Vihaan kansainvälistymistä

Anonyymi

Ensin se vei työpaikat Kiinaan ja nyt se on viemässä meiltä oikeuden omaan kulttuuriimme. Kansainvälistymisen lopputulos on se, että on yksi kansa joka on tasaisen vaaleanruskea ja jolla on yksi aate, eli sosialismi.

23

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      1900-luvun alussa valkoiset eurooppalaiset suurvallat hallitsivat 80 % maailmasta. Globalisaatio alkoi jo silloin eurooppalaisten vallanhimosta ja ahneudesta. Nykyisin kansainvälistyminen tarjoaa meille tuoreita vihanneksia, hedelmiä ja kahvia ympäri vuoden. Haittaako se? Ei minua!Ruoan hinta on laskenut, kodin elektroniikka, joka valmistetaan Kiinassa, Intiassa ja Koreassa tuo meile köyhillekin halpoja tietokoneita telkkareita ja puhelimia. Ennen globalisaatiota kodin elektroniikka maksoi vitusti enemmän kuin nykyään.

      • Anonyymi

        Totta turiset, juurikin näin se menee. Toisaalta Kiinan kehittymistä kannattaa ja pitää tarkkailla. koska ne tarvitsee lisää maa-alaa porukoille. Ei pdä unohtaa Tiibetiä, mikä on edelleen miehitetty vedoten johonkin ympäripyöreään historialliseen tapahtumaan. Myöskin Eteläkiinan merialueet on esimerkki Kiinan pyrkimyksistä. Mutta paha on ostoboikotoidakin kiinalaisia tuotteita, kun melkein kaikki on nykyään sieltä lähtöisin, tosin jotain valmistetaan edelleen Taiwanissa ja Eteläkoreassa ja muissa aasian maissa myöskin.

      • Anonyymi

        Glopalisaatiohan alkoi vasta 1995 sitä ennen se oli lännen keskenään pienillä tullilla harjoittama kauppapeli johon ei muita maita päästetty mukaan. Ainakin ennen glopalisaatiota maailman meno tekniikan alalla oli tavattoman hidasta . Tiedän sen omasta kokemuksesta. Esimerkiksi Tekniikan Maailma esitteli 1972 DVD soitinta ja taulutelevisiota, mutta koska ne tulivat tavalliselle ihmisille , vasta 2000 luvun paremmalla puolella.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Viittaat varmaan LaserDiskiin kuitenkin. Sehän tuli markkinoille jo 1978 (oli toki hieman kallis, mistä syystä se löi läpi lähinnä kaukoidässä).
        DVD määriteltiin vasta vuonna 1995, joten olisi hieman hankalaa esitellä sitä yli 20 vuott aiemmin.

        Olet hieman hakusessa teoriasi kanssa.

      • Anonyymi

        Totta. Mutta miksi täällä Suomessa pitää saada etelän hedelmiä ja kahvia? Ja miksi talvella vihanneksia jotka jopa kasvatettu täällä epäekologisesti. Itse kun tämän läven asuinpaikakseen valitsee eikä muuta täältä pois, vaikka täältähän pääsee pois, tekee sen valinnan kun täällä kasva hedelmiä ja kahvia, ja niitä ei silloin nautita. Toisaalta kun ihmiset matkustaa, samallahan siinä rahtina tulee nuo nautintoaineet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta turiset, juurikin näin se menee. Toisaalta Kiinan kehittymistä kannattaa ja pitää tarkkailla. koska ne tarvitsee lisää maa-alaa porukoille. Ei pdä unohtaa Tiibetiä, mikä on edelleen miehitetty vedoten johonkin ympäripyöreään historialliseen tapahtumaan. Myöskin Eteläkiinan merialueet on esimerkki Kiinan pyrkimyksistä. Mutta paha on ostoboikotoidakin kiinalaisia tuotteita, kun melkein kaikki on nykyään sieltä lähtöisin, tosin jotain valmistetaan edelleen Taiwanissa ja Eteläkoreassa ja muissa aasian maissa myöskin.

        Kiinassa sentään vaikutetaan syntyvyyteen, toisinkin kuin sisäsiittoisessa Suomessa.

