Postin asiakaspalveluun soittaminen maksaa nykyään 1,84 € ppm ja myös jonotus on maksullista.
Olisin sopinut kahdesta kotiinkuljetettavasta paketista, joille on luvattu soitto ja toimitusajan sopiminen. Sain toisesta yhden tekstiviestin, johon olisi pitänyt vastata kahden tunnin kuluessa. Toisen tilasin suoraan vanhempieni osoitteeseen ja heillä on käytössä vain lankapuhelinnumero. Mitään yhteydenottoa ei ole tullut ja paketti on erittäin kiireinen (välttämätön henkilökohtaisen hygienian hoitoon iäkkäälle isälleni).
Asiakaspalveluun soittaminen maksaa monta kertaa enemmän kuin postikulut. Ja syynä soiton tarpeeseen vain se, ettei posti hoida asioita luvatusti.
Kalliista hinnasta huolimatta soitin palvelunumeroon ja jonkin aikaa jonotettuani luovutin. Täysin kohtuutonta, että pakettien kotiinkuljetusajankohtien sopiminen maksaisi 20-60 euroa. Joudun kai tilaamaan uudelleen toista toimitustapaa käyttäen mikä tietysti viivästyttää lisää välttämättömien tarvikkeiden saantia.
Kannattaako postin palveluita enää käyttää? Ylimääräisen vaivan ja muiden haittojen lisäksi asiakas maksaa heidän toimimattomuutensa selvittämisestä.
Postin palvelu kadonnut
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750