Tällä palstalla kirjoitteleva Jehovan todistaja yrittää tuoda julki, että ulkoinen olemus paljastaa hurskauden. Pitää olla tietyn vartiotornistandardin mukaisesti pukeutunut kodin ulkopuolella. Se on oikeasti vain hurskas.
Mitä sanoo raamattu tälläisestä toiminnasta?
Matt.23:27,28.
"Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! TE TEESKENTELIJÄT! Te olette kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne kyllä ovat kauniita mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa. Samalla tavoin tekin olette hurskaita ULKONAISESTI, ihmisten silmissä, mutta sisältä täynnä teeskentelyä ja vääryyttä."
Tuskin tuohon tarvitsee mitään lisätä.
Mitä sanoo raamattu tälläisestä toiminnasta?
Matt.23:27,28.
"Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! TE TEESKENTELIJÄT! Te olette kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne kyllä ovat kauniita mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa. Samalla tavoin tekin olette hurskaita ULKONAISESTI, ihmisten silmissä, mutta sisältä täynnä teeskentelyä ja vääryyttä."
Tuskin tuohon tarvitsee mitään lisätä.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Eli onko nyt ymmärrettävä siten:
Otetaan esimerkki. Jos Suomen Tasavallan Presidentti on kutsunut Linnan juhliin,
niin sinne voi sitten pukeutua likaisiin haalareihin, karvalakki päässä ja kumiteräsaappaaisiin sekä likaiset metsurin hanskat kädessä.
Tietenkin olisi suotavaa, että saappaissa olisi anturan alla siansontaa.
Älä sinä yhdistä linnanjuhlia Jehovan todistajien juttuihin. Eri asia, niinkuin yöllä ja päivällä.
Ja sitäpuoleen, kun olen seurannut linnanjuhlia, on siellä virkistäviä poikkeuksia. Lapin puvut ovat hienoja ja jotkut tulevat sotilaspuvuissa tai poliisin asuissa.
Eli mitä yrität selittää?
Aina vertaus äärimmäiseen vastakohtaan. Siellä ei ymmärretä muita kuin Nokian insinöörejä, ja sellaiselta täytyy myös persoonallisten taiteilijoiden näyttää. Muuten kuolet Harmagedonissa. Sitten ihmetellään, että kaikkihan ovat niin onnellisia insinöörejä. No eihän siellä mitään saa sanoa, vaan esittää hirveän onnellista. Keskenään kuitenkin puhutaan tarkkaan valikoitujen kanssa. Ihan niin onnellisilta vanhakantaisinsinöörin ja insinööriskän vaatteissa olevat taiteilijat eivät useinkaan ole, kun luullaan ja hehkutetaan.
Kyllä jokaisella on oikeus valita vaatteet, jotka tuntuvat oikeilta. Miksi toisten vaatetus niin ärsyttää. Vaatteet valitaan tilanteen mukaan. Ei läheskään kaikki kulje 'insinööripuvussa' koko ajan. Välillä pitää olla haalaritkin jalassa. Pikkumaista pohdintaa.
Linnan juhlissa näkee paljon erilaisia ihmisiä, jotka ovat pukeutuneet ehjiin vaatteisiin ja tilanteen mukaan. Liikemiehet ja poliitikot omalla tavallaan ja taiteilijat omalla persoonallisella tavallaan ehjissä ja siisteissä vaatteissa, vaikka eivät näytäkään liikemiehiltä. Pukeutumis ja tapaneuvojatkin sanovat, että muilta vaaditaan tilanteen mukaan puneutumista, mutta taiteilijoilla on vapaus pukeutua, niin kuin haluavat. Hekin kuitenkin kunnipittavat presidentin kutsua Linnaan, ja tulevat sinne ehjissä ja siistdissä, mutta omaan tyyliinsä sopivilla vaatteilla. Samoin näkee monenlaisia persoonallisuuksia siellä, joilla on oma persoonallinen, mutta siisti pukeutumistyylinsä. Ainoa siisti tyyli ei ole liikemiesten tyyli. Se sopii liikemiehille, ja muilla voi olla muunlainen tyyli.