    • Anonyymi

      Globalismi on kulttuurimarxitinen aate, jonka tarkoitu on "kansainvälistää" eli monikultturistaa VAIN valkoiset maat. Muut maat sen sijaan enemmänkin yksikulttuuristuvat.

      Mikä johtaa tietysti siihen, että eurooppalainen sivilisaatio ja valkoinen rotu katoavat maailmasta. Muut vastaavat sen sijaan kukoistavat.

      Vain slaavilaiset kansat tulevat selviämään valkoisen rodun tuhosta. Mikä on melkoinen paradoksi, koska marxilaisuus alkoi slaavilaisissa maissa.

      Hitler oli osittain oikeassa, kun lopussa sanoi slaavien tulevan Euroopan valtiaskansaksi. Slaavit nimittäin tulevat olemaan AINOA europpalainen kansanryhmä, joka selviää tästä harkitusta valkoisten kansanmurhasta.

      • Anonyymi

        "Globalismi on kulttuurimarxitinen aate, jonka tarkoitu on "kansainvälistää" eli monikultturistaa VAIN valkoiset maat. Muut maat sen sijaan enemmänkin yksikulttuuristuvat."

        Kulttuurimarxismi edellyttäisi suurta narratiivia tai suurta kertomusta, kuten Marxin ajatus historiasta luokkataistelun historiana. Sellaista ei ole olemassakan. Suuria kertomuksia ei enää ole. Postmodernissa maailmassa harvat perustavat maailmankuvansa siihen, ttä olisi jokin suuri totuus. Esimerkiksi Lyotrd ja Foucault ovat osoittaneet, että maailma ja ihmiset ovat kulkeneet suurten kertomusten ohi ja ymmärtävät, että ei ole universaaleja totuuksia. Edes Frankfurtin koulussa suuriin kertomuksiin, kuten luokkataisteluun historiaa selittävänä ilmiönä, ei enää uskottu. Frankfurtin koulukunnan oppen viimeinen ja tärkein edustaja Jürgen Habermas ei ole marxisti tai kommunisti, vaan poliittiselta kannaltaan lähempänä pohjoismaisia sosiaalidemokraatteja. Sitten kun luet historiaa, politiikkaa ja filosofiaa, voit ymmärtää pienet, mutta tärkeät erot.

        Mitään globsalismia ei aatteena ole olemassakaan. Se on kansallissosialistisiin ideologioihin nojaavien ksenofobisten rasistien luoma olkiukko. Globalisaatio on vallitseva tosiasia, joka alkoi jo 1400-luvulla.

        "Mikä johtaa tietysti siihen, että eurooppalainen sivilisaatio ja valkoinen rotu katoavat maailmasta. Muut vastaavat sen sijaan kukoistavat."

        Toisissa keskusteluissa olette todenneet, että ei ole mitään eurooppalasuutta, vaan vain joukko eurooppalaisia kansoja. Euroopan islamisoituminen on myös valhe, joho takertuvat kaikkein typerimmät ja kyvyttömimmät ihmiset. Islaminuskoisten määrä Euroopssa on 6 prosentin luokkaa. Se voi kohota n. 12 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä. Pahimmissakaan matemaattisissa skenaarioissa ei pidetä mahdollisena, että missään Euroopan maassa islaminuskoisten määrä nousisi yli 50 prosenttiin vuoteen 2100 mennessä. Sellaiset laskelmat ovat jälleen kerran vain poliittista populismia, jolla vedotaan pelkureihin.

