Venäjä kunnioittaa edelleen NATOa. Sinne siis Suomikin.
Venäjällä on kunnianhimoinen tavoite suurvalta-aseman palauttamisesta ja etupiirin luomisesta lähialueilleen. Kuva sen mahdista on kuitenkin pelottavampi kuin todellisuus.
VENÄJÄ ei alkaneella vuosikymmenellä muuksi muutu. Se jatkaa 2020-luvulla samalla linjalla kuin ennenkin, autoritaarisesti johdettuna, vaikeasti ennakoitavana ja vahvasti länsimaiden vastaisena valtiona, joka on kehittämässä asevoimistaan tehokasta taistelukonetta. Tämä herättää oikeutettua huolta naapurimaissa.
Suomalaisarvioiden mukaan Venäjän asevoimien uudistusohjelma on tähän mennessä onnistunut jopa yllättävän hyvin. Fokus on lännessä: Krimin haltuunoton jälkeen Venäjä on muodostanut merkittäviä uusia joukkoja läntisille alueilleen ja tuonut samalle suunnalle myös uutta, kauas kantavaa aseistusta. Ilmavoimat ja erikoisjoukot ovat saaneet taktista kokemusta ja taitoa Syyrian sisällissodassa.
Venäjän asemahtia arvioitaessa on kuitenkin syytä pitää realismi kunniassa ja jalat maassa. Presidentti Vladimir Putinilla ja Venäjän johdolla on ehkä kunnianhimoisia tavoitteita, mutta todellinen kyky niiden saavuttamiseksi kovan sotilaallisen voimankäytön avulla on vielä puutteellinen. Venäjä kykenee lyhytkestoiseen alueelliseen sotaan mutta ei täysimittaiseen yhteenottoon puolustusliitto Natoa vastaan. Venäjä on taitavasti luonut itsestään kuvan, jossa se näyttää pelottavammalta kuin todellisuudessa.
”
Venäjän asemahtia arvioitaessa on syytä pitää realismi kunniassa ja jalat maassa.
RUOTSIN puolustusvoimien tutkimuslaitos FOI arvioi joulukuussa, ettei Venäjä todennäköisesti kykene tällä vuosikymmenellä ylläpitämään asevoimiensa rankkaa uudistustahtia. Suomalaiset analyysit ovat saman suuntaisia. Venäjän valmius on parantunut ja kokonaismaanpuolustus on tulossa mukaan strategiseen suunnitteluun, mutta monet maavoimien joukot kärsivät yhä pulaa pätevästä henkilöstöstä ja nykyaikaisesta aseistuksesta. Merivoimien vahvuus on alle neljännes Neuvostoliiton suuruuden päivistä, ja alusten keski-ikä on korkea. Ilmavoimissa uuden sukupolven taistelulentokoneiden käyttöönotto on viivästynyt. Ilmapuolustus on maailman kärkiluokkaa.
Viime kädessä Venäjän suuruus perustuu tietenkin ydinaseisiin, joiden modernisointi jatkuu. Toistaiseksi uusien hypersoonisten ohjusten vaikutus strategiseen tasapainoon on pieni, sillä niiden määrä on vähäinen. Suurvaltojen ydinpelote perustuu yhä vanhoihin ballistisiin ohjuksiin, joiden massiivisen iskun torjuminen on yhtä mahdotonta kuin paljon mainostettujen ”ihmeaseiden”.
VENÄJÄN pyrkimyksiin ja varustautumiseen pitää suhtautua kylmän viileästi, uhkia tarkasti seuraten ja analysoiden. Venäjä on yksi maailman kolmesta johtavasta sotilaallisesta suurvallasta, mutta sillä on heikkoutensa ja taloudelliset rajoituksensa.