No eihän se toisten vaatetus ärsytä yhtään. Jos tykkäävät olla liikemiehen vaatteissa, ja ehkä ovatkin sellaisia, niin tottakai he saavat pukeutua sellaisella tavalla, ei varmasti kukaan estä. Se on heidän oma asiansa, jos tuntevat ne omiksi vaatteikseen. Mutta kun kaikki eivät ole liikemiehiä, eivätkä yhtään sen henkisiäkään. Tottakai pitää ottaa tilanne huomioon, mutra kun Jt:llä nyt ei lehdissään muita pukeutumistyylejä suvaita kuin liikemiestyyli. Jopa presidentin Linnaankin voi mennä persoonallisemmin pukeutuneena. Moni ei pysty samaistumaan jt lehdissä oleviin konservatiivisiin ihmisiin.
Toisten pukeutumistyyli ei ärsytä yhtään, kun annetaan jpkaisen puneutua omalla persoonallisella tavallaan, eikä tulla pakottamaan johonkin ahtaaseen muottiin puketumiseen, jossa tuntee olevansa kuin jonkun toisen vaatteissa.
Kabulin lentokentän lähellä yksi uskonharhainen löi päiväkaupalla päätään betoniin alasti.
Mielestäni tuo osoittaa jonkinlaista asennetta.
Ehkä voisi kokeilla seuraavassa kokoontumisessa tuota menetelmää. Rikkaat ja köyhät uskonharhaiset olisivat ikäänkuin samalla viivalla ylistäessään olematonta epäjumalaansa.
Nykyäänhän näkee nuorempia ihmisiä, joilla on lähes rikkirevityt farkut jalassa ja nilkat paljaana. Miten mahtavat tarjeta kylmillä säillä? Se ei varmaan ihmetytä lainkaan. Itsestäni siitä voisi keskustella enemmän.
On totta, ettei Jumalaa ja presidenttiä voi verrata keskenään. Arvoasteikko on erilainen. Molempia tulee kuitenkin kunnioittaa myös vaatetuksella.
Kun seuraa urheilutapahtumia, ihmisten käytös menee jopa villimmäksi, kuin uskonnollisissa tilaisuuksissa. Epäjumalanpalvontaako sekin? Vaatteetkin on valittu äärimmäiseen epäjumalanpalvontaan.
Urheilussa 'ihmeitä' tapahtuu oikeasti, joten tietynlainen hurmos on oikeutettua ja parhaimmillaan vahvistaa yhteisöllisyyttä.
Uskonharhaisten vatkausmenot perustuvat jumalvalheeseen ja suurin osa uskonharhaisista jollakin tasolla ymmärtää asian, eiväthän uskonharhat muuten hajoaisi tuhansiksi kulteiksi.
Toivon että, edes yksi rohkea JT tekisi tämän tempun.
Siisti pukeutuminen on kulttuurisidonnaista. Jos rikkirevityt farkut ovat muotia ja ne yleisesti mielletään siistiksi pukeutumiseksi, niin silloinhan ne ovat sitä. Ei siinä Amerikan tiukkapipojen mielipiteitä tarvita
En minäkään laittaisi rikkirevittyjä farkkuja paljailla nilkoilla, tai muita hapsinkakkiaisvaatteita tukka sojottaen joka suuntaan, ja rikkinäiset tennarit jalassa. Mutta en minä missään miesten trenssissä ja puvussa solmion kanssa ja lippalakki päässäkään kulkisi, tai naisena hyvin vanhaa henkeä ilmaisevissa kampauksissa tai vanhanaikaisissa uskovaishenkisissä vaatteissakaan kulkisi. Saavathan he sellaisia pitää, jotka viihtyvät sellaisissa. Ei ainakaan minulla ole sitä vastaan mitään. Mutta täytyyhän jokaisella olla oikeus pukeutua muunlaisiinkin vaatteisiin, missä tuntee hyväksi olonsa. Usein kuitennin jt lehdissä annetaan todella pikkutarkkoja ohjeita pukeutumiseen. Ne ovat suoraan sanoen ahdistavia.
Toivon että, edes yksi rohkea JT tekisi tämän tempun.
