdistetaan sairaaloihin, kouluihin, markkinapaikoille ja asuinalueille. Tenzerin mielestä kyse on kirjaimellisesti tuhoamissodasta.

– Mitä sanoisimme, jos pakonomaisesti toimivat rikolliset murhaisivat satamäärin lapsia Pariisin, Lontoon, Berliinin tai New Yorkin kaduilla ja kouluissa, Tenzer kysyy ranskankieliseen Huffington Postin julkaisemassa artikkelissa.

– Sellaista tapahtuu päivittäin, viikoittain ja kuukausittain kaiken aikaa Idlibin alueella. Damaskos, Moskova ja Teheran syyllistyvät sotarikoksiin ja usein myös rikoksiin ihmisyyttä vastaan, ranskalaista CERAP-ajatushautomoa johtava ja Sciences Po -yliopistossa opettava Tenzer toteaa.

Syyria ei ole kadonnut läntisistä uutisotsikoista, mutta maassa edelleen jatkuvasta sodasta puhutaan hänen mielestään hälyttävän vähän. Sodan aikana tapahtuneiden, nimenomaan siviiliväestöön kohdistuneiden hirmutekojen mittakaava on hänen mukaansa silti monikymmenkertainen verrattuna vaikkapa Espanjan sisällissodan Guernicaan, toisen maailmansodan Babi Yariin tai Jugoslavian sodan Srebrenicaan.

– Minkäänlaisiin toimiin näiden rikosten keskeyttämiseksi ei ole ryhdytty vedoten voimattomuuteen, joka ei kuitenkaan ole kuin surkea tekosyy kaiken järjen ja tahdon kadottamiselle, Tenzer kirjoittaa.

”Venäjä haluaa kumota kansainvälisen oikeuden”

Kansainvälinen yhteisö on Nicolas Tenzerin mukaan kyennyt reagoimaan Syyrian kauheuksiin lähinnä vain latteuksia toistamalla, mutta ilman merkityksellisiä konkreettisia vastatoimia. YK:n turvallisuusneuvostossa Syyrian tilanteen ratkaisemiseen tähtäävä päätöslauselma kaatui ennen joulua Kiinan tukemaan Venäjän vetoon jo neljännentoista kerran.

– Jotkut vielä teeskentelevät ajattelevansa, että keskusteluissa Venäjän hallinnon kanssa voisi tapahtua ”edistystä” tai toistavat loputtomiin mantraa, jonka mukaan Syyrian kysymykseen on olemassa vain ”poliittinen, ei-sotilaallinen ratkaisu”. — Samaan aikaan kymmeniätuhansia lapsia on kuollut, ja tiedämme, että lisää kuolee taas tänään ja huomenna, Tenzer sanoo.

Venäjän strategisena tavoitteena Syyriassa on hänen mukaansa kansainvälisen oikeuden, ihmisoikeuksien ja keskeisten kansainvälisten järjestöjen täydellinen tuhoaminen.

– Jos tähän suhtaudutaan välinpitämättömästi, ei ymmärretä, että arvomme ja turvallisuutemme ovat hyökkäyksen kohteena, Tenzer toteaa.

Vaikka Venäjä selittää toteuttavansa Syyriassa terrorisminvastaista operaatiota, terrorismi on Tenzerin mukaan kaikkea muuta kuin kukistettu.

– Eikä se sitä tule olemaan niin kauan kuin Isisiä satakertaisesti tappavampi [presidentti al-Assadin] hallinto Damaskoksessa pysyy vallassa, hän varoittaa.

17

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onneksi Isis ei ole levinnyt Eurooppaan, muuten USA joutuisi pommittamaan Pariisia.

      • Anonyymi

        Siis Venäjä...


    • Anonyymi

      Syyriassa ei asu kuin rättipäitä Pommitukset siellä ei siis voi aiheuttaa ihmisuhreja
      joten aloitus jo siltä osin ontuu

      • Anonyymi

        Aloitus ontuu kaikilta osiltaan, siis kauheaa propagandaa ja sitä ei edes peitellä.

        Syyrian sodan viimeiset käänteet ovat suomalaiselle valtamedialle näköjään aika hankala kakkara nieltäväksi. Nyt kun Trumpin hallinto lopetti pelleilyn ja sijaissotilaillaan käymänsä sodan (ns. proxy war) ja alkoi suoraan miehittää Syyrian öljykenttiä — ja Trump on myös suoraan sanonut tarkoituksena olevan varmistaa ”Yhdysvaltain osuus Syyrian öljytuotoista” — Suomen valtamedia on ollut hyvin hiljaa, varsinkin verrattuna siihen millainen huuto nousi siitä kun venäläiset menivät Syyriaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloitus ontuu kaikilta osiltaan, siis kauheaa propagandaa ja sitä ei edes peitellä.

