"Eräällä miehellä oli viikunapuu istutettuna viinitarhassaan; ja hän tuli etsimään hedelmää siitä, mutta ei löytänyt.
Niin hän sanoi viinitarhurille: 'Katso, kolmena vuotena minä olen käynyt etsimässä hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Hakkaa se pois; mitä varten se vielä maata laihduttaa?'
Mutta tämä vastasi ja sanoi hänelle: 'Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi; sillä aikaa minä kuokin ja lannoitan maan sen ympäriltä. Ehkä se ensi vuonna tekee hedelmää; mutta jos ei, niin hakkaa se pois'."
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!
14
<50
Vastaukset
Vielä on vuoden ensimmäinen päivä, joten on syytä nostaa tämä ylös kaikkien luettavaksi, koska verihurmostelija oli yön aikana haudannut tämän ja muutkin aloitukseni suuren verihurmoksen alle.
- Anonyymi
Tarinan opetus: Kannattaa käydä puun alla kusellaan. Luonnonmukaista lannoitusta nääs.
Riippuu siitä, mitä puuta sinä pihallasi kasvatat. Jos se on se sama puu, jossa on niitä herkullisia hedelmiä, joiden nauttimisella esi-äitimme ja esi-isämme hankkivat koko ihmiskunnalle perisynnin, jota ei kukaan edes synniksi tunnusta.
Silloin on sinullekin parempi että lasket hädän tullen vaikka housuihisi, etkä tuon puun juurelle.TeuvoSuni kirjoitti:
Riippuu siitä, mitä puuta sinä pihallasi kasvatat. Jos se on se sama puu, jossa on niitä herkullisia hedelmiä, joiden nauttimisella esi-äitimme ja esi-isämme hankkivat koko ihmiskunnalle perisynnin, jota ei kukaan edes synniksi tunnusta.
Silloin on sinullekin parempi että lasket hädän tullen vaikka housuihisi, etkä tuon puun juurelle.Saatana iloitsi, kun Pietari kielsi Kristuksen, koska sai Pietarista erinomaisen kaverin Paavalin verihurmokselle:
"Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä."TeuvoSuni kirjoitti:
Saatana iloitsi, kun Pietari kielsi Kristuksen, koska sai Pietarista erinomaisen kaverin Paavalin verihurmokselle:
"Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä."Ihmisen todellinen pelastuminen on kaukana tuosta veriteosta ja sen muka perisynnin poistamisesta:
"Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis LUOPUMAAN isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla MINUN OPETUSLAPSENI."- Anonyymi
TeuvoSuni kirjoitti:
Ihmisen todellinen pelastuminen on kaukana tuosta veriteosta ja sen muka perisynnin poistamisesta:
"Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis LUOPUMAAN isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla MINUN OPETUSLAPSENI."Samapa tuo mikä puu. Jos ei kasva hedelmiä niin sellu- tai polttopuuta ainakin.
Luu- ja verijauhoakin on käytetty biodynaamisessa viljelyssä ainakin aiemmin, joten siltä osin olette uskit oikeassa.
Muutoin voisitte jo jättää Jeesuksen ja siitä kertovan kansantaruston rauhaan.
Jos jumalalla olisi asiaa, se epäilemättä pitäisi kansainvälisen tiedotustilaisuuden ja blokia, eikä jättäytyisi kaltaistenne reppanoiden varaan. Anonyymi kirjoitti:
Samapa tuo mikä puu. Jos ei kasva hedelmiä niin sellu- tai polttopuuta ainakin.
Luu- ja verijauhoakin on käytetty biodynaamisessa viljelyssä ainakin aiemmin, joten siltä osin olette uskit oikeassa.
Muutoin voisitte jo jättää Jeesuksen ja siitä kertovan kansantaruston rauhaan.
Jos jumalalla olisi asiaa, se epäilemättä pitäisi kansainvälisen tiedotustilaisuuden ja blokia, eikä jättäytyisi kaltaistenne reppanoiden varaan.Jumala piti jo kerran mainitsemasi kansainvälisen tiedotustiölaisuuden.
Ei Jumala kuitenkaan niin tyhmä ole, että toistamiseen lähettäisi rakkaan Poikansa kaltaistesi ihmisten tapettavaksi. Vaan ilmoituksensa mukaan lähettää kaltaisiani reppanoita.
Tosin h a r v a k s e l t a a n, kokemaan samaa, mitä hänen Poikansakin:
"Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen."
"Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."
"Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua.
"Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä.
"Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt."
Meneekö yli sinunkin ymmärryksesi?- Anonyymi
TeuvoSuni kirjoitti:
Jumala piti jo kerran mainitsemasi kansainvälisen tiedotustiölaisuuden.
Ei Jumala kuitenkaan niin tyhmä ole, että toistamiseen lähettäisi rakkaan Poikansa kaltaistesi ihmisten tapettavaksi. Vaan ilmoituksensa mukaan lähettää kaltaisiani reppanoita.
Tosin h a r v a k s e l t a a n, kokemaan samaa, mitä hänen Poikansakin:
"Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen."
"Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."
"Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua.
"Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä.
"Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt."
Meneekö yli sinunkin ymmärryksesi?Todellakin. Jumalallasi on ala-arvoiset mediataidot vaikka pitäisi olla kaikkivaltias. Ei oikein vakuuta. Voisi kai tuo itekkin nostaa persettään valtaistuimelta ja tehä jotain eikä vain laittaa juoksupoikaa asialle. Sitäpaitsi liikunta ja asioihin perehtyminen voisi selkeyttää ajatuksia. Pystyisi varmaan tiivistämään raamatunkin viiteen liuskaan.
Lieneekö onnettomalla edes älykännykkää tai tvittertiliä? Anonyymi kirjoitti:
Todellakin. Jumalallasi on ala-arvoiset mediataidot vaikka pitäisi olla kaikkivaltias. Ei oikein vakuuta. Voisi kai tuo itekkin nostaa persettään valtaistuimelta ja tehä jotain eikä vain laittaa juoksupoikaa asialle. Sitäpaitsi liikunta ja asioihin perehtyminen voisi selkeyttää ajatuksia. Pystyisi varmaan tiivistämään raamatunkin viiteen liuskaan.
Lieneekö onnettomalla edes älykännykkää tai tvittertiliä?Tuollaista tekstiä tulee, kun Saatana on esitellyt omilleen erinomaista mediataitoaan.
Ei minullakaan älykännykkää ole, vaan vanha pieni musta nokialainen maallisia yhteyksiä varten.
Taivaan yhteyttä varten on Jumalalla monin verroin parempi ja toimivampi netti, kuin mitä nämä maalliset netit yhteensä.
SE ON PYHÄ HENKI, "jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat."
Verivirta on kuljettamassa tätä osastolle 2.
Mutta koska vielä on vuoden 1. päivä:
Nostetaan ylös.Vielä on kolmisen tuntia tätä vuotta, vasta sen jälkeen saa verihurmostelija tehdä tälle, mitä Veren voima käskee
Vajaa tunti vielä, mutta koska työmies on unensa ansainnut: Hyvää yötä.
Antaa hoitomiehen jatkaa.- Anonyymi
444
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv8212665Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan1711363- 514583
- 244297
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni164222Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv364030Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h573929No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol423752- 603490
- 423165