Kaupunginjohtaja paljastaa madonluvut

Anonyymi

Etelä-Uusimaan hyvässä artikkelissa, "Uudenvuodenpuheessa", kaupunginjohtaja paljastaa Hangon madonluvut.

Vuosi 2019 oli noin miljoonan tappiollinen, mutta nyt päädyttiin "nollatulokseen", koska satamayhtiöltä siirrettiin ylimääräinen miljoonaosinko. Tulos näyttää paremmalta ja kaupunginjohtaja pääsee kuntatapaamisessa 15 voittoa tekevän kunnanjohtajan kunniakkaaseen joukkoon. Johtuisiko erinomaisesta johtajasta?

Kaupunkin talous on pahasti kuralla.

Kaupunginjohtaja paljastaa, että satama on maksanut vuokrina, korkoina ja osinkoina kolmen vuoden aikana yhteensä 15 miljoonaa euroa, keskimäärin 5 miljoonaa vuodessa. Sen verran kaupungin tulos on kuralla, koska kaupunki on tehnyt noin nollatuloksen.

Kaupungin varsinainen toiminta tuottaa tappiota noin viisi miljoonaa ja se tehottomuus on peitetty papereissa siirtämällä toisesta taskusta toiseen rahaa viisi miljoonaa euroa. Menoja on 5 miljoonaa liikaa varsinaisiin tuloihin nähden. Rahat ja tulot eivät lisäänny, jos sitä siirretään taskusta toiseen!

Vertailun vuoksi kuntalaiset maksoivat kolmen vuoden aikana oikeaa tuloa kaupungille veroina yhteensä noin 100 miljoonaa. Sataman maksamat rahat ovat siis 15% kuntalaisten maksamista rahoista. Kuntalaisten maksamat verot ovat tärkein tulonlähde, minkä takia muuttotappion pitäisi vähän enemmän kiinnostaa poliitikkoja ja virkamiehiä.

Kaupunginjohtaja paljastaa, että sataman rahat ovat hankolaisten rahoja. Nyt niistä siirrettiin miljoona kaupungin taskusta toiseen ja saatiin tulos kauniimmaksi. Satamassa on rahaa edelleen, hankolaisten rahoja. Kysymys on siitä, miten hankolaiset haluavat sitä massia käyttää.

Jospa seuraava 15 miljoonan erä kolmen seuraavan vuoden aikana käytettäisiin siten, että... 8 miljoonaa laitetaan uimahalliin ja loput 7 miljoonaa... Satama voisi pitää parin vuoden investointipaussin ja tehdä vain tulosta. Rahaa meillä on vaikka varsinainen toiminta, joka on rakennettu 13.500 hengen palveluun tekee tappiota. Jos meitä on nyt 8000, niin kolmasosa pitää leikata. Niinkö? Lainaa on ollut jo vuosia se 60 miljoonaa euroa. Veroäyri on korkea 21,75.

Tärkein kysymys on, miten pysäytät veronmaksajien ulosmenovirran.
Hyvää Uutta Vuotta!

14

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaupungin sataman tulot ovat satamyhtiön voiton suuruiset. Kuinka paljon ne ovat?

      Voittovarat siirretään voitto edellisiltä vuosilta tilille. Se on hankolaisten rahaa. Paljonko se on? Sen käyttämisestä omistaja = hankolaiset päättää yksin. Sieltä kaupugin johto nyt siirsi miljoonan korjatakseen miljoonatappion nollaksi.
      Mitä järkeä? Pitäisi olla avoin. Hankolaisia on sumutettu jo vuosia, että kaupungilla menee hyvin. Ei mene.

      Jos sataman omistaisi toinen, niin sataman maksamat vuokrat ja korot olisivat oikeaa tuloa. Nyt ne ovat vain rahan siirtoa taskusta toiseen ja tuloslaskemien pulivaivaamista. Nykyään jo vuosia huonon toiminnan peittelyä.