On hyvä muistaa myös se, että Venäjän doktriinissa on pyrkimys välttää konflikteja. Venäjällä ei ole halua lähteä kokeilemaan voimia Natoa vastaan laajamittaisessa sodassa, eikä sellaista ole näköpiirissä
Venäjällä on kunnianhimoinen tavoite suurvalta-aseman palauttamisesta ja etupiirin luomisesta lähialueilleen. Kuva sen mahdista on kuitenkin pelottavampi kuin todellisuus.
VENÄJÄ ei alkaneella vuosikymmenellä muuksi muutu. Se jatkaa 2020-luvulla samalla linjalla kuin ennenkin, autoritaarisesti johdettuna, vaikeasti ennakoitavana ja vahvasti länsimaiden vastaisena valtiona, joka on kehittämässä asevoimistaan tehokasta taistelukonetta. Tämä herättää oikeutettua huolta naapurimaissa.
Suomalaisarvioiden mukaan Venäjän asevoimien uudistusohjelma on tähän mennessä onnistunut jopa yllättävän hyvin. Fokus on lännessä: Krimin haltuunoton jälkeen Venäjä on muodostanut merkittäviä uusia joukkoja läntisille alueilleen ja tuonut samalle suunnalle myös uutta, kauas kantavaa aseistusta. Ilmavoimat ja erikoisjoukot ovat saaneet taktista kokemusta ja taitoa Syyrian sisällissodassa.
Venäjän asemahtia arvioitaessa on kuitenkin syytä pitää realismi kunniassa ja jalat maassa. Presidentti Vladimir Putinilla ja Venäjän johdolla on ehkä kunnianhimoisia tavoitteita, mutta todellinen kyky niiden saavuttamiseksi kovan sotilaallisen voimankäytön avulla on vielä puutteellinen. Venäjä kykenee lyhytkestoiseen alueelliseen sotaan mutta ei täysimittaiseen yhteenottoon puolustusliitto Natoa vastaan. Venäjä on taitavasti luonut itsestään kuvan, jossa se näyttää pelottavammalta kuin todellisuudessa.
”
Venäjän asemahtia arvioitaessa on syytä pitää realismi kunniassa ja jalat maassa.
RUOTSIN puolustusvoimien tutkimuslaitos FOI arvioi joulukuussa, ettei Venäjä todennäköisesti kykene tällä vuosikymmenellä ylläpitämään asevoimiensa rankkaa uudistustahtia. Suomalaiset analyysit ovat saman suuntaisia. Venäjän valmius on parantunut ja kokonaismaanpuolustus on tulossa mukaan strategiseen suunnitteluun, mutta monet maavoimien joukot kärsivät yhä pulaa pätevästä henkilöstöstä ja nykyaikaisesta aseistuksesta. Merivoimien vahvuus on alle neljännes Neuvostoliiton suuruuden päivistä, ja alusten keski-ikä on korkea. Ilmavoimissa uuden sukupolven taistelulentokoneiden käyttöönotto on viivästynyt. Ilmapuolustus on maailman kärkiluokkaa.
Viime kädessä Venäjän suuruus perustuu tietenkin ydinaseisiin, joiden modernisointi jatkuu. Toistaiseksi uusien hypersoonisten ohjusten vaikutus strategiseen tasapainoon on pieni, sillä niiden määrä on vähäinen. Suurvaltojen ydinpelote perustuu yhä vanhoihin ballistisiin ohjuksiin, joiden massiivisen iskun torjuminen on yhtä mahdotonta kuin paljon mainostettujen ”ihmeaseiden”.
VENÄJÄN pyrkimyksiin ja varustautumiseen pitää suhtautua kylmän viileästi, uhkia tarkasti seuraten ja analysoiden. Venäjä on yksi maailman kolmesta johtavasta sotilaallisesta suurvallasta, mutta sillä on heikkoutensa ja taloudelliset rajoituksensa.
On hyvä muistaa myös se, että Venäjän doktriinissa on pyrkimys välttää konflikteja. Venäjällä ei ole halua lähteä kokeilemaan voimia Natoa vastaan laajamittaisessa sodassa, eikä sellaista ole näköpiirissä
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.