Minä en omista yhtäkään Jt sääntöjen mukaista vanhahtavaa uskovaisvaatetta. Enkä aio koskaan ostaakaan. Kerran minut pyydettiin vuosia sitten eräiden jehovan todistajien luokse, kun he halusivat antaa vanhoja vaatteita minulle.Ne olivat aivan kamalan näköisiä, sellaisia mitä monilla jehovan todistajilla on. Sanoin, että en nyt kuitenkaan haluakaan niitä. Mutta olivat ystävällisiä ja tuputtivat niitä, niin oli otettava. Menin sieltä suoraan bussiasemalle, ja annoin ne vaatteet kasseineen bussiaseman vieressä olevalle kirpputorille.
Sopiva diili olisi Leinoselle tai Paloselle.
Jos menisivät seuraavaan kerran konventtiin siten pukeutuneena, voisin antaa jäätelörahani järjestölle.
Ja lisäksi sillä, että ei oo partaa, vaikka jumala sen loi kuulemma
Lue Raamatusta Ilmestys 19. luku jae 8
"Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus."
Pyhien vanhurskautta kuvataan hohtavalla, puhtaalla vaatteella.
Vuoden 1992 käännöksen mukaan "hänen ylleen on puettu hääpuku, hohtavan valkea pellavapuku. - - tarkoittaa pyhien vanhurskaita tekoja." (Ilmestys 19:8).
Likaiset ja risaiset vaatteet ovat hohtavien ja puhtaiden vaatteiden vastakohta.
Ymmärsitkö, "hohtavan valkeat pellavapuvut" eivät olleet JT-uniformuja, vaan pyhien vanhurskaat teot!
Jjurihan sanoin, että likaiset ja rikkinäiset vaatteet eivät kiinnosta, mutta omaan persoonaan sopivat vaatteet miellyttää. Kaikki kun eivät ole liikemiehiä.
Ei vaan, että puhtailla hohtavilla vaatteilla vertauskuvataan pyhien vanhurskaita tekoja.
Se on vertauskuvallinen.
Jumala on pyhä. Hän kaikella tavoilla puhdas.
Vaatteissa on paljon vaihtelunvaraa, värit, kuosit, mallit. Eivät kaikki pue samalla tavalla. Ja ottakaa huomioon, JT pukevat MIELELLÄÄN arvostusta ilmaiseviin vaatteisiin. Miksi se on niin kummallista?? Jos päällämme olisi muodinmukaisia rikkinäisiä vaatteita, ihmiset kai katselisivat niitä, eivätkä kuuntelisi sanomaamme. Ja kovasti varmaan herättäisi närkästystä. Tai kulkisivat alusvaatteissa, kuten kesällä monet tekevät, mikä haloo siitäkin syntyisi. Hamehan on naisen vaate, mikä siinä on niin outoa? Helpompi on kuunnella siististi pukeutuvaa ihmistä. Miksi tehdä kiistakysymys kunnollisista vaatteista?
Määritteleekö raamattu " arvostusta ilmaisevat vaatteet"?
Jos, niin missä ja miten?
Kokeilkaa niitä rikkinäisiä vaatteita. Saattaisi hyvinkin joku köyhä kiinnostua asiastanne.
Kerro missä kesäisin kulkee ihmisiä alusvaatteisillaan kaupungilla? Haluaisin nähdä sellaisen ilmestyksen.
Kyllä pitkäthousutkin sopivat naisille.
Mikä on kunnollinen vaate?
Vanha kauhtunut puvuntakkiko? Räikeä solmioko?
Kauhtunut vanha valkoinen paitako?
En laita koskaan sellaisia rytkyjä niskaani.
Hame on naisen vaate, mutta en viihdy siinä yhtään. Kuljen aina pitkissä housuissa. Nykyisin pitkät housutkin ovat naisen vaate.
Pitkät housut ovat naiselle täysin hyväksyttävä vaate nykyään. Kaikki muut tämän ovatkin jo tajunneet, paitsi jehovalaiset.
Hameesta naisen vaatteena sanon, että se on todella epäkäytännöllinen ja epämukava vaate. Se sopii parhaiten erilaisiin edustustilaisuuksiin, esimerkiksi häihin ja hautajaisiin, ja muihin, missä sitä vaaditaan. Minä pidän sitä vain edustusvaatteena. Muuten kuljen joka päivä ja kaikkialla pitkissä housuissa, enkä hametta suostu käyttämään. Se ei minun elämäntapaani sovi. Se rajoittaa ja vaikeuttaa monin tavoin normaalia elämää. Enhän jatkuvasti kulje edustamassa joka puolella. Hame ei ole arkivaate. Kaikkien elämäntapaan se ei sovi.