        Syyrian sodan viimeiset käänteet ovat suomalaiselle valtamedialle näköjään aika hankala kakkara nieltäväksi. Nyt kun Trumpin hallinto lopetti pelleilyn ja sijaissotilaillaan käymänsä sodan (ns. proxy war) ja alkoi suoraan miehittää Syyrian öljykenttiä — ja Trump on myös suoraan sanonut tarkoituksena olevan varmistaa ”Yhdysvaltain osuus Syyrian öljytuotoista” — Suomen valtamedia on ollut hyvin hiljaa, varsinkin verrattuna siihen millainen huuto nousi siitä kun venäläiset menivät Syyriaan.

        Tyypillistä Rommelia: ihailee lasten murhaajia ja höpöttää outoja salaliittoteorioita. Päättäisi nyt, onko hän yhä Trumpin ihailija vai ei.


    • Anonyymi

      Koko sodan idea oli juuri tämä. USA halusi Syyrian öljyn ja ehkä kaasunkin. ISIS oli sitä varten luotu CIA:n palkka-armeija. Israel on avustanut Syyrian al-Nusraa eli al-Qaidaa Golanilta käsin, mistä israelilaislehdet kertoivat YK:n raporttien pohjalta jo 2014. Kuinka ollakaan, Golanin öljyn ja kaasun kimpussa on amerikkalainen firma, johon kytkeytyy mm. Yhdysvaltain entinen varapresidentti Dick Cheney.

      • Anonyymi

        Höpö höpö. ISIS syntyi amerikkalaisia vastaan taistelleista Saddamin kannattajista, ja on sotinut koko ajan länsimaisia vastaan. Öljystä omavarainen USA ei tarvitse Syyrian öljyä, se on seövä.


      • Anonyymi

        Venäjä aloitti viattomien syyrialaisten pommittamisen kun USA sai isisin kukistettua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö. ISIS syntyi amerikkalaisia vastaan taistelleista Saddamin kannattajista, ja on sotinut koko ajan länsimaisia vastaan. Öljystä omavarainen USA ei tarvitse Syyrian öljyä, se on seövä.

        Ei tuollaisia ollut. Irak oli vallattu 1-2 viikossa. Ei siellä kukaan taistellut vastaan.


    • Anonyymi

      Suomalaisen valtamedian Syyria-narratiivissahan kerrottiin sankarillisen kansan noususta hirmuista diktaattoria vastaan. No, sehän oli täysi valhe. Kaikki tiesivät sen, paitsi suomalaiset toimittajat ja media. Nyt kun kissa on niin sanotusti pöydällä, suomalaisissa toimituksissa varmaan vilkuillaan hieman sinne tänne sanan Syyria noustessa esiin, pitkin seiniä, ja toimituskokouksissa hörpitään kahvia vaivautuneen hiljaisuuden vallitessa kun päätoimittaja käy läpi uutisaiheita ja ohittaa Syyrian jotakin epämääräistä mumisten.

    • Anonyymi

      Miksi kopioit uutisen Kokoomuksen Verkkouutisista mainisematta lähdettä?
      Voivathan kaikki palstalaiset mennä Verkkouutisiin suoraan postaamastasi linkistä, jota et liittänyt.
      Vai oliko otsikko ihan itse keksimäsi ja tutkimuksiisi perustuva?
      Epäilen, että ei. Nassukka lukee Verkkouutisista Venäjävastaista ja USA-myönteistä tietoa ja postaa edelleen.
      V. I. Lenin puhui aikoinaan "Hyödyllisistä Idiooteista"
      Taidat olla sellainen.

      • Anonyymi

        Sinua on aina harmittanut totuuden paljastaminen.


    • Anonyymi

      Suomalaistoimittajien harmiksi heidän puppunsa on netin avaruudessa ikuisesti. Jokainen voi sieltä käydä katsomassa, kuinka suomalaiset toimittajat ja mediat tekivät hartiavoimin propagandaa ulkovallan puolesta, valehtelivat ja vääristelivät luodakseen mielikuvan siitä, että kyseessä oli kansannousu.

      Moni suomalainen hyväntahtoinen idiootti nieli tuon kakan mukisematta — ja miksei olisi niellyt? Moni uskoi ja uskoo edelleen, että suomalainen uutismedia on luotettava, vaikka eräs Ylen johtajakin ilmoitti takavuosina, ettei uutisen kertomatta jättäminen ole sensuuria.

      • Anonyymi

        Suomessa ei mene läpi tuollainen valehtelu.


    • Anonyymi

      !Venäjä aloitti viattomien syyrialaisten pommittamisen kun USA sai isisin kukistettua."

      Ihan loogista. Ei niitä viallisia enää kannata pommittaa. USA hutiloi pommituksissaan ja nyt Venäjä joutuu paikkaamaan ja tekemään viattomista isis porukoista viallisia tai ainakin pikkuvikaisia.

      • Anonyymi

        Törkeää valehtelua, jolla yritetään puolustaa Venäjän tekemiä massiivisia sotarikoksia. Venäjän pommitusten kohteena ei ole ISIS vaan tavalliset siviilit.


    • Anonyymi

      Ompa niin tuttua venäjää ja sama sotarikoksien tekeminen jatkuu nyt Ukrainassa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      90
      4219
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3203
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      939
    6. 134
      931
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe