Jos me näkisimme edes viiden sekunnin ajan kirkkain sisäisin silmin Jeesuksen Kristuksen ristiinnaulittuna, me emme vaivaisi päätämme tällaisilla asioilla, vaan sydämemme rauhoittuisi ja me käsittäisimme, että koko ihmiskunnalla on vakaa toivo Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa.
Muuan pastori, joka näki ilmestyksessä Kristuksen ristiinnaulittuna, yritti kuvailla tuota ilmestystä, mutta lähes järkytyksensekaisesti liikuttui ja sanoi, että hänen on vaikea puhua asiasta. Sanoi kuitenkin sen verran, että Isän Jumalan on täysin mahdotonta antaa rakasta Poikaansa ihmisten häpäisemäksi, piestäväksi ja ristiinnaulittavaksi jonkin sellaisen vuoksi, minkä lopputulema on niin surullinen kuin millaiseksi kristikunnan enemmistö sen kuvittelee: että merkittävä osa ihmiskunnasta muka jää pelastuksen ulkopuolelle. Näin surkuhupaisan ja traagisen hankkeen vuoksi Isä ei anna Poikaansa kuolemaan. Niin surkuhupaisana ja arvottomana ei Isä Poikansa kuolemaa pidä, että sen vaikutukset jäävät noin olemattomiksi.
Eivätkö kaikki pelastu?
Anonyymi
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Jumala on hyvä ja jakaa asiasta tviitin niin ei jää tiedottaminen hourupäiden harhojen varaan.
Vain täyssadisti tapattaisi lapsensa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770