Eihän kukaan ole kieltänyt todistajanaisia käyttämästä housuja vapaa-aikanaan. Ihmeellisiä kuvitelmia. Mutta silloin kun toiminta liittyy Jumalan palvontaan kyse on "edustamisesta" ja silloin pukeudutaan tilanteen mukaan "huolitellulla asulla, häveliäästi" (1.Tim.2:9). Miesten "edustavaan" pukeutumiseen liitetään yleisestikin puvun omainen asu.
Jos kokee oman vaatemieltymyksen niin tärkeäksi asiaksi että se muodostuu kynnyskysymykseksi tällaisessa asiassa niin ehkä kannattaa jatkaa itsensä palvomista. Todistajuudessa kun ei pukeutuminen sinällään sisällä mitään dramatiikkaa tai kannanottoa vaan fokus on muualla.
Joku valopää ehdotti että rikkinäiset vaatteet voisivat houkutella köyhiä ihmisiä kiinnostumaan Raamatusta. Aikamoista kategoriointia yhdistää köyhyys ja rikkinäiset vaatteet. Köyhäkin pystyy pukeutumaan siististi jos elämänhallinta on muuten kohdillaan. Esimerkiksi Jeesus ei ollut varakas mutta toisaalta hänen vaatteistaan roomalaiset sotilaat "heittivät arpaa" joten Jeesuksen käyttämät vaatteet olivat laadukkaita (ryysyistä tuskin olisi kukaan ollut kiinnostunut).
Vaatetuksesta voi usein päätellä sen, mitä ihminen pitää elämässään tärkeänä. Vaatetuksella myös voidaan provosoida, herättää erilaisia mielikuvia ja osoittaa sosiaalinen asema. Vaatetuksella on siis merkittävä asema kun teemme päätelmiä toisista ihmisistä ennenkuin olemme edes puheyhteydessä. Joskus asu voi jopa estää kontaktin syntymisen. Asulla voi myös erottautua jotta toiset osaavat yhdistää sen tiettyyn toimintaan.
Myös Jumalalle ihmisen pukeutuminen on merkityksellinen asia. Se tulee esille Israelin kansan yhteydessä. Vaatteiden materiaalit ja kudontatavat määriteltiin tarkasti pappien palvonta-asujen yhteydessä mutta myös kaikille israelilaisille annettiin tarkkoja valmistusohjeita vaatteiden osalta (2.Moos.28:39, 3.Moos.19:19, 5.Moos.22:11). Vaatetuksella israelilaiset myös erottuivat muiden kansojen ihmisistä koska Jumala antoi käskyn varustaa vaatteiden reunukset tietyllä tavalla joka kertoi muille ihmisen kuuluvan Israeliin (4.Moos.15:38-41).
Jumalalle on siis merkitystä, millainen antamamme vaikutelma vaatetuksen osalta on. Nykyään Jumalan palvontaan liittyvää pakollista asukokonaisuutta ei ole määritelty mutta Raamatussa puhutaan "puhtaasta palvonnasta" ja korostetaan sitä, että elämämme tulisi tuottaa kunniaa Jumalalle. Jos vaatetuksemme antaisi toisille mielikuvan jostain muusta kuin "puhtaasta palvonnasta", se ei tuottaisi kunniaa Jumalalle. Voi olla, että joku pitää klassista pukeutumista "vanhanaikaisena" mutta ainakaan se ei anna aihetta vääriin mielikuviin. Kyllä todistajat tunnistetaan vaatetuksestaan(kin) heidän ollessaan palvontaan liittyvässä toimessa. Vapaa-aika on jokaisen omassa harkinnassa mutta harvemmin todistajia näkee ryysyisinä silloinkaan.
Missä korvessa tällaisia "muotiguruja" asuu? Käypä joskus kyläkeskuksessa katsomassa miten "kauhtuneita" "rytkyjä" todistajilla on päällään, voi jollain todistajanaisella olla vapaa-aikanaan jopa farkut jalassa. Katsos kun ei housuja ole naisilta kielletty. Peräkammarissa huonon nettiyhteyden päässä maailma saattaa näyttää omansalaiselta ja saattaa uskoa kaiken mitä "isot pojat" valehtelevat.