      • Anonyymi

        Veikkaus, noin 5 miljoonaa viime vuonna?

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Kaupunki ilmoittaa vuoden 2019 tappiokseen 350.000 euroa. Tästähän oli puhetta. Talous kuralla jo vuosia.

    • Anonyymi

      Kaupungin tulos EI OLE yllätys, vaikka niin uutisoidaan. Tai on se yllätys taviksille, mutta ei asiaa tunteville. Kaupungin laskemista hoitava kertoi, että valtion tulot vähän yllättivät ja verokertymä yllätti, eikä kiinteistöjen myynnistäkään tullut rahaa budjetoidun mukaisesti. Taisi unohtua kertomatta, että suuri menoerä maccarin ajojahdista taisi olla suurin yllätys. Kuka kantaa poliittisen vastuun?
      Luvut toteutuivat sen mukaan kuin ovat aina toteutuneet: valtion maksamat avustus on 12 miljoonaa ja verotulot 39 miljoonaa. Niillä luvuilla kun budjetoi, niin ei tule yllätyksiä. Ongelma on vain se, että voittomarginaali on olematon; parin sadan tuhannen heilahtelut kastelevat jalat. Talous on niin kuralla. Ennen poistoja luvut vaihtelevat kuin sahanterä juuri nollan yläpuolella. Siihen kun pamautetaan poistot ja rahoituskulut, niin punaista vilkuttaa. Antakaa Tubba Ekholmin laittaa asiat kuntoon! Lopettakaa jarruttelu. Hangolla ei ole varaa poliittiseen populismiin näissä asioissa. Jos halutaan jatkaa itsenäisenä ja väkiluvultaan kasvavana kuntana. Onko halukkuutta?

      • Anonyymi

        kyllä se näin vaan on eli pitäkää demarit kaukana verokassasta niin homma alkaa pelittämään ja katsokaa jatkuvasti kaupunginjohtajan perään kun kunnassa tehdään tonttikauppaa muuten menee maat ja mannut ilmaiseksi muurariveljille.kunnallisvaaleissa kannattaa harkita hyvin tarkkaan äänestääkö demareitä nimittäin nämä ja kaupunginjohtaja ovat hangon talouden pahin syöpä.

      • Anonyymi

        Miten T. Ekholm hoitaisi asiat kuntoon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten T. Ekholm hoitaisi asiat kuntoon?

        Nousun ja kawan jäljitä on vaan yksi tie eli ylöspäin paskempaan tilaan ei voi taloutta enää saada

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nousun ja kawan jäljitä on vaan yksi tie eli ylöspäin paskempaan tilaan ei voi taloutta enää saada

        T. Ekholm on sata kertaa viisaampi kaupungin talousasioissa kuin edellä mainitut kaksi populistista tunaria. Kaupungilla ei ole varaa olla populisti näissä asioissa. Asiat on saatava kuntoon, jos halutaan, että Hanko pysyy itsenäisenä ja väliluku lähtee kasvuun. Jos ei haluta, niin tsoronoi.

        JOS Tehtaanniemen kaavaa muutetaan, että siellä saa asua, niin sitten kaupungin kassa vähän paranee, kun kaavan jalostus laskutaan nykyisiltä tontin omistajilta markkinahintaan miinus maksettu ennakkomaksu asuntorakennusten tontin osalta, 60% miljoonasta.

        ...?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...?

        Kyllä talousmies Ekholm, entinen yrittäjä ja pankinjohtaja osaa nämät talousasiat.

