Nuorempana sitä ihastui silmänräpäyksessä. Vaikka nopeasti se pilke silmäkulmaani syttyi, saattoi sen sammuminen kestää jopa vuosia! Joka päivä, viikoista kuukausiin sitä jaksoi palaa täydellä liekillä, täyttää ajatukset joka päivä haaveilla ihmisestä, jota varten eli.
Ikävä kyllä, kerta toisensa jälkeen sain huomata kuinka ihastukseni jäivät yksipuolisiksi... Vuodesta toiseen... Aina sitä kuitenkin jaksoi haaveilla kuinka jonain päivänä kaikki vielä muuttuisi, saisin vastinetta tunteilleni, saisin oikeasti rakastaa! Elää vain toista varten ja tietää että toinen tekisi juuri samoin!
Pari vuotta sitten, vuosien haaveilun, lukuisten ihastumisien ja pettymyksien jälkeen heitin toivoni koko rakkausjuttua kohtaan. Noihin aikoihin olin varma, että kohtaloni oli olla kokematta rakkautta... Iskostin päähäni, että OIKEATA rakkautta ei ole edes olemassakaan! -Turha kuluttaa nuoruuden tärkeät vuodet kaipaamiseen, murehtia asiasta jota ei ole olemassakaan!!!
Täysi-ikään päästyäni asiat näyttivät kuitenkin muuttuvan, ainakin miesrintamalla. Miehet olivatkin nyt kiinnostuneita minusta, baarissa riitti seuraa, ei vain yhden illan metsästäjiä, vaan myös asiallista! Poikakaverikin löytyi kesän kuluessa, syksyn mittaan uusia... Kaikenhan pitäisi olla nyt hyvin, tästähän olen haaveillut viimeiset 6 vuotta!? Eikö niin!?
Nyt kun olisi mahdollisuus rakastua, ei se näytä onnistuvan minulta enää mitenkään!
Yleensä nuorten tunteita ja ihastumisia vähätellään, eiväthän ne ole kuin leikkiä verrattuna aikuisten suhteisiin... Noh, tässä sitä ollaan aikuisia (taih, no ainakin täysi-ikäinen lain mukaan), mutta rintaa ei kyllä kaiverra elämää suurempi tunne! Ei oikeastaan enää mikään!!! JA jos jotain on sisimmässä satunnaisesti tuntunut, ei se ainakaan ole ollut mitään siihen verrattuna mitä koki nuorempana.
Rakkaus ei tosiaankaan täytä näinä päivinä ajatuksiani, vaikka oman kullan kanssa ollaan yhteydessä koko ajan ja kauniita sanoja sanelee puolin ja toisin... Täysillä en tunne palavan, en niin kuin nuorempana. Mietin usein, että onkohan sydämeni halvaantunut puolittain kuluneiden vuosien varrella, vai tälkäkö tämä rakkaus vain tuntuu aikuisena? Pikku juttuna kiireen ja muiden huolien keskellä... Vai onko niin etten ole vaan vielä löytänyt sitä hra Oikeaa?
Ikävä kyllä, kerta toisensa jälkeen sain huomata kuinka ihastukseni jäivät yksipuolisiksi... Vuodesta toiseen... Aina sitä kuitenkin jaksoi haaveilla kuinka jonain päivänä kaikki vielä muuttuisi, saisin vastinetta tunteilleni, saisin oikeasti rakastaa! Elää vain toista varten ja tietää että toinen tekisi juuri samoin!
Pari vuotta sitten, vuosien haaveilun, lukuisten ihastumisien ja pettymyksien jälkeen heitin toivoni koko rakkausjuttua kohtaan. Noihin aikoihin olin varma, että kohtaloni oli olla kokematta rakkautta... Iskostin päähäni, että OIKEATA rakkautta ei ole edes olemassakaan! -Turha kuluttaa nuoruuden tärkeät vuodet kaipaamiseen, murehtia asiasta jota ei ole olemassakaan!!!
Täysi-ikään päästyäni asiat näyttivät kuitenkin muuttuvan, ainakin miesrintamalla. Miehet olivatkin nyt kiinnostuneita minusta, baarissa riitti seuraa, ei vain yhden illan metsästäjiä, vaan myös asiallista! Poikakaverikin löytyi kesän kuluessa, syksyn mittaan uusia... Kaikenhan pitäisi olla nyt hyvin, tästähän olen haaveillut viimeiset 6 vuotta!? Eikö niin!?
Nyt kun olisi mahdollisuus rakastua, ei se näytä onnistuvan minulta enää mitenkään!
Yleensä nuorten tunteita ja ihastumisia vähätellään, eiväthän ne ole kuin leikkiä verrattuna aikuisten suhteisiin... Noh, tässä sitä ollaan aikuisia (taih, no ainakin täysi-ikäinen lain mukaan), mutta rintaa ei kyllä kaiverra elämää suurempi tunne! Ei oikeastaan enää mikään!!! JA jos jotain on sisimmässä satunnaisesti tuntunut, ei se ainakaan ole ollut mitään siihen verrattuna mitä koki nuorempana.
Rakkaus ei tosiaankaan täytä näinä päivinä ajatuksiani, vaikka oman kullan kanssa ollaan yhteydessä koko ajan ja kauniita sanoja sanelee puolin ja toisin... Täysillä en tunne palavan, en niin kuin nuorempana. Mietin usein, että onkohan sydämeni halvaantunut puolittain kuluneiden vuosien varrella, vai tälkäkö tämä rakkaus vain tuntuu aikuisena? Pikku juttuna kiireen ja muiden huolien keskellä... Vai onko niin etten ole vaan vielä löytänyt sitä hra Oikeaa?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvä kysymys... mulla oli pitkä seurustelusuhde, alkoi siinä 16-vuoden iässä kesti viime syksyyn saakka. Se oli semmoista kutinaa vatsanpohjassa, juuri sitä samaa, jonka tunsi aina aiemmin ala/yläasteella kun ihastui johonkin henkilöön. Nyt seurustelusuhteen jälkeen mieskandidaatteja on sadellut postiluukuista, kahvipöydistä, vaikka mistä! Muttei sitä samaista tunnetta ole enää tuntunut, vaikka muutamia poikaystäviä onkin minulla tämän vakavamman suhteen jälkeen ollut.
Nyt olen vaipunut masennukseen. Naurettavaa ehkä, mutta en tiedä saanko minä sitä ihanaa rakkauden tunnetta enää tuntea. Tuntuu jotenkin, että olisi kasvanut henkisesti sen kaiken yli, että on pakko pitää jalat vain maassa.
En tiedä löydämmekö me koskaan sitä Oikeaa, josta puhutaan. Pelottaa ajatus tulevaisuudesta miehen kanssa, jonka kanssa on vain siksi, ettei löytänyt oikeaa rakkautta. Ehkä on naurettavaa puhua tulevaisuudesta tässä iässä, mutta kun tunteet ohjaavat kuitenkin elämää ja pistävät ajattelemaan. Ne on kuitenkin tärkeintä elämässä.
tuossa on mailini, jos haluat mailata.. Hyvää pääsiäistä!
[email protected]
Minäkö tämän kävin kirjoittamassa joskus yön tunneilla :)On niitä muitakin.