Anonyymi Tänään 05:26
"Jumalalle on siis merkitystä, millainen antamamme vaikutelma vaatetuksen osalta on"
-Vartiotorni on kirjoittanut, että vaikka Jeesus käytti sandaaleja, niin vartiotorneja ei saa kaupitella sandaalit jalassa.
Jeesus oli Jumala (ks. esim. Joh. 1:1)
Vaan etpä löytänyt Raamatusta käskyä käyttää pukua / hametta, vaikka pitkän litanian kirjoitit. Asenteesi kuvastaa muutenkin hyvin Jehovan todistajien järjestön asennetta. Ei minkäänlaista ymmärrystä toisella tavalla ajattelevia kohtaan.
Näin ne kultit toimii.
"Pitkän litanian" oli tarkoitus toimia perusteluna mutta hyvä jos jaksoit lukea sen loppuun. Täällä liikkuu paljon porukkaa jonka keskittymiskyky on lauseen luokkaa.
Ei Raamatussa mitään pukupakkoa olekaan mutta suuntaviivoja sieltä asiaan voi löytää kuten perusteluissani kirjoitin. Muutenhan tässä pitäisi kulkea päällysvaippa harteilla. Kysymys on siitä, mikä asu milloinkin osoittaa hyvää makua ja mielletään edustavaksi. Niinkuin myös kirjoitin, vapaa-ajan asujen valinta on jokaisen oma valinta mutta tottakai taustalla on halu toteuttaa Jumalan mittapuita myös silloin joten pahimmat kettinkiviritykset ja nahka-niittiyhdistelmät ovat harvinaisia.
Silloin kun ollaan tekemisissä Jumalan palvontaan liittyvissä asioissa, edustaa silloin Jumalan hallitusvaltaa joten asukin on sen mukainen. Häät, hautajaiset tai työhaastattelu ovat hyviä vertailutilanteita sen suhteen, mikä mielletään edustavaksi vaatteeksi. Voit tietysti itse kokeilla miten suurta ymmärrystä saisit esiintymällä em. tilanteissa poikkeavassa asukokonaisuudessa.
Jokaisella yhteisöllä on omat sääntönsä oli kyseessä millainen järjestäytynyt joukko tahansa. Epäilen, että minkään yhteisön käytäntöön kuuluisi ihannoida "toisinajattelijoita". Sitkeät toisinajattelijat ovatkin usein entisiä yhteisön jäseniä. Esimerkiksi kontrolloimatonta aseenkäyttöoikeutta vaativa metsästysseuraan kuuluva tai pesäpallosääntöjä jääkiekkoon vaativa seurajäsen saattaa joutua etsimään uusia ystäviä jostain muualta.
Jehovan todistajilla on määrätyt mittapuut jotka perustuvat Raamattuun. Jos ne tuntuvat ylivoimaisilta, joutuu etsimään samanhenkisiä seuraa muualta.
Ongelma on juuri se, etteivät Jehovan todistajien mittapuut perustu Raamattuun, vaan ovat Vartiotorni-seuran keksimiä. Niiden väittäminen raamatullisiksi ei merkitse mitään, jos Raamatusta ei oikeasti löydy perusteluja. Nolaatte vain itsenne, jos menette Raamatun taakse, vaikka siihen ei oikeasti ole perusteita.
Ymmärrän kyllä nyt paremmin Jehovan todistajien pukeutumisvastimuksia, kun olet kertonut niistä perusteellisesti. Luulin aiemmin, että jt:n täytyy jatkuvasti pitää edustuasua yllään.
Niinpä, "keksintöjä" jotka voidaan perustella Raamatulla. Voisit tietysti kumota perusteet Raamatulla mutta kun tietotaito ei riitä. Jatka vain Aku Ankan kestotilausta.
Ei minun tarvitse kumota mitään. Jos joku väittää Vartiotornin oppia raamatulliseksi, hänen pitäisi näyttää Raamatusta, että asia todella on näin.
Tilaa sinä Mustanaamio, joka sentään on hyvä hyville ja paha pahoille. Jehovan todistajien hallintoelin on hyvä pahoille (pedofiileille) ja paha hyville (kriittisesti suhtautuville).