        Toine asia, mitä te ette tunnu ymmärtävän, on, että islam on vähintään yhtä hajanainen oppi kuin kristinusko. Valtaosa muslimeista on tapapmuslimeita aivan kuten valtaosa kristityistä on tapakristittyjä. He ovat sekulaareja ja assimiloituvat nopeasti vallitsevaan kulttuuriin. Toisessa ääripäässä on toki fundamentalistisia ääri-islamisteja, mutta heidän määränsä on niukka. Samalla tavalla kristinuskon ääripäässä on helluntailasia, lestadiolaisia ja jehovalaisia, mutta heidän määränsä on merkityksetön. Islam jakautuu myös moniin keskenään riitaisiin oppisuuntiin, joista tärkeimmät ovat sunnilaisuus ja shiilaisuus. Nämä vihaavat toisiaan. Edelleen arabit suhtautuvat väheksyen eimerkiksi Afrikan islaminuskoisiin ja eurooppalaiset islaminuskoiset (kuten albaanit) eivät sovi yhteen afrikkalaisten muslimien tai vaikkapa arabimuslimien kanssa. Te teette jatkuvasti sen typerän oletuksen, että olisi yksi yhtenäinen islaminusko, jolla on yksi yhteinen päämäärä, johon jokainen islaminuskoinen uskoo. Näin ei tietenkään ole. Sellaiseen uskominen on uskomattoman lapsellista ja mustavalkoista ajattelua.

        "Vain slaavilaiset kansat tulevat selviämään valkoisen rodun tuhosta. Mikä on melkoinen paradoksi, koska marxilaisuus alkoi slaavilaisissa maissa."

        Moskova on Euroopan islamisoitunein kaupunki. Siellä elää 1-2 miljoonaa muslimia. Puola on slaavilainen maa. Selvääkö Puola siis?

        Marxismi ei alkanut slaavilaisessa maailmassa. Marx lähti Preussista maanpakoon, ensin Brysseliin, siten Pariisiin ja lopulta Lontooseen. Marxin päätes Pääoma syntyi Lontoossa. Karl Marx kuoli vuosikymmeniä ennen Venäjän vallankumousta. Toki vallankumous käytti Marxin oppeja vedotakseen työväestöön, mutta lopultakin lenininistinen ja stalinistinen autoritäärinen oppi kumosi Marxin ajatukset Neuvostoliitossa ja sen satelliiteissa. Vallankumouksen syynä ei ollut juutalaisbolshevismi tai kulttuuribolshevismi, joista kulttuurimarxismin käsite on johdettu, vaan se yksinkertainen fakta, että Venäjän tappio Venäjän-Japanin sodassa johti valtavaan köyhyteen ja puutteeseen 1900-luvun alussa. Työläisten oikeudet olivat heikot. Nälkä jokapäiväinen vieras ja yhteiskunta vahvasti jakautunut aristokraatteihin ja kirkonmiehiin ja maaorjan kaltaista eläää eläviin työläisiin. Siperiassa esiintyi kannibalismia. 200 000 venäläistä vaati 1905 Nikolai Ii:lta parannuksia ihmisoikeuksiin, työaikoihin ja palkkoihin, mutta armeija hyökkäsi heitä vastaan. Seuranneissa levottomuuksissa kuoli 20 000. Tämä oli vallankumouksen esinäytös ja kipinä, joka ajoi venäläiset töläiset nousemaan hallitsevia aristokraatteja vastaan.

        "Hitler oli osittain oikeassa, kun lopussa sanoi slaavien tulevan Euroopan valtiaskansaksi. Slaavit nimittäin tulevat olemaan AINOA europpalainen kansanryhmä, joka selviää tästä harkitusta valkoisten kansanmurhasta."

        Hörönlöpsis. Laitatko linkin Hitlerin sanoihin sekä selitykse miksi slaavit selviytyvät.

        Uudet tutkimukset Venäjän kansasta on ,että he ovat voittopuolisesti suomalais-ugrilaisia ja näinollen suomalaiset ovat kärjessä monella saralla.
        Venäläiset itse ovat halveksineet suomalaisia ja nyt tämä. Parempi tietysti olla naapureiden kanssa sovussa.

      • Anonyymi

    • Vai nuin sie aattelet :-)

      • Minulle on opetettu, ja pidän sitä totena, että kaikki maailman ihmiset ovat samanarvoisia. Siitä seuraa myös se, että jos jollekin maalle annetaan etuoikeutettu asema jonkin syyn perusteella, se syy pitää sanoa selvästi. Ellei syytä ole, ei etuoikeuksiakaan pidä oleman.