        Aiempien vallassa olevien touhujen tuloksissa ei ole hurraamista:

        - Hanko on jo kaksi kertaa ollut kriisikuntamenettelyssä, kolmas kerta olisi kohtalokas

        - Kunnan lainakanta on maan kärkipäästä per asukas, yhteensä yli 60 miljoonaa euroa

        - Kunnallisvero on korkea, maan kärkipäätä sekin

        - viime vuodelta meinasi tulla tappiota lähes puolitoista miljoonaa euroa, mutta
        satamasta siirrettiin taskusta toiseen rahaa miljoona, joka kaunisteli tappiota, ollen 360.000 euroa. Tätä ymmärtämättömät pitävät hyvänä tuloksena!!!
        Hyvä tulos olisi plussaa miljoona tai kaksi. Miinusmerkkinen tulos ei ole hyvä tulos! Eikä tilanne miksikään muutu, kun siirretään rahaa taskusta toiseen.

        - Kylvetyllä lainarahalla ei ole ainakaan parannettu hankolaisten viihtyvyyttä, koska väki vähenee. Ylimielinen suhtautuminen asiakkaisiin (asukkaisiin) ja heidän tarpeisiin ei ole hyvä asia.

        Söderholmin ja Kavanderin pitkäaikaisella johdolla saavutetut tulokset eivät ole kunnollisia. SDP:n ja RKP:n harjoittama valtapeli on vienyt Hangon sivuraiteille. Vai mitä mieltä sinä olet, kun arvioit tuloksia? Siis, missä oikeasti ollaan eikä sitä, mitä lupaillaan ja on haavekuvissa. Tilinpäätöksen numerot, veroäyri ja poismuutto ovat faktaa.

        Virkamiesesittelijät eivät ole vielä parempaa maailmaa tuoneet esille. Miten tästä oikeasti selvitään, ettei kaupunki joudu kolmannen kerran kriisikunnan asemaan ja menetä itsenäisyyttään, kun
        1) näperrellään tupakantumppien ja aurinkopaneelien kanssa
        2) reseptinä on yltiöpäiset investoinnit satamaan
        3) parannuksia ajavia moititaan ja syyllistytään ajojahteihin

        Kaupungin johtoryhmän kyvyt ovat hakusessa tai vielä vakan alla.

        Vanhat poliitikot ovat meidät tähän tuoneet. Ekholm ja hänen kaltaisensa antavat vähän toivoa paremmasta tulevaisuudesta, mikäli he saavat sen tehdä.

        Mutta millä keinoin, jos vanhat keinot eivät ole tuottaneet hyvinvointia?

        1) näperrellään tupakantumppien ja aurinkopaneelien kanssa=näpertelyä kyllä, mutta ehkä imagollista sellaista
        2) reseptinä on yltiöpäiset investoinnit satamaan=totta
        3) parannuksia ajavia moititaan ja syyllistytään ajojahteihin = Mitä parannuksia on ehdotettu ja ketä takaa-ajettu?

        1) kuinka paljon lisänneet asiakkaiden (asukkaiden) viihtyvyyttä ja uusien asukkaiden muuttamista paikkakunnalle?
        2) kuinka paljon lisänneet asiakkaiden (asukkaiden) viihtyvyyttä ja uusien asukkaiden muuttamista paikkakunnalle?
        3) maccarin ajojahti, maccarin parannukset terkkarissa olivat liikaa vallanpitäjille, kalastaja ajaa hankolaisten etua, pelastanut monta asiaa, häntä mollataan, somekirjoittajat, jotka ovat eri mieltä kaunginjohtajan kanssa ja eivät sovi hänen agendaansa ovat saaneet moitteita ja aliarvostusta,...

    • Anonyymi

      Jos Hangon taloudellista tilannetta yritetään selitellä USA:n ja Kiinan välisellä kauppasodalla, Brexitillä tai suhdanteilla, niin se osoittaa, että selittelijä selittelee ja ei ole osannut tehdä oikeita asioita. Kaikki on omassa kädessä. Päättäjä katsoo peilistä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      46
      5721
    2. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      55
      2995
    3. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      183
      2635
    4. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      10
      2321
    5. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      27
      2073
    6. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      12
      2026
    7. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      15
      1726
    8. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      145
      1315
    9. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      13
      1227
    10. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      261
      1133
    Aihe