Helpottaisi jonkin verran jos kertoisit mikä oikeuttaa sinun mielipiteesi olemaan pätevämpi kuin niiden yhdeksän miljoonan ihmisen, jotka pystyvät perustelemaan oppinsa raamatulliseksi. Et ole viitannut yhteenkään raamatunkohtaan väitteittesi tueksi tai muutenkaan perustellut mielipidettäsi. Montako pedofiilitapausta tunnet muuten kuin jonkun kolmannen osapuolen uutisoimana? Taidat olla mediasokea maalittaja joka haluaa aiheuttaa ongelmia ihmisille, jotka tuomitsevat keskuudessaan jyrkästi pedofiliaan viittaavat teot. Jos pidät itseäsi sankarina todistajiin kriittisesti suhtautuvana niin kerro miksi sinua pitäisi sietää todistajana tuollaisten syytösten jälkeen? Mistä sitä tietää vaikka yrittäisit peitellä jotain syytösten kautta?
Todistustaakka on sillä, joka väitteen esittää. Jos väität Jehovan todistajien pukukoodia raamatulliseksi, ole hyvä ja näytä se Raamatusta.
Pedofiliatapauksia Jehovan todistajien keskuudesta voit etsiä hakukoneella esim. hakulauseella "Australian Royal Commission Jehovah's Witnesses".
Jos et jaksa lukea perusteluja edellisistä kommenteistani, se ei liene kenenkään muun kuin itsesi ongelma.
Sairaita (kriittisesti suhtautuvia) ihmisiä on ikävä kyllä kaikissa järjestöissä. Jotkut pystyvät pitämään suuntauksesta kurissa mutta valitettavasti ei näin aina ole. Se että joku on Jehovan todistaja ei itsessään suojaa ihmistä väärinteolta. Pedofiilinen teko niinkin suojatussa yhteisössä kuin todistajien keskuudessa on yhteisöllinen katastrofi. Teon vakavuus on paitsi inhimillinen tragedia, se on myös rikkomus Jumalan lakia vastaan. Se miten tapauksia käsiteltiin aiemmin järjestön sisäisen tutkinnan ja rangaistuskäytäntöjen mukaan ei ole enää mahdollista maallisen lain vaatimusten takia.
ARC ei ole tuomioistuin vaan se tekee lausuntoja tuomioistuimia varten. Monivuotinen projekti joka käsitteli erilaisten yhteisöjen sisällä tapahtuneita pedofiilitapauksia ja niihin liittyviä kuulusteluja julkaistiin vuonna 2016. Yhtenä osa-alueena oli todistajien keskuudessa olleet tapaukset. Useat tapaukset sijoittuivat aikaan, jolloin teon suorittaja ei ollut vielä todistaja ja tapausten tullessa jossain vaiheessa ilmi, tilannetta verrattiin ns. rippisalaisuuteen eikä toimenpiteisiin nähty olevan aihetta jos ongelmia ei myöhemmin ollut. Useimmat tapaukset sijoittuivat 60- ja 70- luvuille, toki tuoreempiakin tapauksia tutkittiin ja ne kertovat omaa kieltään ajasta jolloin meneteltiin nykyajasta poikkeavasti.
Todistajiin kohdistuva tutkinta oli siis osa kymmeniä järjestöjä käsittävää projektia jossa pahimpia väärinkäytöksiä todettiin tapahtuneen mm. kirkollisissa järjestöissä ja partiotoiminnassa. Tämä huomautus siksi että Jehovan todistajia ei otettu tutkinnan kohteeksi jonkin tietyn syyn vuoksi vaan osana tutkimusta.
ARC:n tutkimus ei muuta sitä tosiasiaa, että pedofilia on todistajien keskuudessa yksi kauheimmista väärinteoista niin inhimillisesti kuin Jumalaa kohtaan. Siinä ei ole mitään puolusteltavaa.
Ristiriitaista kirjoitusta.
Ensin kirjoitellaan että ei raamatussa ole mitään pukupakkoa, mutta sitten lopussa:" mittapuut perustuvat raamattuun".
Hyvin olet läksysi lukenut ja oopinut apinoimaan päätoimiston matroja.