        Jos jostakin maasta ei saada muuta tietoa kuin viranomaisen tiedotteet, pitää tiedonvaihtoa kansalaisten tasolla lisätä (YK:n ihmisoikeuksien julistuksen takaama asia) niin saadaan paikkansapitävää tietoa.

    • Anonyymi

      Korona kriisi korostaa kiinan valtaa maailmassa joten sotahan siitä tulee ja vähintäänkin kauppasota ellei jo ww3.

    • Anonyymi

      Globalisaation lopputulos ei sentään ole sosialismi.

      Monet sosialistit väittävät olevansa globalisaation kavereita mutta käytännössä harrastavat protektionistista talouspolitiikkaa ja "kehitysavuksi" puettua poliittista kolonialismia.

      Kolmannen maailman maat hyötyisivät paljon enemmän elintarvikkeiden ja tekstiilien suojatullien poistamisesta, kehitysapuakaan ei sitten enää tarvitsisi. Mutta vihervasemmisto haluaa pitää kiinni kehitysavusta, jotta voivat teennäisesti paistatella tiedotusvälineissä näyttelemässä "hyväntekeväisyyttään", jolla käytännössä pidetään kolmannen maailman maat köyhyydessä.

      • Anonyymi

        "Globalisaation lopputulos ei sentään ole sosialismi."

        No ai eikö muka? Miksei? Voi höh.

        "Mutta vihervasemmisto haluaa pitää kiinni kehitysavusta, jotta voivat teennäisesti paistatella tiedotusvälineissä näyttelemässä 'hyväntekeväisyyttään', jolla käytännössä pidetään kolmannen maailman maat köyhyydessä."

        Meillä on karkkipäivä ihan joka lauantai, ja keväisin isä ostaa vapputorilta persujen ilmapallon!

    • Anonyymi

      Muista äänestää viimeistä toivoamme, persuja!

      • Anonyymi

        Kuuluisia viimeisiä sanoja...

    • Anonyymi

      Kansainvälistyminen lopettaa aidon kilpailun ja piraattituotteet liikkuvat helpommin ja valvonta olematonta ja tuotteiden takausvastuut mitä sattuu,oma suomi meille takaisin on parasta nyt T:hiihtäjä 47 härmästä

    • Anonyymi

      Voitaisiinpa palata takaisin tynnyriin, niin meillä kaikilla olisi niin mukavaa täällä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kansainvälistyminen ei vienyt työpaikkoja Kiinaan.
      Työpaikkojen siirtyminen Kiinaan ei ollut sinänsä ongelma.

      Ongelma oli se, että korkean teknologian työpaikat ja niiden mukana teknologiat siirrettiin Kiinaan. Kiina ei suostunut tarjoamaan länsimaisille yrityksille halpatyövoimaa, jos eivät länsimaiset yrityksen opettaneet teknologiaa kiinalaisille.

      Rooma hajosi, kun lopetti maailmanvalloituksen.
      Samoin tuhoutuu länsimainen sivilisaatio, kun lopetti maailmanvalloituksen.
      Kolonialismin lopettaminen oli länsimaisen sivilisaation alasajon lähtölaukaus.
      Ja samalla tuo merkitsi entistä kurjempia oloja mm. mustan Afrikan asukkaille.
      Afrikan suurimmaksi vitsaukseksi on osoittautunut afrikkalaiset valtionpäämiehet.

    • Anonyymi

      Minä en vihaa, vaan pidän sitä hyvänä. Ihminen on aina tavoitellut lisää vapaa-aikaa ja nyt sitä saadaan. Automaatio on vähentänyt työnteon tarvetta, ja se on hyvä. Kansainvälistyminen on antanut mahdollisuuden vaalia omaa kulttuuria ja tutustua muihin kulttuureihin. Ahdistava suomalainen kuppikuntainen aivopesty kulttuuri alkaa vähentyä. Itse pakkaan kohta kamani ja muutan Välimeren rannalle.

    • Anonyymi

      Eroon EU:sta .Uusi kansanäänestys

      kansalaisaloite

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      88
      2871
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1666
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1381
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1364
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1069
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1027
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      864
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      845
    Aihe