Koulutuksen merkitystä on paljon korostettu viimeisinä vuosina edellisellä vuosikymmenellä. Vaatimuksia on nostettu , ennen lastentarhan opettajan koulutus kesti 2 vuotta nyt 5. Lääkäreitä koulutetaan aivan liian vähän ja pulaa on ollut jo vuosikymmeniä.Sairaanhoitajat vaativat muita suuremman palkankorotuksen , Helsingissä 1250 euroa sai lääkärit kuukaudessa , muuallakin pitää saada enemmän kuin tehdasduunarin. Verotusta ei saa nostaa joten lainaa on otettava , muuten ei palkankorotuksia voida maksaa.Vapaavuori on kohta lirissä TEHY ja Sari Sairaanhoitaja vaatii omansa , mistä rahat kaksikielisyyteen saadaan, kun suomenkielisistäkin on pulaa.Kaatuuko valtakunta?
Loppu alkaa häämöttää , Pääkaupunki lirissä
Anonyymi
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kuka kanta-suomalainen edes haluaa paikkaan, jossa ei voi turvallisesti iikkua, eikä elää. Suomessa riittää keskikokoisia kaupunkeja, jotka eivät ole täynnä matuja. Onhan niitä joka puolelle otettu, mutta laumaeläimet onneksi vaeltavat samaan läjään. Eli Helsinkiin ja osa Turun varissuolle. Tämän matu-hallituksen aikana, Helsingin tilanne tulee vain pahenemaan. Sääli, oli kaunis, ihana kaupunki. Ei todellakaan ole enää.
Vähemmistöillä on asiat hyvin Helsingissä ja heitä sinne pakkautuukin , merenranta asuntoihin.
Helsingin touhut ovat aivan oma lukunsa, mutta sairaanhoitajat ja lääkärit tulevat kuppaamaan kassan tyhjäksi, siltä näyttää.
Ketkäköhän sen kassan on kupannut tyhjäksi viimeiset 30vuotta?
http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006240728.html
Lääkärit elävät ainakin suuri osa alhaisella pääomatulolla.
Aivovuoto vaan kiihtyy. Tänne jäävillä kiihtyy vain aivoverenvuoto.