Onko mukavaa olla hypnotisoitu?
Israelilaisilla oli "pukupakko " joten siitä voi vetää johtopäätöksen että Jumala vaatii palvelijoiltaan tiettyä erottautumista pukeutumisen suhteen. Nykyään pukupakkoa ei ole, mutta periaate on selvä: Jumalan palvonnan yhteys puhtauteen ja arvostukseen jota ilmaistaan muun muassa pukeutumisella, jota ajanmukaisesti pidetään edustavana ja mielletään tilannetta arvostavaksi. Otin esimerkiksi toisia tilanteita joissa arvostavaa pukeutumista vaaditaan: häät, hautajaiset ja useimmissa tapauksissa työhaastattelut.
Edellä mainittu pukeutumisella osoitettava arvostus pätee tietysti tilanteisiin, jotka suoraan liittyvät Jumalan palvontaan tai edustamiseen. Vapaa-aikana pukeutuminen on jokaisen päätettävissä mutta silloinkin on otettava huomioon se, että meidät tunnistetaan usein normielämässäkin todistajiksi joten tasapaino on säilytettävä silloinkin.
Oma kirjoittelusi osoittaa että et pysty ottamaan perusteluja vastaan koska olet lukinnut mielipiteesi todistajavastaiseksi. Kaikki mitä todistajat tekevät on mielestäsi väärin eikä sinun tarvitse mielestäsi perustella kantaasi Raamatulla tai millään muullakaan. Kumpikohan meistä on hypnotisoitu?
"Sairaita (kriittisesti suhtautuvia) ihmisiä on ikävä kyllä kaikissa järjestöissä."
Ai, että kriittisyys on sairaus? Ilman tätä sairautta me asuisimme vielä luolissa. Ilman tätä sairautta todistajuutta ja järjestöä ei olisi olemassa. Todistajuushan on syntynyt mitä suurimmassa määrin kriittisyydestä vallitsevia opillisia näkemyksiä kohtaan. Kyse taitaakin olla vain siitä, että vain hallintoelimellä on oikeus olla kriittinen suhteessa sen omaan oppiin. Todistajat ja järjestö ovat myös erityisen kriittisiä suhteessa muihin uskontoihin. Logiikkasi mukaan se on sairasta.
"Se että joku on Jehovan todistaja ei itsessään suojaa ihmistä väärinteolta. Pedofiilinen teko niinkin suojatussa yhteisössä kuin todistajien keskuudessa on yhteisöllinen katastrofi."
Jehovan todistajien pedofiiliongelmassa ei ole kyse tästä, kuten sinulle on todennäköisesti täälläkin tolkutettu jo vaikka kuinka monta kertaa. Tästä huolimatta tulet tänne aina samat epärehelliset argumentit eväänä ja kuvittelet että ne menevät läpi. Valtakunnansalilla ne eittämättä läpi menevät, mutta täällä todellisuudessa eivät. Ne aiheuttavat ainoastaan häpeää agendallesi, sillä se mitä teet, on härskiä, mustan maalaamista valkoiseksi.
"Se miten tapauksia käsiteltiin aiemmin järjestön sisäisen tutkinnan ja rangaistuskäytäntöjen mukaan ei ole enää mahdollista maallisen lain vaatimusten takia."
Lait ovat muuttuneet monissa maissa kauan sitten. Jehovan todistajat eivät mukautuneet niihin yhdessäkään maassa, vaan jatkoivat tapausten pimittämistä viranomaisilta. Tämä itse asiassa jatkuu edelleen. Vanhinten kirjassa (ei edes vastikään päivitetyssä) ei ole ensimmäistäkään viitettä siitä, että vanhinten tulisi ilmoittaa tapauksista viranomaisille. Siellä seisoo edelleen sama käsky siitä, että tulee ottaa yhteys haaratoimistoon. Haaratoimistot taas eivät ole koskaan, kertaakaan, ikinä, antaneet käskyä ilmoittaa tapauksista viranomaisille. Ja siksi te olette ongelmissa edelleen tänä päivänä, ihan samalla tavalla kuin aikaisemminkin.
"Revealnews.org:n mukaan asianajaja Zalkin kysyi Kalifornian oikeudenkäynnin aikana jehovan todistajien edustajilta, jotka olivat siis oikeudessa valan velvoittamia, oliko seurakunta koskaan ilmoittanut epäillyistä lasten hyväksikäyttötapauksista viranomaisille sen jälkeen, kun näitä tapauksia alettiin raportoida Kaliforniassa vuonna 1997. Vartiotorni-liikkeen edustaja vastasi "Ei"."
https://yle.fi/uutiset/3-10131882
"Useat tapaukset sijoittuivat aikaan, jolloin teon suorittaja ei ollut vielä todistaja"
Ai, että sinä olet käynyt ARC:n löytämät yli tuhat tapausta läpi yksityiskohtaisesti, tehnyt niistä excelin ja tilastoinut tapaukset, jotta pystyt esittämään jotain tällaista? Kerropas meille lähteesi tähän väitteeseen. Katsos kun mitään viitettä tällaiseen ei ole olemassa. Kaikissa maailmalla käydyissä oikeustapauksissa on ollut kyse siitä, että pedofiilit ovat olleet teon aikana todistajia, valtaosa vielä hyvin kauan, monet syntyneet todistajaperheeseen ja moni heistä ollut vanhin tai avustava palvelija. Montanan tapauksessa pedofiili oli erotettu vuodeksi, otettu sen jälkeen takaisin ja tämä oli vähemmän yllättäen uusinut tekonsa. Järjestö siis oli aiheuttamassa lapsen raiskausta, jättäessään ilmoittamatta asiasta viranomaisille ja ottamalla pedofiilin takaisin seurakuntaan.
Ja tästä todistajien pedofiiliongelmasta on kyse. Järjestö suhtautuu pedofiliaan kuin mihin tahansa muuhun syntiin eikä tunnista, että kyse on sairaudesta joka ei lähde komitealla tai erottamisella.
"ARC:n tutkimus ei muuta sitä tosiasiaa, että pedofilia on todistajien keskuudessa yksi kauheimmista väärinteoista niin inhimillisesti kuin Jumalaa kohtaan. Siinä ei ole mitään puolusteltavaa."
ARC:n tutkimus ei myöskään muuttanut todistajien pedofiileja suosivia käytäntöjä, jossa teot jätetään ilmoittamatta viranomaisille.
Lue tämä ja opi jotain
Jehovan todistajien pedofiiliongelma - mistä on kysymys?
https://www.kotimaa24.fi/blogit/jehovan-todistajien-pedofiiliongelma-mista-on-kysymys/
Ei kerrota raamatussa, että tavallisella kansalla oli "pukupakko".
Papeilla kylläkin oli.
Et edelleenkään ole näyttänyt Raamatusta, että pitäisi käyttää bisnespukua tai hametta.
ARC tosiaan tekee vain lausuntoja tuomioistuimia varten, mutta on varsin pätevä ja arvovaltainen. Se on suhtautunut erittäin kriittisesti Jehovan todistajien käytäntöihin ja löydökset ovat olleet kammottavia.
Kiitos erinomaisesta ja taitavasti laadittusta kirjoituksesta.
Ei ole tuohon vartiotornihypnotisoidulla nokan koputtamista.
4.Moos.15:38,39. Lukekaa Raamattua noin ei tarvitse perusasioita vatvoa.
Kyllä. Ei ole asiaa vartiotorniparatiisiin ilman puvuntakkia solmiota ja kauluspaitaa.
Farkut ja t- paita kokouksessa johtaa auttamattomasti ikuiseen uneen.
Jehovalaisille ulkoinen on aina ollut tärkeämpää kuin sisäinen. Pitää tehdä tunteja, että saa statusta seurakunnassa. Peitellään pedofiileja että suojellaan Jehovan nimeä. Hyvin on tainnut onnistua?
" Pitää tehdä tunteja, "
-Mutta ei sandaaleissa, vaikka Jeesus sandaaleja käytti, korostaa vartiotornimme.
Ja laukku on yleensä mukana, vaikka Jeesus nimenomaisesti kielsi. Miekkaa toisaalta ei yleensä ole mukana, vaikka Jeesus nimenomaisesti käski.
Jehovan todistajille ei merkitse mitään se, mitä Raamatussa lukee, vaan ainoastaan se, mitä Vartiotornissa lukee.